Kivut polvi ja lonkka

Anonyymi-ap

Työfyssarilta ei ole tullut näille selitystä mikä vaiva. Jumppaohjeet sain, mutta kuukausien jumpat ei ole auttaneet, ja lantioni liikkuu kyllä ikäiselleni normaalisti. Työterveys alunperin epäili SI niveltä. Jumppaohjeet sain, ja jumppaan lähes joka ilta( jo kuukausia). Ei auta.

Vasen, polvi ja lonkka on sellaiset, että kipu on liikkeessä ollen jatkuvaa. Polvi kipein kaikissa eteenpäin kumartumisliikkeissä, ja esim ke gän ja sukan laitto, housujen laitto vaatii pientä ase tojen säätelyä että onnistuu. Lonkka on ilkeä, se haittaa myös, kantamisessa erityisesti. Oikealta puolen polvi on jonkin verran kipeä loppuviikosta aina. Kumma kun polven zisäsyrjällä on kummallinen turvotus, ja arkuus päällekin päin kun polven tienoota hieroo.
Kipulääkettä, parasetamoli, saa mättää. Se ei jotenkin 500 mg, vain auta. Myöhemmin aamupäivällä pitää vielä ottaa 2 tabletin satsi, eikä takeita ole, auttaako sekään kunnolla.
Töissä käyn, siivoojana.
Nykyään kaikki kantamiset, jopa ostoskassi, pitää koittaa keinotella jotenkin muuten, etenkin painavammat provosoivat lo kan ja polven kovan kivun joka ikiselle askeleelle.
Levossa kipu on yleensä siedettävää, kun löytää sopivan asennon.
Ikää? Yli 50 jonkin verran. Mutta ei sen pitäisi tällaista aiheuttaa.
Myös kiertäjäkalvosinvaivaa on, mutta sen kanssa tulee toimeen, kun muistaa ettei vasen käsi vain nouse tiettyä kulmaa ylemmäksi( muinoinen tapaturma).
Kumarruessa sormet saan kyllä lattiaan, mutta jäykkä selkä, taipuu hitaasti ja huonosti kun vertaa viiden v takaiseen.

14

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö kukaan ole tällaisen vaivan kanssa elänyt, ja osaa edes vihjata mikä voisi olla? Kun mennään pitkin arkiviikkoa, maanantai ja tiistai on yleensä ne helpoimmat päivät. Keskiviikkona olen jo niin kipeä että kipulääkettä saa ottaa tupla-annoksina, että pystyn työni hoitamaan. Jumppaan säännölleen, joka ilta. Alaselän juttuja ja sitä polvihommaa, ei apua. Olkavarsikipuun en ole löytänyt mistään sopivia helpotuksia, ne käsien nostot korkealle ja siellä ropeltaminen jotain auki tai kiinni, on hyvin kivuliaita.
      Ja tämä on myös: aamuisin tälleen loppuviikosta olen jäykkä, hellä yläkropasta, joudun yläosat jumppaamaan aamuisin ennenkuin laitan edes aamupalaa, koska käsivarret ei pelistä, jokin jumittaa kipeästi. Tämäkin riesa yleensä viikonloppuisin hellittää: joskus vain kuumavesipullohoidolla.
      Nytkin on tulossa viikonloppu. Olen kuin jyrän alle jäänyt. Kumartuminen ottamaan lattialta jotain on sitä, että jalat haaralleen, vasta myöhemmin saan sormet ja kädet lattiaan. Ja kun kumarrun, polvet muistuttavat olemassaolostaan. Nilkat on käytännössä ainoat, missä ei isompia ole ollut. Niitä ei särje jatkuvasti, eikä työviikot vaikuta niihin mitenkään.

    • Anonyymi

      Pyydäppä ottamaan kuvat lonkista.
      Tai oikeastaan kuvat eivät edes kerro kaikkea.
      Itselläni alkoi lonkat kiusaamaan 13v sitten ja 10v sitten leikattiin kun olin 50v.
      Tuo miksi sanoin että kuvaaminenkaan ei kerro kaikkea niin mulla niin röntgen kuin magneettikin kertoi että nivelpintoja oli mutta kipuja ja liikerajoituksia helkkaristi.
      Kaikki jäi leikkuupöydälle vaikka leikkaava kirurgi vielä leikkuupäivänä varoitteli että kivut ei välttämättä jää leikkuupöydälle.
      Onneksi tuli vastaan ortopedi joka sanoi että on törmännyt vastaavaan, eli nivelpinnat sairastuttavat ympäröiän kudoksen jotka tulehtuvat ja aiheuttavat liikerajoitukset ja kivut, leikkaus oli ainoa hoito, siis tekonivelleikkaus.
      Mutta jos sulla ei ole sairausvakuutusta niin saat taistella aika lailla julkisella, he kun kyttäävät vain nivelpintojen vahvuutta.
      Minä pääsin vakuutuksen turvin yksityiselle ja minut leikkasi yliopistollisen sairaalan ylilääkäri.

      • Anonyymi

        Jaa. Täällä vaan työfyssari on, jolle pääsee. Ja sieltä ei saa kuin jumppaohjeita, itse kipujen juurisyihin ei oteta mitään kantaa. Työ on yhtä liikettä, ei pitäisi liikkumisen puutteesta olla kysymys.
        Lauantaiaamu. Tyypillinen herääminen kipuun. Sängystä pääsee, kun varovasti kivun sallimaan kulmaan laittaa vasemman jalan, ja hivuttaa keinuliikkeellä itsensä istumaan. Housujen ja sukkien laitto onnistuu, kun istuu siinä sängyn reunalla. Esimerkiksi jakkaralle ei niin vain käy, kun kipu lyö läpi lonkasta. Eikun taas tupla- arsenaali kipulääkettä. Pitäisi olla vapaapäivä jolloin voi nauttia elämästään. Siltä ei tunnu, ei sinne päinkään. Kunhan ensin lääkkeet vaikuttaa, hissuksiin jotain. Parasetamolilla vielä kestää. Ikäviin oireisiin kuuluu sellainen äkillinen kovempi jalkaan säteilevä kipu. Ikäänkuin nitksuttaisi sen vasemman jalan alta.
        Esimerkiksi kantaessa jotain ei kiva yhtään, kun äkkiä on stopattava, ettei uaadu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa. Täällä vaan työfyssari on, jolle pääsee. Ja sieltä ei saa kuin jumppaohjeita, itse kipujen juurisyihin ei oteta mitään kantaa. Työ on yhtä liikettä, ei pitäisi liikkumisen puutteesta olla kysymys.
        Lauantaiaamu. Tyypillinen herääminen kipuun. Sängystä pääsee, kun varovasti kivun sallimaan kulmaan laittaa vasemman jalan, ja hivuttaa keinuliikkeellä itsensä istumaan. Housujen ja sukkien laitto onnistuu, kun istuu siinä sängyn reunalla. Esimerkiksi jakkaralle ei niin vain käy, kun kipu lyö läpi lonkasta. Eikun taas tupla- arsenaali kipulääkettä. Pitäisi olla vapaapäivä jolloin voi nauttia elämästään. Siltä ei tunnu, ei sinne päinkään. Kunhan ensin lääkkeet vaikuttaa, hissuksiin jotain. Parasetamolilla vielä kestää. Ikäviin oireisiin kuuluu sellainen äkillinen kovempi jalkaan säteilevä kipu. Ikäänkuin nitksuttaisi sen vasemman jalan alta.
        Esimerkiksi kantaessa jotain ei kiva yhtään, kun äkkiä on stopattava, ettei uaadu.

        Siinäpä se, pitää päästä ortopedien juttusille.
        Mulla muuten oli työnä betonilattioiden teko ja pääsosin teollisuuslattioiden eli määrät olivat valtavia ja työpäivät pitkiä.

        Olen monesti sanonut monille että ohittakaa se byrokratia ja uhratkaa se muutama satanen yksityiselle, pääsette suoraan ortopedille tai muulle erikoislääkärille josta lähete sitten julkiselle puolen tutkimuksiin ja hoitoihin.
        Jos vähän käytetään metematiikkaa niin julkisella yleislääkäri joka kirjoittaa buranaa ja seurantakäyntiaika 70€, seurantakäynnillä kirjoittaa lähetteen ortopedille 70€, ortopedi tutkii asian ja lähettää kuvauksiin 70€.
        Tuohon mennessä julkinen on tullut maksamaan jo 210€, samaan pääsee yksityisellä ja nopeasti.


      • Anonyymi

        Lonkkaan se oli. Täytän 57. Olen hämmentynyt, mutta nyt on paremmat kipulääkkeet.
        Ortopedi alkoi puhua leikkauksesta.


    • Anonyymi

      Aloittaja tässä vielä. Jumpasta huolimatta vaiva haittaa jo kävelyä. Sääreen asti kipuilee, jalka notkahtelee kivun yltyessä äkisti, ikäänkuin sähköiskumaisesti.
      Yhtä.. kipulääkettä menee muutamaan krt/ vrk 1000 mg. Sitten kun vaikuttaa, hetkellinen apu, muttei vie kipua kokonaan. Iltapäivät pahimpia, kun töissäkin käyn.
      Eilen oli se piste, kun ajattelin, että tämän helvetillisen kivun on joskus loputtava. Tänään tulin töistä kävellen. Töppöadkelin vähän väliä kivun yltyessä pysähdellen. Aikaa kului.
      Huomenna terveyshenkilö soittaa. Ehkä se siitä sitten lähtee purkautumaan, että saa apua tähän vaivaan. Ellei, ei auta kuin lähteä yksityiselle hakemaan apua.

    • Anonyymi

      Lasarettien toimintaan kuuluu upottaa fysikaaliseen jokainen hoitoa tarvitseva . Sieltä rampiintunut ihminen etenee hoidoissa seuraavalle rahaa vaativalle henkilölle . Noita rahastavia rappusia on lukuisia .

      • Anonyymi

        Pääsin käymään ortopedille. Lonkan nivelrikko. Ei mikään SI- nivel, johon oli ne jumppaohjeet annettu. Nyt on sentään kunnollinen tulehduskipulääkkeitä, vasta testauksen toinen lääke osoittautui kunnollisemmaksi. Mukavampi tehdä töitä, ja vapaallakin, mutta pyöräily ja metsissä kulkeminen on jo ollut pakko jättää. Ja ne kantamiset.
        Rahastavat rappuset? Lonkkaleikkauksella peloteltiin. Mitä siitä itse pitää maksaa?
        Ja mitä otin selvää, älytön sairausloma, kuukausia siitä sitten.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsin käymään ortopedille. Lonkan nivelrikko. Ei mikään SI- nivel, johon oli ne jumppaohjeet annettu. Nyt on sentään kunnollinen tulehduskipulääkkeitä, vasta testauksen toinen lääke osoittautui kunnollisemmaksi. Mukavampi tehdä töitä, ja vapaallakin, mutta pyöräily ja metsissä kulkeminen on jo ollut pakko jättää. Ja ne kantamiset.
        Rahastavat rappuset? Lonkkaleikkauksella peloteltiin. Mitä siitä itse pitää maksaa?
        Ja mitä otin selvää, älytön sairausloma, kuukausia siitä sitten.

        Kauppareissuille suosittelen kantamisen sijaan kauppakärryä. Itse en kanna mitään yhtä kiloa painavampaa taakkaa.


    • Anonyymi00010

      Ehkä olen epäkorrekiti tai jotakin, mutta ehdotan lyhyesti sekä pyöräilyä että sauvakävelyä polvivaivoihin ja auttavat ne alaselkäänkin.

      Pyöräilyssä polvi on rento, mutta liikkuu. Sauvakävelyssä ja kävelyssä polvi jäykistyy joka askeleella ja se vahvistaa polven lihaksia. Yhteisvaikutus on se joka auttaa. Kivut vähenevät ja "oletettu nivelrikkokin" voi parantua jopa täysin kivuttomaksi.

      Eli autolla pururadalle sauvakävelemään ja pyörällä kaukaisempaan ruokakauppaan.

      • Anonyymi00012

        Ehdottelujen sijaan sain hoidoksi, lonkkaleikksuksen, siinä vaiheessa, kun kävely oli jo loppumassa.( Gradus oli 4, leikatessa, eli pahin. Pahempaa luokkaa ei ole.) Olen siis aloittaja. 7 kk leikkauksesta, noin. Olen jo töissä ollut kuukausia. En enää onnistu, eikä jalka lähde alta hirveällä kivulla.
        Kipuja ei juuri ole. Pääsen taas pyörällä, ja metsässä liikkumaan.
        Olen siivooja. Edellinen kesä oli kauhea. Sitä kivun määrää ei voi kuvailla. Ja en saanut sukkaa jalkaan, enkä leikattua kummaria.
        Nyt saan ihan tätsvarrelluset, ja tosiaan, tekonivel toimii hyvin. Syväkyykkyyn en ihan pääse. Eikä sitä edes suositella jos tekolonkka.
        Jännä miten eri arvion vaivasta voi saada, eri alojen ihmisiltä. Olen ikionnellinen nyt että pääsin ortopedille. Joka vartissa kertoi mikä minulla on. Ja kuvat vahvistivat, ja jonkin suoraan.
        Hauska... nimen omaan liikun työssäni päivät. Koko ajan. Ja vapaalla mieluiten retkiä metsiin..


      • Anonyymi00013

        Ja niin.. olen vuosia kulkenut, kaikki lähimatkat, 7-9 km asti kävellen, ja pyörällä. Se aloittaja siis. Lisäksi retkeillyt, marjastanut, sienestänyt pyöräpelissä myyntiinkin, aiemman osa-aikatyön ohessa. Myös toinen lonkkani on. Siinä on alkava nivelrikko myös.
        Ja tosiaan, olen aiemmin siivonnut sekalaisia, ja teollisuudessa. Nykyään pelkkää yo- siivousta, mutta kyllä opittua tuli, ettei 1 jalka kävelyyn riitä.


      • Anonyymi00015

        Hei. Minun lonkkani korvattiin viime syksynä tekonivelellä, elämä on muuttunut. Kovat kivut poissa. Askelpituus normaalu, kierrot kunnossa. Ja olen ollut kohta 5 kk työelämässä taas.
        Että pyöräily? Tiedätkö, etten voinut edes pyöräillä enää sen oman gradus 4 lonkan kanssa. Ja kävelyhän sujuu, niin kauan kuin ihmisellä on 2 jalkaa, jotka voivat ottaa askelta. Tuon koin.
        Sekoko reisi oli väärässä asennossa lonkan takia. Rasitti polvea.


    • Anonyymi00014

      Työfyssari ei ole mikään oikea diagnoosin antaja. Mielestäni fyssarille mennään lääkärin antaman diagnoosin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe