Israelin tilanne no 108 - Kastel 07.05.02.

From: Markku Eskel
To: Olli.L
Sent: Tuesday, May 07, 2002 4:04 PM

Israelin tilanne no 108.

Pääministeri Ariel Sharon tapasi eilen USA:n ulkoministeri Powellin, joka sai tapaamisen tungettua saudien ulkoministeri Saudin ja Jordanian kuningas Abdullah II:n tapaamisten väliin, ja iltapäivällä puolustusministeri Rumsfeldin. Tänään on vuorossa Bushin neuvonantaja Rice ja iltapäivällä tunnin pituiseksi kaavailtu tapaaminen Bushin kanssa, viides Sharonin valtakaudella. Sharonin mukana matkustava ministeri Livnat edustaa hallituksen ja Likudin kovaa linjaa. Hän vastustaa Palestiinan valtiota, ainakin niin kauan, kuin Arafat johtaa palestiinalaisia ja väkivalta jatkuu. Likudin keskuskomitea kokoontuu pian Sharonin palattua torstaina matkaltaan. Siinä tultaneen hyväksymään kovia julkilausumia ja päätöksiä, joiden uskotaan vastustavan Palestiinan valtion perustamista. - Sharon esittelee Bushille ministeri Dan Navehin kokoaman lähes 100-sivuisen dokumenttikirjan terrorismin rahoituksesta ja tukemisesta. Siinä on yksityiskohtaisesti näytetty Saudi Arabian taloudellinen tuki terrorijärjestöille. Livnatin mukaan Saudi Arabian tulee päättää selkeästi, kuuluuko se sodan koaliittioon vai rauhan koaliittioon. Jälkimmäiseen hänen mukaansa kuuluvat Jordan, Egypti, Marokko ja ehkä Palestiina, jos PA uudistetaan. - Eversti Miri Eisinin mukaan, joka edustaa Israelin armeijan tiedustelua, saudit maksoivat viimeisen 16 kuukauden aikana 135 miljoonaa dollaria terroristeille ja heidän perheilleen. Armeijan tiedustelun kokoamat tiedostot on koottu 85-sivuiseksi kirjaksi. Ne myös todistavat Arafatin suoran yhteyden terrorismiin. Dokumenteista selviää sisäinen ristiriita PA:n sisällä siitä, olisiko saudirahat pitänyt kanavoida PA:n vai Hamasin tukijärjestöjen kautta, mitä saudit suosittelivat PA:n korruption vuoksi. Saudit käyttivät useita instituutioita rahojen kanavoimiseksi, niiden mukana Saudikomitea al-Aksa intifadan tukemiseksi, jota johtaa saudiministeri. Saudien selitykset rahojen käyttämisestä vain humanitäärisiin tarkoituksiin eivät pidä paikkaansa. Saudit tiesivät koko ajan, että suuria rahamääriä käytettiin systemaattisesti ja toistuvasti itsemurhaterroristien perheiden, Hamas järjestöjen ja Hamasin nimissä toimivien henkilöiden ja järjestöjen tukemiseksi. Kuolleiden terroristien perheille maksettiin kaikkiaan 33 000 dollaria kullekin eri lähteistä. Irak nosti oman tukensa 10 000 dollarista 25 000 dollariin. Saudit antoivat 5 300, Qatar ja YAE lisäksi 500 ja PA 2 000 dollaria kullekin perheelle. Täten surmansa saaneen terroristin perheen saamat tukiaiset vastaavat kuuden kuukauden palkkaa. Lisäksi korvauksia maksettiin haavoittuneille ja pidätetyille terroristeille.

- Shasin puheenjohtajan, hallituksen sisäministeri Eli Yishain (huomioi nimen korjaus no 107) liittymisen tarkoitus Sharonin matkaseurueeseen on epäselvä. Ehkä Sharon haluaa Shasin mukaan edustamaansa rauhansuunnitelmaan ja sitoa sen tiukemmin hallituksen työskentelyyn, jos Laborpuolue lopulta toteuttaa uhkauksensa ja eroaa hallituksesta. Shasin 17 kansanedustajaa ovat silloin elintärkeitä hallituksen pysymiseksi koossa. Sharon ei haluaisi uusia vaaleja ennen vaalivuotta 2003, koska kaikkien ennusteiden mukaan entinen pääministeri Netanyahun kannatus on selkeästi Sharonin yli, erikoisesti Likudin keskuskomiteassa.

- George W. Bush puhui eilen peruskoulussa Michiganissa. Puheessaan hän sanoi Arafatin tuottaneen hänelle pettymyksen toisensa jälkeen. Hän toisti vaatimuksensa, että Arafat johtaisi kansaansa ja osoittaisi, että hän on sitoutunut Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun. ”Minulta on kysytty kerran, kaksikymmentä kertaa hänestä. Hän on tuottanut minulle pettymyksen. Hänen täytyy johtaa, osoittaa maailmalle, että hän uskoo rauhaan. Puheenjohtaja Arafatin tulee huomioida vastuunsa ja johtaa”, hän sanoi puheessaan. Kuitenkin sekä hän että Powell ovat kannustaneet ja painostaneet Sharonia neuvottelemaan Arafatin kanssa. Powell tähdentää kuitenkin väkivallan ja terrorin loppumista ennen vakavien neuvottelujen onnistumista. Israel haluaa turvallisuustakuut ennen neuvotteluja. Arabit haluaisivat aloittaa neuvottelut heti kaikista avoimista kysymyksistä. - Powellin ohjelma on kolmikohtainen: Ensin turvallisuus terrorismista ja väkivallasta, joka tuhoaa heidän unelmansa, sekä Israelille että palestiinalaisille.

Toiseksi tulee huolehtia humanitaarisista tarpeista. Tulee rakentaa kestäviä, luotettavia, demokraattisia ja markkinatietoisia instituutioita palestiinalaisille elinkelpoisen valtion tarpeisiin.

Kolmanneksi tulee aloittaa vakavat ja nopeutetut neuvottelut. Kaikki kolme elementtiä tulee olla toisiinsa kytketyt: turvallisuus ja poliittinen tie eteenpäin sekä humanitaarinen ja taloudellinen aktiivisuus. On elintärkeää, että kumpikin osapuoli on toiveikas, sekä taloudellisesti että poliittisesti. Näin Powell luonnehtii omaa suunnitelmaansa. Hänelle täytyy toivoa kaikkea hyvää ja onnea yrityksissään, mutta Lähi Idän kovat ja kiemuraiset tosiasiat huomioiden ne tuntuvat kovin utopistisilta. Lisäksi Arafat ei ole missään sanoutunut irti alkuperäisestä haaveestaan Palestiinan valtion perustamiseksi Israelin raunioille. Sen päämäärän saavuttamiseksi hän on kouluttanut kokonaisen sukupolven palestiinalaisia, joiden suurin haave on kuolla marttyyrina ja tappaa niin paljon juutalaisia kuin mahdollista. Arabin todellisuus koostuu suurelta osin kuvitelmista ja haaveista, jotka usein ylittävät järjellisen ajattelun rajat.

- Sunnuntaina Jeninin luona tapahtunut palestiinalaisen naisen ja kahden lapsen ampuminen johtui erehdyksestä. Kova pamaus johtui tankin telaketjun katkeamisesta, mitä sotilaat luulivat pommin aiheuttamaksi aloittaen tulituksen kaikkea epäilyttävää kohti.

- Palestiinalaislähteen mukaan USA haluaa lähettää CIA:n johtajan Tenetin Israeliin tulitauon saamiseksi osapuolten välille. Samaan aikaan PA:n tiedotusministeri Yasser Abed Rabbo syytti Sharonia yrityksistä vierittää USA:n päähuomio syytöksiin PA:n ja Arafatin terrorismin tukemisesta. Hän kritisoi Ricen kommentteja muutosten välttämättömyydestä PA:n sisällä ja ettei PA nykyisessä muodossaan pysty johtamaan Palestiinan kansaa itsenäiseksi valtioksi. PA ei ole ottanut selvää kantaa Bushin ajamalle Lähi Idän konferenssille, jota USA ehdottaa ministeritasoiseksi, mikä pudottaisi Arafatin pois konferenssin osallistujista.

- Maaliskuun 28. päivänä kahden TIPH:n työntekijän murhaajat olivat Islamic Jihadin terroristeja, sanoi puolustusministeri Ben-Eliezer. Israel tulee tekemään kaikkensa, jotta heidät saataisiin kiinni.

- IDF on saanut kiinni huhtikuun 12. päivänä Jerusalemin Mahane Jehudan lähellä Jaffa kadulla tapahtuneen itsemurhapommituksen suunnittelijan Abdullah Himonin, 21, al-Aksa Marttyyrien Prikaatista Hebronista. Pommituksessa kuoli kuusi ja 84 haavoittui. Himouni sanoi värvänneensä itsemurhanaisen, pommin antoi Tanzim johtaja Marwan Zalouni Betlehemista. Nainen esiintyi videoteipillä ennen operaatiota. Himoni opasti murhaajaa Andaleeb Taqataqahia pommin sytyttämisestä, joka oli tehty kolmesta muoviputkesta ja patterista. Zaloun piilotti pommin naisen käsilaukkuun. Zaloun sai surmansa pari viikkoa sitten Israelin helikopterin täsmäohjuksesta.

