Suomalaisista miehistä, syrjähypyn itsellensä sallisi 37%, naisista tällaisia vapauksia itselleen antaisi 20%
Sukupuolten välinen asenne-ero on ilmeisesti yllättänyt myös tutkijat, emeritusprofessori Elina Haavio-Mannilan ja dosentti Osmo Kontulan. Haavio-Mannilan ja Kontulan tulkinta herättää -ainakin minussa- kummastusta.
He tulkitsevat eroa näin:
"Asenteet syrjähyppyjä kohtaan ovat tiukentuneet sitten 1970-luvun. Kontulan ja Haavio-Mannilan mukaan naisten miehiä kielteisemmän asenteen syy voi olla se, että naisten paineet ovat nykyisin kovat. Naisten täytyy pysyä kauniina ja kilpailukykyisinä.
Ehkä naiset kieltävät omatkin rinnakkaissuhteensa, koska kokevat olonsa uhatuiksi. He saattavat pelätä, että oman miehen kohdalle sattuu itseä nuorempi ja kaikin puolin parempi, Haavio-Mannila sanoo."
Ihmettelen, kuinka vieläkin ajatellaan naisten moraalikäsitysten olevan näin riippuvaisia miesten käytöksestä. Naisia on vieläkin vaikea nähdä itsenäisinä ja omaehtoisesti toimivina, etenkin jos heidän arvonsa poikkeavat (positiivisesti) miesten arvoista. Kummallisia asenteita nykyaikana!
Tutkimus on Seura lehden tilaama ja taloustutkimuksen tekemä.
Sukupuolten välinen asenne-ero on ilmeisesti yllättänyt myös tutkijat, emeritusprofessori Elina Haavio-Mannilan ja dosentti Osmo Kontulan. Haavio-Mannilan ja Kontulan tulkinta herättää -ainakin minussa- kummastusta.
He tulkitsevat eroa näin:
"Asenteet syrjähyppyjä kohtaan ovat tiukentuneet sitten 1970-luvun. Kontulan ja Haavio-Mannilan mukaan naisten miehiä kielteisemmän asenteen syy voi olla se, että naisten paineet ovat nykyisin kovat. Naisten täytyy pysyä kauniina ja kilpailukykyisinä.
Ehkä naiset kieltävät omatkin rinnakkaissuhteensa, koska kokevat olonsa uhatuiksi. He saattavat pelätä, että oman miehen kohdalle sattuu itseä nuorempi ja kaikin puolin parempi, Haavio-Mannila sanoo."
Ihmettelen, kuinka vieläkin ajatellaan naisten moraalikäsitysten olevan näin riippuvaisia miesten käytöksestä. Naisia on vieläkin vaikea nähdä itsenäisinä ja omaehtoisesti toimivina, etenkin jos heidän arvonsa poikkeavat (positiivisesti) miesten arvoista. Kummallisia asenteita nykyaikana!
Tutkimus on Seura lehden tilaama ja taloustutkimuksen tekemä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tämähän on tosiaan ihan selkeää. Jos puhutaan, että naiset kokevat itsensä uhatuiksi, väheksytään naisia. Jos puhutaan, että miehet kokevat itsensä uhatuiksi, ladellaan kovia totuuksia. Mielestäni olet kyllä jossain ihan oikeassa: kummallisia ovat nykyajan asenteet.
on se että naiset kykenevät salaamaan syrjähyppynsä miehiä paremmin....
Jos naiset kykenesivät salaamaan syrjähyppynsä paremmin, niin kai heillä olisi miehiä suopeampi suhtautuminen syrjähyppyihin, vai kuinka?
Onhan se mahdollista mutta vain sillä oletuksella, että eri sukupuolet vastaavat kyselytutkimuksiin samalla 'mentaliteetilla'. Minua kun epäillyttävät useat kyselytutkimukset juuri tuon suhteen. Sama asia koskee myös eri maissa tehtyjen kyselytutkimusten vertailuja. Kun kulttuurit ovat erilaisia (ja naiset ja miehet keskimäärin erilaisia monien asioiden suhteen) ei tunnu kauhean vaikealta olettaa, että kulttuuri myös vaikuttaisi siihen miten ihmiset vastaavat esitettyihin kysymyksiin.
