Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava"
Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy muuttua ainakin vähän”
Satavuotiaita tulee olemaan Suomessa yhä enemmän. Ongelmana on, että suomalaista yhteiskuntaa ei ole suunniteltu näin pitkäikäisiä kansalaisia varten.
Siksi edessä on vielä isoja myllerryksiä, arvioi Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Sirén."
https://yle.fi/a/74-20137964
Suomessa eletään liian pitkään isten on kuoltava" Asia
6
101
Vastaukset
- Anonyymi
Ei hätää hallitus teke kaikensa lyhentääkseen pieni tuloisten elämää
Kokoomus on puolue, joka elää toinen jalka veroparatiiseissa ja toinen hyödyntää verovaroin rakennettua Suomi-infraa. Isänmaallisena itseään mainostava sakki Kataisen johdolla antoi ulkomaisille rahastoille vapauden ryöstää suomalaisia omalla maaperällämme elintärkeän sähköverkon myymisellä. Nämä maanpetturit olisivat jo myyneet vesilaitoksetkin, jos vain kukaan ei olisi huomannut tätäkin rosvousta.
Suomalaisten terveyskään ei näille rosvoille ole missään arvossa, nyt pyrkivät romuttamaan suomalaisen terveydenhuollon kansainvälisiä veronkiertojättejä suosimalla. Nykyhallitus toimii kuten trumpistit villissä lännessä, tuhotaan kaikki ja jaetaan kaikki jäljelle jäänyt sitten meidän kesken uudelleen.
Suomea myyvät roistot kiinni ja loppu tälle tuhoamiselle.
👺👺👺👺👺Kokoomus haluaa työvoimaa ulkomailta.
Persut Ja Kokoomus ovat hakemassa Filippiineiltä, Intiasta ja Vietnamista työntekijöitä Suomeen. Mitä Persujen äänestäjät tykkäävät tästä toiminnasta, meneekö vaalilupausten mukaan?
Satonen ja urpo
Halpuutetaan työvoimaa ja kohta meillä on oma iso halpatyötä tekevä kansanosa joka ei pärjää palkallaan ja taas pitää leikata kun sosiaalituet kasvavat ja hallituksen tekemät säästöt kusee entistä pahemmin.mamujen toimeentulotuki 1600, sitten ilmaiset asunnot, sähkö javesilaskuineen, tulkit, matkustus vaikka kotimaihinsa, autoloulut, tulkit, maksusitoumukset vaatteisiin ja kenkiin sekä huushollitavaroihin ilmainen terveydenhuolto, uinti ja kuntosalivuorot, kaikenlaisia kekkereitä, muu koulus tus, päiväkdit, lapsilisät, elatusavut,
kaikki hoituu ei köyhyyttä, ei nälkää, semkunmenee vaan sossu jakelaan niin kaikki hoituu,
julkiset menot, migrit, vastaanottokodit, kela ja sossu henkilöjunnan menot
kulutmiljardeja ja suomi köyhtyy , vekan määrä ennätyksellinen, velan korotsamoin.
työttömiä 11% suomalaisista ha matiut 80 %.
ei ole matujen määrä auttanut bruttokansantuotteen nollatilanteeseen
kukaan matu ei koskaan saa samoja etuja kuin suomessa , taviskansab vaan on heikoilla, kaikki paqlvelut surkistuu suomalaisille, terveyskeskukset ja vanhushoito ala arvoista, leikkauksiin kauheat kuuka👺👺👺👺👺👺👺
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
Kansallinen Kokoomus
Hallituksen saavutukset tähän asti, listaa saa päivittää
- Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
- Eläkeikä nousee.
- Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
- Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
- Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
- Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa.
- Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
- Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
- Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
- Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
- Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
- Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
- Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
- Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
- Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei
kiristyksiä.
- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
- Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten
mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin.
- Ansiosidonnaisen porrastus - 8 viikon jälkeen 20% leikkaus.
- Omavastuupäivät 5 →7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
- Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
- Lapsikorotukset pois
- Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
- Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
- Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin
tason ylittäviä palkankorotuksia.
- Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli 14
miljardia euroa. https://kikykello.fi/
- Väläytelty jo että tulevaisuudessa edessä sunnuntailisien ym. poistaminen.
Ja "työväenpuolue" persut innolla muutoksessa mukana.
Äänestä SDP sinun etujen ajaja jos ole köyhä alle 200 000 e tienaava
Etkä moni miljonääriTuo korjauslistasi on kohdallaan koska ette ole ansainnut niitä. Ette monikaan ole ansainneet edes palkkaanne saatikka siihen lisiä kun jo noin 300'000 on jäänyt ilman työtä.
Nyt pitää alkaa uusio asennoituminen työhön, muutoin ei kunnian kukko laula teille.
Työttömyyden iskiessä pitää oivaltaa, työ pienemmälläkin palkalla on parempi kuin työttömyyskorvaus. Työssä ollen ei katoa se suhde työhön ja on helpompaa hakea uutta parempaa työtä. Avustuksilla eläen olet aina urasi huipulla mutta työssä ollen on paremmat mahdollisuudet parantaa asemaansa oikein toimien!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Tuo korjauslistasi on kohdallaan koska ette ole ansainnut niitä. Ette monikaan ole ansainneet edes palkkaanne saatikka siihen lisiä kun jo noin 300'000 on jäänyt ilman työtä.
Nyt pitää alkaa uusio asennoituminen työhön, muutoin ei kunnian kukko laula teille.
Työttömyyden iskiessä pitää oivaltaa, työ pienemmälläkin palkalla on parempi kuin työttömyyskorvaus. Työssä ollen ei katoa se suhde työhön ja on helpompaa hakea uutta parempaa työtä. Avustuksilla eläen olet aina urasi huipulla mutta työssä ollen on paremmat mahdollisuudet parantaa asemaansa oikein toimien!"Tuo korjauslistasi on kohdallaan koska ette ole ansainnut niitä."
Siis ketkä ei ole ansainneet?
"Ette monikaan ole ansainneet edes palkkaanne"
Voitko hulluutesi keskellä perustalla. Jos siis pystyt?
"Nyt pitää alkaa uusio asennoituminen työhön, muutoin ei kunnian kukko laula teille."
Siis keille teille?
Hae hyvä ihminen itsellesi apua. Ihminen sinäkin olet vaikka sairaammasta päästä.
- Anonyymi
Tuskin mitään yhteiskuntaa on suunniteltu eliniän kasvun mukaan.
Yhteiskunnan on muututtava. Hallitus onko jo muuttanut yhteiskuntaa.
Vanhukset jätetään heitteille.- Anonyymi
Hallitus "korjaa" väestörakennetta. Pienituloisilla ei ole enää varaa lääkäriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus "korjaa" väestörakennetta. Pienituloisilla ei ole enää varaa lääkäriin.
Köyhät saadaan "kivasti eliminoitua" pois yhteiskunnasta, etenkin vanhukset,
joita tuodaan ambulanssilla poliklinikoille, kun ne ovat liian pitkään sinnitelleet
sairaana, joutui eräänä päivänä lukemaan mediasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!871969- 821790
- 511410
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481385- 1461338
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481262Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1351172Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261054- 39965
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket23953