-Myöhään sunnuntai-iltana ja aikaisin eilen aamulla IDF surmasi neljä Islamic Jihadin terroristia, jotka yrittivät soluttautua Israelin puolelle. Kaksi yritti soluttautumista Kissufimin ja kaksi Karni risteyksen lähellä Gazan alueella. Samarian alueella IDF pidätti useita terrorismista epäiltyjä ja Tulkarmin pakolaisleirin piiritystä tiukennettiin. Epäiltyja pidätettiin myös Dehaisnen pakolaisleirin lähellä, Burkassa kaksi Hamas aktivistia ja Kalandiassa Jerusalemin pohjoispuolella Tanzim aktivisti. Palestiinalaiset tulittivat sotilaita Jerikon ohitustiellä, Gush Katifissa Gazan alueella sekä pommi purettiin lähellä Adoraa Hebronin kukkuloilla. - Betlehemin Syntymäkirkon piirityksestä saatiin neuvottelutulos eilen. Sen mukaan 13 terroristia karkotetaan sekä Israelin että PA:n alueilta. Loput 26 kuljetetaan Gazaan. Minne karkotetut viedään on epäselvää, koska Italia, joka oli alussa karkotuskohde, on ilmoittanut vastustavansa esitystä. Joitakin sopimuksen yksityiskohtia hiotaan vielä, mutta ilmapiiri näyttää rauhoittuneen kirkossa. - Jerikoon karkotetut neljä terroristia, jotka on tuomittu, pysynevät siellä USA:n ja Englannin vartioimina, mutta PA:n talouspäällikkö Shubakin ja PFLP:n johtajan Sa´adatin kohtalo on auki. Heitä ei ole syytetty eikä tuomittu mistään. PA on vihjaillut, että PA:n yleinen syyttäjä antaa ratkaisunsa asiasta. Israelissa pelätään, että heidät vapautetaan ilman tuomiota. Tämä antaisi Israelille aiheen heidän metsästämisestään ja saattamisesta tuomittaviksi Israeliin. Israelissa liikkuu huhuja, että Arafat antaisi jollekin terrorijärjestölle tehtäväksi tehdä rynnäkkö Jerikon vankilaan ja vapauttaa sinne pidätetyt vangit. Tämä nostaisi Arafatin suosiota ja arvovaltaa palestiinalaisten silmissä. – Abu Jamouis, 24, liikanimeltään Negro Gazasta, on varkaiden prinssi. Hän on varastanut satoja autoja ja viimeksi antautunut terrorismiin. Hän pakeni vapauttaen itsensä käsi- ja jalkakahleista ja tunkeutumalla ulos liikkuvan panssariauton 17 sm:n korkuisesta ikkunasta. Hänet saatiin kiinni eilen.

Kastel 07.05.02.

Gabriel
7228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

----- Original Message -----
From: Markku Eskel
To: Olli.L
Sent: Thursday, May 09, 2002 2:46 PM

Israelin tilanne no 109.

Tiistaina 07.05. klo 23.00 aikaan terroristit räjäyttivät 10 kilon pommin Rishon Lezionissa Tel Avivista pohjoiseen. Räjähdystä epäillään itsemurhahyökkäykseksi, vaikka Hamas, joka ilmoittautui sen suunnittelijaksi, ei ilmoittanut terroristin nimeä kuten tavallisesti. Räjähdys tapahtui rakennuksen kolmannessa kerroksessa, jossa toimi luvaton pelihalli. Myös rakennus oli laiton ja sen purkuhakemus on ollut vireillä vuoden päivät. Räjähteet tuotiin paikalle matkalaukussa, joka räjähteiden lisäksi oli ahdettu täyteen nauloja, muttereita ja muita raudankappaleita tuhovaikutuksen maksimoimiseksi. Pelihalli tuhoutui täysin, sen ikkunat ja huonekaluja paiskautui kadulle. Hallin sisäkatto romahti alas haudaten alleen hallissa olleet ihmiset. Räjähdyksessä kuoli 15 terroristin lisäksi, haavoittuneita on 57, osa heistä kriittisessä kunnossa. Aikaisempi murhenäytelmä Rishon Lezionissa tapahtui itsenäisyyssodan aikana 1948. Silloin Egyptin ilmavoimat pommittivat aluetta surmaten 24 ihmistä. Terrori-isku tapahtui Sharonin ja Bushin neuvotellessa Washingtonissa. Sharon keskeytti vierailunsa USA:ssa kiirehtiäkseen kotiin hoitamaan terrori-iskun aiheuttamaa tilannetta. Bushin ja Sharonin keskusteluja kuvataan erittäin ystävällisiksi. Heillä on yhteinen päämäärä, vain detaljeissa ja toimintatavoissa on pieniä mielipide-eroja. Bush osoitti ymmärtävänsä Israelin operaatio Defensive Shieldin tarpeen, mutta varovasti hän kuitenkin esitti, että PA:n alueille tunkeutumiset olisivat luonteeltaan rajoitettuja. Hän myös osoitti terrori-iskun tuomitsemisen ohella huolensa siitä, että Israelin mahdolliset laajat vastaoperaatiot sotkisivat kaikki ponnistelut tulitauon ja rauhan saavuttamiseksi. Neuvotteluissa tuli myös selkeästi ilmi Palestiinan Auktoriteetin uudelleen organisoinnin välttämättömyys ja sen johtajan aseman ja mielipiteen muokkaus, vaikka Arafatin syrjäyttäminen kokonaan ei liene ohjelmassa. On keskusteltu siitä, että Arafatille annettaisiin symbolinen asema, mutta operatiivinen johto annettaisiin jollekin toiselle henkilölle tai ryhmälle. USA haluaa, että CIA joko yksin tai EU:n avustuksella toimii PA:n organisoinnin uusimiseksi. Israel pidettäisiin tästä sivussa. Sharon kutsui turvallisuuskabinettinsa kokoon heti saavuttuaan Israeliin. Kabinetilla on valta auktorisoida sotilasoperaatiot välittömästi. Sharon sanoi Arafatin olevan henkilökohtaisesti vastuussa viimeisestä terroriteosta ja että IDF tulee iskemään voimalla. Sisäministeri Eli Yishai, joka aiemmin sanoi kannattavansa Arafatin syrjäyttämistä, ei uskonut ajankohdan olevan siihen sopivan juuri nyt. PA:n uudelleen muokkauksen katsotaan poistavan Sharonin vaatimuksen ehdottomasta tulitauosta ennen neuvottelujen aloittamista. CIA:n johtaja Tenet on valmistautumassa matkalle Israeliin voidakseen henkilökohtaisesti johtaa PA:n organisoinnin uusimista. Sekä Israelin että USA:n kanta on yhteneväinen siinä, ettei rakentavia neuvotteluja voida saada aikaan, niin kauan kuin Arafat toimii palestiinalaisten johtajana.

Israelissa liikkuvien tietojen mukaan IDF on siirtämässä joukkojaan Gazan alueen lähettyville. Gaza on Hamasin tukialuetta ja myös Islamic Jihadilla on vahva kannatus siellä.

Eilen keskiviikkona terroristi, jolla oli tarkoituksena räjäyttää laukkuunsa kätketty pommi bussissa, haavoittui vaikeasti osan pommista räjähdettyä ennen aikaisesti bussipysäkillä. Eräs paikalla ollut naissotilas havaitsi miehen oudon käyttäytymisen ja varoitti ihmisiä vähän ennen räjähdystä. Terroriyritys tapahtui Afulan alueella Megiddon risteyksessä. Räjähdyspaikkaa lähellä seisoneet kaksi sotilasta paiskautuivat maahan toisen saadessa lieviä vammoja. Paikalle tuotu robotti esti terroristin laukaisemasta loppua pommilastistaan vetäen hänet pois pommilaukun läheltä. IDF:n pioneerit (englanniksi sapper) laukaisivat pommit vaarattomasti. Operaatio kesti useita tunteja pommien räjähdysvaaran vuoksi ja siksi, ettei tiedetty, oliko miehellä pommivyö. Mies vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan. Poliisin antamien tietojen mukaan miehen laukussa oli 8 – 10 kiloa räjähteitä. Poliisi ja turvallisuudesta vastaavat järjestöt ovat jatkuvassa hälytysvalmiudessa terrori-iskujen varalta, erikoisesti Jerusalemissa, joka tänään torstaina viettää yhdistymisen 35-vuotis juhlia. Yli 6 000 poliisia on varmistamassa turvallisuutta juhlallisuuksien ajan Jerusalemissa.

- Betlehemin Syntymäkirkon konfliktissa on ratkaisu lopulta näköpiirissä. Kaikki muut kirkossa olleet paitsi 13 nimettyä terroristia, joilla on verta käsissään, voivat poistua kirkosta. Italia, jonka kerrottiin suostuneen ottamaan nuo 13 väkivaltaista miestä alueelleen, ilmoitti, ettei siltä virallisesti oltu edes kysytty mitään. Lisäksi Italia halusi tietää, mikä asema miehillä tulisi olemaan: ovatko he poliittisia pakolaisia; ovatko he vapaita matkustelemaan Italiassa ja sieltä muihin maihin; ovatko he vankeja ja minkä tasoinen majoitus heillä tulisi olemaan; kuka vastaisi heidän kustannuksistaan jne.

Viimeisen version mukaan Italia hyväksyisi osan heistä ja loput karkotettaisiin muualle. Arabimaista yksikään ei ole halukas ottamaan ketään heistä. Israelissa on hämmästelty ratkaisua. Täällä kysellään, eivätkö miehet menisi saman tien takaisin terroritoimintaan ja Palestiinan valtion itsenäistyttyä heidät varmaankin otettaisiin siellä avosylin vastaan.

- Arafat on muuten lukenut Palestiinan televisiossa hänelle harvinaisen julkilausuman, jossa hän tuomitsee äskeisen pommi-iskun ja käskee turvallisuusjärjestöjään estämään kaikki pommihyökkäykset Israelin siviiliväestöä vastaan. Samassa lausunnossa hän kuitenkin esitti tuomionsa ”Israelin ja erikoisesti setlereitten suorittamat hyökkäykset” palestiinalaisia vastaan. Arafat ei millään voi olla ujuttamatta propagandaansa kaikkeen, mikä menee julkisuuteen. Hän myös valitti, ettei hänen turvallisuusjärjestönsä voi toimia tehokkaasti IDF:n sille aiheuttamien iskujen johdosta vaatien samalla kansainvälisiä joukkoja avukseen.

- IDF pidätti eilen Tulkarmin Hamas johtajan Muhammad Mustafa al-Saidin, 36, sekä Mohand Mantsur Shrimin, 27, joka oli valmis itsemurhaiskuun Israelissa. Said on vastuussa Netanian pommi-iskuihin maaliskuussa ja toukokuussa, joissa kuoli 8 israelilaista ja oli osallisena Park hotellin pommi-iskuun Netaniassa, jossa kuoli 29 ja haavoittui toistasataa. Hän kertoi miehestä, joka ajoi terroristin Park hotelliin ja kertoi poliisille toisen pommivyön sijaintipaikan, jonka pioneerit räjäyttivät. Kymmenen muuta palestiinalaista pidätettiin Tulkarmin pakolaisleirissä kuulusteluja varten. Länsirannalla IDF pidätti 22 palestiinalaista kuulusteluja varten. Jerikon pohjoispuolella Oujassa IDF pidätti 14 palestiinalaista. He löysivät aseita, patruunavöitä ja tulenarkoja aineita. Kaksi palestiinalsita pidätettiin Beit Naimissa itään Hebronista, kuusi Hizmessä pohjoiseen Jerusalemista, yksi Kapinissa pohjoiseen Baka a-Sharkiyasta ja kolme Hebronin esikaupungissa. Gazan alueella sotilaat ampuivat palestiinalaisen, joka yritti tunkeutua Israeliin Moragin alueella. Useita käsikranaatteja heitettiin sotilaita kohti Rafahin lähellä Gazan alueella.

- Hizbullahin terroristit ovat ampuneet ilmatorjuntaohjuksia Libanonin rajan yli Galileassa tarkoituksenaan osua kahteen Israelin koneeseen, jotka lensivät Israelin puolella rajaa. Koneet eivät saaneet osumia. Samaan aikaan eräs uutistoimisto ilmoitti Beirutista, että IDF oli tulittanut alueita Shaban ja Shuban kylien lähellä. IDF kielsi tiedot ehdottomasti perättöminä. Syyria on viime aikoina ryhmitellyt joukkojaan uudelleen vahvistaen asemiaan Libanonin etelärajan tuntumassa, Hermonin vuoren läheisyydessä, Baalbekissa ja Beirutin – Damaskon valtatien varrella. Syyria on antanut Hizbullahin joukoille 8 000 ohjusta Libanonin etelärajalla. Rajalla oli hetkellinen pienaseitten tulitus, mutta Israel kieltää osallistuneensa siihen. Libanonin omat joukot ovat estäneet palestiinalaisten pääsyn rajan tuntumaan mahdollisen yhteenoton pelossa IDF:n kanssa.

- Vaikka Saudi arabia esiintyy suurena rauhantekijänä Israelin ja Palestiinan välillä, sen mediavälineet jatkavat estoitta juutalaisten, Israelin ja USA:n ja sen johtajiston häpäisemistä ja syyttelemistä. ”Herra Bush, jos te todella uskotte, että Sharon, mielivaltainen Palestiinan nuorten, lasten ja vanhusten murhaaja ja sortaja, on rauhan mies, se merkitsee rauhan loppumista. Minä varoitan myös, että muslimit ja arabit odottavat hetkeä, jolloin Allah poistaa heidän johtajiensa sydämestä pelon teitä kohtaan. Silloin he avaavat tien Palestiinaan jihadia varten, joka lopulta johtaa heidät paratiisiin, jota he kaipaavat, kuten te pelkäätte kuolemaa.” Katkelma on englannin- kielisestä sanomalehdestä Arab News, 20.04. 2002. (JP 08.05.02) Lehden artikkeli 01.04.2002 :”Pidättäytymättä käyttäytymisestä, minkä johdosta maailma on verrannut heitä natseihin, jotka vainosivat heidän juutalaisia veljiään Toisen Maailmansodan aikana, Israelin armeija aloitti eilen massateloitusten kampanjan palestiinalaisia vastaan. Taas kerran, Israelin taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen tukija USA, on pysytellyt hiljaa tällaisen väkivallan edessä.” – Kerroin edellisessä raportissa varkaiden prinssistä, joka karkasi. Hänet saatiin kiinni 48 tunnin taka-ajon jälkeen täysin nääntyneenä. Erään auton hän ryösti ja hylkäsi nähtyään takapenkille jääneen lapsen.

Kastel 09.05.02.

Gabriel.

Äänestä
  • Niin että mitä?
    Palestiina itsenäiseksi ja rauha Lähi-Itään.
    Kait ymmärrät että ihmiset jotka tekevät itsemurhaiskuja ovat joutuneet totaaliseen umpikujaan yhteiskunnassa, jossa mikään ei toimi.

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Niin että mitä?
    Palestiina itsenäiseksi ja rauha Lähi-Itään.
    Kait ymmärrät että ihmiset jotka tekevät itsemurhaiskuja ovat joutuneet totaaliseen umpikujaan yhteiskunnassa, jossa mikään ei toimi.

    Herrat siellä vaan kusettaa tavallista tyhmää kansaa!
    Samalla kun itse elelevät länsimaiseen tyyliin erittäin hyvissä oloissa. pyytävät siinä sivussa toisiaan tappamaan itsensä jotta voisivat itse jatkaa hyvää elämäänsä.
    Esim. Talebanin Mullah Omar vai mikä se nyt olikaan niin kyllähän hänelläkin oli tosi hieno palatsi kaikkine mausteineen ja televisioineen mutta kansalla ei saanut olla tv:tä ja jos oli niin ei muuta kun hirteen vaan jalkapallomaalin ylärimaan.

    Äänestä

Bläähhhh......

Äänestä

"Israelissa liikkuu huhuja, että Arafat antaisi jollekin terrorijärjestölle tehtäväksi tehdä rynnäkkö Jerikon vankilaan ja vapauttaa sinne pidätetyt vangit.Tämä nostaisi Arafatin suosiota ja arvovaltaa palestiinalaisten silmissä."

Kas siinä sitä taas asiaa tuosta myllystä. Voi liikkuakin sellaisia huhuja - mutta mitä tekemistä niillä on 'tosiasioiden' (= saman porukan lempiotsikko) kanssa. No, hyvä - huhujen liikkuminen on varmasti tosiasia, mutta muuten tämä on taas yksi oiva esimerkki demagogiasta: keksitään joku asia, sanotaan että joku tekee sitä (ilman todisteiden häivääkään) ja kyllä aina joku on tarpeeksi tyhmä uskoakseen.

Mitähän huhuja Suomessa mahtaa liikkua? Kuka keksii parhaimman?

Äänestä

Demokraatti vei sanat suustani. Menkööt nuo kiihkouskovaiset muualle levittämään propagandaansa. Ties kuinka paljon valheita tuossakin jo tuli kerrottua.

Kannattaa lukea vain todella luotettavia lähteitä kuten uutisia eikä minkään ääriryhmien pulinoita.

Äänestä

Saudit on terroristeja,siitä ei ole pienintäkään
epäilystä.Osama Bin Laden on myös saudi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhani Starczewski kirjoitti:

From: Markku Eskel
To: Olli.L
Sent: Tuesday, May 07, 2002 4:04 PM

Israelin tilanne no 108.

Pääministeri Ariel Sharon tapasi eilen USA:n ulkoministeri Powellin, joka sai tapaamisen tungettua saudien ulkoministeri Saudin ja Jordanian kuningas Abdullah II:n tapaamisten väliin, ja iltapäivällä puolustusministeri Rumsfeldin. Tänään on vuorossa Bushin neuvonantaja Rice ja iltapäivällä tunnin pituiseksi kaavailtu tapaaminen Bushin kanssa, viides Sharonin valtakaudella. Sharonin mukana matkustava ministeri Livnat edustaa hallituksen ja Likudin kovaa linjaa. Hän vastustaa Palestiinan valtiota, ainakin niin kauan, kuin Arafat johtaa palestiinalaisia ja väkivalta jatkuu. Likudin keskuskomitea kokoontuu pian Sharonin palattua torstaina matkaltaan. Siinä tultaneen hyväksymään kovia julkilausumia ja päätöksiä, joiden uskotaan vastustavan Palestiinan valtion perustamista. - Sharon esittelee Bushille ministeri Dan Navehin kokoaman lähes 100-sivuisen dokumenttikirjan terrorismin rahoituksesta ja tukemisesta. Siinä on yksityiskohtaisesti näytetty Saudi Arabian taloudellinen tuki terrorijärjestöille. Livnatin mukaan Saudi Arabian tulee päättää selkeästi, kuuluuko se sodan koaliittioon vai rauhan koaliittioon. Jälkimmäiseen hänen mukaansa kuuluvat Jordan, Egypti, Marokko ja ehkä Palestiina, jos PA uudistetaan. - Eversti Miri Eisinin mukaan, joka edustaa Israelin armeijan tiedustelua, saudit maksoivat viimeisen 16 kuukauden aikana 135 miljoonaa dollaria terroristeille ja heidän perheilleen. Armeijan tiedustelun kokoamat tiedostot on koottu 85-sivuiseksi kirjaksi. Ne myös todistavat Arafatin suoran yhteyden terrorismiin. Dokumenteista selviää sisäinen ristiriita PA:n sisällä siitä, olisiko saudirahat pitänyt kanavoida PA:n vai Hamasin tukijärjestöjen kautta, mitä saudit suosittelivat PA:n korruption vuoksi. Saudit käyttivät useita instituutioita rahojen kanavoimiseksi, niiden mukana Saudikomitea al-Aksa intifadan tukemiseksi, jota johtaa saudiministeri. Saudien selitykset rahojen käyttämisestä vain humanitäärisiin tarkoituksiin eivät pidä paikkaansa. Saudit tiesivät koko ajan, että suuria rahamääriä käytettiin systemaattisesti ja toistuvasti itsemurhaterroristien perheiden, Hamas järjestöjen ja Hamasin nimissä toimivien henkilöiden ja järjestöjen tukemiseksi. Kuolleiden terroristien perheille maksettiin kaikkiaan 33 000 dollaria kullekin eri lähteistä. Irak nosti oman tukensa 10 000 dollarista 25 000 dollariin. Saudit antoivat 5 300, Qatar ja YAE lisäksi 500 ja PA 2 000 dollaria kullekin perheelle. Täten surmansa saaneen terroristin perheen saamat tukiaiset vastaavat kuuden kuukauden palkkaa. Lisäksi korvauksia maksettiin haavoittuneille ja pidätetyille terroristeille.

- Shasin puheenjohtajan, hallituksen sisäministeri Eli Yishain (huomioi nimen korjaus no 107) liittymisen tarkoitus Sharonin matkaseurueeseen on epäselvä. Ehkä Sharon haluaa Shasin mukaan edustamaansa rauhansuunnitelmaan ja sitoa sen tiukemmin hallituksen työskentelyyn, jos Laborpuolue lopulta toteuttaa uhkauksensa ja eroaa hallituksesta. Shasin 17 kansanedustajaa ovat silloin elintärkeitä hallituksen pysymiseksi koossa. Sharon ei haluaisi uusia vaaleja ennen vaalivuotta 2003, koska kaikkien ennusteiden mukaan entinen pääministeri Netanyahun kannatus on selkeästi Sharonin yli, erikoisesti Likudin keskuskomiteassa.

- George W. Bush puhui eilen peruskoulussa Michiganissa. Puheessaan hän sanoi Arafatin tuottaneen hänelle pettymyksen toisensa jälkeen. Hän toisti vaatimuksensa, että Arafat johtaisi kansaansa ja osoittaisi, että hän on sitoutunut Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun. ”Minulta on kysytty kerran, kaksikymmentä kertaa hänestä. Hän on tuottanut minulle pettymyksen. Hänen täytyy johtaa, osoittaa maailmalle, että hän uskoo rauhaan. Puheenjohtaja Arafatin tulee huomioida vastuunsa ja johtaa”, hän sanoi puheessaan. Kuitenkin sekä hän että Powell ovat kannustaneet ja painostaneet Sharonia neuvottelemaan Arafatin kanssa. Powell tähdentää kuitenkin väkivallan ja terrorin loppumista ennen vakavien neuvottelujen onnistumista. Israel haluaa turvallisuustakuut ennen neuvotteluja. Arabit haluaisivat aloittaa neuvottelut heti kaikista avoimista kysymyksistä. - Powellin ohjelma on kolmikohtainen: Ensin turvallisuus terrorismista ja väkivallasta, joka tuhoaa heidän unelmansa, sekä Israelille että palestiinalaisille.

Toiseksi tulee huolehtia humanitaarisista tarpeista. Tulee rakentaa kestäviä, luotettavia, demokraattisia ja markkinatietoisia instituutioita palestiinalaisille elinkelpoisen valtion tarpeisiin.

Kolmanneksi tulee aloittaa vakavat ja nopeutetut neuvottelut. Kaikki kolme elementtiä tulee olla toisiinsa kytketyt: turvallisuus ja poliittinen tie eteenpäin sekä humanitaarinen ja taloudellinen aktiivisuus. On elintärkeää, että kumpikin osapuoli on toiveikas, sekä taloudellisesti että poliittisesti. Näin Powell luonnehtii omaa suunnitelmaansa. Hänelle täytyy toivoa kaikkea hyvää ja onnea yrityksissään, mutta Lähi Idän kovat ja kiemuraiset tosiasiat huomioiden ne tuntuvat kovin utopistisilta. Lisäksi Arafat ei ole missään sanoutunut irti alkuperäisestä haaveestaan Palestiinan valtion perustamiseksi Israelin raunioille. Sen päämäärän saavuttamiseksi hän on kouluttanut kokonaisen sukupolven palestiinalaisia, joiden suurin haave on kuolla marttyyrina ja tappaa niin paljon juutalaisia kuin mahdollista. Arabin todellisuus koostuu suurelta osin kuvitelmista ja haaveista, jotka usein ylittävät järjellisen ajattelun rajat.