..miksi pitää ajatella, että naisten mielipiteet olisivat jotenkin sidoksissa miehen mielipiteisiin, mielestäni ero selittyy yksinkertaisesti sillä, että naiset ovat sen verran toisenlaisia..
..mistä tämä kummallinen katsanto, että kaikki naisessa on patriarkaatin tai jonkin muun yhtä kummallisen aiheuttamaa..??
..eikö nyt voi ajatella, että nainen on aivan luonnostaan sellainen kuin on ja vastaukset vain heijastavat tätä..
Mikä siinä mystisessä essentialismissa pukkila sinua kiehtoo niin? Mikset koskaan pyri määrittelemään tuota myyttistä kaksijakoista "erilaisuutta" ja "luonnollisuutta"? Uskonnollisien asioiden hokeminen saattaa jossain vaiheessa muuttaa omaa todellisuutta, mutta luultavimmin ei muiden.
"..miksi pitää ajatella, että naisten mielipiteet olisivat jotenkin sidoksissa miehen mielipiteisiin, mielestäni ero selittyy yksinkertaisesti sillä, että naiset ovat sen verran toisenlaisia.. "
Sitähän tässä juuri ihmetelläänkin. Sen sijaan, että ko. tutkimuksessa olisi tarjottu miesten ja naisten erolle selitykseksi sitä, että naiset olisivat jotain ihan vain naisina, selitettiin tuokin ero naisten elämisenä miesten kautta. Ei siis pohdittu olisiko naisten kielteisempään pettämis-asenteeseen syynä esim. naisten korkea moraali, opittu malli, yhteiskunnan yleinen asenne naisten pettämistä kohtaan, käytännön ongelmat ja pettämisen seuraukset nimen omaan naiselle jne. vaan tyydyttiin vain toteamaan että nainen pelkää menettävänsä miehen.
se ole mitenkään tasa-arvoasia? Miestenhän toimintaa selostetaan kokoajan pelon kautta? Sinua vain harmittaa kun sama malli leviää myös naisten toiminnan selittämiseen...
..koska en ole ilmoittautunut essentialistiksi, niin miksi yrität minut sellaiseksi leimata..??
..mutta toistan vielä kerran, ettei jako mieheen ja naiseen suinkaan ole mikään myyttinen kaksijaksoisuus, vaan todennettavissa oleva asia, siis fakta..
..voin myös todeta, että jopa suomen kielessä on lukemattomia nimityksiä sille, joka kieltäytyy myöntämästä tosiasioita..
..pikemminkin se, että kieltää tosiasian on uskoa, joskaan ei mitään oikeaa uskoa..
..kuitenkin sitä, että tällainen ero on olemassa, en usko kuitenkaan sitä, että ero aiheutuisi elämisestä miehen kautta, vaan pikemminkin elämisestä erillään miehestä..
..jo alkeellisenkin sosiaalisen vuorovaikutuksen olemassaolo johtaa arvojen ja maailmankatsomusten yhdenmukaistumiseen..
..näkisin tutkimustuloksen ilmentävän sitä, että ainakin sukupuolielämän alueella miehet ja naiset elävät omaa elämäänsä..
"..koska en ole ilmoittautunut essentialistiksi, niin miksi yrität minut sellaiseksi leimata..??"
- Ihan kuule sanomasi pohjalta:
"..eikö nyt voi ajatella, että nainen on aivan luonnostaan sellainen kuin on ja vastaukset vain heijastavat tätä.."
- Eikös tuo ole essentialistista ajattelua? Perustellaan jotain sillä että naiset nyt vaan ovat luonostaan sellaisia.
..joten lienee ennenaikaista tehdä mitään julistuksia saati asetella nimilappuja persoonaani..
..sitä paitsi olen kirjoittanut sen verran konstruktivismistakin, että tämä essentialismi ei oikein sovi tähänkään kuvioon marxilaisuudesta puhumattakaan..
..tuo tutkijoiden teksti.
Mutta sen verran vaan että Englannissa oli just joku suurempi tutkimus tehdyistä syrjähypyistä. Siinä menivät miehet ja naiset kutakuin tasan.
Mutta tuo ei varmaan päde Pohjolaan jossa naiset ovat muutenkin poikkeuksellisen rauhanomaisia ja tuskin nyt harrastavat syrjähyppyjäkään.
Se varmaan selviää jo ihan tilastoja katselemalla.
