Kaikki samaan aikaan

𝐊𝐚𝐢𝐤𝐤𝐢 𝐬𝐚𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐚𝐢𝐤𝐚𝐚𝐧
Maallistuneet tutkijat hämmästelevät sivilisaatioiden – ja kielten – äkillistä ja samanaikaista ilmaantumista kaikkialle maailmaan. Mutta jos he ottaisivat laput silmiltään …
Saksalaiset arkeologit, jotka työskentelivät Perun pohjoisosassa rannikon lähistöllä noin 320 km Limasta luoteeseen, ovat löytäneet Etelä-Amerikan vanhimman tunnetun muinaisen kaupunkikeskuksen.
Radiohiiliajoituksella on hyvin tunnetut rajoituksensa, varsinkin, kun otetaan huomioon, että vedenpaisumuksessa hautautui suuria määriä biosfäärin hiiltä. Mutta vaikka otettaisiin huomioon järjestelmällinen kallistuminen ”vanhempien” ikien suuntaan, on merkittävää, että [kaupungin] keskusaukion iäksi saatiin 5 000 – 5 500 vuotta – suurin piirtein sama ikä kuin vastaavilla muinaisista sivilisaatioista viestivillä löydöillä Lähi-idässä ja eteläisessä Aasiassa.
Eräässä löytöä käsittelevässä artikkelissa lainataan merkittävää perulaista arkeologia, Ruth Shadya, joka toteaa löydön ”herättävän kysymyksiä siitä, mikä sai aikaan ’sivilisaatioiden muodostumisen kaikkialla maapallolla suunnilleen samaan aikaan’”.
Tämä ei tietenkään ole mysteeri Raamattuun uskovalle, joka 1. Mooseksen kirjasta tietää, kuinka vedenpaisumuksen jälkeinen Baabelin sivilisaatio levittäytyi kaikkialle maailmaan hyvin lyhyessä ajassa.
Monet hajaantuneista ryhmistä varmasti veivät mukanaan kaupunkirakentamisen ”tietotaitoa” saaden siten aikaan sivilisaatioiden ilmaantumisen ”yhtäkkiä” eri puolilla maailmaa. Ne, jotka eivät, joutuivat ”aloittamaan alusta” luolissa ja tilapäisissä asumuksissa muodostaen siten nopeasti hyvin erilaisia yhteisöjä myöhempien tutkijoiden sovitettavaksi evoluutionäkemyksiin.

3

259

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan samaan aikaan?

      Seremoniakeskus Boncuklu Tarlaa Turkissa alettiin rakentaa 10.000 eaa ja sen tunnetumpaa "sisarta Göbekli Tepeä n. 9500 eaa. Näissä ei ilmeisesti viljelty vielä maata, mutta kaivaukset ovat pahasti kesken.
      Jeriko on ollut jonkinlainen kiinteä kylä ainakin 8000 eaa ja siellä maata jo viljeltiin.
      Vanhimpana varsinaisena kaupunkina pidetään Catal Hüyükiä n. vuodelta 7400 eaa. Sielläkin pääosa ravinnosta tuli ilmeisesti keräilemällä ja metsästämällä.
      Uruk perustettiin 4500 eaa.
      Mohenjo-Daro 3000 eaa.
      Vanhin Etelä-Amerikan kaupunki on Perun Carali joka on n. vuodelta 3000 eaa.

      Tuolla aikaskaalalla Turun linna ja minun kesämökkini on rakennettu aivan samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Eikö sinua yhtään hävetä tämä jatkuva valeiden levittäminen?

    • Anonyymi

      Taas aihe missä lähteesi ei edes kehtaa myöntää nuoren maan kreationismia. Uhosit yhdessä aloituksessa tuota seikkaa, kuinka te uskonsoturit muka teette sitä. Varmaan sen takia, koska tunnettuja sivilisaatioita on jo ollut samaan aikaan kuin teidän taikatuva, ja he eivät huomanneet mitään. Tätä ei tarvitse kun pintaa raapaista ja jäätte heti kiinni röyhkeästä valehtelusta ja ristiriidoista.

      Tuolta tulikin vastausta kuinka härskiä valehtelua tämä aloitus on.

      Itse asiassa lähteesi on tuonut aikaisemmin esille näitä teidän universumia vanhempia sivilisaatioita, jotka kaatavat kulttinne.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      76
      1991
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1042
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      712
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe