Vasemmistoliiton upeat tavoitteet

Anonyymi-ap

Kun on ensin kouluttautunut hyvinvointiyhteiskunnan rahoilla toimivissa kouluissa, opistoissa ja yliopistoissa valtiolta saatujen muiden tukien auttamana 13-20 vuotta, niin on kohtuullista saada työ, jota tarvitsee tehdä max 30 tuntia viikossa.
Näin vaatii Vasemmistoliiton puheenjohtaja.
Tavoitteet rahoitettaisiin useilla veronkorotuksilla.
Sitä, kenen verotusta korotettaisiin on ratkaisuksi ehdotettu miljonääräjä.
Suomen väestöstähän on jopa 1 prosentti yli miljoona € vuodessa tienaavia tai sen verran omaisuutta omistavia, joten helppo nakki: 99% väestöstä nauttii lyhyestä työajasta, eläkkeellä olosta, kotona sairaana makaamisesta tai sossun jonossa seisomisesta.
Minja, hanki lisätietoa yhteiskunnan toiminnasta, äläkä muistele aiemmmilta vasemmistosukupolvilta kuulemiasi Neuvostoliiton suitsutuksia, joissa kaikki olivat tasa-arvoisia, onnellisia ja ruislimppu maksoi hallituksen määräyksestä 5 kopeekkaa.

1

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin että lisätään veroja rikkaille. No duunarit nekin lopulta maksaa. Lisätään vain esim. Tuotteiden hintaa että on vara nostaa palkkaa ja kompensoida korotukset. Tai muutetaan sitten ulkomaille. Nalle näytti mallia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe