Hämmentävä ilmiö kytkeytyy hiilidioksidiin

Eläinten ja kasvien täysi tuhoutuminen maailmasta lykkäytyi juuri aika rutkasti myöhemmäksi. Perinteisen käsityksen mukaan elämän tuomiopäivä olisi aiheutunut jo satoja miljoonia vuosia aiemmin toisesta syystä. Kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä on laskenut liian alas, kasvit eivät voi enää yhteyttää, vaan ne kuolevat. Samalla ravintoketjut romahtavat.

Suurin osa nykyisistä kasvilajeista ei enää selviydy, jos hiilidioksidin pitoisuus laskee 30–150 miljoonasosan alle, mutta niin sanottuun C₄-yhteytysmekanismiin (*) kykeneville kasveille raja on alempi, joskus jopa alle 10 ppm. Niinpä geologista tulevaisuutta koskevissa simulaatioissa usein sijoitetaan hiilidioksidipitoisuuden kriittinen arvo välille 3–10 ppm, tutkijat kirjoittavat.

Hiilidioksidin väheneminen ilmakehässä geologisten ajanjaksojen myötä on itsessään jo kauan tunnettu tosiasia. Vaikka ihmiselämän aikamittakaavassa CO₂-päästöt ovat muodostuneet melkoiseksi ongelmaksi, satojen miljoonien vuosien kuluessa hiilidioksidin pitoisuus ilmassa on laskenut.

Ilmiö aiheutuu kemiasta. Lievästi happamana kaasuna hiilidioksidi reagoi hitaasti eräiden lievästi emäksisten silikaattikivien kanssa, niin että muodostuu kiinteää kalkkikiveä ja piidioksidia.

Vaikka osa hiilidioksidista kiertää takaisin ilmaan tulivuorenpurkauksissa, nettotase on ollut Maan historiassa negatiivinen. Itse asiassa geokemistit ovat arvioineet aiemmin, että 99,6 prosenttia Maan alkuperäisestä hiilidioksidista olisi kivettynyt kalkkikallioksi.

Erityisen nopeasti hiilidioksidin määrä ilmakehässä on pudonnut edellisen noin 100 miljoonan vuoden aikana, kun mannerliikunnat ovat hidastuneet. Sen seurauksena kiveä – myös kalkkikiveä – on uponnut Maan vaipan syvyyksiin tulivuorten sulateltavaksi liian vähän.
Vastaavalla tavalla silkka fakta on se, että Aurinko tulee muuttumaan satojen miljoonien vuosien kuluessa nykyistä kuumemmaksi.

C₄-kasveja ovat muun muassa sokeriruoko ja maissi. C₄-kasvit vaativat paljon lämpöä ja valoa, mutta näiden edellytysten täyttyessä ne kasvavat erittäin nopeasti. Vaikka C₄-lajeja on vain kolme prosenttia kasvilajeista, niiden biologinen tuotanto vastaa lähes neljäsosaa kaikesta.
10200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt aurinko atiivinen, vaikuttaa säähän ja ilmastoon.

Äänestä

Erityisen nopeasti hiilidioksidin määrä ilmakehässä on pudonnut edellisen noin 100 miljoonan vuoden aikana, kun mannerliikunnat ovat hidastuneet.

Äänestä

Asiantuntevaa tekstiä ymmärtävälle, siis ei hiilihysteerikolle.

Ossi, oikea SOTILAS

Äänestä
  • Kannattaa tutustua.

    Äänestä

Viher hömppä mennyt pieleen.

Äänestä
  • Pahasti

    Äänestä

  • Viher hömppä

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Viher hömppä

    Vihreät pimut.

    Äänestä

Ei kerttomasi ilmiö ole mitenkään hämmentävä. Ei sekään ole hämmentävä, että tiedämme auringon jossain vaiheessa ensin paisuvan ja ylikuumentuvan ennen sammumistaan. Tällaiset asiat ovat tieteen tuntemia faktoja. Joku voi tietysti hämmentyä, toinen ottaa tiedon vastaan enemmän tyynesti.

Avauksessa aika näyttää olevan jonkun verran tuntematon suure. Siinä kerrotaan monista asioista miljoonien vuosien muutossihdillä. Maapalloa koskevat muutokset ovatkin usein miljoonien vuosien prosessien tulosta. Maapallon tiivistymisen jälkeen se joutui jatkuvan meteoriittipommituksen kohteeksi ja maapallon sisällä myllersi. Vasta myöhemmin asiat alkoivat enemmän vakiintua ja muutokset määrittyä jääkausien ja lämpimämpien kausien vaihteluksi. Edelleen puhuttiin kuitenkin vähintään 10 000 vuoden aikaväleistä, yleensä vielä pitemmistä. Nykyinen ilmakehän lämpeneminen tapahtuu nopeasti näihin tuhansien ja miljoonien vuosien sykleihin verrattuna. Nyt puhutaankin kymmenien ja satojen vuosien tulevasta ajasta. Se on murto-osa miljoonien vuosien vauhtiin verrattuna. Kaikki eloperäinen ehtii sopeutua muutoksiin, kun on enemmän aikaa.

Ei maailman kaikki kasvit ja elämä varmaankaan tuhoudu ilmastonmuutoksen vuoksi, vaikka sen nopeus on moneen aiempaan muutokseen verrattuna suurempi. Hiilidioksin määrä ja saatavuus ovat vain yksi asia. Siinä suhteessa huolta tuskin olisi ollut, vaikka olisimme jatkaneet maapallolla elämistä 1700-luvun olosuhteissa. Ongelmana ei ole hiilidioksi sinänsä vaan ilmaston lämpeneminen. Lämpeneminen on se mikä aiheuttaa luontokatoa ja vaikeuttaa ihmisten elämää. Ihmiset lienevät eniten huolissaan ihmislajin elinmahdollisuuksista. Lämpeneminen johtaa alueelliseen kuivumiseen, makean veden saannin vaikeutumiseen, meren pinnan nousuun, sään ääri-ilmöiden kasvuun, metsäpalojen lisääntymiseen jne. Nämä kaikki tietävät suuria vaikeuksia ihmisen elinmahdollisuuksille. Ruuasta voi tulla puutetta, kun viljelyspinta-ala pienenee ja ravinnonsaanti mahdollisuudet vähentyvät. Siinä suhteessa sen miettiminen saavatko kasvit riittävästi satojen tuhansien vuosien päästä hiilidioksia on verraten kaukainen asia.

Äänestä
  • Mediapoolin mantraa mm merenpinnan noususta. Ei mene itsenäiselle jakoon.

    Ossi, itsenäinen SOTILAS

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eläinten ja kasvien täysi tuhoutuminen maailmasta lykkäytyi juuri aika rutkasti myöhemmäksi. Perinteisen käsityksen mukaan elämän tuomiopäivä olisi aiheutunut jo satoja miljoonia vuosia aiemmin toisesta syystä. Kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä on laskenut liian alas, kasvit eivät voi enää yhteyttää, vaan ne kuolevat. Samalla ravintoketjut romahtavat.

Suurin osa nykyisistä kasvilajeista ei enää selviydy, jos hiilidioksidin pitoisuus laskee 30–150 miljoonasosan alle, mutta niin sanottuun C₄-yhteytysmekanismiin (*) kykeneville kasveille raja on alempi, joskus jopa alle 10 ppm. Niinpä geologista tulevaisuutta koskevissa simulaatioissa usein sijoitetaan hiilidioksidipitoisuuden kriittinen arvo välille 3–10 ppm, tutkijat kirjoittavat.

Hiilidioksidin väheneminen ilmakehässä geologisten ajanjaksojen myötä on itsessään jo kauan tunnettu tosiasia. Vaikka ihmiselämän aikamittakaavassa CO₂-päästöt ovat muodostuneet melkoiseksi ongelmaksi, satojen miljoonien vuosien kuluessa hiilidioksidin pitoisuus ilmassa on laskenut.

Ilmiö aiheutuu kemiasta. Lievästi happamana kaasuna hiilidioksidi reagoi hitaasti eräiden lievästi emäksisten silikaattikivien kanssa, niin että muodostuu kiinteää kalkkikiveä ja piidioksidia.

Vaikka osa hiilidioksidista kiertää takaisin ilmaan tulivuorenpurkauksissa, nettotase on ollut Maan historiassa negatiivinen. Itse asiassa geokemistit ovat arvioineet aiemmin, että 99,6 prosenttia Maan alkuperäisestä hiilidioksidista olisi kivettynyt kalkkikallioksi.

Erityisen nopeasti hiilidioksidin määrä ilmakehässä on pudonnut edellisen noin 100 miljoonan vuoden aikana, kun mannerliikunnat ovat hidastuneet. Sen seurauksena kiveä – myös kalkkikiveä – on uponnut Maan vaipan syvyyksiin tulivuorten sulateltavaksi liian vähän.
Vastaavalla tavalla silkka fakta on se, että Aurinko tulee muuttumaan satojen miljoonien vuosien kuluessa nykyistä kuumemmaksi.

C₄-kasveja ovat muun muassa sokeriruoko ja maissi. C₄-kasvit vaativat paljon lämpöä ja valoa, mutta näiden edellytysten täyttyessä ne kasvavat erittäin nopeasti. Vaikka C₄-lajeja on vain kolme prosenttia kasvilajeista, niiden biologinen tuotanto vastaa lähes neljäsosaa kaikesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu