Tämä on pari vuotta vanha kirjoitukseni, mutta edelleen ajankohtainen, koska korona ei ole ohi, 900 koronaan kuoli viime vuonna ja määrä lienee tänä vuonna samaa luokkaa. Ensimmäisten rokotusten suoja alkaa olla mennyt ja liian moni on jättänyt tehosterokotteet ottamatta, joten viikatemies vierailee ehkä jopa tiheämmin kuin viime vuonna?
"THL seurasi kuolleisuutta lokakuun alusta 2020 tammikuun aina 10. päivään saakka tätä vuotta.
THL:n seurantatutkimuksessa rokotettujen kuolleisuutta tarkasteltiin 0–20 vuorokautta sekä 0–41 vuorokautta rokotteiden saamisen jälkeen.
Tutkimuksessa seurattiin kaikkiaan noin 4,4 miljoonan ensimmäisen annoksen, 4,1 miljoonan toisen annoksen ja 2,1 miljoonan kolmannen annoksen saaneiden kuolleisuutta.
Kun koronarokotteen saaneita verrattiin rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeisessä seurannassa selvästi vertailuryhmää matalampaa, myös toisen ja kolmannen rokoteannoksen jälkeen. Rokotevalmisteiden välisiä eroja ei todettu."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl-lta-selva-viesti-kuolleisuus-ei-ole-lisaantyntyt-suomessa-koronarokotteiden-saamisen-jalkeen/8339582
Koronarokotukset pelastivat ihmiskunnan
25
231
Vastaukset
- Anonyymi
Kannattaa vaihtaa nimimerkki, jos haluat, että sinut otetaan vakavasti.
- Anonyymi
Ei nimi miestä pahenna?
- Anonyymi
mitä wittua sä jauhat edelleen,,toisessa maailmansodassa suomalaisia kuoli paljon paljon enemmän ,sitä vaan mentiin eteenpäin eikä valitettu liikaa,,normiflunssaan kuolee normivuonna enemmän ekkä sä valita siitä ? unohda jo koko korona ja mee oikeisiin töihin pois täältä vinkumasta !
- Anonyymi
Toinen maailmansota on päättynyt, korona ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen maailmansota on päättynyt, korona ei.
kaikki päättyy aikanaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen maailmansota on päättynyt, korona ei.
mutta mites normiflunssa joka tappaa enemmän kuin korona Suomessa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta mites normiflunssa joka tappaa enemmän kuin korona Suomessa ?
Laitappa lähde tuohon normi flunssaan kuolemiseen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitappa lähde tuohon normi flunssaan kuolemiseen..
Se on seannut tietämättömyyksissään flunssan ja influenssan. https://www.terveystalo.com/fi/artikkelit/influenssa-korona-vai-ihan-tavallinen-flunssa--voiko-oireet-erottaa-ja-milloin-on-mentava-laakariin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitappa lähde tuohon normi flunssaan kuolemiseen..
laitappas itse lukemia koronakuolemiin Suomessa ? sitten vasta auot päätä jos kantti kestää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on seannut tietämättömyyksissään flunssan ja influenssan. https://www.terveystalo.com/fi/artikkelit/influenssa-korona-vai-ihan-tavallinen-flunssa--voiko-oireet-erottaa-ja-milloin-on-mentava-laakariin
normiflunssa ,normi-influenssa tappaa Suomessa vuodessa enemmän normiaikana kuin korona
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
laitappas itse lukemia koronakuolemiin Suomessa ? sitten vasta auot päätä jos kantti kestää
No, uutissa sitä hoettiin eilen koko päivän...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
normiflunssa ,normi-influenssa tappaa Suomessa vuodessa enemmän normiaikana kuin korona
Nykö sinä hokasit että olet koko ajan puhunut aivan väärästä sairaudesta, vai etkö käsitä sitä vieläkään, että kyse on eri taudeista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykö sinä hokasit että olet koko ajan puhunut aivan väärästä sairaudesta, vai etkö käsitä sitä vieläkään, että kyse on eri taudeista?
Missä muuten viipyy se linkkisi tuhannesta flunssaan kuolleesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykö sinä hokasit että olet koko ajan puhunut aivan väärästä sairaudesta, vai etkö käsitä sitä vieläkään, että kyse on eri taudeista?
en sekoita asioita enkä tauteja ,normiflunssa ja/sekä normi influessa tappavat edelleen enemmän kuin korona ,lopeta nyt jo wittu tuo vouhotus ja hakeudu hoitoon ,,oot aivan sekopltsi tyyppi johon tehoaa vain kunnon lääke,,,,Alajoella!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykö sinä hokasit että olet koko ajan puhunut aivan väärästä sairaudesta, vai etkö käsitä sitä vieläkään, että kyse on eri taudeista?
normaali kausiflunssa tappaa jokaisena vuonna kuitenkin enemmän ihmisiä kuin korona
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
normaali kausiflunssa tappaa jokaisena vuonna kuitenkin enemmän ihmisiä kuin korona
Normi flunssaan ei kuole kukaan, influenssaan n.4-500. Koronaan kuoli 2023 2200 ihmistä, n. puolet vähemmän kuin 2022. Viime vuoden luku lienee se 900 mikä mainittiin uutisjutussa. Tällä tahdilla tänä vuonna koronakuolemat saattavat laskea samaan mitä INFLUENSSAAN kuolee.

mun mumman äidin äitee kuoli normiflunssan eli se siitä sun teoriasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mun mumman äidin äitee kuoli normiflunssan eli se siitä sun teoriasta
Uskon kun näen kuolintodistuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon kun näen kuolintodistuksen.
pääset katsomaan sitä kyllä ,,,2000 euroa vastaan.tervetuloa !
- Anonyymi
Höpön löpö
- Anonyymi
Kuolo korjaa kohta satoa, lihavat lähtee ensimmäisenä. Laihduttakaa
Koronakuolemissa ei ollut selkeää huippua vuonna 2024. Viimeinen iso huippu koettiin vuonna 2023 joulukuussa. Kuitenkaan ei voi tuudittautua liikaan turvallisuudentunteeseen, sillä 2024 kuoli tuhat ihmistä koronaan tai sen myötävaikutuksella johonkin muuhun sairauteen.
Tänä vuonna on kuollut liki 40 henkeä koronaan tai sen myötävaikutuksella, joten ohi tämä ei missään nimessä ole.
https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/- Anonyymi
painu jo nukkumaan ,,ihmisiä kuolee tuon tuosta,enemmän on kuolemia kolareissa,tapaturmissa,henkirikoksissa yms semmosissa,,,mennään eteenpäin .Lapua voi hyvin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
painu jo nukkumaan ,,ihmisiä kuolee tuon tuosta,enemmän on kuolemia kolareissa,tapaturmissa,henkirikoksissa yms semmosissa,,,mennään eteenpäin .Lapua voi hyvin !
Jaahas, oot taas lässytämässä paskaasi! Koronaan kuoli viime vuonna kuusi kertaa enemmän ihmisiä kuin kolareissa, joten tuki jo turpasi, kun kupansyömät aivopestyt putinin puudelin aivosi eivät enää toimi kuin pietarin äänitorvena.
- Anonyymi
Kappas vaan, täällä oli aloitus samalla otsikolla. Tottahan se on, joten kyllä näitä olla saa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869