Langaton säteily aiheuttaa käytöshäiriöitä

Jokin aika sitten kuulin järkyttyneenä, että poliiseille on annettu 5G bluetooth korvanapit. Ne säteilevät kymmeniä tuhansia mikrowatteja suoraan aivoihin. Turvarajamme eivät suojaa vaan kansainväliset asiantuntijat arvioivat alle 10 mikroW/M2 turvalliseksi säteilyn ylärajaksi (saferemr.com; bioinitiative.org).
5G säteilystä on niin vähän tutkimuksia, että aikoinaan Brysselin pormestari sanoi, että emme aio olla 5G koekaniineja.
Aiemmat säteilyt täysin selvästi ovat tutkimuksissa aiheuttaneet käytöshäiriöitä.
Viimeisin tieto:
MTV: Turvamies ampui itsensä Stubbin virka-asunnon kellarissa. Otan osaa läheisten suruun.
Mielenterveyden ongelmien kanssa monet ovat jääneet yksin ja virallisesti digitalisaatio koetaan myönteisenä.
Miten paljon digitalisaatio, 4G ja 5G ovat mukana ihmisten aseellisissa iskuissa sekä itsemurhissa?
91729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Jopa lapsilla näkyy bluetooth korvanappeja. Vanhempia ei valisteta asiasta.
Aiotaanko suomalaisista tehdä aivottomia?

Äänestä
  • Sinäkään et ottanut koronarokotetta, että et saisi 5g sirua? Eikö vaan?

    Äänestä

  • Persut on käyttäneet tuota bluutuuttia paljon, koska järki on lähtenyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinäkään et ottanut koronarokotetta, että et saisi 5g sirua? Eikö vaan?

    Niissä mitään siruja piikitetty.....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Persut on käyttäneet tuota bluutuuttia paljon, koska järki on lähtenyt?

    Jaa että sinäkin uskot aloittajan sadun. Kuulokkeet ovat valmistettu siten että ovat turvallisia, joten ihme sinänsä että eräät uskovat näitä ns netti tietäjiä eivätkä ota selvää itse asioista , siinä näkyy hyvin selvästi miten vietävissä eräät ovat, ensinnäkin ei niitä edes saisi myydä jos olisivat vaarallisia , ovat tutkineet nämä asiat ennenkun napit pääsi markkinoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinäkään et ottanut koronarokotetta, että et saisi 5g sirua? Eikö vaan?

    Laittaisitko viitteen arvovaltaisesta lähteestä, jossa kerrotaan 5g siruista koronarokotteeseen liittyen? En ole nähnyt.
    Otin koronarokotteen, mutta en olisi antanut sitä pienelle lapselleni, koska siinä muodostuvat piikkiproteiinit alentavat immuunipuolustusta - mutta myös tuottavat koronaa vastaan taistelevia vasta-aineita.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Älä luule, vaan ota selvää. Nappia ei ole tutkittu. Jos olisi solu- ja molekyylitason tutkimusten perusteella, niitä ei olisi ollenkaan päästetty markkinoille!
    Olen mitannut bluetooth laitteista kymmenien tuhansien mikroW/m2. Bluetooth laitteet säteilevät aivoihin haitallisia terveysvaikutuksia aiheuttavilla säteilytasoilla. Googlaa vaikkapa Nyberg, Hardell, Ahonen. Tai etsi bioinitiative.org sivuilta .
    25 000 mikroW/m2 on toki turvarajamme 200 000 000 mikroW/m2 alapuolella olevaa säteilyä, mutta todellisuudessa on teollisuutta varten; kun ihmiset sairastuvat, ei tarvitse korvata.
    Teollisuuden asiantuntijat vähättelevät 200 W/m2 säteilyä ja niin pikku Suomessamme radiolinkit, sateliittien tutkat ym. saavat säteillä 1000 kertaa korkeammalla tasolla kuin esim. Saksassa säteilee käytännössä (tutun tutut mitanneet).
    Sveitsin, Italian ja Venäjän viranomaiset puolestaan arvioivat lastensa kestävän 2000 kertaa alempaa säteilyä kuin Suomen viranomaiset. heidän turvarajat ovat 2000 kertaa alempia kuin meillä.
    Tuhansiin kansainvälisiin solu- ja molekyylitasolla suoritettuihin tutkimuksiin pohjautuvat asiantuntijat eri puolella maapalloa arvioivat, että alle 10 mikroW/M2 on turvallinen taso!

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    J.K. 200 W/M2 = 200 000 000 mikroW/M2.
    Suomen turvaraja on 200 000 000 mikroW/m2. Tervemenoa monen ihmisen terveys.

    Ei ole sinun korvatulpat lähettämässä mitään 25 000 mikroW/m2 teholla, se vaatisi jo sellaiset Makitan akut, parin tunnin kuunteluun, ja autonakun jos meinaat kuunnella kokopäivän.

    Äänestä

  • Vähintä olisi, että Suomen säteilyturvakeskus valistaisi ihmisiä langattoman säteilyn vaaroista sekä kertoisi miten kukin voi alentaa omaan ja läheisten kroppaan tulevaa säteilyä - pieninkin toimin; eli
    pidä etäisyyttä säteilevään laitteeseen,
    osta lapselle 5 metrinen johto (vähintään kolmemetrinen), joka menee reitittimeen - näin läppärin WiFi voidaan sulkea, mutta netti toimii;
    älä laita puhelinta korvalle vaan käytä kaiutinta;
    älypuhelimet lähettävät eniten säteilyä pohjalta - älä suuntaa pohjaa lapseen äläkä kanssamatkustajaan;
    älä kuljeta puhelinta taskussa vaan repussa mahdollisimman kaukana kehosta;
    sulje yöksi langattomat laitteet kuten WiFi, mobiilidata, puhelin, tabletti ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ei ole sinun korvatulpat lähettämässä mitään 25 000 mikroW/m2 teholla, se vaatisi jo sellaiset Makitan akut, parin tunnin kuunteluun, ja autonakun jos meinaat kuunnella kokopäivän.

