Yhden solun ironiaa

𝐘𝐡𝐝𝐞𝐧 𝐬𝐨𝐥𝐮𝐧 𝐢𝐫𝐨𝐧𝐢𝐚𝐚
Monilla ihmisellä on vaikeuksia hyväksyä Jeesuksen neitseellisen sikiämisen ihme. Se hylätään usein biologisena mahdottomuutena – myyttinä joka kuuluu tiedettä edeltäneelle aikakaudelle. Onkin ironista, että monet näistä ihmisistä, jotka pilkkaavat neitseestä syntymistä, hyväksyvät ongelmitta samantapaisen ”ihmeen”, joka, niin kuin neitseestä syntyminen, alkaa yhdestä solusta.
Elämä alkaa yhdestä solusta
Uusi Testamentti antaa ymmärtää, että raskausaika oli normaalin pituinen (9 kuukautta) ennen kuin Jeesus syntyi. Tästä syystä onkin järkeenkäypää olettaa, että niin kuin sinä ja minä, Jeesus aloitti alkionkehityksensä yhtenä soluna. Normaalisti ensimmäinen solu muodostuu, kun munasolu kohtaa siittiösolun. Tämä ensimmäinen solu sisältää koko ihmisen perimän – yhden kromosomisarjan molemmilta vanhemmilta. Koska Jeesuksella ei kuitenkaan ollut ihmisisää, tarvittiin ihmeellinen asiaan puuttuminen ensimmäisen solun tuottamiseen.
Ihmisillä, jotka torjuvat neitseestä syntymisen, on pohjimmiltaan ongelmana ensimmäisen solun ilmestyminen. Loppuja yhdeksästä kuukaudesta ei pidetä yleensä millään tavalla ihmeellisinä, koska sellaista tapahtuu miljoonia kertoja vuodessa ympäri maailmaa.
Evoluutio alkaa yhdestä solusta
Ensimmäisen solun alkuperä on myös ratkaisevan tärkeä evoluutiobiologiassa. Muistan kuinka eräs yliopistoni luennoitsija kertoi meille, että soluja syntyy vain toisista soluista – mutta sitten hän pikaisesti korjasi sanomansa: ”paitsi tietenkin ensimmäinen solu”. Kehitysopillisen ajatusmallin mukaan kaikki elämä voidaan jäljittää ensimmäiseen soluun, joka syntyi itsestään elottomista kemikaaleista. Koska kuitenkin yksinkertaisin solu, jonka tiedämme, on tavattoman monimutkainen, tämä jättää evoluutioon uskoville hankalan tehtävän selittää miten tällainen monimutkaisuus voi syntyä pelkästään sattuman kautta.
Monet tiedemiehet ovat tunnustaneet tämän ongelman suuruuden. Esimerkiksi New York Timesin tiedekirjoittaja Nicholas Wade tunnusti: ”Ensimmäisen elämän kemian selittäminen on painajainen.” Mutta ehkä ongelman yllättävimmän arvion antoi Francis Crick, mies joka voitti Nobelin palkinnon oltuaan yksi DNA:n rakenteen löytäjistä. Hän arveli: ”Rehellinen mies, jolla olisi kaikki nyt saatavilla oleva tieto, voisi ainoastaan sanoa, että jossain mielessä elämän synty näyttää tällä hetkellä lähes ihmeeltä, niin monien ehtojen olisi täytynyt täyttyä, jotta näin olisi käynyt” [painotus lisätty]. Jopa tunnustautunut ateisti Francis Crick ajattelee, että on soveliasta käyttää sanaa ”ihme” (vaikkakin vastentahtoisesti) kuvaamaan ensimmäisen solun ilmestymistä.
Ehkäpä ateisteilla on enemmän yhteistä kristittyjen kanssa, kuin he haluavat myöntää. Vaikka monet pilkkaavat ajatusta Jeesuksen ensimmäisen alkiosolun syntymisestä ihmeen kautta, heillä ei ole mitään ongelmia hyväksyä, että ensimmäinen elävä solu (jonka kautta oletetusti kaikki elävät eliöt saivat alkunsa) syntyi ”ihmeen kautta”. Tämä on todellakin yhden solun ironiaa.

3

239

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen ei voi saada alkuaan neitseellisesti. Tosin näitä "neitseellisen" sikiämisen ihmeitähän on historia täynnä.

    • Anonyymi

      R
      Jeesus syntyi neitseestä, koska Raamatussa näin sanotaan
      Raamattu on totta joka sana, jos pysytään alkuperäiskirjoituksissa.
      Kirkko ei ole kyennyt siihen.
      V 1933 jälkeen tullut lähes 10 eri Raamatun käännöstä muokattuna, on pelle porukkaa!

      • Anonyymi

        Ja Joona oli kolme päivää valaan vatsassa. Heh, heh...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      78
      2011
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      722
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe