Kirousko ?

Kaikki vihaavat minua, kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä ja karttavat minua. Jopa omat lapseni vihaavat minua sellaisena,kuin mikä olen, vaikka olen yrittänyt heille kaiken antaa, rikas en ole. Henkivakuutusken ostin itselleni, jotta lapseni saisivat rahaa sitten kun kuolen. Koko elämäni olen lapsuudesta asti saanut kokea kiusaamista, hyljeksintää, yksinäisyyttä jopa omien vanhempieni taholta myös sukulaisten taholta olen kokenut vihamielisyyttä ja että minusta ei pidetä. Myös työpaikallani koen ettei minusta pidetä ja minulle ei puhuta eikä haluta mukaan. Tämä seuraa minua kaikkialla, ihmiset ovat töykeitä, vihamielisiä, katsovat vihaisesti. Koskaan en sovi mihinkään porukkaan. Olenko siis kirottu? O
2319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Otat elämän liian vakavasti! Sananvalintasi kertoo mulle sen. Annat tapahtuneille asioille dramaattisen merkityksen, vaikka elämä on illuusiota.

Ota itsesi kevyesti ja anna tapahtumien tapahtua itsestään - ole vain oman ja muiden käytöksen todistaja ja tarkkailija. Jos osaat huumoria, niin viljele sitä. Kaikki me olemme yksi!

Äänestä

Sama juttu, mutta se ei ole minulta pois. Viihdyn paremmin ilman muita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki vihaavat minua, kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä ja karttavat minua. Jopa omat lapseni vihaavat minua sellaisena,kuin mikä olen, vaikka olen yrittänyt heille kaiken antaa, rikas en ole. Henkivakuutusken ostin itselleni, jotta lapseni saisivat rahaa sitten kun kuolen. Koko elämäni olen lapsuudesta asti saanut kokea kiusaamista, hyljeksintää, yksinäisyyttä jopa omien vanhempieni taholta myös sukulaisten taholta olen kokenut vihamielisyyttä ja että minusta ei pidetä. Myös työpaikallani koen ettei minusta pidetä ja minulle ei puhuta eikä haluta mukaan. Tämä seuraa minua kaikkialla, ihmiset ovat töykeitä, vihamielisiä, katsovat vihaisesti. Koskaan en sovi mihinkään porukkaan. Olenko siis kirottu? O

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu