Koska jehovan todistajat perustettiin?

Anonyymi-ap

Missä perustettu?
Kuka perusti?
Mihin rahanne menevät?

Kirkko on yksi pyhä katolinen ja apostolinen.

Eihän JT ole edes kristinuskoa.

10

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jt on perustettu Ameriikan Usan Penissylvaaniassa 1800-luvulla. Perustaja oli tase russel-niminen sikopaimen ja sirkuksen ilmakiväärin lataaja. Tyhmien jäsenten lähettämät rahuskit menevä pomojen (so. hallintoelin) taskuihin. He ostavat rahoilla parasta Peräilmarikasta ruokaa, Kärsämäen Hernevellijä ja tervattuja pottuja. Sekä Tyrnävän Kurnaalia palanpainikkeeksi.

      Kirkko on toinen hämäysorganisaatio. jt on siinä mielessä kristinuskoa, että uskovat jeesussatuihin. Vähän eri satuihin, mutta satuihin kuitenkin. Ja tietysti siunattuun Peräilmaan.

    • Anonyymi

      Jehovan todistajat, mormonit, adventistit sekä helluntailaiset eivät ole kristinuskoa. Usa harhaoppeja. islamin tasoa.

    • Anonyymi

      Liike on peräisin USA:n itärannikolta ja juontaa juurensa adventismista, jossa alettiin odottaa Jeesuksen pikaista paluuta. Opetukset ovat vaihdelleet aikojen saatossa, esimerkiksi Jeesuksen näkymätön paluu on tapahtunut vuonna 1874 tai 1914 riippuen siitä, minkä ajan julkaisuja katsoo. Erilaiset aikalaskelmat tai muulla tavalla esitetyt aikarajat lopun tulemiselle ovat olleet keskeisiä liikkeen koko olemassaolon ajan. Pitkän aikaa järjestö esimerkiksi opetti, ettei vuoden 1914 nähnyt sukupolvi katoaisi, vaan eläisi harmagedonin ja paratiisimaan tuloon asti. Tästä opetuksesta luovuttiin jo pari vuosikymmentä sitten, mutta Jeesuksen mainitsemalle "sukupolvelle, joka ei katoa" on senkin jälkeen annettu erilaisia selityksiä.

      Jehovan todistajien uskontoa nykyään leimaa lähes palvova suhtautuminen heidän liikkeensä hallintoelimeen, jota pidetään Jeesuksen mainitsemana "uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana". Tätäkin koskeva opetus on tosin vaihdellut aikojen saatossa. Järjestön virallisesta opetuksesta poikkeavia näkemyksiä ei suvaita seurakunnissa ja liikkeen entisiä jäseniä tulee karttaa. Kun hallintoelin esittää uuden opin, todistajien tulee hyväksyä se kritiikittä.

    • Anonyymi

      "Mihin rahanne menevät?"

      Järjestölle, joka ei kerro raha-asioistaan juuri mitään.

    • Anonyymi

      Tarkkaa aikaa ei täysin pystytä määritellä, mutta perustajana toimi Jeesus maanpäällä ollessa, hän oli myös ensimmäinen Jehovan Todistaja ilmestys 3:14

      • Anonyymi

        Aabelia kaiketi on joskus tarjottu myös?


      • Anonyymi

        Jeesus ei käyttänyt missään yhteydessä Jehova nimeä.
        Hän käytti Jumalasta nimeä Taivaan Isä.
        Ennen Jeesusta ensimmäisen temppelin tuhoon asti Israelilaiset käyttivät nimeä JHVH.
        Palatessaan pakkosiirtolaisuudesta he eivät käyttäneet enää tuota nimeä, ja nimen lausumistapa on jäänyt arvoitukseksi.
        Jeesus ei pitänyt mitään hallintoelintä maanpäällä, jota seurata.
        Jeesus ei ollut Jehovan todistaja.
        Jeesus itse on vanhantestamentin JHVH eli Jehova.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aabelia kaiketi on joskus tarjottu myös?

        On tarjottu. Vartiotorni niputtaa kaikki "Jehovalle" uskolliset samaan jatkumoon Abelista alkaen, vaikka hänen jumalansa tuskin edes oli vielä monoteistinen. Noin 4000 vuotta eaa elänyt ihminen lienee palvonut luonnon henkiä tms.


    • Anonyymi

      Anonyymi 2025-01-25 18:55:17

      "Mihin rahanne menevät?" Järjestölle, joka ei kerro raha-asioistaan juuri mitään.
      ----------

      Niinhän se on Suomessakin.

      Valtakunnansalilla hoputetaan testamentin tekoon, ettei varat mene maailmallisille sukulaisille, jotka ovat vain ahneita, kuten siellä sanotaan.

      Ja jehovantodistajien tilinpäätös on salainen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      3
      1468
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      855
    Aihe