"Puolue ja Purra haluavat omien sanojensa mukaan puhua kunta- ja aluevaaleissa taloudesta ja turvallisuudesta – mutta tosiasiassa molempien taustalla on puolueen päättymätön himo jankuttaa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista.
Maahanmuuttojankutuksen ohella Purran porukat tarjoilevat myös alue- ja kuntavaalikeskusteluun varjonyrkkeilyä ”woke-ideologiaa” vastaan.
Esimerkiksi juuri ”woke-ideologiasta” tai ”vaarassa” olevista kristillisistä perinteistä paasaaminen on helppoa ja halpaa.
Ovatko nämä teemat kuitenkaan sitä, mistä iso joukko suomalaisia haluaisi arjen palveluiden kannalta merkittävimmissä vaaleissa puhua?"
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010991967.html
Nyt testataan siis taas kansalaisten älykkyyttä siitä, ketkä ovat harhaanjohdateltavissa itse alue- ja kuntavaalien teemoista täysin epäolennaisuuksien tielle. Vuoden 2022 bensaöyhötyksen tilalle tulevat woke, dei ja mamu.
"Samat aiheet toistuvat päivästä toiseen myös Suomen poliittisessa viestinnässä. Suomalaiset poliitikot, aina ministereitä ja kansanedustajia myöten, toistelevat lähes päivittäin samoja argumentteja kuin Benny Johnson, Tim Pool, Dave Rubin ja Lauren Southern käyttivät omissa lähetyksissään.
Sanat, kuten ”woke”, ”DEI”, ”trans”, toistuvat videoilla usein. Tätä samaa kulttuurisotaa olemme seuranneet myös Suomessa viimeisten kahden kuukauden ajan. Sen tarkoitusperä on hyvin selvä: Hyökätä yhteiskunnan rakenteita vastaan ja polarisoida yhteiskuntaa tehokkaammin heikentämällä mediaa. Sitä kautta luodaan enemmän epävakautta.
Merkittävä yhtäläisyys YLE:n ja TENET:n välillä löytyy sosiaalisen median käytöstä polarisaation vahvistajana. Sosiaalisen median alustat tarjoavat tehokkaan väylän levittää, tarkoituksella tai tahattomasti, väärää tietoa maahanmuutosta, monimuotoisuudesta ja sananvapaudesta. Sosiaalisen median algoritmit suosivat usein sisältöä, joka herättää voimakkaita tunteita — vihaa, pelkoa — koska nämä tunteet johtavat suurempaan sitoutumiseen ja laajempaan näkyvyyteen.
TENET:n tapauksessa Venäjän väitetty vaikutus tunnettujen influenssereiden kautta perustui juuri siihen, että polarisoivat viestit levisivät tehokkaasti sosiaalisen median kautta. Vaikuttajat, kuten Johnson ja Pool, pystyivät saavuttamaan suuren yleisön jakamalla videoita, joissa termit kuten ”woke” ja ”DEI” muuttuivat osaksi laajempaa kulttuurillista keskustelua. Näin syntyi itseään ruokkiva sykli, jossa ääri- ja laitaoikeisto sai yhä enemmän tilaa keskustelussa.
Sama toistuu myös Suomessa YLE-keskustelussa. DEI-koulutuksia koskeva keskustelu on saanut voimakasta näkyvyyttä sosiaalisen median alustojen kautta. X:ssä ja muissa medioissa käydään päivittäin keskusteluja, joissa DEI-ohjelmat nähdään uhkana suomalaisille arvoille. Näissä keskusteluissa termit, kuten ”woke”, ”DEI” ja ”monimuotoisuusagenda”, ovat saaneet jalansijaa ja niistä on tullut poliittisten kiistojen keskeisiä symboleita.
Sosiaalinen media siis paitsi vahvistaa polarisoivaa retoriikkaa, myös mahdollistaa sen nopean leviämisen laajalle yleisölle.
Muutamassa kuukaudessa konservatiivit ovat onnistuneet tekemään yhdenvertaisuudesta, toisten huomioimisesta sekä kaikille mahdollisuuksien antamisesta suomalaisen yhteiskunnan suuren vihollisen.Vahvaa polarisaatiota on syntynyt ja samaan aikaan myös kansakunnan yhteneväisyys on heikentynyt."
"Putin helpottaa länsimaisia arvoja vastustavien muuttoa Venäjälle
Venäjä on pyrkinyt viime aikoina houkuttelemaan konservatiiveja muuttamaan Yhdysvalloista ja Euroopasta Venäjälle."
https://yle.fi/a/74-20105983
"Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut asetuksen, joka helpottaa ”perinteisiä venäläisiä arvoja” kannattavien ulkomaalaisten muuttamista Venäjälle, kertovat uutissivusto Meduza ja valtiollinen uutistoimisto Tass.
Syyskuun alusta lähtien kotimaidensa ”tuhoisaa uusliberaalia ideologiaa” vastustavat ihmiset voivat saada Venäjän oleskeluluvan aiempaa helpommin. Heiltä ei esimerkiksi edellytetä venäjän kielen osaamista tai Venäjän lakien tai historian tuntemista.
Asetuksen mukaan Venäjän hallituksen tulee laatia kuukauden sisällä lista ”tuhoisaa uusliberaalia ideologiaa” edistävistä maista. Listalle päätyy todennäköisesti länsimaita.
Venäjä on pyrkinyt viime aikoina houkuttelemaan konservatiiveja muuttamaan Yhdysvalloista ja Euroopasta Venäjälle.
Viime viikolla Venäjän sisäministeriö kertoi myöntäneensä väliaikaisen turvapaikan kristitylle yhdysvaltalaiselle perheelle. Ministeriön mukaan perhe oli paennut kotimaansa ”moraalista rappiota”, kertoo Moscow Times -lehti.
Toukokuussa 2023 hallinto taas kertoi rakentavansa yhdysvaltalaisille konservatiiveille kylän Moskovan lähistölle.
Venäjä on jo pitkään pyrkinyt esiintymään konservatiivisten arvojen puolustajana ja väittänyt länsimaiden syöksyneen moraaliseen rappioon. Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat olleet Venäjän propagandan hampaissa."
Perussuomalaisilla on samat äänet kellossaan kuin Putinilla.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Miten monta avausta ajattelit tällä kertaa yhdestä ja samasta lehtijutusta kirjoittaa TH?
Keskimmäisen kirjoituksen linkki jäi puuttumaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hiilinen/venaja-tukee-lansimaiden-kulttuurisotia/
Joko tuli tuhat lehtijutun massapostausta tälle päivää täyteen antipersuKOPIOKONE vai pitääkö sinun jäädä yltöihin? 😏🙄
24/7-365vrk vuodessa natsikorttia heiluttava sinimusta. Logiikka huipussaan.
Kuten ketjusta huomataan, Kopiopersua alkoi välittömästi ahdistamaan. Venäjämielisyyden kulissit eivät pysy enää kasassa.
Titityttääkö, kouvaako, puuppaako vai kohiseeko ap? Se kremlin trolli...
Kiemurtele nyt vielä vähän lisää ja vaikka ulinan kera.
Kerro ihmeessä mistä Suomesta löytyy sellainen kunta jota talous ja/tai turvallisuus ei kiinnosta?
Kerro kunta, joka tekee päätöksiä esim. viemäriverkoston uusimisesta tai päiväkodin tai koulun rakentamisesta maahanmuuttopolitiikalla? Ei ihme, jos valtuustoissa aikaa palaa persujen möykätessä omia aivopierujaan.
Kerro sinä sinimusta mamuja halaileva ap miksi suomalaiset harrastaa etelässä jo sitä, että valitsevat lapsilleen koulun missä ei ole mamuenemmistöä? Sen jälkeen saat luvan kertoa mikä sinut saa päivittäin julistamaan Mein Kampf natsiopasta ja halailemaan mamuja?
Älä sinä skitso kommentoi, kun olet selvästi irti todellisuudesta.
Purran puheet on suunnattu omalle hupenevalle kannattajakunnalle.
Purra haluaa pienentää veroja raitistuneille. Oikein, koska näin persut saavat edes jotain killinkejä säästöön. Toisaalta tavoite on heille mahdoton tehtävä.
Purran maahanmuuttomölinät alkoivat, kun vaalit on edessä.
Purra lietsoo vihaa kannattajissaan, sillä saa kannattajia äänestyskoppeihin.
Ja sinä sinimusta rotuopin julistaja pahoitit taas mielesi Purran arvostellessa mamupolitiikan lieveilmiöitä 🤣🤣
Persun mörkömamu tulee, oletko valmis? PÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
SInä ap itket koko yön taas persujen perään suoli24 palstoilla koska persumörkö sänkysi alla pelottaa niin paljon ettet saa unta. Ja kun lopulta aamuyöstä pariksi tunniksi nukahdat, heräät sinä huutoosi ja siihen, että olet taas kastellut vuoteesi persupainajaisia nähtyäsi😏
Kusitko Kopiopersu vielä allesikin?
PS ja Yhtenäinen Venäjä-puolue. Samat sävelet!
PS=PERSUT SEKOILEE
PS=PERSUT SEKOILEE
no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja 卐 🤡, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.
Mitäs persut sille voi JOS venaja matkii heitä????
Viikon vitsi :))))