    Miksi kirjoitat pötypuhetta!? Maksaako teollisuus sinulle?
    Minulla ei ole bluetooth korvanappeja. Ne tosiaankin säteilevät kymmeniätuhansia mikrowatteja/m2, eri mittaien mukaan. Olen mitannut useita bluetooth korvanappeja. Mielestäni on rikollista antaa niitä lapsille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinäkään et ottanut koronarokotetta, että et saisi 5g sirua? Eikö vaan?

    Ajattelin samoin, näitä netti teknikoita on aina välillä esiintymässä vanhentuneita tiedoillaan . Eivät oikein pysy ajan tasalla

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Laittaisitko viitteen arvovaltaisesta lähteestä, jossa kerrotaan 5g siruista koronarokotteeseen liittyen? En ole nähnyt.
    Otin koronarokotteen, mutta en olisi antanut sitä pienelle lapselleni, koska siinä muodostuvat piikkiproteiinit alentavat immuunipuolustusta - mutta myös tuottavat koronaa vastaan taistelevia vasta-aineita.

    Jaa että alentavat. Niinhän teikäläisillä on aina jokin teoria

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Älä luule, vaan ota selvää. Nappia ei ole tutkittu. Jos olisi solu- ja molekyylitason tutkimusten perusteella, niitä ei olisi ollenkaan päästetty markkinoille!
    Olen mitannut bluetooth laitteista kymmenien tuhansien mikroW/m2. Bluetooth laitteet säteilevät aivoihin haitallisia terveysvaikutuksia aiheuttavilla säteilytasoilla. Googlaa vaikkapa Nyberg, Hardell, Ahonen. Tai etsi bioinitiative.org sivuilta .
    25 000 mikroW/m2 on toki turvarajamme 200 000 000 mikroW/m2 alapuolella olevaa säteilyä, mutta todellisuudessa on teollisuutta varten; kun ihmiset sairastuvat, ei tarvitse korvata.
    Teollisuuden asiantuntijat vähättelevät 200 W/m2 säteilyä ja niin pikku Suomessamme radiolinkit, sateliittien tutkat ym. saavat säteillä 1000 kertaa korkeammalla tasolla kuin esim. Saksassa säteilee käytännössä (tutun tutut mitanneet).
    Sveitsin, Italian ja Venäjän viranomaiset puolestaan arvioivat lastensa kestävän 2000 kertaa alempaa säteilyä kuin Suomen viranomaiset. heidän turvarajat ovat 2000 kertaa alempia kuin meillä.
    Tuhansiin kansainvälisiin solu- ja molekyylitasolla suoritettuihin tutkimuksiin pohjautuvat asiantuntijat eri puolella maapalloa arvioivat, että alle 10 mikroW/M2 on turvallinen taso!

    ” asiantuntijat ” niitähän on netti täynnä , en laita uskoani nettiin, vaan oppikirjoihin ja siihen että tarkkailijoita ei ole ainoastaan yksi. niin että pidä sinä asioista kuten haluat, minä taas
    Otan selvää ihan toisilta kanavilta . Kukin tavallaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Vähintä olisi, että Suomen säteilyturvakeskus valistaisi ihmisiä langattoman säteilyn vaaroista sekä kertoisi miten kukin voi alentaa omaan ja läheisten kroppaan tulevaa säteilyä - pieninkin toimin; eli
    pidä etäisyyttä säteilevään laitteeseen,
    osta lapselle 5 metrinen johto (vähintään kolmemetrinen), joka menee reitittimeen - näin läppärin WiFi voidaan sulkea, mutta netti toimii;
    älä laita puhelinta korvalle vaan käytä kaiutinta;
    älypuhelimet lähettävät eniten säteilyä pohjalta - älä suuntaa pohjaa lapseen äläkä kanssamatkustajaan;
    älä kuljeta puhelinta taskussa vaan repussa mahdollisimman kaukana kehosta;
    sulje yöksi langattomat laitteet kuten WiFi, mobiilidata, puhelin, tabletti ym.

    Silloin kun aähkölamppu keksittiin niin sekin oli kamalan vaarallinen kapistus ,äne tietäjät eivät aitä edes hyväksyneet aluksi . Vaan näyttää se vaan olevan joka mökissä .

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Älä luule, vaan ota selvää. Nappia ei ole tutkittu. Jos olisi solu- ja molekyylitason tutkimusten perusteella, niitä ei olisi ollenkaan päästetty markkinoille!
    Olen mitannut bluetooth laitteista kymmenien tuhansien mikroW/m2. Bluetooth laitteet säteilevät aivoihin haitallisia terveysvaikutuksia aiheuttavilla säteilytasoilla. Googlaa vaikkapa Nyberg, Hardell, Ahonen. Tai etsi bioinitiative.org sivuilta .
    25 000 mikroW/m2 on toki turvarajamme 200 000 000 mikroW/m2 alapuolella olevaa säteilyä, mutta todellisuudessa on teollisuutta varten; kun ihmiset sairastuvat, ei tarvitse korvata.
    Teollisuuden asiantuntijat vähättelevät 200 W/m2 säteilyä ja niin pikku Suomessamme radiolinkit, sateliittien tutkat ym. saavat säteillä 1000 kertaa korkeammalla tasolla kuin esim. Saksassa säteilee käytännössä (tutun tutut mitanneet).
    Sveitsin, Italian ja Venäjän viranomaiset puolestaan arvioivat lastensa kestävän 2000 kertaa alempaa säteilyä kuin Suomen viranomaiset. heidän turvarajat ovat 2000 kertaa alempia kuin meillä.
    Tuhansiin kansainvälisiin solu- ja molekyylitasolla suoritettuihin tutkimuksiin pohjautuvat asiantuntijat eri puolella maapalloa arvioivat, että alle 10 mikroW/M2 on turvallinen taso!

    Suomessa tekniikan asiantuntijat ilmeisesti luottavat, että turvarajat ovat suojaavia. Niin ei valitettavasti ole. Voisivat vähän alentaa tutkien ja radiolinkkien säteilyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    ” asiantuntijat ” niitähän on netti täynnä , en laita uskoani nettiin, vaan oppikirjoihin ja siihen että tarkkailijoita ei ole ainoastaan yksi. niin että pidä sinä asioista kuten haluat, minä taas
    Otan selvää ihan toisilta kanavilta . Kukin tavallaan .

    Googlaa Rainer Nyberg 2022 Environmental Health - jos osaat englantia.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinäkään et ottanut koronarokotetta, että et saisi 5g sirua? Eikö vaan?

    Täälläkin sinä ilkeät olla. Työstä pelkosi ja vihasi psykologilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Miksi kirjoitat pötypuhetta!? Maksaako teollisuus sinulle?
    Minulla ei ole bluetooth korvanappeja. Ne tosiaankin säteilevät kymmeniätuhansia mikrowatteja/m2, eri mittaien mukaan. Olen mitannut useita bluetooth korvanappeja. Mielestäni on rikollista antaa niitä lapsille.

    Siitä vaan ripusta akkuporakoneen akut korviisi ja laskukone käteen ja rupea laskemaan. Että mikä on totta ja mikä ei.

    Äänestä

Teollisuus maksaa ja saa tahtoaan läpi. Miten kauan?
Milloin suomalaisten terveys koetaan tärkeäksi asiaksi?

Äänestä
  • Kyllä ne tutkitaan tarkasti ennenkö hyväksytään käyttöön ,

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä ne tutkitaan tarkasti ennenkö hyväksytään käyttöön ,

    Laitteetko? Ei tutkita. Se on väärä luulo.
    Aikoinaan Nokia huolehti laitteiden valmistuksesta ja rahan teosta.
    Puhelimien turvallisuutta on tutkittu lämpövaikutustutkimuksilla, jotka eivät kerro yhtään mitään mitä soluissasi tapahtuu.
    Edes turvarajamme eivät huomioi tuhansia korkeatasoisia kansainvälisiä tutkimuksia, joista suuri osa kertoo haittavaikutuksista, jos teollisuus ei ole rahoittajana.
    Kun teollisuus rahoittaa, haittavaikutuksia ei löydy.

    Äänestä

  • Suomalaisen terveys ?
    Siis sinä luulet ettei näitä olla tutkittu ja mitattu ennen kun ovat päässeet myyntiin
    Joten miten typeriä ihmiset ovat oikeastaan kun kuvitellaan että nämä napit ovat vaarallisia . Maksaako joku näille disinfosta , vai ovatko todella niin typeriä että luulevat ettei nappeja ole tutkittu eritekin konkureiden taholta . Siis turvallisempia kun kännykkään puhuminen .

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Laitteetko? Ei tutkita. Se on väärä luulo.
    Aikoinaan Nokia huolehti laitteiden valmistuksesta ja rahan teosta.
    Puhelimien turvallisuutta on tutkittu lämpövaikutustutkimuksilla, jotka eivät kerro yhtään mitään mitä soluissasi tapahtuu.
    Edes turvarajamme eivät huomioi tuhansia korkeatasoisia kansainvälisiä tutkimuksia, joista suuri osa kertoo haittavaikutuksista, jos teollisuus ei ole rahoittajana.
    Kun teollisuus rahoittaa, haittavaikutuksia ei löydy.

    Kilpailevat firmat tekevät todella kaikkensa että pystyisivät todistamaan napit vaarallisiksi , mutta eivät ole onnistuneet siinä. Kun suomalainen on aina epäilemässä milloin mitäkin .
    Joten sinun teoriastasi puuttuu loogisuus kokonaan . Mikä on seuraava hengenvaarallinen kapistus josta ”netteinero” alkaa varoittelemaan. Rahalla ei saa kaikkea. Ja aitten niiden muiden sairastumiset , en ole nähnyt yhtäkään journaala näistä asioista

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä ne tutkitaan tarkasti ennenkö hyväksytään käyttöön ,

    Kerro kuka on tutkinut! Laitteen valmistaja ilmeisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomalaisen terveys ?
    Siis sinä luulet ettei näitä olla tutkittu ja mitattu ennen kun ovat päässeet myyntiin
    Joten miten typeriä ihmiset ovat oikeastaan kun kuvitellaan että nämä napit ovat vaarallisia . Maksaako joku näille disinfosta , vai ovatko todella niin typeriä että luulevat ettei nappeja ole tutkittu eritekin konkureiden taholta . Siis turvallisempia kun kännykkään puhuminen .

    Sinä puhut kuin olisit itse maksettu kirjoittaja tai nappien myyjä. Et perusta väitteitäsi kuin luuloon.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kilpailevat firmat tekevät todella kaikkensa että pystyisivät todistamaan napit vaarallisiksi , mutta eivät ole onnistuneet siinä. Kun suomalainen on aina epäilemässä milloin mitäkin .
    Joten sinun teoriastasi puuttuu loogisuus kokonaan . Mikä on seuraava hengenvaarallinen kapistus josta ”netteinero” alkaa varoittelemaan. Rahalla ei saa kaikkea. Ja aitten niiden muiden sairastumiset , en ole nähnyt yhtäkään journaala näistä asioista

    Sinun väitteesi ovat luuloja ja yrität syyllistää heitä, jotka tietävät korkeatasoisten tutkimusten pohjalta, että aivot eivät kestä kymmenien tuhansien mikrowatti/m2 säteilyä. Maksaako joku sinulle?
    Vai myytkö lapsille sairastuttavia bluetooth nappeja?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kilpailevat firmat tekevät todella kaikkensa että pystyisivät todistamaan napit vaarallisiksi , mutta eivät ole onnistuneet siinä. Kun suomalainen on aina epäilemässä milloin mitäkin .
    Joten sinun teoriastasi puuttuu loogisuus kokonaan . Mikä on seuraava hengenvaarallinen kapistus josta ”netteinero” alkaa varoittelemaan. Rahalla ei saa kaikkea. Ja aitten niiden muiden sairastumiset , en ole nähnyt yhtäkään journaala näistä asioista

    Firmat eivät todista mitään vaan kansainväliset solu- ja molekyylitasolla suoritetut tutkimukset. Näitä tutkimuksia on jo tuhansia. Jos teollisuus ei ole rahoittanut, haittavaikutuksia löytyy. Niitä ei kuitenkaan ole huomioitu turvarajojamme asetettaessa niin uskomatonta kuin se on.
    Teollisuuden edut ovat tärkeämpiä kuin lasten tai poliisien terveys, tai ihmisten ylipäänsä. Joku kuvittelee elävänsä ikuisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Näitä tutkimuksia löytyy mm. bioinitiative.org ja saferemr.com -sivuilta, jotka täällä on jo mainittu aloituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä ne tutkitaan tarkasti ennenkö hyväksytään käyttöön ,

    Suomen säteilyturvakeskus jättää huomioimatta tuhannet solutasolla suoritetut tutkimukset, jotka osoittavat haittavaikutuksia.
    Suomen säteilyturvakeskus käyttää lämpövaikutustutkimuksia ja teollisuuden rahoittamia tutkimuksia turvarajoja arvioidessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomalaisen terveys ?
    Siis sinä luulet ettei näitä olla tutkittu ja mitattu ennen kun ovat päässeet myyntiin
    Joten miten typeriä ihmiset ovat oikeastaan kun kuvitellaan että nämä napit ovat vaarallisia . Maksaako joku näille disinfosta , vai ovatko todella niin typeriä että luulevat ettei nappeja ole tutkittu eritekin konkureiden taholta . Siis turvallisempia kun kännykkään puhuminen .

    Sinä itse olet typerä - vai oletko herkkäuskoinen hölmö?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kilpailevat firmat tekevät todella kaikkensa että pystyisivät todistamaan napit vaarallisiksi , mutta eivät ole onnistuneet siinä. Kun suomalainen on aina epäilemässä milloin mitäkin .
    Joten sinun teoriastasi puuttuu loogisuus kokonaan . Mikä on seuraava hengenvaarallinen kapistus josta ”netteinero” alkaa varoittelemaan. Rahalla ei saa kaikkea. Ja aitten niiden muiden sairastumiset , en ole nähnyt yhtäkään journaala näistä asioista

    Napeilla kilpailevat firmat... mitä hölynpölyä kirjoitat.
    Ei kilpailevallekaan firmalle olisi eduksi kertoa haittavaikutuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomalaisen terveys ?
    Siis sinä luulet ettei näitä olla tutkittu ja mitattu ennen kun ovat päässeet myyntiin
    Joten miten typeriä ihmiset ovat oikeastaan kun kuvitellaan että nämä napit ovat vaarallisia . Maksaako joku näille disinfosta , vai ovatko todella niin typeriä että luulevat ettei nappeja ole tutkittu eritekin konkureiden taholta . Siis turvallisempia kun kännykkään puhuminen .

    En luule mitään vaan tiedän, että kymmenet tuhannet mikrowatit saattavat muuttaa veriaivoesteen läpäisevyyttä. Myös DNA (deoksiribonukteiinihappo) vauriot lisääntyvät. Bluetooth korvanapit lisäävät syöpä- ja muistisairausriskiä.

    Äänestä

Radiotaajuinen sähkömagneettinen säteily kykenee avaamaan solukalvolla olevia jänniteherkkiä kalsium kanavia. Tällöin solun sisäinen kalsium nousee ja voi muodostua solun sisäinen viestiketju missä muodostuu peroksinitraattia, vapaita radikaaleja ja oksidatiivista eli soluja hapettavaa stressiä.
Solutasapaino menee sekaisin.
Tässä säteilyssä perimäaineksen vauriot lisääntyvät ja se johtuu siitä, että korjaavat mekanismit eivät toimi.
Perimäaineksen vauriot ovat mukana syöpien syntymekanismeissa.
Tämä säteily kykenee muuttamaan veriaivoesteen läpäisevyyttä ja aivoihin pääsee aineita, jotka eivät sinne kuulu. Mm. vieraita aineita on Alzheimer potilaiden aivoissa.
TÄMÄ SÄTEILY ON TÄYSIN SELVÄ SYÖPÄ- JA MUISTISAIRAUSRISKI.

Äänestä
  • Ei ollut aiemmin lapsilla muistisairauksia eikä nuorilla miehillä kivessyöpää. Nyt on.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei ollut aiemmin lapsilla muistisairauksia eikä nuorilla miehillä kivessyöpää. Nyt on.

    Kivessyöpä masentaa, voi masentaa moneksi vuodeksi.

    Äänestä

  • Marjat, hedelmät, pähkinät ja sipulit sisältävät antioksidantteja, jotka palauttavat solutasapainoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kivessyöpä masentaa, voi masentaa moneksi vuodeksi.

    Nuori mies voi tehdä vaikka itsemurhan , jos on saanut pahan kivessyövän.

    Äänestä

  • Mistähän ne ihmiset saivat syövän 1940 luvulla kun ei mitään tälläisiä asioita ollut olemassakaan . Äsyöpäkin on usein geeniperintää jos äidillä esim on rintasyöpä niin tyttärillä on isompi riski saada SD kun jonkun toisen tyttärillä joiden suvussa ei syöpää ole esiintynyt .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kivessyöpä masentaa, voi masentaa moneksi vuodeksi.

