Alle 35-vuotiaiden naisten määrä puolittuu nykytahdilla 35 vuoden välein ja jatkossa nopeammin, koska osa naisita tekee ne harvat lapsensa maahanmuuttajataustaisen kanssa.
Niinpä voidaan sanoa, että aidot arjalaiset kantasuomalaiset, tyyliin Halla-aho, ovat kuoleet sukupuuttoon sadan vuoden kuluttua.
Sama tapahtuu myös likimain kaikissa kehittyneissä maissa eli emme ole yksin.
Niinpä voidaan sanoa, että aidot arjalaiset kantasuomalaiset, tyyliin Halla-aho, ovat kuoleet sukupuuttoon sadan vuoden kuluttua.
Sama tapahtuu myös likimain kaikissa kehittyneissä maissa eli emme ole yksin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lisävauhtia kantasuomalaisten sukupuutolle antaa vielä se, että kun nuoret naiset ovat entistäkin liberaalimpia, niin nuoret miehet ovat entistäkin konservatiivisempia.
Siksi avo- ja avioliittojen määrä laskee entisestään, eikä lapsia synny enää edes sitä vähää, mitä nyt syntyy.
Yksi lisäsyy parisuhteiden vähenemiseen on se, että naiset valmistuu paljon useammin yliopistosta hyväpalkkaiseen työhön ja naiset ei halua ottaa puolisokseen pienempituloista miestä.
Mihin nainen miestä enää tarvitsee?
Suomessa on 2,2 yli 50 vuotiasta. Eläkeläisiä on 1,2 miljoonaa.
Mutta lapsiperheitä on enää 860 tuhatta. Ennuste on että vuonna 2030 heitä on enää 760 tuhatta.
No meidän kaupungissa tämä näkyy niin, että kun 1990 luvun alussa alle 15 vuotiaita oli noin 5000, on heitä enää 2030 noin 1500.
Kysymys? Voiko tällä määrällä mitenkään täyttää Suomen organisaatiot?
Teoria arjalaisesta kantasuomalaisuudesta on minulle vieras asia, koska ruotsalaiset ovat aiemmin olleet arjalaisia. Eivätkä he todellakaan ole halunneet olla suomalaisia. Mitä on tapahtunut? Muutos vaikuttaa todella suurelta. Ruotsalaiset arjalaiset eivät ole lisääntyneet enää 80-luvun jälkeen, koska he päättivät että astma kuuluu olla. Astmaatikot eivät lisäänny (keuhkosairaalassa), mutta ruotsalaiset päättivät olla hoitamatta astmaansa pois, vaikka siihen löytyi keino 2000-luvulla. Länsimaiden astmatilanne paljastui lisääntymiskyvyttömyyden syyksi ja Ruotsin ulkopuolella todella monet halusivat parantaa allergiansa ja astmansa pois professori Laaksosen navetta-allergologian ohjeilla.
Neukku-lääkärit olivat löytäneet professori Laaksosesta länsimaiden jumalan, koska Eeva pystyy johtamaan länsimaita. Ei hän ole jumala. Hän on länsimaiden johtaja ja Suomen, Euroopan ja Amerikan kuningatar. Neukuilla on edessään pitkä ja kenties sittenkin täysin mahdoton tie löytää länsimaisuudesta niitä oikeita sanoja. Jumala hänessä on Nordean pankkiirin vaimo. Nordea on maailman ykköspankki.
Halla-aho kirjoitti olevansa ylpeästi arjalainen.
Sitten hiljeni, kun kävi geenitesteissä.
Olen valmis lisääntymään puhdasrotuisen suomalaisnaisen kanssa välittömästi!
Mistä sellaisen löytää nykyään?
Omituisten otusten kerhoon kannattaa liittyä nyt, kun meitä ei kohta ole yhtään.
Kantasuomalainen on kohta yhtä harvinainen ihme kuin aito saamelainen ;-)
Kanta hupenee vauhtia 22 000 henkilöä per vuosi. Jos kantisten kuolleisuus ja syntyvyys pysyy vuoden 2024 tasolla, niin 100 vuoden kuluttua kantiksia on 2.2 miljoonaa vähemmän kuin nyt. Nyt niitä on noin 5 miljoonaa.
Punakapinasta on 107 vuotta. Silloin Suomen väkiluku oli noin 3 miljoonaa. Ahdasta oli jo silloin. Päivällä tapeltiin leivästä ja yöllä lihasta.
Toivottavasti toteutuu. Itse olen oman osani tehnyt, tai siis jättänyt lapset tekemättä edistääkseni suomalaisten sukupuuttoa.
Kauheeta!
Voi voi!
Kuollaan tai sopeudutaan.
Sillai ihmiset on ennenkin tehneet.
Ei se määrä aina vaan se laatu!
Stalin oli sitä mieltä, että taistelukentällä "määrä korvaa laadun".
Arvioiden mukaan Neuvostoliitto mobilisoi toisessa maailmansodassa noin 34 miljoonaa sotilasta.
Putin näyttää olevan samaa mieltä.
Typeriä kirjoittelet.
Sukunsa viimeinen sammuttaa sitten valot.
Kun Junnu teki niistä laulun, niin saimaannorppia oli vain 100. Nyt niitä arvioidaan olevan noin 400-500 yksilöä. Viime vuosina saimaannorppien määrä on ollut nousussa suojelutoimien ansiosta.
Suomalaisten kuolleisuus on kääntynyt syntyvyyttä korkeammaksi n. 10 vuotta sitten. Samaan aikaan väkeä tulee kehitysmaista ja Aasian maista, mikä johtaa väistämättä suomalaisten etnisyyden hitaaseen, mutta satavarmaan muutokseen.
Tulevaisuuden "suomalaiset" on luultavasti jotain tällaista https://qph.cf2.quoracdn.net/main-qimg-8c95b29422b71d7580d023dfabdd4043-lq
Juuri näin on käynyt. Vielä vuonna 1950 syntyvyys oli 2.4-kertainen kuolleisuuteen nähden.
Vuonna 2024 kuolleita oli 58 000 ja syntyneitä 44 000. Syntyneistä vain 36 000 oli kantiksia, kuolleista todennäköisesti lähes kaikki, koska muuttajat eivät vielä vanhuusiässä.
Suominuorilla on elämänkumppaneina
känny
tietokone
kissaa
koiraa
mieli-alalääkkeet
oma käsi
kela
yksinäisyys
masennus
"Anonyymi
2025-05-15 00:37:03
Suominuorilla on elämänkumppaneina..............."
----------------
Hyvä ja totuuden mukainen kuvaus.
Lisään tuohon vielä sanan: Suisidaalinen
Nyky "köyhiltä ei leikata" hallitus"
on antanut tuhopoliitikalleen vapaat kädet eliminoida
SuomiNeidon synnyttämä tulevaisuus.
onneksi pääsee multiin.
Onnea vaan Suominuorille matujen kanssa ja nykyhelvetissä.
t. -1965