Tieteen harhauttamat kristityt sanovat, että maan muodot ovat syntyneet miljardien vuosien aikana mannerlaattojen ja eroosion tuloksena.
Jumala teki auringon, kuun ja tähdet yhdessä päivässä. Miksi hän olisi tarvinnut miljardeja vuosia maan muotojen vuoksi?
Jumala loi kaiken kerralla valmiiksi kuutena päivänä. Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole.
Jumala teki aikuisen ihmisen, mutta se oli vain päivän vanha.
Jumala teki puut vuosirenkaineen, mutta ne olivat vain päivän vanhat.
Jumala teki galaksit tähtineen ja planeettoineen, mutta ne olivat vain päivän vanhat näyttäessään miljardien vuosien ikäisiltä.
Miksi maan muotojen olisi pitänyt kehittyä miljardien vuosien aikana, kun kaikki muu tehtiin päivässä?
Etkö usko Jumalan sanaan?
Miten maa sai muotonsa?
11
288
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä, mutta kretut osaavat ihan itse parodioida itseään vielä paremmin.
- Anonyymi
Näinpä juuri.
"Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole."
- Hyvä että kretu kuitenkin myöntää, että looginen johtopäätös HAVAINNOISTA on, että kaikki on paljon, paljon vanhempaa kuin raamatulliset 6000 vuotta.
"Jumala teki aikuisen ihmisen, mutta se oli vain päivän vanha."
- Paitsi että päivän vanha aikuinen ihminen ei ole aikuinen ihminen, koska ihminen on geneettisesti niin rakennettu (Arton mukaan "älykkäästi suunniteltu") että ihminen tarvitsee aikuistuakseen lapsuuden ja nuoruuden.
Ja huippu tulee tuossa alapuolella olevassa jatko viestissä: "Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi."
Arto ei ole fysiikanopinnoissaan päässyt vielä kohtaan "painovoima". Voiko suomalaisen koulun läpikäynyt aikuinen ihminen olla noin tietämätön? Tuon voisi uksoa päivän vanhalta aikuiselta, mutta ei lapsuudessaan edes suurimman osan peruskouluajastaan valveilla olleesta aikuisessta.
Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi.
- Anonyymi
Voi PYHÄ yksinkertaisuus.!
Ilmiön nimi on PAINOVOIMA.
Se muokkaa massiivisista kappaleista väkisin palloja.
Tämä on aivan peruskoulun fysiikkaa, mutta uskolla itsensä tyhmentäneet onnistuvat olemaan ymmärtämättä tämankin. - Anonyymi
Tämän on oltava parodiaa. Toinen vaihtoehto on, että arto on ylivoimaisesti tyhmin postaaja, mihin olen koskaan törmännyt - kun vielä miettii missä :D. Miten noilla eväillä käydään edes kaupassa?
ps vielä eivät ihan yhdyssanatkaan suju... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän on oltava parodiaa. Toinen vaihtoehto on, että arto on ylivoimaisesti tyhmin postaaja, mihin olen koskaan törmännyt - kun vielä miettii missä :D. Miten noilla eväillä käydään edes kaupassa?
ps vielä eivät ihan yhdyssanatkaan suju...Tällä palstalla parodia on joskus uskottavampaa kuin "aito" kretukirjoittelu ja usein kretut tuottavat parasta tahatonta parodiaa. Tänän avauksen luulen kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä palstalla parodia on joskus uskottavampaa kuin "aito" kretukirjoittelu ja usein kretut tuottavat parasta tahatonta parodiaa. Tänän avauksen luulen kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan.
Olen myös sen kannalla, että Arto777 tekee parodiaa kreationistisesta tieteestä. Siinähän ei mikään meidän "normaalien" tuntema fysiikka ole rajoite, vain mielikuvitus asettaa rajat kuvitellulle todellisuudelle.
- Anonyymi
"Jumala loi kaiken kerralla valmiiksi kuutena päivänä. Vaikka kaikki näyttää vanhalta, niin se ei ole."
Uskosi mukaan Jumala on siis armoton kusettaja, joka on tehnyt nuoren maamallon joka näyttää aivan kuin se olisi vanha, niin että me jotka ajattelemme loogisesti menisimme halpaan ja joutuisimme helvettiin.
Melkoisen p*skiaisen olet luonut jumalaksesi. - Anonyymi
Uskovaisilla, noilla isoilla lapsilla. On hassu käsitys että jumala, joka loi linnunradan miljardit tähdet ja planeetat, olisi ottanut aikamääreekseen juuri tämän pienenpienen planeetan päivän. Siis että herra olisi mitannut työnsä määrän juuri maa planeetan kuutena päivänä. Jumala voi käyttää päivänsä mittana jonkin muunkin planeetan pyörähdysaikaa jolloin hänen kuusi päiväänsä on maan matosille miljardeja vuosia. Samoin jumala on voinut tehdä somimuksia myös muitten planeetojen tai kuiden asukkien kanssa joten myös he ovat yhtä lailla valittua kansaa. Noloa miten uskovaiset luulevat kaiken pyörivän heidän ympärillä, ihan kuin Herralla ei olisi muutakin huolehdittavaa kuin muutama muurahaihen kivisen pallon pinnalla, syrjäisen linnunradan kaukaisessa nurkassa. Imbesillejä ovat.
- Anonyymi
Ja täysin idioottimaiseksi selittely muuttuu, kun yritetään keksiä joku satu, jonka takia näemme edes lähimmän galaksin Andromedan, josta valon ("kuvan") tulo maahan kestää yli 2,5 miljoonaa vuotta. Kaukaisimmista puhumattakaan.
Yksi naurettava selitys on että "valo luotiin valmiiksi matkalle". Eli kun neämme miljoonien valovuosien päässä tapahtuneen supernova-räjähdyksen, niin sitä ei olisi siis koskaan tapahtunut, vaan se on vain "kuva", jonka Jumala on luonut 6000 vuotta sitten sopivan etäisyyden päähän maasta?!?
>>Evoluutio uskovat sanovat planeettojen tulleen palloiksi, kun voima auringosta on muotoillut ne. Kuinka sitten aurinko on myös pallo? Ja tuo voima olisi pitänyt tulla kaikista suunnista, jotta tulisi pallon muotoisiksi.>>
Luomisuskovat (eräät) sanovat planeettojen olevan litteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715545Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2724857Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393168Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1032630Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52092Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362052Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651771Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21546