Kaliningrad Liettualle!

Anonyymi-ap

Liettua jos kuka sietää saada kompensointia. Kahden tunnetun suurpahan lisäksi Liettua on saanut kokea miten Puola varasti Vilnan silmien edestä kansainvälisten aseleposopimusten päälle sylkien ja miehitti Vilnaa melkein 20 vuotta! Tämä oli ennen Neuvostoliiton miehitystä.

2. maailmansodassa Puolan Kotiarmeija tappeli Liettuan Aluepuolustusyksikköä vastaan yrittäessään saada Vilnan taas haltuun. Tämä johti niinkin ikävään tilanteeseen, jossa Kotiarmeijalla oli hetkellisesti tukenaan Neuvostoliitto antaessaan liettualaisille - ja ainoa syy miksi puolalaiset eivät saaneet kaapattua Vilnaa jälleen kerran oli Neuvostoliiton pommikoneet. Kiitoksia vaan v***sti.

Jopa Neuvostoliiton loppuajoilla puolalaiset yrittivät saada jalansijaa Vilnan alueella NEUVOSTOLIITON SUOSIOLLISELLA AVUSTUKSELLA. Onko ihme, että Vilnan seudulla puolalaisten autonomismista tuli kirosana?

Šalčininkain ja Vilnan seutujen valtuutettujen hyväksymien Eišiškėsin kongressin päätöslauselmien jälkeen lokakuun 9. ja 28. päivät edustivat Vilnan menettämistä Żeligowskin kapinalle vuonna 1920 (9. lokakuuta) ja Vilnan palauttamista Liettualle vuonna 1939 (28. lokakuuta). (Barbara Jundo-Kaliszewska; Zakładnicy historii. Mniejszość polska w postradzieckiej Litwie [Hostages of history. The Polish minority in post-Soviet Lithuania] (2019); julkaistu puolaksi keski-Puolan Łódźissa; s. 218)

Liettua on joutunut kestämään paitsi kaksi totalitaari-miehittäjävaltaa myös Puolan temppuilut, joten Liettua jos kuka sietäisi saada Kaliningradin kompensaationa. Te ulkomaista miehitystä kaihtavat internetti-soturit varmatte pystytte johdonmukaisina myöntymään tähän. :)

25

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Krim itsenäiseksi
      Karjala takaisin
      Ja Kuriilit Japanille.

      Näin rosvoiretkien loputtua venäjäkin voisi alkaa valtiona kehittyä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kaliningrad Saksalle. Venäjä Kiinalle.


    • Anonyymi

      Juu, mutta mites tämä Königsberg eli vanha saksalainen Preussin pääkaupunki nyt juuri Liettualle ja mites tämä käytännössä toteutettaisiin?

      • Anonyymi

        Puola varasti Liettualta Vilnan kansainvälisten aseleposopimusten päälle sylkien. Pari vuotta myöhemmin Liettua päätyi tekemään ennaltaehkäisevän Klaipedan kaappauksen välttyäkseen joutumasta Puolan valtaan. Jopa 2. maailmansotan raivotessa kommunisti- ja natsimiehittäjineen kaikkineen Puolan Kotiarmeija kävi sitkeää taistelua estääkseen liettualaisia saamasta Vilnaa. Neuvostoliiton loppuaikoinakin liettualaiset muistivat puolalaisten temppuilut ja onnistuivat pitämään Vilnan hallussaan puolalaisten "autonomian" hankkeista huolimatta. Tämä kaikki on ollut iät ajat yleissivistystä.

        Liettua on joutunut sietämään paitsi kahden tunnetun historiallisen pahiksen myös marttyyrin viittaan kääriytyneen Puolan anneksointi-temppuiluja. Kaiken sen jälkeen on vain reilua, että Liettua saisi Kaliningradin. Muuten Puolakaan ei voi johdonmukaisuuden nimissä määkiä marttyyriyttään ja tulla otetusti vakavasti.

        Kaliningrad Liettualle!

        Puola ulos Vilnasta ja Saksa ulos Klaipedasta,

        Vilna ja Klaipeda, nyt ja aina Liettuan!

        Ruikutatte marttyyriyttä, itse syljitte päin näköä,

        Zeligovski-junailu, kiristelymunailua

        Vielä neuvostoaikoina yrititte keinotella

        itsellenne Vilnaa. Liettua aina muistaa!

        Hylkäämässä Ukrainankin, Holodomor ja Katyn olivatkin

        onttoa, tyhjää marinaa, kääntöoven narinaa.

        Onneksi pois katolikko-pellet puski Donald Tuski.

        Balcerowiczia dissaatte, vapaakaupan hyödyt missaatte.

        Balcerowicz Puolan pelasti länsimaisilla arvoilla.

        Puola ei Juchea tarvitse eikä katolis-taantumus-pervoilua.


    • Anonyymi

      Kaliningradiin tulee saada hyvä maayhteys venäjälle.
      Joten riittävä kaytävä liettuan ja puolan rajalle esim ?
      Kumm,a kun sitä maakäytävää ei erotettu jo 1990 luvulla.

    • Königsberg kuuluu Saksalle.🇩🇪

    • Anonyymi

      Itä-Preussin alueella on asunut preussilaisia heimoja jo rautakaudelta lähtien, joten alue kuuluisi luonnollisesti Saksalle.
      Venäjään alue ei ole kuulunut koskaan ennen toisen maailmansodan loppua.

      • Anonyymi

        Saksalaisen ritarikunnan perustama Köningsbergin kaupunki oli Itä - Preussin pääkapunki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalaisen ritarikunnan perustama Köningsbergin kaupunki oli Itä - Preussin pääkapunki.

        Saksalainen ritarikunta oli teutonisten valloittajien ryhmä.

        Käsite Drang nach Osten käsittää historiallisissa säännöstöissä usein Natsi-Saksan lebensraumin tavoittelun lisäksi myös 700-800 vuotta aiempaa teutoni-ritarien sotaretket.

        On olemassa myös päinvastainen käsite Drang nach Westen koskien slaavien laajentumista länteen.

        -Vertigo


    • Anonyymi

      Alaska Venäjälle ja Hawaiji irti usasta!

    • Anonyymi

      Maakäytävä valko venäjältä kaliningaradiin on järkevä ratkaisu. se jäi gorbatsovin aikaan sopimatta.

      • Venäjä joutaa lähteä Kaliningradista.


      • Anonyymi
        Fatov kirjoitti:

        Venäjä joutaa lähteä Kaliningradista.

        Ja sitten mitä? Kenelle sinä antaisit Kaliningradin ja miksi?

        Liettua joutui sietämään Puolankin temppuilua jo ennen kahta suurta pahaa eikä puolalais-väestön "autonomiahanke" Vilnan seudulla Neuvostoliiton suosiollisella avustuksella jälkimmäisimmän viimeisinä vuosina auttanut asioita. Liettuassa "autonomismista" tuli jopa kirosana. Edes NL:n ajat eivät saaneet heitä unohtamaan Zeligovskin junailtua kapinaa Vilnan kaappaamiseksi.

        -Vertigo


    • Anonyymi

      Suomelle jäämeri yhteys petsamoon ja viipuri takaisin.. - niin eiköhän yhteistyö taas onnistu hyvässä hengessä.

    • Königsberg Saksalle!🇩🇪👍

    • Anonyymi

      Neuvostoliitto tarjosi II maailmansodan jälkeen Kaliningradin aluetta liitettäväksi Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan mutta tämä kieltäytyi koska väestöön olisi tullut runsaasti venäläisiä joita Liettuassa oli melko vähän.
      1400 - 1500 luvuilla Puola ja Liettua muodostivat valtioliiton joka oli pinta-alaltaan Länsi-Euroopan suurimpia valtioita, ulottui liki Mustallemerelle saakka.

      • Anonyymi

        "Neuvostoliitto tarjosi II maailmansodan jälkeen Kaliningradin aluetta liitettäväksi Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan mutta tämä kieltäytyi koska väestöön olisi tullut runsaasti venäläisiä joita Liettuassa oli melko vähän."

        Liettua sietäisi silti saada Kaliningradin kompensaationa kaikesta.


        "1400 - 1500 luvuilla Puola ja Liettua muodostivat valtioliiton joka oli pinta-alaltaan Länsi-Euroopan suurimpia valtioita, ulottui liki Mustallemerelle saakka."

        Ei estänyt Liettuaa kasvamasta erilleen Puolasta.


    • Anonyymi

      Kaliningrad (Königsberg) kuuluu ennemminkin Saksalle.

      Samoin mm. Puolassa sijaitseva Gdansk (Danzig).

      • Anonyymi

        Vilna ja Klaipeda ovat nyt ja aina Liettuan.


      • Anonyymi

        Totta, Saksalle se kuuluu.


      • Anonyymi

        Liettua sietää saada kompensaatiota temppuilusta, jota on joutunut sietämään paitsi kahdelta suurelta pahalta (N-S ja NL) myös Puolalta, siltä marttyyritarinoiden määkivältä lampaalta.

        Vilna ja Klaipeda, nyt ja aina Liettuan! Kaliningrad Liettualle kompensaationa, Danzigista saavat Saksa ja Puola tapella.


    • Anonyymi

      Pitääkö Odessakin palauttaa Liettualle? Ja Minsk?

      • Anonyymi

        Niin, ehkäpä se Neuvostoliitosta irtaantuminen olikin virhe, kun nämä maalänttikysymykset ovatkin niin kiistanalaisia? :)


    • Anonyymi

      Oleellisinta on, että Venäjä pysyy tunnustettujen rajojensa sisällä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3452
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3282
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      3232
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2709
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1993
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1890
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1666
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      88
      1589
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1575
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1370
    Aihe