Toisinaan tulee mieleen, että ehkä en enää tunnemielessä kiinnostu kenestäkään. Muistan ennenkin ajatelleeni näin, ja kuitenkin tunteet ovat yllättäneet. Niin tulee käymään nytkin. Leikittelen spekulaatioilla siitä, miten ja milloin se tapahtuu. Sellaista en koskaan menneisyydessä tehnyt, en pohtinut koko asiaa. Siitä on tullut tärkeämpää, se on saanut suuremman arvon. Ikään kuin hypännyt esiin kaiken elämän runsauden keskeltä, sanoen "minä olen kaiken kruunu, minut sinä haluat ja tarvitset elämääsi".
- Aamu
- Aamu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse kans pohtinut asiaa, miettinyt itsessäni asioita? Onko minusta elämään suhteessa, olisinko riittävä toiselle? Pystyisinkö luottamaan toiseen niin, että uskaltaisin jakaa elämäni hänen kanssaan?
Ikisinkkuus tuntuu tällä hetkellä todelta enempi? Ymmärrän, että on haluja, tuntemuksia ja rajallisesti uskoa. Miehenä koen, että menneillä on merkitystä tulevaan. Epäusko? Vastaanottokyky ja rajallisuuteni huomioiden.
Luottamus on vaikea asia. Etenkin, jos se on saanut kolauksia aikaisemmin. Uskon, ettei se kuitenkaan muodostuisi ongelmaksi, jos vain elämään ilmaantuisi oikeanlainen ihminen. Se on vaikeinta, sopivan ihmisen kohtaaminen, itselle sopivan. Sellaisen, joka saa tunteet syttymään.
En usko, että kannattaa pohtia riittämättömyyttä. Miksi ei riittäisi, kun muutkin riittävät. Itse en ole koskaan ajatellut ihmissuhteita riittämättömyyden kannalta. Olen aina ollut tietoinen, että omaan paljon parisuhteessa edullisia ominaisuuksia. Niin varmasti on myös sinun kohdallasi.
Ikisinkkuus on yksi vaihtoehto, joillekin se sopii. Sinä on useita hyviä puolia. Minulle se ei sovi, koska kaipaan elämänkumppania, syvää yhteyttä, mikä ei voi toteutua ystävyyssuhteissa. Siksi odotan häntä, joka on ilmaantuva elämääni, jonain päivänä. Joskus on taas sen päivän aamu, tiedän sen, koska aina ennenkin on käynyt niin. Se tapahtuu yllättäen, mutta vähitellen, kuin kevät. Aina tulee uusi kevät.
- Aamu