Kreml ja konservatiiviset kristityt

Helsingin Sanomissa on laaja juttu siitä, miten Venäjä pyrkii hyödyntämää kaikkia konservatiivisia uskonsuuntia, ei vain ortodoksikristittyjä. "- - uskontosuhteista vastaavan viraston johtaja - - muistutti Vladimir Putinin korostavan perinteisiä konservatiivisia arvoja." ja "me eri uskontojen edustajat teemme yhdessä työtä isänmaan puolesta ja taistelemme erikoisoperaation hyväksi."

(Ja tuo 'erikoisoperaatio' on siis hyökkäys Ukrainaan, vähän samoin kuin jos pankkirosvo kutsuisi ryöstöä nimellä 'Nordean konttorin erikoisoperaatio'.)

Suomesta mukana viimeisellä Venäjän "rukousaamiaisella" oli Kansanlähetys. Se sai tälle vuodelle 200 000 euron valtionavustuksenkin.

20

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      V. Putin voi työntää "konservatiiviset arvonsa" omaan mustaan aukkoonsa.

    • Anonyymi

      Oletteko keskustelleet Valiitto- kommarien = eräänlainen uskonto

      kanssa että kun pienissä oloissa Baskovilla 16 neliön asunnossa yhteiskeittiö kerroksessa

      kommunismissa kasvaneesta Putinista tuli raakatappaja

      ja esim. 26 neliöisessä 5 - henkisen perheen huoneessa kasvaneista Matista ja Teposta tuli kohteliaita sopeutuvia porvareita

      niin miksi Ylikoski ja sellaiset honkasalot ja muut Valiiton mainostamat uskovat kommunismiin joka ei kasvata kunnollisiksi köyhiä?

    • Anonyymi

      Minusta kyllä näyttää, että Venäjä pyrkii hyödyntämään vaikuttamisessaan myös uskonnottomia ja täysin sekulaareja.

      Mikä tahansa, jolla saada aikaan ristiriitoja ja pystytään kiihkolla sotkemaan järkevästi ajattelevien ihmisten päät, kelpaa.

      • Se on kyllä totta. Vaikka juttu oli ennen hyökkäystä (tai sen 2022 alkanutta vaihetta), niin koronavideoni piispan kanssa yritti olla esimerkki siitä, ettei jakolinjojen tarvitse koskea kaikkia asioita.

        Samasta syystähän en lainkaan pidä sellaisesta niputtamisesta, jossa tälläkin palstalla halutaan va-liitto linkittää vaikka johonkin poliittiseen suuntaan.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Se on kyllä totta. Vaikka juttu oli ennen hyökkäystä (tai sen 2022 alkanutta vaihetta), niin koronavideoni piispan kanssa yritti olla esimerkki siitä, ettei jakolinjojen tarvitse koskea kaikkia asioita.

        Samasta syystähän en lainkaan pidä sellaisesta niputtamisesta, jossa tälläkin palstalla halutaan va-liitto linkittää vaikka johonkin poliittiseen suuntaan.

        Et ehkä pidä niputtamisesta, mutta siinä ei olekaan kyse itse politiikasta, vaan tavasta, jolla näytätte toimivan. Siinä täsmälleen samoja elementtejä kuin taistolaisilla oli. Käytätte ilmaista keskustelupalstaa ilmoitustaulunanne ja propaganda toimii kuin agitprop-automaatti. Sanomaa tarjoillaa uhriutumalla, puhutaan kirkon "etuoikeuksista", joista muut uskontokunnat eivät valita, vaan te ateistit...

        Edes virallinen Vasemmistoliitto ei enää toimi noin, eikä oikeastaan ole koskaan toiminutkaan, kun perustettiinkin taistolaisista eroonpääsemikseksi.

        Taistolaisia käytettiin hyväksi vieraan vallan vaikuttamisvälineenä. Herää kysymys, tehdääkö teille samoin...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen laittanut tännekin tietoa tapahtumista, mutta tieto on myös www-sivullamme ja FB:stä löytyy myös. Mikä tässä on väärin?

        Ei ole näkynyt rahoitusta ulkomailta, joten vaikea nähdä miten me olisimme vieraan vallan vaikutusväline.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Olen laittanut tännekin tietoa tapahtumista, mutta tieto on myös www-sivullamme ja FB:stä löytyy myös. Mikä tässä on väärin?

        Ei ole näkynyt rahoitusta ulkomailta, joten vaikea nähdä miten me olisimme vieraan vallan vaikutusväline.

        Omalla nimelläsi pysyt kohtuuden puitteissa, mutta muutenhan palsta on täynnä järjestönne propagandaa ja "keskustelu" yksirivisiä kommentteja, joilla niitä nostellaan etusivulle.

        Hyödyllinen idiootti ei osaa edes rahaa kaivata siitä, että saa olla idiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sabotash Ylikosken tyyli kätkeä keskustelua sivuraiteelle, joka vie Umpi Kujaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Omalla nimelläsi pysyt kohtuuden puitteissa, mutta muutenhan palsta on täynnä järjestönne propagandaa ja "keskustelu" yksirivisiä kommentteja, joilla niitä nostellaan etusivulle.

        Hyödyllinen idiootti ei osaa edes rahaa kaivata siitä, että saa olla idiootti.

        Vielä niitäkin enemmän täällä näkyy yksirivisiä "Erotkaa vapareista!" -nostoja. Keskustelua vapaa-ajattelijoiden tavoitteista taas ei näy juuri lainkaan.

        Viimeksimainitussa olet oikeassa. Mutta millä tavalla vapaa-ajattelijoiden toiminta sinusta auttaa Kremliä? Ei kai uskonnottomiin useammin uppoa esimerkiksi väitteet "ukrainalaisten biolaboratorioista" ja mitä noita nyt on ollut?

        Uskonnottomiin! Tuntuu kuin laittaisit yhtäläisyysmerkin yleensä uskonnottomien (tai uskontokuntaan kuulumattomien) ja vapaa-ajattelijoiden välille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnottomiin! Tuntuu kuin laittaisit yhtäläisyysmerkin yleensä uskonnottomien (tai uskontokuntaan kuulumattomien) ja vapaa-ajattelijoiden välille.

        Muotoilen siis uudelleen: Mutta millä tavalla vapaa-ajattelijoiden toiminta sinusta auttaa Kremliä? Ei kai vapaa-ajattelijoihin useammin uppoa esimerkiksi väitteet "ukrainalaisten biolaboratorioista" ja mitä noita nyt on ollut?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hesarista on tullut kirkon markkinointimedia.

      • Anonyymi

        Herlinit ja Erkot tahtoo jotain ja HS kertoo tahdon paketoiden sen muka välttämättömäksi Suomelle

        Naiivit houkutellaan uskomaan että kyse on jostain yleisestä moraalista tai kansainvälisestä hyveestä

        Hesari kirjoittaa sanotaan sen sijaa että sanottaisiin Raamattu opettaa

        Raamattu on kansainvälisin kirja koskaan, sen opettamat hyveet ovat silloin pakostakin hyvin kansainvälisiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Trump sanoi että Gaza on tuhoalue johon ei pidä päästää ketäänbja että hän viime metreillä keksi että puolitoista miljoonaa ukkoa on äkkiä saatava sieltä pois pahojaan tekemästä

      Palestiinalaiset siirretään tämän jälkeen Egyptiin ja Jordaniaan muuten ne alkaa rähjäämiset uudestaan

      Ei niillä mitään koteja muutenkaan ole enää jäljellä ja töitä ne eivät ole tehneet koskaan eli mitään sellaisia työpaikkoja Gazassa ei ole

      Ei sinne mitään heiltä jää

      • Anonyymi

        Tuon takia Trump siis nostettiin valtaan... kansakunnat syntyvät aina väkivallan tuloksena. Israelin kohdalla synnytys vain on tapahtunut aikana, jolloin sellaista ei ole totuttu näkemään.

        Muodon vuoksi Ruben Stiller varmaankin muistaa haukkua Trumpin muutamassa lähetyksessään, kotonaan kiittää Jahveaan jo useampaankin kertaan luvasta maasta.

        Ja hyvä muistutus vapaa-ajattelijoille, että kansakunnat eivät synny ilman Jumalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon takia Trump siis nostettiin valtaan... kansakunnat syntyvät aina väkivallan tuloksena. Israelin kohdalla synnytys vain on tapahtunut aikana, jolloin sellaista ei ole totuttu näkemään.

        Muodon vuoksi Ruben Stiller varmaankin muistaa haukkua Trumpin muutamassa lähetyksessään, kotonaan kiittää Jahveaan jo useampaankin kertaan luvasta maasta.

        Yleoppilas Stiller sai juuri passin
        Lähtöpassin Ylestä
        Merja Yle-Anttilalta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      263
      9439
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      318
      6616
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      68
      1584
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1381
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      92
      1215
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1151
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1013
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      852
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      738
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      736
    Aihe