Jer. 31:31-34 uusi liitto

Anonyymi-ap

Mitä tarkoittaa Jeremian kirjassa oleva uusi liitto Juudan ja Israelin kanssa?

6

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raamatun mukaan se on Pyhä Peräilma-allianssi. Siihen liittyi myös Kärsämäki vuonna 607.

    • Anonyymi

      Jumala antoi Jeremialle kaksitahoisen tehtävän. Ensinnäkin hänen piti ”juuria ja hajottaa ja tuhota ja repiä”. Toiseksi hänen piti ”rakentaa ja istuttaa”. Ensimmäisen osan tehtävästään hän suoritti paljastamalla ylpeiden juutalaisten pahuuden ja julistamalla tuomion, jonka Jumala oli langettanut heille ja Babylonille. Mutta Jeremian profetiat sisälsivät myös tulevaisuudentoivon. Hän ennusti sen rakentamisen, minkä Jumala tarkoitti rakennettavaksi, ja sen istuttamisen, minkä Jumala tarkoitti istutettavaksi. Tehtävänsä toista osaa Jeremia täytti esimerkiksi silloin, kun hän puhui juutalaisten paluusta kotimaahansa.

      • "Jumala antoi Jeremialle kaksitahoisen tehtävän."
        Kyllä mutta se on käännösvirhe, mitä väität.
        Oikein käännettynä ja tulkittuna Jeremiaan piti levittää Peräilmaa ympäri Kalieaa. Ja toiseksi, piti levittää hernevellireseptejä ympäri Kalileaa, Pabulooniaa ja Epytgiä.


    • Anonyymi

      No missä ja koska tällainen liitto on solmittu, vai onko teksti tulkittavissa koskemaan tulevaisuutta?

    • Anonyymi

      Tällainen liitto ei varmaankaan toteutunut Jeesuksen aikaan?

      Toki jae 35-37 sanoo;
      35 Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä:
      36 Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
      37 Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.

      Aika paljon on mitattu.

    • Anonyymi

      Jer. 31:37 Näin sanoo Herra: silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset

      Ja ilmestyskirja:

      7:4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
      7:5 Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
      7:6 Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
      7:7 Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
      7:8 Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä

      Osoittaa, että Herra ei ole hyljännyt Israelia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      320
      27946
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      54
      2348
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      202
      1691
    4. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      44
      1690
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      156
      1606
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1361
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      46
      1114
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1038
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      99
      947
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      942
    Aihe