Lapuan kaupungin virkakoneisto tulisi puhdistaa heti alue-ja kuntavaalien jälkeen.
Liian paljon hallinnollista korruptiota ja mädättäjiä
Liian paljon hallinnollista korruptiota ja mädättäjiä
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samalla niitä pitäisi vähentää. Puolet liikaa.
Alue vaalit ovat Lapuan tulevista vaaleista se tärkein jolla meille tulevat lähipalvelut ollaan antamassa.
Yleensä on turha jatkaa niilä vanhoilla edustajilla jotka eivät ole juurikaan mitään saaneet aikaan ja vielä suutaan auki silloin kun se sanomisen paikka on ollut, perustelujen saattelemana.
Taitaa olla, että puolueet näyttävät sen joka on puolueen tulevaisuuden kannalta erittäin huono. Aina samat ehdokkaat ja ajatukset, kun kuitenkin heillä kaikilla on jo annettu mitä annettavissa on olut. Ei tulevaisuutta vasten enää utta annettavissa.
Uudistusta tässäkin tarvittaisiin varsinkin Hyvinvointialuueen vaaleissa siellä päätetään myös Lapuan peruspalveluista.
Yleensä on vastaus kuin ei niile saa mitään, ninhän nämä asiat eivät kuitenkaan ole.
Kyllä hyvillä perusteilla on aina käytöä jokaisessa asiassa, mutta jos pelätään vain sitä, mutta jos ne muut eivät sitten enää anna mulle niitä muita hyviä ja helppoja tehtäviä. Eli päällimäiseksi on jäämässä se oma etu jota varjellaan konsteja kaihtamatta.
Juuri näin, hampaattomia ovat suurin motivaatio on raha ei niinkään asiat. Kokouspalkkiot ovat ruhtinaalliset. Sama kokemus myös kuntapuolella ei olla perehdytty asioihin, Seuraavanlaisia vastauksia olen saanut "ei sille Kankareelle mitään saa" "mä en oo kuullukkaan" "mikä tämä juttu on" " mä oon niin korkialla tasolla että mulle nämä jutut ei tuukkaan" " oot kunnan työmies sun pitää hoitaa asiat sun esimiehen kans" "ei näitä kannata peraata" "anna ny olla vaan" ,Yksikään ei ole tarttunut asiaan, kiinnostunut selvittämään. Tiedä tässäkin pärstäkertoimella on osansa. Nyky porukalla ei ole halua kehittää kyseenalaistaa olemassa oleva. Tärkeintä on säilyttää paikka. Nyt tarvitaan iso muutos.
Jäätteenmäki puolustanut palveluita harmi kun ei jatka.
”Korkialla tasolla” , voi miten paskoja edusmiehissä meillä onkaan.
👍mädäntynyttä soteasianhoitajat sjoella täs se taas nähtiin kokouspalkkiot kyllä kelepaa
Koska aloitetaan puhdistukset ja "pitkien puukkojen yö"? Vilpilliset virkamiehet vaviskoon.
No koskas vilpilliset luottamuhenkilöt, koska niitäkin siellä täytyy olla koska ne tekevät lopulliset päätökset.
No nyt tiätysi pian tulevissa vaaleissa ja sitten jos niitä rupiaa ilmenemään niin äänestäjät vastuuseen koska he ovat ne sinne valinneet. Ja kuntalaisten velkavastuut siellä päättäneet, niitä on myös tulevallavaalikaudella isot määrät. Eli äänetäjät teillä on vastuu siitä mitä teidän kunnallien velkakello sitten näyttä ja mihin suuntaan se alkaa tikittää.
Sehän on jo aloitettu kun tua Kaunismäki sai sieltä potkut. Nyt se on aivan ruikulla
Kateus teettää kaikkea ja ammattitaidottomat touhuaa niin jälki on juuri tätä. Niille potkut jotka ovat asioista perillä ja hakevat kuntalaisten oikuksia vielä omakustanteisina vai sillä mitä laki asiasta sanoo, kun taas kunta käyttä oman hallituksen ja viranhaltijain hallinnollisiin kokeiluihin kunna verovaroja. Päästäkseen vain siihen omaan päämäärään piittamatt laista ja asetuksista mitään, menetelmällä kokeilla jos sattuis onnistmaan.
Itte kysyy itte kehuu
Mistä se on potkut saanu? On nyt sitte lapuan lehdessä töissä?
Onkohan kaikki luottamushenkilöt selvillä siitä mahdollisesta korvausvelvollisuudesta. Rikoslaki kohtelee heitä samalla tavalla kuin virkamiehiä.