Onko Suomessa hyvä talous?
Suomen talous kyntää – kuuluu maailman talouskasvun TOP-kymmenen heikoimman joukkoon. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tilasto on lohdutonta luettavaa: Suomen bruttokansantuotteen (BKT) kasvu ton tänä vuonna 2024 koko maailman 10. huonointa!17.11.2024
Suomen talous kyntää – kuuluu maailman talouskasvun TOP-kymmenen heikoimman joukkoon. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tilasto on lohdutonta luettavaa: Suomen bruttokansantuotteen (BKT) kasvu ton tänä vuonna 2024 koko maailman 10. huonointa!17.11.2024
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko Suomen talous kriisissä?
Kokonaistuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote jatkoi kasvuaan vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä (0,8 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna). Kasvuvauhti tasaantui toisesta neljänneksestä (2,2 prosenttia), jolloin bkt saavutti koronakriisiä edeltävän tason.
Mistä Suomen talous on riippuvainen?
Suomi on siis riippuvainen öljyn, kaasun, hiilen, ydinpolttoaineen ja sähkön tuonnista. Raakaöljyn ja öljytuotteiden osuus Suomen energialähteiden tuonnin arvosta on lähes 80 %. Myös puupolttoaineita, mm. pellettejä, tuodaan ulkomailta, mutta tuonnin osuus kokonaiskulutuksessa on hyvin pieni.4.3.2021
Mikä on Suomen talousennuste?
Suomen Pankki on julkaissut tänään ennusteensa vuosille 2024–2027. Talous supistuu tänä vuonna 0,5 %. Vuonna 2025 talous kasvaa 0,8 %, ja kasvu vahvistuu seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Ennustejakson lopulla vuonna 2027 kasvu tasaantuu 1,3 prosenttiin eli lähelle pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.17.12.2024
Vuonna 2022 Suomi oli Saksan, Belgian ja Iso Britannian edellä bkt ssä/kansalainen ja Ruotsikin lähellä. Onko tuo nyt niin huono tilanne?
https://globalis.fi/Statistikk/bkt-per-asukas
Jaettu 9 paskin sija talousoikeiston lemmikin Irlannin kanssa. Toinen oikeiston suosikki Viro vielä paskemmalla sijalla. Ei todella kannata ottaa noista maista mallia vaikka kokoomus, persut ja EK haluaisi.