Tiedote 17.12.2002
Tällä päivämäärällä on rekisteröity puolueeksi Suomen Kansan Sinivalkoiset.
Puolueen puheenjohtaja: Olavi Mäenpää, kaupunginvaltuutettu, Turku. Varapuheenjohtaja: Timo Virtanen, kaupunginvaltuutettu, Turku.
On huomioitavaa, että Lahtelainen Väinö Kuisma siirrettiin jo toukokuussa syrjään toiminnastamme, sillä vaikka kuinka yritimme tehdä hänestä "miestä", niin hän osoittautui kuitenkin "menneisyytensä vangiksi" (natsismi, fasismi, sekä Pekka Siitoimen opit jne.).
Puolueemme tulee asettamaan ehdokkaita tulevissa eduskuntavaaleissa ainakin Turun, Tampereen, Satakunnan ja Uudenmaan vaalipiireihin. Tavoitteena on luonnollisesti ainakin yksi paikka. Uskomme onnistuvamme, sillä tiedämme meillä olevan kansan syvien rivien kannatuksen. Vaalikeskusteluissa tulemme nostamaan esiin yhtenä asiana Suomen harjoittaman holtittoman "maahanmuuttaja- ja pakolaispolitiikan. Tätä eivät muut puolueet ole aiemmin rohjenneet tehdä.
Kaiken kaikkiaan olemme Suomen oman maan kansalaisten oikeuksia ajava järjestö. Olemme työläisten ja vähäosaisten asialla - Edesmenneen Veikko Vennamon tapaan.
Kiellämme jyrkästi äärioikeistolaisuuden. Toiminnassamme mukana olevat ovat kaikki ns. tavallisia Suomalaisia ihmisiä - etupäässä työläisiä.
Puolue tiedottaa
Anonyymi-ap
7
296
Vastaukset 7
- Anonyymi
Onko mustalasiruhtinas työläinen?
- Anonyymi
Älä vähättele Olan taustaa. Pienviljelijänpoika ja rakennusmies Viron tehdaskombinaatti työmailla ei ole mikään turhamies.
- Anonyymi
Mikä on mustalaisruhtinaan ammatti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on mustalaisruhtinaan ammatti?
Yksityisetsivä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityisetsivä
Stalkkeri käänsi harrastuksen ammatiksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stalkkeri käänsi harrastuksen ammatiksi?
Niin saman asian voi sanoa monella tapaa. Olenhan minäkin mukavuudenhaluinen - en laiska.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501975- 1531280
- 941183
- 711163
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801048- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.54729- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674