    Kas kun sinä et ennen niistä saanut mitään tietää edes, ei ollut siihen aikaan mitään media jauhantaa lehdissäkään ainoastaan asiaa, joten kukaan ei voi sanooa etteikö ollut sairauksia silloinkin.
    Aitten esim syöpä on kohta yhtä suuri hengen meno kun sydän sairaille, siihenkin on monia syitä, miten elämme, mitä syömme , geeniperinnöt jne .nykyään media kirjoittelee näistä asioista yhtenään, kovasti selittelevät eri sairauksia , eihän journalistien koulutuksessa edes lueta lääketiedettä silti vaan kirjoittelevat joskus niin älyttömiä juttuja lehtiin, eivätkä ajaa että voivat saada aikaan paljon vahinkoa , koska moni ihme kyllä uskoo niihin juttuihin osaamatta ajatella että niitä juttuja tehdään ihan vaan siksi että ihmisillä olisi lukemista ja pohtimista että olisiko tehtävä kuten lehdessä lukee että paranee. Joten väärää tietoa levitetään paljon nykyisin .

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Marjat, hedelmät, pähkinät ja sipulit sisältävät antioksidantteja, jotka palauttavat solutasapainoa.

    Monipuolinen ruoka on aina hyvä asia ihmisen; terveydelle

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei ollut aiemmin lapsilla muistisairauksia eikä nuorilla miehillä kivessyöpää. Nyt on.

    Korvanapin kautta tulevaksi väitetty säteily ei nyt varmaan ensimmäisenä kivessyöpää aiheuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistähän ne ihmiset saivat syövän 1940 luvulla kun ei mitään tälläisiä asioita ollut olemassakaan . Äsyöpäkin on usein geeniperintää jos äidillä esim on rintasyöpä niin tyttärillä on isompi riski saada SD kun jonkun toisen tyttärillä joiden suvussa ei syöpää ole esiintynyt .

    Syöpiä on varmaan ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin. Niitä ei vain ole tunnistettu, koska lääketiede on kehittynyt pikkuhiljaa.
    Ja mitä enemmän lääketiede kehittyy, sitä sairaammiksi ihmiset tulevat, kun koko ajan löydetään jotain uutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei ollut aiemmin lapsilla muistisairauksia eikä nuorilla miehillä kivessyöpää. Nyt on.

    Tähän väliin tulee faktoja.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Elinajanodote

    Äänestä

  • Taas vetelet versaaleilla painottaaksesi sanojasi.
    Alzheimer on ollut sairaus jo ennen sinun syntymääsi, joten se in usein suvuissa oleva geeniperimä.
    Syöpää oli jo 40 luvulla, lieneekö käsinveivattava lankapuhelin ollut syynä
    Joten netissä voi ilmeisesti huudella mitä vaan ja saattaa olla joku heikko hermoinen joka nekin huutelut omii itselleen .

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Marjat, hedelmät, pähkinät ja sipulit sisältävät antioksidantteja, jotka palauttavat solutasapainoa.

    Joo, ja riippuu siitäkin missä ne matårjat ovat kasvaneet , samoin sipulit. Joten ei ne yksinkertaiset mielipiteet koskaa omaa kokonaisuutta asioista .

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Korvanapin kautta tulevaksi väitetty säteily ei nyt varmaan ensimmäisenä kivessyöpää aiheuta.

    Näille ” nettineroille” aiheuttaa varmaan. Ja käskevät syödä marjoja jotka kasvavat palkan liikennettä olebåva tien vieressä , kas kun marja on kuulemma hyvä aina, vaikka olisi kasvanut pakokaasuissa olevan metsän varrella

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistähän ne ihmiset saivat syövän 1940 luvulla kun ei mitään tälläisiä asioita ollut olemassakaan . Äsyöpäkin on usein geeniperintää jos äidillä esim on rintasyöpä niin tyttärillä on isompi riski saada SD kun jonkun toisen tyttärillä joiden suvussa ei syöpää ole esiintynyt .

    Syöpätilastot näyttävät syöpätapausten räjähtäneen. Edes leikkaukseen ei heti pääse kun on niin paljon leikattavaa tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kas kun sinä et ennen niistä saanut mitään tietää edes, ei ollut siihen aikaan mitään media jauhantaa lehdissäkään ainoastaan asiaa, joten kukaan ei voi sanooa etteikö ollut sairauksia silloinkin.
    Aitten esim syöpä on kohta yhtä suuri hengen meno kun sydän sairaille, siihenkin on monia syitä, miten elämme, mitä syömme , geeniperinnöt jne .nykyään media kirjoittelee näistä asioista yhtenään, kovasti selittelevät eri sairauksia , eihän journalistien koulutuksessa edes lueta lääketiedettä silti vaan kirjoittelevat joskus niin älyttömiä juttuja lehtiin, eivätkä ajaa että voivat saada aikaan paljon vahinkoa , koska moni ihme kyllä uskoo niihin juttuihin osaamatta ajatella että niitä juttuja tehdään ihan vaan siksi että ihmisillä olisi lukemista ja pohtimista että olisiko tehtävä kuten lehdessä lukee että paranee. Joten väärää tietoa levitetään paljon nykyisin .

    Pöhkö. Oli syöpätilastot.
    Monet asiat vaikuttavat syöpään, mutta tässä nykyelämän säteilyssä perimäaineksen vauriot lisääntyvät.
    Perimäaineksen vauriot ovat keskeisiä tekijöitä syöpien syntymekanismeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Korvanapin kautta tulevaksi väitetty säteily ei nyt varmaan ensimmäisenä kivessyöpää aiheuta.

    Otsikkona ei ollut korvanapit.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Pöhkö. Oli syöpätilastot.
    Monet asiat vaikuttavat syöpään, mutta tässä nykyelämän säteilyssä perimäaineksen vauriot lisääntyvät.
    Perimäaineksen vauriot ovat keskeisiä tekijöitä syöpien syntymekanismeissa.