Tässähän ei puhuta toteutuneista syrjähypyistä. Kyse on syrjähyppyjen sallimisesta itselle teorian tasolla. Syrjähypyn voi toki tehdä, vaikka ei itselleen yleensä sallisi tälläisia vapauksia.
Mutta sitäkin mielenkiintoisempi olisi mielestäni hieman erilainen asetelma. Tosin ei varmaan kelpaisi Seura lehteen.
Tehtäisiin kaksi (kolme) näitä ns. tutkimuksia. Ensimmäisessä kysyttäisiin molemmilta sukupuolilta suhtautuminen syrjähyppyihin. Toisessa kysyttäisiin onko sellainen tullut tehtyä.
Sitten verrattaisiin prosentteja.
Kolmas vaatisi jo modernia huippukehittynyttä informaatiotekniikkaa. Siinä käytettäisiin infrapunalla varustettuja sateliitteja. Nämä seuraisivat salaa 10.000 pariskunnassa olevaa miestä ja 10.000 pariskunnassa olevaa naista, ja tutkisivat sosiologijoukon intresseissä heidän käyttäytymistään mitä tulee syrjähyppyihin.
Siinä olisi sitten kolmannet prossat. Siinä voisivat samalla tsekata nuorten naisten taipumusken masturbaatioon. Meidän koulussa kun tehtiin 9 luokalla tutkimus tästä, ja tyttöjen prossat oli siinä 20% ja miesten siellä toisella puolella. Selvisi tuokin.
Olen ajatellut vähän samansuuntaisesti. Kyselytutkimuksiin vastaaminen on vapaaehtoista ja vastausten rehellisyyttä ei lainkaan testata. Olisi mielenkiintoista tehdä laajahko tutkimus, joka eri tyyppisten kysymysten avulla vertailisi vastausten todellisuusarvoja. Kysymyssarjan täytyisi olla useampiosainen ja vastaus vaihtoehtojen määrä olisi valittu edellisten kyselytulosten mukaisesti.
Rehellisyyttä mittaava gallup voisi vähän horjuttaa uskoa tilastoihin, jotka ovat tehty kyselytutkimuksilla. Oma näkemykseni on, mitä intiimimmistä asioista kysellään, sitä suurempi on todennäköisyys vastauksien "siistimiseen".
Luuletko ihmisten suostuvan noinkin tiiviiseen seurantaan? Ihmiset pitävät aika tarkoin huolta yksityisyydestään. Informaatiotekniikka on jo aika rajua seurantaa. Satellittien avulla tehty seuranta ei jättäisi mitään mahdollisuutta omaan elämään.
Eikä lopu siihen. Moderneila laitteilla voisi myös katsoa aivokäyrää ja selvittää miten intensiivinen oli passio pettämiseen ja sen aikana.
Kyllä humanistit ja sosiologit ovat selvästi jälkijunassa.
Kova hässäkkä tässä vaiheessa, joten saatan lukea ja ymmärtää ihan poskelleen, mutta tarkoitatko sitä, että JOS nainen haluaa pettää, hänen on tehtävä se omasta vapaasta halustaan. Ja jos nainen EI halua pettää, niin siihen ei saa vaikuttaa pelko oman parisuhteen menetyksestä, vaan siihen pitää löytyä jokin ylevämpi eettinen ajatusmalli?
Älä nyt naura... *vikuroi epätietoisen tuolissaan*
Oikeastaan olen erittäin huono keskustelemaan pettämisistä, koska olen tullut ikään, jossa pidän uskollisuutta tärkeänä. Aina ei ole ollut ihan näin, mutta kokemus on osoittanut, että tämä on paras henkilökohtainen valinta. Tosin liitostahan se riippuu, onko tarvetta rinnakkaiselle suhteelle vai ei.
Et oikein keskittynyt. Parisuhteen menettämisen pelko olisi luonnollinen syy pettämisestä pidättäytymiseen. Kuitenkin arvio, että naiset kieltävät itseään pettämisen siksi, koska pelkäävät kilpailuasetelmaa itseään nuoremman ja kauniimman kanssa vaikuttaa merkilliseltä syyltä. Naisten moraalin lähtökohtana olisi näin täysin ulkokohtaiset syyt. Miesten syitä pettämisestä pidättäytymättömyyteen ei pohdittu toisaalta lainkaan. Kuitenkin yli puolet miehistä katsoivat uskollisuuden olevan myös itselleen tarpeen.
Tutkimuksen otos oli 1167 henkilöä, joten jotain johtopäätöksiä tästä voi jo vetää.
Olisi muuten mielenkiintoista kuulla, miten tämän palstan naiset suhtautuvat pettämiseen. Ja mitenkä he ovat omaan suhtautumiseensa päätyneet. Itse olen valmis uskomaan, että pettämistä vältetään juuri monista eri syistä ja samallakin ihmisellä syitä saattaa olla yhteenkietoutuneena monia. Ja toki pettämiseen myönteisesti suhtautuvat naisetkaan ovat vain yhden selityksen varassa.
On muuten todella mielenkiintoista pohtia, miten itsenäinen nykypäivän mukaan nainen on. Haavio-Mannilan mukaan ei kovinkaan itsenäinen.
"He saattavat pelätä, että oman miehen kohdalle sattuu itseä nuorempi ja kaikin puolin parempi, Haavio-Mannila sanoo."
Onpas merkillinen väännös naisten 'omista kokemuksista' tai arvio siitä! Oman käsitykseni mukaan mies saa mennä jos mennäkseen - syystä tai toisesta. Kokemus on sama naisena. Lähtee jos parisuhde ei enää pääosiltaan ole tyydyttävä. (Lähtökohtaisesti en ole pettämisen kannalla.)
Ja paljokohan tuossa tutkimuksessa oli haastateltuja? Itse en luota ainoaankaan tutkimuksen missä osallistujen määrä on alle tuhat. Se ei todellakaan riitä antamaan todellista ja tasakoosteista kuvaa koko kansan mielipiteistä.
Sitten kun osallistujien määrä lähenee 10 000 aletaan olla jo paremmilla vesillä.
Ero vastausjakaumassa vaikuttaa tilastollisesti erittäin merkitsevältä. Mitenköhän tutkimus on tehty, puhelinhaastatteluna vai kyselylomakkeella? Voisin kuvitella puhelinkontaktin vaikuttavan asennetasolla siten, että tavallista useammin naiset saattaisivat pyrkiä vastaamaan rooliodotusten mukaisesti (hyveellisesti), samoin miehet (on miehekästä käyttää naisia). Rooliodotusten ohella eroavuutta voisi vahventaa myös aidot erot ihanteissa: vastataan niinkuin koetaan olevan oikein.
Sen sijaan tulkintayritys viittaamalla nykynaisen uhanalaiseen kilpailuasemaan on mielestäni hölynpölyä. En varmaan paljoa erehdy siinä, että samansuuntainen ero miesten ja naisten syrjähyppyasenteissa on ollut iänkaiken, ennen vielä rankempi ehkäisymahdollisuuksien puutteen vuoksi. Kyllä eroavuuden syyt piilevät kulttuurissa, ehkä myös biologiselta puolelta olisi lisäsyitä löydettävissä.
Tutkittiinko vastaajien iän vaikutusta, entä poliittista taustaa? Konservatiivisuusulottuvuus on perinteisesti ollut melko käyttökelpoinen osaselittäjä. Entä ulkonäköä, heh? Kauniina pysytteleminen ja kilpailukykyisyys miesmaailmassa tuskin kovin monen naisvastaajan reagointia selittää, pikemminkin luulisi vähemmän näyttävien ihmisten (naisten ohella myös miesten) takertuvan moraaliin, kauniit voisivat sallia itselleen pikku vapauksiakin - kun sitä kysyntää on kovasti. No nämäkin tulkinnat lienevät huuhaata, mutta niin myös tutkijakaksikon, oletan.
Mitähän ikäluokkaa Kontula on? Haavio-Mannila on jo niin emeritus että (ihan arvostettava, mutta mutta). Kyllä noin vapaa tulkinta alkaa selittää enemmän tutkijan oman tulkintajärjestelmän luonutta kokemusmaailmaa kuin ilmentymien kausaalisuutta nykytodellisuudessa.
Tutkimus on toteutettu nettipaneelina viime huhtikuussa ja ikä- ja sosioekonominen asema on huomioitu. Siinä mielessä tulos on varsin luotettava.
Asenteissa on ollut eroja aina, kuitenkin voisi asanne-erojen olettaa olevan hieman piennemät. Ajattelin itse, naisten suuremman kyvyn empatiaan olevan eräs tekijä. Haluttomuus loukata toista voisi olla silloin motiivina. Tietenkin kulttuuriset syyt vaikuttavat myös, leimaantumisen pelko on vielä olemassa. Biologisista syistä ehkä tuttuuden voisi ajatella, korvaavan uutuuden viehätyksen. Naisten orgasmin saaminen on hieman hankalampaa, kuin miesten. Vakiintuneen sukupuolielämän voi kuvitella paremmin palvelevan naisten tarpeita.
Olen vilkaissut eri lähteistä tätä tutkimustuloksen tulkintaa, huomioni on kiinnittynyt siihen, ettei missään julkaisussa ole lähdetty kiistämään tutkijoiden omaperäistä johtopäätöslinjaa. Olisikohan kunnioitus niin suurta, että arkijärki unohtuu.
mielestäni siitä, että naiset myöntävät syrjähypyn harvemmin kuin miehet. Sillä vähän muistelen, että eron syynä ollut uskottomuus (siis todellinen) menee aika tasan sp. välillä. Tässähän oli kyseessä kondiotionaalissa esitetty kysymys.
Enpä ole huomannut koko tutkimusta, yleensä media tarttuu hanakasti tuon tapaisiin aiheisiin. Naistenlehdet ainakin, niitäkään ei ehdi nykyään seurata (edes kampaajalla, lyhyt tukka hoituu sujauksessa). On tainnut mennä ohi julkisuuden, siksi ei kritiikkiäkään?
Pidin oikeastaan etukäteen varmana, etteivät ammattilaiset syyllisty muodollisiin virheisiin, mutta sosiologiset ja sosiaalipsykologiset tutkimukset mahdollistavat melkoisia tulkintavapauksia. Siksi kunnon kritiikki olisi tarpeen, myös tutkijat ottaisivat sen vastaan tyydytyksellä, intohimo todellisten syy- tai taustamuuttujien löytämiseen on voimakkaampaa kuin ensitulkintojen oikeellisuudessa roikkuminen.
Naiset todennäköisesti arvostavat kotia, perhettä, viihtyisyyttä, tuttuuden turvaa keskimäärin enemmän kuin miehet, kuten sanoit. Ja kun samalla naiset, tiettyjä ikävaiheita ja yksilöllisiä eroja lukuunottamatta, eivät käyttäytymisen tasolla ole samassa määrin seksuaaliviettinsä vietävissä kuin miehet, niin kyseessä olisi silloin vanha kulttuurinen ero sp:ien välillä. Se näkyy vastausjakaumassa.
Toisaalta, ainahan aktuaalinen käyttäytyminen eroaa jonkin verran ideaalisesta käyttäytymisestä. Moni aikoo ja aikoo kartanon jne. Nyt kai kysyttiin vain teoreettista kantaa. Olisi hyvä verrata sitä empiriaan vastaajien elämässä.
Tutkimus olisi aiheellista toistaa vaikkapa 10 v. välein, selviäisi, onko tulos vakaa, ja millaisia muutostrendejä olisi havaittavissa. Sekä miettiä paremmin, mitä taustamuuttujia pitäisi ottaa mukaan tulkinnan uskottavuuden parantamiseksi.
Tutkijat ovat tulkinnoisaan samalla tavalla oman kulttuurinsa vankeja, kuin kaikki muutkin. Kritiikin puutetta tosin ihmettelen. Tutkimus on tosin vasta äskettäin julkaistu, taitaa löytyä tuoreimmasta Seurasta. Itse lukaisin nettiversion,joka oli kooste.
Olisi tosiaankin miekenkiintoista verrata mielipiteitä, todelliseen käyttäytymiseen. Tässä oli siis kyse itselleen sallimisesta. Käyttöksen tasolla tämä voi tarkoittaa mitä tahansa. syrjähyppyjä voi tehdä, tai jättää tekemättä, riippumatta siitä miten moraalisella tasolla niihin suhtautuu. Moraalinen krapula voi olla sitten suurempi tai pienimpi, vakaumuksesta riippuen. Tämän tyyppinen tutkimus on tehty joskus 70-luvulla, en tiedä mitä tuloksia silloin on saatu. Seksuaalimoraali on hieman kiristynyt sitten seiskytluvun yleisellä tasolla. Suvaitsevaisuus on hieman lisääntynyt, tätä ristiriitaa selittää suhtautumisen muutos homoseksuaaleihin.