Mitä arvopohjaisella ulkopolitiikkamme saatii aikaiseksi?

Presidenttimme aloittaessaan työnsä kertoi Suomen kansalle, että tästä lähtien Suomen ulkopolitiikka onkin arvopohjaista realismia. Moni mietti, että mitähän tuokin tarkoittaa? Niinpä, ei mitään.
Kiinasta saatiin lähtöpassit höpöhöpö juttuinemme, Isot valtiot ajavat omia etujaan, eivätkä välitä mitä Suomella on kerrottavaa. Saatiin NATO-maita valvomaan Itämerta kaapeleiden osalta ja pohjois Suomessa kokous, jossa keskusteltiin yhteistyötä Puolan, Italian ja Ruotsin kanssa. Suomen rahoilla tietenkin.

Entä muuta? Isoja laskuja saadaan varmasti jatkossakin, koska huono ulkopolitiikka ajoi Suomen yksinäiseksi tänne pohjolan perukoille.
31214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Suomen johto on vaihdettava. Sen jälkeen uusi johto kukkapuska kourassa Moskovaan pyytämään anteeksi. Jos Venäjä haluaa nykyinen poliittinen lännen marionetti päättäjät vankilaan vastaamaan teoistaan Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Entäs hattu? Hattu kourassa kuuluu tiltun haaveisiin ehdottomasti.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Entäs hattu? Hattu kourassa kuuluu tiltun haaveisiin ehdottomasti.

    Tietenkin jos haluat. Hattu kourassa olisi esimerkillinen kuva meistä suomalaisista. Vissiin Fazerin suklaata kannattaa ottaa mukaan. Oluen, metsän ja veden kanssa lienee niitä harvoja rikkauksia jota vielä omistamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tietenkin jos haluat. Hattu kourassa olisi esimerkillinen kuva meistä suomalaisista. Vissiin Fazerin suklaata kannattaa ottaa mukaan. Oluen, metsän ja veden kanssa lienee niitä harvoja rikkauksia jota vielä omistamme.

    Tiltun haave ei ole täydellinen ilman kaksin käsin rinnalla puristettavaa hattua.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Entäs hattu? Hattu kourassa kuuluu tiltun haaveisiin ehdottomasti.

    Sinä molo saat syödä ainakin yhden hatullisen paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sinä molo saat syödä ainakin yhden hatullisen paskaa.

    Sori, mutta en jaa harrastuksiasi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltun haave ei ole täydellinen ilman kaksin käsin rinnalla puristettavaa hattua.

    Nato-Tiltu menettää kätensä tykistö- tai kranaatinheitin iskussa. Et sä mitää purista.

    Ja tietysti haaveena on lento Soulin kaupunkiin kuudessa tunnissa. Nykyään Finnair lentää sinne 9h .

    Jotain vastaan sitä? Jos ei, niin kuten aloittaja kysyi oliko arvopohjaisessa realismista järkeä, niin vastaus on ei. Täällä Pohjantähden alla kun nopeimmat reitit kulkevat Venäjän alueen kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Niin ja toivottavasti pääsemme Putinin kanssa sopuun. Muu länsi tekee jo muutenkin bisnestä Venäjän kanssa epäsuorasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ja tietysti haaveena on lento Soulin kaupunkiin kuudessa tunnissa. Nykyään Finnair lentää sinne 9h .

    Jotain vastaan sitä? Jos ei, niin kuten aloittaja kysyi oliko arvopohjaisessa realismista järkeä, niin vastaus on ei. Täällä Pohjantähden alla kun nopeimmat reitit kulkevat Venäjän alueen kautta.

    Vaan me suomalaisetpa emme halua rahoittaa fasistien rikollista sota ja heidän yrittämäänsä kansanmurhaa. Varsinkin, koska joutuisimme itsekin sotaan heitä vastaan, jos he voittaisivat Ukrainassa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vaan me suomalaisetpa emme halua rahoittaa fasistien rikollista sota ja heidän yrittämäänsä kansanmurhaa. Varsinkin, koska joutuisimme itsekin sotaan heitä vastaan, jos he voittaisivat Ukrainassa.

    Kyllä me ryhdymme ja rahoitamme sitä jo nyt. Maksamme Unkarille, Slovakialle ja Puolalle kompensaatioita, jotta saavat Intiasta kaasua.
    Sorry vaan, mutta reaalimaailmassa on tehtävä kompromisseja ja tunnustettava tosiasiat.

    Ja sotaan... Keksi parempaa. Minä odotan nopeaa lentoa Finnairilla Souliin. Muuten joutuu kuten nyt, lentämään Kiinalaisilla lentoyhtiöillä, jotka viis veisaa lännen pakotepuheista. Pääsee nopeasti ja palvelu on luksusta, verrattuna Finnairin lentoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Kyllä me ryhdymme ja rahoitamme sitä jo nyt. Maksamme Unkarille, Slovakialle ja Puolalle kompensaatioita, jotta saavat Intiasta kaasua."

    Emme maksa.

    "Sorry vaan, mutta reaalimaailmassa on tehtävä kompromisseja ja tunnustettava tosiasiat."

    Ja tosiasia on, että jos Venäjän annetaan voittaa Ukrainassa, se jatkaa sotaansa ja valloituksiaan muuallekin Eurooppaan:

    https://x.com/igorsushko/status/1883299021290348822

    "Ja sotaan... Keksi parempaa. Minä odotan nopeaa lentoa Finnairilla Souliin. Muuten joutuu kuten nyt, lentämään Kiinalaisilla lentoyhtiöillä, jotka viis veisaa lännen pakotepuheista. Pääsee nopeasti ja palvelu on luksusta, verrattuna Finnairin lentoon."

    Lukijoita eivät kiinnosta sinun reissusi, vaan se, että Venäjä tappaa eurooppalaisia.

    Miksei kiinnosta reissuni? Luulisi kiinnostavan Finnair, sillä se on suomalainen yhtiö ja keino matkustaa ulkomaille. Ei kylläkään itäänpäin, koska ulkopolitiikka aiheutti sen.

    Kyllä maksamme Unkarille. Emme suoraan, mutta Brysselin kautta. Lopputuloksena on sama. Satanen lähti Brysseliin ja Bryssel siirtää sen ystävällemme Unkarille.

    Ja X- tietysti. En viitsi avata hölynpöly linkkejäsi.

    Suomi mokasi ja Venäjän kanssa on järkevää tehdä yhteistyötä. Silloin jopa yksinkertaista väkeä täynnä oleva Suomi saa rahaa rakentaa aitoja Virolaisin voimin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Edelleen emme halua tehdä yhteistyötä imperialististen fasistien ja kansanmurhaajien kanssa, vaikka sinä haluaisitkin.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen emme halua tehdä yhteistyötä imperialististen fasistien ja kansanmurhaajien kanssa, vaikka sinä haluaisitkin.

    Taasko olet ajamassa ihmiset Suomessa ulos kodeistaan, kun ovat menettäneet työnsä ja asuntolainaa ei saa maksettua? itäisen Suomen asukkaat ja palveluala odottaa Venäjän verisiä Ruplia kassakoneisiin, jolla maksaa veroja sinunkin elättämiseen.

    Vaikka suomalainen ei välitä toisesta suomalaisesta milliäkään, Olisit tyytyväinen siihen että Venäläiset tuovat rahaa tänne. Eivätkä käytä sitä kotimaassa tai sitten vaikka Espanjassa lomaillessa. Jos nyt enää ovat edes kiinnostuneita tulla tänne takapajulaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Toivottavasti eivät tule. Emme halua yhtään Z-natsia Suomeen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Edelleen emme halua tehdä yhteistyötä imperialististen fasistien ja kansanmurhaajien kanssa, vaikka sinä haluaisitkin.

    ??? Teemmepähän, usan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ??? Teemmepähän, usan kanssa.

    No jos Trumpushkan toive palestiinlaisten karkotuksista kodeistaan menee läpi, niin sitten myönnän sinun olevan oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nato-Tiltu menettää kätensä tykistö- tai kranaatinheitin iskussa. Et sä mitää purista.

    😂😂😂😂

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Toivottavasti eivät tule. Emme halua yhtään Z-natsia Suomeen.

    Kova olet hurskastelemaan, mutta fakta on että Suomi ja suomalaiset firmat tekevät edelleen Venäjän kanssa kauppaa. Kohta kun sota on taputeltu, niin kaupankäynti hiljalleen lisääntyy. Sinä voit edelleen änkyröidä rauhassa 😁.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nato-Tiltu menettää kätensä tykistö- tai kranaatinheitin iskussa. Et sä mitää purista.

    Päivystävä sylttytehdas on tämänkin saagan takana. Jo avuttomasta tyylistä näkee, että kirjaileva teinimme tuottaa taas päästöjä.

    Äänestä

Miksei Suomi liittynyt aikoinaan innolla suureen ja mahtavaan kansojen perseeseen, siis olisi Sosialistinen Neuvostotasavalta. URAA !!!

Äänestä
  • Vihjaatko Mannerheimiin? Jos kyllä, niin olet oikeassa. Mannerheim vielä vuonna 1917 halusi, että Suomi vetoaa Venäjän keisariin, eikä näe mahdollisena Suomen itsenäisyyttä.

    Mieli muuttui kun Pietarissa tuli vallankumous. Meidän kansallissankari diggasi Venäjää loppuun asti.

    Äänestä

Tarkoittaako aloittaja nyt että meidän on viipymättä alettava korjaamaan suhteitamme pohjoiskoreaan ja tämän saman kaltaisiin liittolaisdiktatuureihin valkovenäjä venäjä iran tyyppisiin rikollisvaltioihin ja näiden parantuneiden suhteiden ohella tuhota sitten suhteemme koko muuhun maailmaan .... ei taida pietarin juoksupojalla oikein ajatus kulkea 😏 pohjoiskoreavenäläinen arvopohjainen realismi ei taida oikein sopia sivistyneisiin hyvinvointivaltioihin 😁

Äänestä
  • Etelä-Koreassahan niitä rikollisia on saatu kiinni lyhyessä ajassa, eikö ole kolmas pressa peräjälkeen nyt virassa.
    Muutenkin tavallisen levotonta, kansa ei oikein tykkää menosta.

    Äänestä

  • No siitä nyt ei ole mitään pelkoa, että Suomi tekisi jotain Usan tahdon vastaista, sen puollustaessa kaikin keinoin omia saavutettuja etujaan, vaikka se on jo käytännössä menettänyt pelin. Jota todistaa kiinalaisten länttä paljon halvemmin kustannuksin kehittämä tehokas ja avoin tekoälysovellus, joka on saanut Usan teknoyhtiöiden osakkeet syöksyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No siitä nyt ei ole mitään pelkoa, että Suomi tekisi jotain Usan tahdon vastaista, sen puollustaessa kaikin keinoin omia saavutettuja etujaan, vaikka se on jo käytännössä menettänyt pelin. Jota todistaa kiinalaisten länttä paljon halvemmin kustannuksin kehittämä tehokas ja avoin tekoälysovellus, joka on saanut Usan teknoyhtiöiden osakkeet syöksyyn.

    Jep, kohta Trump ilmoittaa Kiinalle, ellette my tekoälysovellustamme meille, tulee pakotteita. Kiina ei tähän taivu. Kiinalla menee lujaa, tuottavat jo patenttejakin tuplasti enemmän kuin usa.
    Kiinan kaltainen diktatuuri on taloudessa huomattavasti tehokkaampi kuin demokratia, siksi varmaan usastakin tuli kertaheitolla yksinvaltainen trumppila.

    Äänestä

Arvopohjainen realismi=moraalinen ja/tai uskonnollinen realismi. Eli Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan perusta ei enää ole Suomen etu.

Äänestä
  • ” Eli Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan perusta ei enää ole Suomen etu.”

    Totta kai on! Et vain tajua sitä, että meidän suomalaisten käsitys ”Suomen edusta” poikkeaa rajusti etnisen venäläisen homppeli-Tiltin käsityksestä samasta asiasta!

    Ja kun sinä ET OLE suomalainen niin meidän kanta voittaa!

    Äänestä

  • Just näin, Suomen etua ei aja enää kukaan.

    Äänestä

Sisäpolitiikka, onko sekin "arvopohjaista" tai mitä lie, on ainakin kuin sisäistä kolonisaatiota.
Itä-Suomeen on luotu "aavikkorannikko" kuten Tanskan siirtomaavallan Grönlantiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010977063.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Presidenttimme aloittaessaan työnsä kertoi Suomen kansalle, että tästä lähtien Suomen ulkopolitiikka onkin arvopohjaista realismia. Moni mietti, että mitähän tuokin tarkoittaa? Niinpä, ei mitään.
Kiinasta saatiin lähtöpassit höpöhöpö juttuinemme, Isot valtiot ajavat omia etujaan, eivätkä välitä mitä Suomella on kerrottavaa. Saatiin NATO-maita valvomaan Itämerta kaapeleiden osalta ja pohjois Suomessa kokous, jossa keskusteltiin yhteistyötä Puolan, Italian ja Ruotsin kanssa. Suomen rahoilla tietenkin.

Entä muuta? Isoja laskuja saadaan varmasti jatkossakin, koska huono ulkopolitiikka ajoi Suomen yksinäiseksi tänne pohjolan perukoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu