Hallitus suunnittelee lisää veronalennuksia varakkaille

Metsänomistajille suunnitellaan lisää veronvähennystä, jossa metsää ostava metsännomistaja voi saada puukaupan tuloista 75 prosenttia täysin verottomasti, kun aiemmin se oli 60 prosenttia. Vain loppuosasta maksetaan 30 - 34 prosentin pääomavero.

Metsävähennystä voi jatkaa vuosia, niin kauan kunnes metsän ostohinnan vähennys on käytetty. Täysimääräisesti vähennystä käyttävä metsänomistaja maksaa metsätuloistaan 7,5 - 8,5 %.

Tästä koituu valtiolle 20 miljoonan euron menetys vuodessa.
Tämä tilanteessa, jossa hallitus valittelee, että valtion pitää säästää miljardeja. Mutta säästöpaineet eivät tietenkään koske varakkaita metsän ostajia ja myyjiä!

Sari Essayah lupaa asian tulevan eduskuntaan huhtikuussa.

Hallitus selvittelee myös perintöveron poistamista. Pienimmät perinnöt ovat jo nyt vapautettu veroista. Taloustieteilijät tyrmäävät ajatuksen, ja sanovat, että se ei lisäisi talouskasvua. Viime vuonna perintöveron tuotto oli miljardi euroa.

Näin hallitus "säästää". Säästöpaineet tuntuvat kohdistuvan vain julkiseen terveydenhoitoon, työttömiin ja muihin pienituloisiin.
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hallitus on täysin MTK:n ja Perheyritysten liiton talutusnuorassa. Paljonkohan vaalitukea ne antavat hallituspuolueille?

Äänestä
  • Purra sanoi, että sotealueille ei voi antaa edes yhtä vuotta lisäaikaa tasapainottaa talouttaan. Purran mukaan se "antaisi väärän viestin".

    Minkähän viestin nämä veronalennukset varakkaille antavat? Olette parempaa väkeä, siksi tavalliset työssäkäyvät maksakoot veroja, teidät vapautetaan niistä...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Purra sanoi, että sotealueille ei voi antaa edes yhtä vuotta lisäaikaa tasapainottaa talouttaan. Purran mukaan se "antaisi väärän viestin".

    Minkähän viestin nämä veronalennukset varakkaille antavat? Olette parempaa väkeä, siksi tavalliset työssäkäyvät maksakoot veroja, teidät vapautetaan niistä...

    Purra ennustaa, että tulevatkin hallitukset joutuvat "sopeuttamaan", eli säästämään valtion menoista. No kyllä kai, kun nykyinen hallitus nakertaa tällä tavalla valtion verotuloja.

    Purra hoitaa asian ottamalla ennätysmäärän lainaa, ja jättää tuleville hallituksille valtavan velkataakan ja pienenevät verotulot.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tässä linkki jossa kerrotaan asiasta tarkemmin:
    https://hs.fi/talous/art-2000010999469.html

    Äänestä

Metsän ostajat eivät ole mitään köyhälistöä. Miksi heidän pitää saada veronvähennyksiä tekemistään voitoista?

Äänestä

Puun hinta nyt muutenkin kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla.

Äänestä

Onpas kristillistä, tukea rikkaita ja ottaa köyhiltä.

Äänestä
  • Essayahin vapaakirkolliset kaverit kaikki metsiin sijoittavia rikkaita?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Metsänomistajille suunnitellaan lisää veronvähennystä, jossa metsää ostava metsännomistaja voi saada puukaupan tuloista 75 prosenttia täysin verottomasti, kun aiemmin se oli 60 prosenttia. Vain loppuosasta maksetaan 30 - 34 prosentin pääomavero.

Metsävähennystä voi jatkaa vuosia, niin kauan kunnes metsän ostohinnan vähennys on käytetty. Täysimääräisesti vähennystä käyttävä metsänomistaja maksaa metsätuloistaan 7,5 - 8,5 %.

Tästä koituu valtiolle 20 miljoonan euron menetys vuodessa.
Tämä tilanteessa, jossa hallitus valittelee, että valtion pitää säästää miljardeja. Mutta säästöpaineet eivät tietenkään koske varakkaita metsän ostajia ja myyjiä!

Sari Essayah lupaa asian tulevan eduskuntaan huhtikuussa.

Hallitus selvittelee myös perintöveron poistamista. Pienimmät perinnöt ovat jo nyt vapautettu veroista. Taloustieteilijät tyrmäävät ajatuksen, ja sanovat, että se ei lisäisi talouskasvua. Viime vuonna perintöveron tuotto oli miljardi euroa.

Näin hallitus "säästää". Säästöpaineet tuntuvat kohdistuvan vain julkiseen terveydenhoitoon, työttömiin ja muihin pienituloisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu