Kaikki samaan aikaan

𝐊𝐚𝐢𝐤𝐤𝐢 𝐬𝐚𝐦𝐚𝐚𝐧 𝐚𝐢𝐤𝐚𝐚𝐧
Maallistuneet tutkijat hämmästelevät sivilisaatioiden – ja kielten – äkillistä ja samanaikaista ilmaantumista kaikkialle maailmaan. Mutta jos he ottaisivat laput silmiltään …
Saksalaiset arkeologit, jotka työskentelivät Perun pohjoisosassa rannikon lähistöllä noin 320 km Limasta luoteeseen, ovat löytäneet Etelä-Amerikan vanhimman tunnetun muinaisen kaupunkikeskuksen.
Radiohiiliajoituksella on hyvin tunnetut rajoituksensa, varsinkin, kun otetaan huomioon, että vedenpaisumuksessa hautautui suuria määriä biosfäärin hiiltä. Mutta vaikka otettaisiin huomioon järjestelmällinen kallistuminen ”vanhempien” ikien suuntaan, on merkittävää, että [kaupungin] keskusaukion iäksi saatiin 5 000 – 5 500 vuotta – suurin piirtein sama ikä kuin vastaavilla muinaisista sivilisaatioista viestivillä löydöillä Lähi-idässä ja eteläisessä Aasiassa.
Eräässä löytöä käsittelevässä artikkelissa lainataan merkittävää perulaista arkeologia, Ruth Shadya, joka toteaa löydön ”herättävän kysymyksiä siitä, mikä sai aikaan ’sivilisaatioiden muodostumisen kaikkialla maapallolla suunnilleen samaan aikaan’”.
Tämä ei tietenkään ole mysteeri Raamattuun uskovalle, joka 1. Mooseksen kirjasta tietää, kuinka vedenpaisumuksen jälkeinen Baabelin sivilisaatio levittäytyi kaikkialle maailmaan hyvin lyhyessä ajassa.
Monet hajaantuneista ryhmistä varmasti veivät mukanaan kaupunkirakentamisen ”tietotaitoa” saaden siten aikaan sivilisaatioiden ilmaantumisen ”yhtäkkiä” eri puolilla maailmaa. Ne, jotka eivät, joutuivat ”aloittamaan alusta” luolissa ja tilapäisissä asumuksissa muodostaen siten nopeasti hyvin erilaisia yhteisöjä myöhempien tutkijoiden sovitettavaksi evoluutionäkemyksiin.

1

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Shady, joka ei ollut mukana keskusaukiota löydettäessä, oli aikaisemmin osoittanut, että ”Amerikoissa kukoisti monimutkainen kaupunkikeskus samaan aikaan kuin muinaisessa Mesopotamiassa ja Egyptissä – 1 500 vuotta aikaisemmin kuin aikaisemmin oli uskottu”. Tämä perulainen löydös, jonka selvästi täytyi olla monimuotoisen ja vakiintuneen sivilisaation rakentama, on ajoitettu jopa muutamaa vuosisataa varhaisemmaksi, mikä vahvistaa Shadyn päätelmät.
      Hän totesi löydön osoittavan, että ”Uuden maailman ihmisillä oli sama kyky luoda sivilisaatiota kuin Vanhan maailman asukkailla”.
      Todellakin. 1. Mooseksen kirja kertoo myös, että tähän ”sivilisaatioiden esiin puhkeamiseen” johtaneeseen kansojen hajaantumiseen liittyi eri kieliperheiden äkillinen ilmaantuminen. Tämä johti sitten monimuotoisuuteen kussakin kieliryhmässä, mukaan lukien monien uusien (mutta toistensa sukuisten) kielten syntymiseen eristäytyneiden ryhmien sisällä. Mikään kieli ei näytä olevan sukua muiden kieliperheiden kielille, koska kantakielet (esimerkiksi indoeuroppalainen) syntyivät äkisti ja yliluonnollisesti.
      Ei siis olekaan yllättävää lukea seuraavaa kommenttia erään evoluutioon uskovan hiljattain kirjoittamasta kielten alkuperää käsittelevästä teoksesta: ”Yksi esihistorian suurimmista arvoituksista on, kuinka kaukana ja erillään toisistaan asuvat ihmiset yhtäkkiä ja spontaanisti kehittivät kielellisen kyvyn karkeasti ottaen samaan aikaan. Aivan kuin ihmiset olisivat kuljettaneet mukanaan perinnöllistä herätyskelloa, joka alkoi äkkiä soida kaikkialla maailmassa ja sai kaukana toisistaan, jokaisella mantereella, hajallaan olevat ryhmät luomaan kielet.”
      Jos evolutionistiset ennakkokäsitykset riisutaan, tällaiset toteamukset ovat järkeviä 1. Mooseksen kirjan - todellisen maailmanhistorian - valossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      245
      6194
    2. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      67
      5057
    3. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      13
      4331
    4. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3071
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      125
      3066
    6. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      145
      2530
    7. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      82
      2528
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      190
      1709
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1669
    10. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      69
      1496
    Aihe