    Amerikkalainen National Toxicology Program tutkimus aikoinaan keskusteli koe-eläimille muodostuneista kasvaimista.
    Kukaan ei kyennyt väittelemään siitä muodostuiko matkapuhelin säteilyssä elukoille perimäaineksen eli DNA vaurioita.
    Perimäaineksen vaurioita muodostui täysin selvästi kaikille koe-eläimille eri ryhmissä radiotaajuisessa sähkömagneettisessa säteilyssä.
    Perimäaineksen vauriot ovat olennaisia tekijöitä kun syöpä tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näille ” nettineroille” aiheuttaa varmaan. Ja käskevät syödä marjoja jotka kasvavat palkan liikennettä olebåva tien vieressä , kas kun marja on kuulemma hyvä aina, vaikka olisi kasvanut pakokaasuissa olevan metsän varrella

    Älä vääristele.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kas kun sinä et ennen niistä saanut mitään tietää edes, ei ollut siihen aikaan mitään media jauhantaa lehdissäkään ainoastaan asiaa, joten kukaan ei voi sanooa etteikö ollut sairauksia silloinkin.
    Aitten esim syöpä on kohta yhtä suuri hengen meno kun sydän sairaille, siihenkin on monia syitä, miten elämme, mitä syömme , geeniperinnöt jne .nykyään media kirjoittelee näistä asioista yhtenään, kovasti selittelevät eri sairauksia , eihän journalistien koulutuksessa edes lueta lääketiedettä silti vaan kirjoittelevat joskus niin älyttömiä juttuja lehtiin, eivätkä ajaa että voivat saada aikaan paljon vahinkoa , koska moni ihme kyllä uskoo niihin juttuihin osaamatta ajatella että niitä juttuja tehdään ihan vaan siksi että ihmisillä olisi lukemista ja pohtimista että olisiko tehtävä kuten lehdessä lukee että paranee. Joten väärää tietoa levitetään paljon nykyisin .

    Oletko koskaan kuullut syöpätilastoista.

    Äänestä

  • Mm. vieraita aineita on Alzheimer potilaiden aivoissa.
    Viimeisimpänä tietona mikromuovi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistähän ne ihmiset saivat syövän 1940 luvulla kun ei mitään tälläisiä asioita ollut olemassakaan . Äsyöpäkin on usein geeniperintää jos äidillä esim on rintasyöpä niin tyttärillä on isompi riski saada SD kun jonkun toisen tyttärillä joiden suvussa ei syöpää ole esiintynyt .

    1940 luvulla ei ollut kivessyöpää eikä lapsilla muistisairauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näille ” nettineroille” aiheuttaa varmaan. Ja käskevät syödä marjoja jotka kasvavat palkan liikennettä olebåva tien vieressä , kas kun marja on kuulemma hyvä aina, vaikka olisi kasvanut pakokaasuissa olevan metsän varrella

    Onko aivot jo mennyt kun luulet ihmisten keräävän marjoja tien vierestä.

    Äänestä

Langattomien laitteiden säteilyä ei koeta haitalliseksi, koska se ei näy, ei kuulu eikä haise.
Siihen kyllä kannattaisi perehtyä ja siihen miten alentaa omaa säteilyä - vaikkapa sulkemalla langattomat laitteet yöksi ja käyttämällä kaiutinta.

Äänestä
  • Ihan niin se perehtyminen vaatii aika laajan osaamisen näistä asioista Joten siksipä nämä asiat ensin tutkitaan tarkoin ennekun ne hyväksytään. Joten ei riitä se että lukee Googlesta osa asioita ja tekee päätöksensä niiden mukaisesti. Laaja tieto selittää asiat hieman todella tavalla

    Äänestä

  • Minä käytän aina kaiutinta , mutta minulla ei ole mitään syytä siihen miksi niin on, luulisin että kuulen paremmin kun on kaiutin päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minä käytän aina kaiutinta , mutta minulla ei ole mitään syytä siihen miksi niin on, luulisin että kuulen paremmin kun on kaiutin päällä.

    Kaiutin on siitäkin parempi, että samalla pystyy kuulemaan muutakin, mitä ympärillä tapahtuu.
    Jos on napit korvissa, ei kuule muuta ainakaan kunnolla.
    Esim. ulkona liikkuessa ei välttämättä kuule lähestyvää autoa, polkupyörää, skuuttia, jne.
    Voi tulla vaaratilanteita tavallaan ihan turhaan.
    On aina hyvä pystyä havaitsemaan, mitä ympärillä tapahtuu.

    Äänestä

  • Kyllä ihmisillä on tietoa näistä asioista miten kukin käsittelee tavaroitaan siis ei mitään uutta, sitten on nuoret ihmiset myöskin tietoisia siitä että eivät usko kaikkea mitä joku netissä toitottaa, . Kun elämä on niin kamalan vaarallista eräille koko ajan .

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kaiutin on siitäkin parempi, että samalla pystyy kuulemaan muutakin, mitä ympärillä tapahtuu.
    Jos on napit korvissa, ei kuule muuta ainakaan kunnolla.
    Esim. ulkona liikkuessa ei välttämättä kuule lähestyvää autoa, polkupyörää, skuuttia, jne.
    Voi tulla vaaratilanteita tavallaan ihan turhaan.
    On aina hyvä pystyä havaitsemaan, mitä ympärillä tapahtuu.

    No niin , taas uusi vaara esillä, nämä asiat kyllä jo tiedettiin aika päiviä sitten joten olet hieman myöhässä tietojesi kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minä käytän aina kaiutinta , mutta minulla ei ole mitään syytä siihen miksi niin on, luulisin että kuulen paremmin kun on kaiutin päällä.

    Kaiuttimiakin on erilaisia. Toisissa on kovat magneettikentät.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä ihmisillä on tietoa näistä asioista miten kukin käsittelee tavaroitaan siis ei mitään uutta, sitten on nuoret ihmiset myöskin tietoisia siitä että eivät usko kaikkea mitä joku netissä toitottaa, . Kun elämä on niin kamalan vaarallista eräille koko ajan .

    Vaarallista ja vaarallista. On vaarallista, kun edes Suomen säteilyturvakeskus ei ohjeista kunnolla miten alentaa säteilyaltistusta.
    saferemr.com -sivuilta voi löytää yhden sivun missä annetaan vihjeitä asialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No niin , taas uusi vaara esillä, nämä asiat kyllä jo tiedettiin aika päiviä sitten joten olet hieman myöhässä tietojesi kanssa.

    Mitä sinä syyttelet koko ajan ihmisiä, joilla on asiallista tietoa. Onko koulu jäänyt käymättä?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä ihmisillä on tietoa näistä asioista miten kukin käsittelee tavaroitaan siis ei mitään uutta, sitten on nuoret ihmiset myöskin tietoisia siitä että eivät usko kaikkea mitä joku netissä toitottaa, . Kun elämä on niin kamalan vaarallista eräille koko ajan .

    Milloin olet kuullut tai nähnyt, että Suomen säteilyturvakeskus pyytää sulkemaan langattomat laitteet yöksi. Näin tehdään monessa eri maassa.
    Oletko koskaan aiemmin kuullut, että jo 2 cm etäisyys voi alentaa säteilyaltistusta kymmenkertaisesti.
    Oletko kuullut, että DNA vauriot lisääntyvät radiotaajuisessa sähkömagneettisessa säteilyssä. ja se johtuu syystä, että tämä säteily saattaa estää korjaavien mekanismien toimintaa.
    Oletko kuullut, että tämä säteily on täysin selvä syöpä- ja muistisairausriski korkeatasoisten kansainvälisten tutkimusten pohjalta ym.
    Sinä vaan hölötät turhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä ihmisillä on tietoa näistä asioista miten kukin käsittelee tavaroitaan siis ei mitään uutta, sitten on nuoret ihmiset myöskin tietoisia siitä että eivät usko kaikkea mitä joku netissä toitottaa, . Kun elämä on niin kamalan vaarallista eräille koko ajan .

    Pöhkö. Monet äidit luulevat langattomien laitteiden olevan turvallisia, koska teollisuus ylläpitää väärää tietoa.

    Äänestä

Poliisilla on foliota hikinauhan alla hatussa.

Äänestä
  • Heh, heh, mikä logiikka. Jos olisi foliota vielä nappien päällä, kaikki niistä lähtevä säteily kulkeutuisi päähän.

    Äänestä

Minun hampaassa on radio, ja se pakottaa minun postaamaan suoli 24 kanavalle asioita ilman asiallista kontekstia.

Äänestä
  • Olet omaa vihaa ja periaatteesta ylikävelevä provosoiva henkilö. Mitä teet täälläkin. Mene pois näiltä sivuilta.

    Äänestä

Osaiskohan kukaan täällä kertoa olennaisimman teknisen eron 3g, 4g ja 5g tekniikoiden välillä?

Äänestä
  • No en usko että on ketään palstalle joka edes viitsii aloittaa selittelemään, koska tietää ettei mene kaaliin kuitenkaan , mutta sitä vastoin menee kaaliin kaikki asiat joita normaali ihminen ei edes jaksa lukea.kun tietää tarkoituksen .

    Äänestä

  • 3g puhelimet saattavat säteillä paljon, mutta aikoinaan esim. Ranskassa suositeltiin, että ei tule pitää sänkyä eikä ruokapöytää ikkunan edessä, jos ikkunan takana on matkapuhelinantenneja. Seinärakenteet suojasivat hyvin 3g säteilyltä.
    Jo 2 cm etäisyys korvasta alensi päähän tulevaa säteilyä kymmenkertaisesti.
    Esim. ruotsalainen prof. Lennart Hardell kertoi 3g verkkojen aikaan, että aivosyöpä muodostui sille puolen päätä missä potilas oli pitänyt puhelinta.
    4g säteily tunkeutuu tehokkaammin paitsi rakenteiden läpi, se tunkeutuu 3g säteilyä tehokkaammin myös kudoksiin.
    Puhelimen 4g vetää läpi koko pään.
    Viranomaiset ovat selittäneet, että 5g säteily ei tunkeudu ihon pintaa syvemmälle. Israelilaiset tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että 5g säteily saattaa mennä hikirauhasten kautta syvemmälle kehoon.
    On kansainvälisiä arvioita, että 5g säteily tulee lisäämään ihosyöpiä ja silmäongelmia sekä kaihia.
    Esineiden internet käyttää 5g säteilyä ja sitä varten tarvitaan korkeita, entistä haitallisempia säteilytasoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    3g puhelimet saattavat säteillä paljon, mutta aikoinaan esim. Ranskassa suositeltiin, että ei tule pitää sänkyä eikä ruokapöytää ikkunan edessä, jos ikkunan takana on matkapuhelinantenneja. Seinärakenteet suojasivat hyvin 3g säteilyltä.
    Jo 2 cm etäisyys korvasta alensi päähän tulevaa säteilyä kymmenkertaisesti.
    Esim. ruotsalainen prof. Lennart Hardell kertoi 3g verkkojen aikaan, että aivosyöpä muodostui sille puolen päätä missä potilas oli pitänyt puhelinta.
    4g säteily tunkeutuu tehokkaammin paitsi rakenteiden läpi, se tunkeutuu 3g säteilyä tehokkaammin myös kudoksiin.
    Puhelimen 4g vetää läpi koko pään.
    Viranomaiset ovat selittäneet, että 5g säteily ei tunkeudu ihon pintaa syvemmälle. Israelilaiset tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että 5g säteily saattaa mennä hikirauhasten kautta syvemmälle kehoon.
    On kansainvälisiä arvioita, että 5g säteily tulee lisäämään ihosyöpiä ja silmäongelmia sekä kaihia.
    Esineiden internet käyttää 5g säteilyä ja sitä varten tarvitaan korkeita, entistä haitallisempia säteilytasoja.

    Suosittelen tutustumaan materiaaliin, jonka jo näköjään amatööritkin tietää.

    https://wiki.sral.fi/wiki/Aallonpituus

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Suosittelen tutustumaan materiaaliin, jonka jo näköjään amatööritkin tietää.

    https://wiki.sral.fi/wiki/Aallonpituus

    Et taida itse ymmärtää viitteesi tietoja.
    Sähköfysiikasta saa hyviä tietoja oppikirjoista (englannin kieltä osaavat), vaikka hyppää kaavojen yli - jotka eivät kerro mitään kuin alan pitkään koulutetulle ihmiselle.

    Äänestä

Ne napit poliiseilla ivat turvallisempia se kun että sinä puhut käännykkääsi .

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Sitä paitsi en koskaan laita puhelinta korvalleni vaan käytän kaiutinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Sitä paitsi en koskaan laita puhelinta korvalleni vaan käytän kaiutinta.

    Meidän turvallisuudestamme huolehtivat poliisit ovat nyt koe-eläiminä bluetooth korvanappeineen.
    Eräs poliisi kertoi, että poliisit ovat sairastelleet paljon.
    Ja miten surullista, että kaksi poliisia on pienen ajan sisällä tappanut itsensä.

    Äänestä

  • Bluetooth napit säteilevät suoraan aivoihin. Puhelimia ei kukaan järkevä laita enää korvalle.

    Äänestä

Hoh hoijaa teidän hörhöjen juttuja taas... Mulla on onneksi foliohattu niin muhun ei vaikuta.

Äänestä
  • Oletkohan edes lukenut koko ketjua. Ihan on mukana kunnollista tietoa. Syyttelyjä aina löytyy.

    Äänestä

Lapset eivät olleet aiemmin nykyisen kaltaisesti yliaktiivisia ja aggressiivisia.

Äänestä

Yle.fi:
"Erityisesti dementiaa sairastaneilta löydettiin tutkimuksessa noin kuusi kertaa muita korkeampi määrä mikromuoveja aivoista.
Mikromuovisaasteen nopea lisääntyminen näkyy erityisesti ihmisten aivoissa."

Ihmiset saavat mikromuovia sisuksiinsa mm. ruuan, veden ja hengittämisen mukana.
Teollisuus ei pidä totuudesta, että langattomien laitteiden säteily laittaa veri-aivoesteen läpäisevämmäksi - todennäköisesti myös muovisaastetta pääsee aivoihin. Miten paljon bluetooth korvanappien "ansiosta"?

Äänestä

Siis kuvittelet että sinä olet nyt ainut ihminen maailmassa huomioitaisiin kanssa. Ne napit ovat ihan turvalliset ja kokeilu enemmän kun yhdessä paikassa ennenkun tulivat markkinoille . Joten ihan turhaan taivastelet ne ovat vaarattomampia se kun kännykkä . Joten tuollaisia kirjoittelet nettiin. Ihan kun valmistaja ei olisi ottanut huomioon kaikki tälläiset asiat. Joten ihmettele siinä vaan kaikessa rauhassa , mutta asiat ei aina ole niin kun sinä kuvittelet .

Äänestä
  • En kuvittele vaan tiedän.

    Äänestä

  • Tiedän, että radiotaajuinen sähkömagneettinen säteily yli 10 mikroW/m2 kykenee aiheuttamaan haitallisia terveysvaikutuksia, mm. hermostoon ja on syöpä- sekä muistisairausriski.

    Äänestä

  • Kanadalainen professori Magda Havas:

    Radiation from wireless technology affects the blood, the heart, and the autonomic nervous system

    Rev Environ Health
    2013;28(2-3):75-84.
    doi: 10.1515/reveh-2013-0004.

    Äänestä

Kuulit järkyttyneenä? Mullapa on onneksi foliohattu niin muhun ei vaikuta.

Äänestä
  • Mikä tässä maailmassa ja tässä elämässä enää järkyttäisi ? Itse ajattelen noin.
    Asiat vaikuttavat, tai eivät vaikuta, kuollaan täältä joka tapauksessa jostain syystä, jos ei aiemmin niin viimeistään vanhuuteen.
    Miksi stressaisi kaikesta, elää elämän, joka itseä tyydyttää, sairastuu jos sairastuu, jos ei hyvä niin.
    Elämä menee ohi, jos stressaa kaikesta. Kannattaa keskittyä hyvää oloa, ja hyviä tunteita aiheuttaviin asioihin ja ajatuksiin.

    Äänestä

Varmaan paljonkin. Solutasapaino jos menee sekaisin, myös mieli järkkyy helpommin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokin aika sitten kuulin järkyttyneenä, että poliiseille on annettu 5G bluetooth korvanapit. Ne säteilevät kymmeniä tuhansia mikrowatteja suoraan aivoihin. Turvarajamme eivät suojaa vaan kansainväliset asiantuntijat arvioivat alle 10 mikroW/M2 turvalliseksi säteilyn ylärajaksi (saferemr.com; bioinitiative.org).
5G säteilystä on niin vähän tutkimuksia, että aikoinaan Brysselin pormestari sanoi, että emme aio olla 5G koekaniineja.
Aiemmat säteilyt täysin selvästi ovat tutkimuksissa aiheuttaneet käytöshäiriöitä.
Viimeisin tieto:
MTV: Turvamies ampui itsensä Stubbin virka-asunnon kellarissa. Otan osaa läheisten suruun.
Mielenterveyden ongelmien kanssa monet ovat jääneet yksin ja virallisesti digitalisaatio koetaan myönteisenä.
Miten paljon digitalisaatio, 4G ja 5G ovat mukana ihmisten aseellisissa iskuissa sekä itsemurhissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu