mies tappoi 74-vuotiaan uhrin tämän kotipihalla useilla miekaniskuilla.
Tekijä oli mennyt vanhan miehen ovelle ennen aamuviittä. Kun uhri oli herännyt ja mennyt avaamaan oven, tekijä alkoi heti lyödä häntä kaksipuolisesti teroitetulla miekalla.
Teko jatkui vielä pihamaalla ja keskeytyi vasta, kun uhrin puoliso tuli ulos.
Tekijä ja uhri asuivat 400 metrin päässä toisistaan. He olivat puhuneet lyhyesti kolme viikkoa aiemmin. Esitutkinnassa epäilty tekijä kertoi, että hän oli tällöin yrittänyt puhua uhrille uskon asioista. Epäilty koki tuolloin, että mies oli kieltänyt Jumalan hänen edessään.
Tapahtumayönä syytetty kertoi kokeneensa voimakkaita uskonnollisia kokemuksia ja saaneensa Jumalalta käskyn tappaa mies. Hän lähti tämän jälkeen miehen talolle, jossa epäilty henkirikos tapahtui.
Vasu

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älkää torjutko Persuja kapakoissa, Vornasen tapaan ne voivat kantaa aseita "itsepuolustukseensa"
Virtanen yritti nuoria naisia ja...pam pam pam
Vornanen