- Sunnuntaina Jeninin luona tapahtunut palestiinalaisen naisen ja kahden lapsen ampuminen johtui erehdyksestä. Kova pamaus johtui tankin telaketjun katkeamisesta, mitä sotilaat luulivat pommin aiheuttamaksi aloittaen tulituksen kaikkea epäilyttävää kohti.

- Palestiinalaislähteen mukaan USA haluaa lähettää CIA:n johtajan Tenetin Israeliin tulitauon saamiseksi osapuolten välille. Samaan aikaan PA:n tiedotusministeri Yasser Abed Rabbo syytti Sharonia yrityksistä vierittää USA:n päähuomio syytöksiin PA:n ja Arafatin terrorismin tukemisesta. Hän kritisoi Ricen kommentteja muutosten välttämättömyydestä PA:n sisällä ja ettei PA nykyisessä muodossaan pysty johtamaan Palestiinan kansaa itsenäiseksi valtioksi. PA ei ole ottanut selvää kantaa Bushin ajamalle Lähi Idän konferenssille, jota USA ehdottaa ministeritasoiseksi, mikä pudottaisi Arafatin pois konferenssin osallistujista.

- Maaliskuun 28. päivänä kahden TIPH:n työntekijän murhaajat olivat Islamic Jihadin terroristeja, sanoi puolustusministeri Ben-Eliezer. Israel tulee tekemään kaikkensa, jotta heidät saataisiin kiinni.

- IDF on saanut kiinni huhtikuun 12. päivänä Jerusalemin Mahane Jehudan lähellä Jaffa kadulla tapahtuneen itsemurhapommituksen suunnittelijan Abdullah Himonin, 21, al-Aksa Marttyyrien Prikaatista Hebronista. Pommituksessa kuoli kuusi ja 84 haavoittui. Himouni sanoi värvänneensä itsemurhanaisen, pommin antoi Tanzim johtaja Marwan Zalouni Betlehemista. Nainen esiintyi videoteipillä ennen operaatiota. Himoni opasti murhaajaa Andaleeb Taqataqahia pommin sytyttämisestä, joka oli tehty kolmesta muoviputkesta ja patterista. Zaloun piilotti pommin naisen käsilaukkuun. Zaloun sai surmansa pari viikkoa sitten Israelin helikopterin täsmäohjuksesta.

-Myöhään sunnuntai-iltana ja aikaisin eilen aamulla IDF surmasi neljä Islamic Jihadin terroristia, jotka yrittivät soluttautua Israelin puolelle. Kaksi yritti soluttautumista Kissufimin ja kaksi Karni risteyksen lähellä Gazan alueella. Samarian alueella IDF pidätti useita terrorismista epäiltyjä ja Tulkarmin pakolaisleirin piiritystä tiukennettiin. Epäiltyja pidätettiin myös Dehaisnen pakolaisleirin lähellä, Burkassa kaksi Hamas aktivistia ja Kalandiassa Jerusalemin pohjoispuolella Tanzim aktivisti. Palestiinalaiset tulittivat sotilaita Jerikon ohitustiellä, Gush Katifissa Gazan alueella sekä pommi purettiin lähellä Adoraa Hebronin kukkuloilla. - Betlehemin Syntymäkirkon piirityksestä saatiin neuvottelutulos eilen. Sen mukaan 13 terroristia karkotetaan sekä Israelin että PA:n alueilta. Loput 26 kuljetetaan Gazaan. Minne karkotetut viedään on epäselvää, koska Italia, joka oli alussa karkotuskohde, on ilmoittanut vastustavansa esitystä. Joitakin sopimuksen yksityiskohtia hiotaan vielä, mutta ilmapiiri näyttää rauhoittuneen kirkossa. - Jerikoon karkotetut neljä terroristia, jotka on tuomittu, pysynevät siellä USA:n ja Englannin vartioimina, mutta PA:n talouspäällikkö Shubakin ja PFLP:n johtajan Sa´adatin kohtalo on auki. Heitä ei ole syytetty eikä tuomittu mistään. PA on vihjaillut, että PA:n yleinen syyttäjä antaa ratkaisunsa asiasta. Israelissa pelätään, että heidät vapautetaan ilman tuomiota. Tämä antaisi Israelille aiheen heidän metsästämisestään ja saattamisesta tuomittaviksi Israeliin. Israelissa liikkuu huhuja, että Arafat antaisi jollekin terrorijärjestölle tehtäväksi tehdä rynnäkkö Jerikon vankilaan ja vapauttaa sinne pidätetyt vangit. Tämä nostaisi Arafatin suosiota ja arvovaltaa palestiinalaisten silmissä. – Abu Jamouis, 24, liikanimeltään Negro Gazasta, on varkaiden prinssi. Hän on varastanut satoja autoja ja viimeksi antautunut terrorismiin. Hän pakeni vapauttaen itsensä käsi- ja jalkakahleista ja tunkeutumalla ulos liikkuvan panssariauton 17 sm:n korkuisesta ikkunasta. Hänet saatiin kiinni eilen.

Kastel 07.05.02.

Gabriel

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu