Noin persu valehtelee taas hyvin sujuvasti

"”Ongelma on köyhien perheiden yhä suurempi kurjistuminen…”
Mikäpä minä olen kiistämään asiantuntevaa kritiikkiä sinänsä, mutta kun SDP on ollut aika äskettäin pääministeripuolue, niin jos tuo kehitys olisi silloin käännetty, niin eikö SDP olisi edelleen pääministeripuolue?"

Sanna Marinin hallituksen aikana työllisyyden paraneminen vähensi köyhien kurjuutta, samoin sosiaaliturvan edes lievä parantaminen juuri köyhimpien kohdalla.

Köyhät eivät ole (vielä) enemmistö, he eivät ratkaise vaaleja ja osa heistä äänestää oikeistoa, yleensä koska täyttävät elämänsä tyhjyyden ja näköalattomuuden vihaamalla maahanmuuttajia. Rikolliset ovat myös usein köyhiä, he eivät vasemmistoa äänestää, koska ovat omasta mielestään niin "miehiä".

Suurin syy siihen, ettei SDP saanut tarpeeksi ääniä jatkaa pääministeripuolueena oli oikeiston avoin valehtelu , että se tulisi pysäyttämään velkaantumisen. Kerroin sen jo silloin, että oikeisto ei pysäytä velkaantumista, vaan kiihdyttää sitä, kuten on tehnyt aina ennenkin. Typerykset kuitenkin halusivat uskoa avointa valehtelua, ja äänestivät velkaannuttajat valtaan.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sadetahvanainen72/purran-pervo-populismilla-eivat-peruskoulun-ongelmat-ratkea/#comment-4313614
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"”Ongelma on köyhien perheiden yhä suurempi kurjistuminen…”
Mikäpä minä olen kiistämään asiantuntevaa kritiikkiä sinänsä, mutta kun SDP on ollut aika äskettäin pääministeripuolue, niin jos tuo kehitys olisi silloin käännetty, niin eikö SDP olisi edelleen pääministeripuolue?"

Sanna Marinin hallituksen aikana työllisyyden paraneminen vähensi köyhien kurjuutta, samoin sosiaaliturvan edes lievä parantaminen juuri köyhimpien kohdalla.

Köyhät eivät ole (vielä) enemmistö, he eivät ratkaise vaaleja ja osa heistä äänestää oikeistoa, yleensä koska täyttävät elämänsä tyhjyyden ja näköalattomuuden vihaamalla maahanmuuttajia. Rikolliset ovat myös usein köyhiä, he eivät vasemmistoa äänestää, koska ovat omasta mielestään niin "miehiä".

Suurin syy siihen, ettei SDP saanut tarpeeksi ääniä jatkaa pääministeripuolueena oli oikeiston avoin valehtelu , että se tulisi pysäyttämään velkaantumisen. Kerroin sen jo silloin, että oikeisto ei pysäytä velkaantumista, vaan kiihdyttää sitä, kuten on tehnyt aina ennenkin. Typerykset kuitenkin halusivat uskoa avointa valehtelua, ja äänestivät velkaannuttajat valtaan.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sadetahvanainen72/purran-pervo-populismilla-eivat-peruskoulun-ongelmat-ratkea/#comment-4313614

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu