Miten maa sai muotonsa?

Anonyymi-ap

Tieteen harhauttamat kristityt sanovat, että maan muodot ovat syntyneet miljardien vuosien aikana mannerlaattojen ja eroosion tuloksena.

Jumala teki auringon, kuun ja tähdet yhdessä päivässä. Miksi hän olisi tarvinnut miljardeja vuosia maan muotojen vuoksi?

Jumala loi kaiken kerralla valmiiksi kuutena päivänä. Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole.

Jumala teki aikuisen ihmisen, mutta se oli vain päivän vanha.

Jumala teki puut vuosirenkaineen, mutta ne olivat vain päivän vanhat.

Jumala teki galaksit tähtineen ja planeettoineen, mutta ne olivat vain päivän vanhat näyttäessään miljardien vuosien ikäisiltä.

Miksi maan muotojen olisi pitänyt kehittyä miljardien vuosien aikana, kun kaikki muu tehtiin päivässä?

Etkö usko Jumalan sanaan?

11

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä, mutta kretut osaavat ihan itse parodioida itseään vielä paremmin.

      • Anonyymi

        Näinpä juuri.
        "Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole."
        - Hyvä että kretu kuitenkin myöntää, että looginen johtopäätös HAVAINNOISTA on, että kaikki on paljon, paljon vanhempaa kuin raamatulliset 6000 vuotta.

        "Jumala teki aikuisen ihmisen, mutta se oli vain päivän vanha."
        - Paitsi että päivän vanha aikuinen ihminen ei ole aikuinen ihminen, koska ihminen on geneettisesti niin rakennettu (Arton mukaan "älykkäästi suunniteltu") että ihminen tarvitsee aikuistuakseen lapsuuden ja nuoruuden.

        Ja huippu tulee tuossa alapuolella olevassa jatko viestissä: "Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi."

        Arto ei ole fysiikanopinnoissaan päässyt vielä kohtaan "painovoima". Voiko suomalaisen koulun läpikäynyt aikuinen ihminen olla noin tietämätön? Tuon voisi uksoa päivän vanhalta aikuiselta, mutta ei lapsuudessaan edes suurimman osan peruskouluajastaan valveilla olleesta aikuisessta.


    • Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi.

      • Anonyymi

        Voi PYHÄ yksinkertaisuus.!

        Ilmiön nimi on PAINOVOIMA.
        Se muokkaa massiivisista kappaleista väkisin palloja.

        Tämä on aivan peruskoulun fysiikkaa, mutta uskolla itsensä tyhmentäneet onnistuvat olemaan ymmärtämättä tämankin.


      • Anonyymi

        Tämän on oltava parodiaa. Toinen vaihtoehto on, että arto on ylivoimaisesti tyhmin postaaja, mihin olen koskaan törmännyt - kun vielä miettii missä :D. Miten noilla eväillä käydään edes kaupassa?

        ps vielä eivät ihan yhdyssanatkaan suju...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän on oltava parodiaa. Toinen vaihtoehto on, että arto on ylivoimaisesti tyhmin postaaja, mihin olen koskaan törmännyt - kun vielä miettii missä :D. Miten noilla eväillä käydään edes kaupassa?

        ps vielä eivät ihan yhdyssanatkaan suju...

        Tällä palstalla parodia on joskus uskottavampaa kuin "aito" kretukirjoittelu ja usein kretut tuottavat parasta tahatonta parodiaa. Tänän avauksen luulen kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä palstalla parodia on joskus uskottavampaa kuin "aito" kretukirjoittelu ja usein kretut tuottavat parasta tahatonta parodiaa. Tänän avauksen luulen kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan.

        Olen myös sen kannalla, että Arto777 tekee parodiaa kreationistisesta tieteestä. Siinähän ei mikään meidän "normaalien" tuntema fysiikka ole rajoite, vain mielikuvitus asettaa rajat kuvitellulle todellisuudelle.


    • Anonyymi

      "Jumala loi kaiken kerralla valmiiksi kuutena päivänä. Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole."

      Uskosi mukaan Jumala on siis armoton kusettaja, joka on tehnyt nuoren maamallon joka näyttää aivan kuin se olisi vanha, niin että me jotka ajattelemme loogisesti menisimme halpaan ja joutuisimme helvettiin.

      Melkoisen p*skiaisen olet luonut jumalaksesi.

    • Anonyymi

      Uskovaisilla, noilla isoilla lapsilla. On hassu käsitys että jumala, joka loi linnunradan miljardit tähdet ja planeetat, olisi ottanut aikamääreekseen juuri tämän pienenpienen planeetan päivän. Siis että herra olisi mitannut työnsä määrän juuri maa planeetan kuutena päivänä. Jumala voi käyttää päivänsä mittana jonkin muunkin planeetan pyörähdysaikaa jolloin hänen kuusi päiväänsä on maan matosille miljardeja vuosia. Samoin jumala on voinut tehdä somimuksia myös muitten planeetojen tai kuiden asukkien kanssa joten myös he ovat yhtä lailla valittua kansaa. Noloa miten uskovaiset luulevat kaiken pyörivän heidän ympärillä, ihan kuin Herralla ei olisi muutakin huolehdittavaa kuin muutama muurahaihen kivisen pallon pinnalla, syrjäisen linnunradan kaukaisessa nurkassa. Imbesillejä ovat.

      • Anonyymi

        Ja täysin idioottimaiseksi selittely muuttuu, kun yritetään keksiä joku satu, jonka takia näemme edes lähimmän galaksin Andromedan, josta valon ("kuvan") tulo maahan kestää yli 2,5 miljoonaa vuotta. Kaukaisimmista puhumattakaan.

        Yksi naurettava selitys on että "valo luotiin valmiiksi matkalle". Eli kun neämme miljoonien valovuosien päässä tapahtuneen supernova-räjähdyksen, niin sitä ei olisi siis koskaan tapahtunut, vaan se on vain "kuva", jonka Jumala on luonut 6000 vuotta sitten sopivan etäisyyden päähän maasta?!?


    • >>Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi.>>

      Luomisuskovat (eräät) sanovat planeettojen olevan litteitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1545
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      951
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      910
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe