Vapaa-ajattelijain esitys vankilatyöhön ja vankitukeen

Anonyymi-ap

Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että nykyinen valtion vankilapappien toimenkuva ei vastaa yhdenvertaisuuden sekä vankien psykososiaalisen henkisen tuen kehittämisen vaatimuksia. Esitämme, että vankilapappien viran nimeke ja kelpoisuusvaatimukset muutetaan niin, että virkaan voisivat tulla valituksi myös muun kuin pappiskoulutuksen omaavat henkilöt.

Viran uusi nimeke voisi olla esimerkiksi vankilatyön taikka vankituen koordinaattori. Tehtävänkuvaan kuuluisia asioita, joita vankilapapit nyt hoitavat uskonnollisen pappistehtävänsä rinnalla. Tehtävänä olisi koordinoida ulkopuolisten toimijoiden vankilassa tapahtuvaa vankien henkisen tai hengellisen tuen järjestämistä samoin kuin uskonnollisesti sitoutumattomien järjestöjen psykososiaalisen työn järjestämistä. Tällaiseen tehtävään soveltuvia koulutuksia on useita.

Muutos tarkoittaisi samalla sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon vankilatyön henkilöstön kustannuksista vastaisi kirkko itse samaan tapaan kuin esimerkiksi helluntaikirkolla.

Muutos edistäisi yhdenvertaisuutta uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.

(Vapaa-ajattelijain liiton hallituksen 27.1. hyväksymä lausunto on jätetty lausuntopalveluun)

39

804

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös myös RISE itse ole ollut tällä kannalla?

      • Anonyymi

        Kyllä. Työryhmän tai selvitysmiehen valmistelmaa mallia esitettiin, mutta monen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson torppasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Työryhmän tai selvitysmiehen valmistelmaa mallia esitettiin, mutta monen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson torppasi.

        Ei perustunut maalliseen harkintaan vaan kirkollisuuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Työryhmän tai selvitysmiehen valmistelmaa mallia esitettiin, mutta monen hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson torppasi.

        Olisko nykyinen sisäministeri parempi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko nykyinen sisäministeri parempi?

        Enpä usko, kun tulee "kristillis-sosiaalisesta", puolueesta.


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus!

    • Anonyymi

      Vankilaan päätynyt ihminen saattaa olla alttiimpi ottamaan vastaan pelastuksen ikuiselle sielulleen kuin joku vielä omahyväinen ihmisten silmissä 'hyvä'. Heidän pelastumisensa 'vapaa-ajattelija' haluaisi estää. Tykkäisi nähdä kaikki saatanan orjuudessa.

      Jeesuksessa on ainoa aito vapaus.

    • Anonyymi

      Olisihan sillä työllistävä vaikutus kun kyseessä olisi koordinaattori joka ei varsinaiseen työhön käy vaan järjestelee. Mitä nämä sopivat ammattinimikkeet olisivat?

    • Anonyymi

      Pitäisikö siis saada vankilahumanisti, joka olisi sitten kykenevä valikoimaan, ketkä ovat soveliaita vierailemaan vankien luona?

      • Anonyymi

        Kaipa vankilahumanisti voisi myös ohjata vankeja hyvän (paremman kuin kristillisen) uskonnottoman etiikan äärelle. Kun ihmisellä on oikea tieto, hän toimii eettisesti oikein?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa vankilahumanisti voisi myös ohjata vankeja hyvän (paremman kuin kristillisen) uskonnottoman etiikan äärelle. Kun ihmisellä on oikea tieto, hän toimii eettisesti oikein?

        Eli vapaa-ajattelijoilla on ainoastaan oikea eettinen tieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli vapaa-ajattelijoilla on ainoastaan oikea eettinen tieto.

        Näinhän he väittävät. Ei ole tullut vastausta mitä tehtävään soveltuvat koulutukset olisi.
        Jos kyseessä olisi pelkkä työn koordinaattori, niin koulutuksella ei juuri olisi väliä, kunhan olisi sopiva?


      • Anonyymi00038
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipa vankilahumanisti voisi myös ohjata vankeja hyvän (paremman kuin kristillisen) uskonnottoman etiikan äärelle. Kun ihmisellä on oikea tieto, hän toimii eettisesti oikein?

        Jos vanki olisi noudattanut suomen lakia joka kieltää tappamisen, pahoinpitelemisen, kavaltamisen, varastamisen, kavaltamisen, kännissä autolla ajamisen, raiskaamisen...jne... hän ei olisi vankilassa. Eikös nuo ole aivan yleisesti tiedossa?


    • Anonyymi

      'henkisen tai hengellisen tuen järjestämistä'
      Miten tämä onnistuisi kun po pakanat viis veisaavat hengellisyydestä.

      • Anonyymi

        Hengellisyys on uskonnon pilaama henkisyyden muoto.


    • Anonyymi

      Asiallista, asiaa.

    • Anonyymi

      Hyvä esimerkki rakentavasta linjasta.

    • Anonyymi

      Aattele sitä. Kaksoisroolit ja kaksoistandardit pois.

    • Anonyymi

      Vangit ovat pääosin muslimeja ja kehitysmaalaisia ja Vasliitto niiden hyysäri

      Valiittolaisia pitäisi panna enemmän linnaan yhdenvertaisuuden vuoksi sillä tekee ne valiittolaisetkin rikoksia

    • Anonyymi

      Vankilat ovat yksikielisiä joten linnaan on saatava myös rkp- läisiä elävän kaksikielisyyden takaamiseksi

    • Anonyymi

      Käy järkeen! Vähän tunteeseenkin tuo vankilPappien kaksoisrooli.

    • Anonyymi

      Kun Anna-Maja Henriksson on nyt pois Suomen kuvioista, ehkäpä oikeisministeri uskaltaa antaa vihreää valoa RISE:lle.

    • Anonyymi

      Perustyö kunniaan
      Tämä on sitä.

    • Anonyymi

      Myös työ vapautuvien vankien parissa on tärkeää.

      • Anonyymi

        Siinä on uskonnollisesti sitoutumattomilla järjestöillä tärkeä rooli.


    • Anonyymi

      Pitkät päivän pakerretaan, kirkon asemaa nakerretaan.

    • Anonyymi

      Järkevää. RISEssä vastakaikua.

    • Anonyymi

      Vankila-vapaa-ajattelijalle pitäisi perustaa virka.

    • Tämän arvioitu esittelyviikko on 21.4.2025 alkava.

    • Anonyymi

      Risen kohto ollut samoilla linjoilla.

    • Anonyymi

      Välipuheeksi menee?

    • Anonyymi

      Papit kirkon kustannettavaksi!

    • Anonyymi00034

      Tähän on aivan asiaa!

    • Anonyymi00035

      No, hyvähän se on tämäkin tietää.

    • Punapolitrukkejako sinne linnaan halutaan ateismin ilosanomaa levittämään?☠️

      • Vaikka kaikki kommunistit olisivat ateisteja, siitä ei seuraisi että kaikki ateistit olisivat kommunisteja.


    • Anonyymi00037

      Järkevä. Asiaa. Yhdenvertaisuus.

    • Anonyymi00039

      Tämähän oli hyvä. Kiitos.

    • Anonyymi00040

      Muuten. By the Wayne.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe