Paluu normaaliinko?

Miehiksi syntyneet ei voi enää "lyödä" naisia urheilukisoissa. Lajit on miehille ja naisille.

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittaa keskiviikkona asetuksen, jonka tarkoitus on estää syntymässä miehiksi määritettyjen ihmisten kilpailemisen naisten ja tyttöjen urheilutapahtumissa, uutistoimisto AP kertoo."

Tuleekohan joku kromosomitesti?
Joka estää huijausyritykset.
10129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

USA ei päätä maailman urheilusta.

Äänestä

Trumpin ei pustu asetuksillaan määräämään sitä, kuka saa lyödä ketäkin esimerkiksi olympialaissa.

Äänestä
  • Kyllä se vaan pustuu.

    Äänestä

  • Nyt olisi Heleniuksella tuhannen taalan paikka kerätä kultaa ja kunniaa ilmoittamalla väestörekisteriin olevansa nainen, haastatteluja varten pikku pullo heliumia josta henkäisemällä niin naisellinen soundi.

    Äänestä

Mun mielestä tuo on vain oikein. Mieheksi syntyneet on, niinkuin jokainen varmaan ymmärtää, vahvemoia kuin naiset.

Muten kuin urheilun osalta en hyväksy tuota Trumpin päätöstä.

Äänestä

Suomen paras nais lentopallolija on musta mies.

Äänestä

HÄ - Onks Trumpista tullu feministi?

Äänestä

Tämähän oli mielenkiintoinen uudistus, kun en ole kuullutkaan, että naisten ja miesten sarjat olisi jossain vaiheessa lopetettu.

Äänestä
  • Teidän perheessä ovat samaa sarjaa - ja eiku akkaa pataan.

    Äänestä

No näin äkkiseltään sen voi varmistaa jos tädillä on munat, se on setä testillä, mutta jos korjailtu puukolla tms. niin yksinkertainen verikoe joka identifioi urheilujan sedäksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miehiksi syntyneet ei voi enää "lyödä" naisia urheilukisoissa. Lajit on miehille ja naisille.

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittaa keskiviikkona asetuksen, jonka tarkoitus on estää syntymässä miehiksi määritettyjen ihmisten kilpailemisen naisten ja tyttöjen urheilutapahtumissa, uutistoimisto AP kertoo."

Tuleekohan joku kromosomitesti?
Joka estää huijausyritykset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu