Orpo puhui taas muunneltua totuutta

Orpo: "luin juuri vähän aikaa sitten tutkimuksen, jonka mukaan talous Suomen talous kääntyi laskuun 2019. Mitähän silloin tapahtui?"

Mikähän se sellainen tutkimus on mahtanut olla? Eipä Timo Haapala yllättäen sitä kysynyt tentissä.

Sellaista tutkimusta ei nimittäin ole, jos se on tosiaan tutkimus, eikä Heinosen ja Orpon kokoomuksen puoluetoimiston siivouskomerossa rustaama kokoomuksen vaalijuliste.

Talous alkoi heiketä vuonna 2018, Sipilän hallituksen aikana, ja Marinin aikana 2021 talous kasvoi ja BKT ylitti ensimmäistä kertaa vuoden 2009 tason. ENSIMMÄISTÄ KERTAA.

Kokoomuksenkin Valavuorille ja Teemu Selänteille sekä alkoholisoituneille urheilijoille voi myös syöttää aivan mitä vain, ja uppoaa wanna-be-porvareihin, kun vaan Tere ja Ivan tahkoavat sitä Youtubessa ja nimettöminä keskustelupalstoilla.

Tiedot löytyvät kuitenkin aivan helposti Tilastokeskuksen sivuilta ja käppyröinä suoraan googlehaulla, joista kuvia klikkaamalla pääsee dokumentteihin, joista ne ovat peräisin.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Orpo lienee eniten koskaan valehdellut puheenjohtaja Suomen politiikassa, ja Heinonen eniten valehdellut kakkosmies. Koko heidän politiikkansa perustuu kilpailijoita pilkkaaviin "hauskoihin" sanontoihin, joita he levittelevät nimettöminä "kansan sutkauksina". Asioista puhuttaessa he joko eivät tiedä ja puhuvat siksi läpiä päähänsä, tai sitten aivan avoimesti valehtelevat, johon ei koskaan vahingossakaan yksikään toimittaja puutu. Ei edes demarien Demokraatti-lehdessä.

Onkohan se se kuuluisa suojaväri, joka kokoomuslaisilla on?

Äänestä

Kokoomuslainen saa päästellä suustaan mitä vain, siihen ei media puutu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpo: "luin juuri vähän aikaa sitten tutkimuksen, jonka mukaan talous Suomen talous kääntyi laskuun 2019. Mitähän silloin tapahtui?"

Mikähän se sellainen tutkimus on mahtanut olla? Eipä Timo Haapala yllättäen sitä kysynyt tentissä.

Sellaista tutkimusta ei nimittäin ole, jos se on tosiaan tutkimus, eikä Heinosen ja Orpon kokoomuksen puoluetoimiston siivouskomerossa rustaama kokoomuksen vaalijuliste.

Talous alkoi heiketä vuonna 2018, Sipilän hallituksen aikana, ja Marinin aikana 2021 talous kasvoi ja BKT ylitti ensimmäistä kertaa vuoden 2009 tason. ENSIMMÄISTÄ KERTAA.

Kokoomuksenkin Valavuorille ja Teemu Selänteille sekä alkoholisoituneille urheilijoille voi myös syöttää aivan mitä vain, ja uppoaa wanna-be-porvareihin, kun vaan Tere ja Ivan tahkoavat sitä Youtubessa ja nimettöminä keskustelupalstoilla.

Tiedot löytyvät kuitenkin aivan helposti Tilastokeskuksen sivuilta ja käppyröinä suoraan googlehaulla, joista kuvia klikkaamalla pääsee dokumentteihin, joista ne ovat peräisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu