Kun tietää et toinen tarvii apua ja ystävää
Minkälainen ihminen jättää toisen pulaan
Anonyymi-ap
34655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ihminen, jonka omat voimavarat eivät sillä hetkellä riitä tukemiseen. Ymmärtäkäämme, että on paljon kriisimäisiä tilanteita, jotka eivät välttämättä näy selvästi ulos päin.
👍.
Niitä on paljon. Itse yritän käydä töissä ja samalla painia elämän kriiseissä eteenpäin.
Vie voimia, mutta tarvitsen myös työni.
Minkälaiseen tukemiseen siis mielestäsi…??
No gubbehan tulee näissä höpinöissä ensisijaisesti itseään, mutta jakelee muillekin autuaasti neuvoja, että tartu ihmeessä hetkeen
Mieheni esimerkiksi. Sellainen 40 vuotias mies. Kova tekemään töitä kyllä. Niin paljon että kaikki muu on toissijaista elämässä. Käykää hakemassa pois. Tee tuolla yhtään mitään.
Ootpä oikea hirviö
Toivotaan että se tajuaa jättää sut
Jättäiski. Vit* uako mua täällä roikottaa kun ei rakasta. Tietysti kodihoitaja ja lastenhoitaja hyvä olla. Ollaan kyllä puhuttu erosta montavuotta. Hän haluaa aina jatkaa.
Mitä v* ttua minä teen ihmisellä joka jättää mut koko ajan pulaan. Kuolen vielä lattialle tuo kanssa kun se v* tut veisaa mun olosta. Jopa puolituttut välittää enemmän.
Oletko sinä se naisena esiintyvän trollin kirjoitelmiin voimakkaasti eläytyvä äijä, joka sössöttää välilllä jostain ihmisten
aidosta kohtaamisesta?
Ja tällä termillä täällä tarkoitat palstasetä tietenkin tätä keskustelupalstan todellisuutta, eikö niin? No mutta onpahan yksinkertaisille jotain mitä päivitellä
En ole huomannu että hän tarvitsisi on niin narsosti ja otsekäs hän ettei mitään tarvi hän pärjää kyllä niin on hän joskus minulle sanonut niin olkoot nyt lopun elämän ilman minua
erittäin sarvipäinen ja itsekäs ihminen
Molemmat ollaan rakas 🩷
Jokaisella omat vaikeutensa.Ei siinä voi toista tukea kun omatkin ongelmat tapissa.
Nojataan toisiin niin ei kaaduta.
Vaikka nojaa niin voi silti kaatua.
Niinpä, kumpikin kaatuu...
Niin, se lihavampi kaatuu toisen päälle ja jyrää hengiltä!
En minä kovin paljon enempi paina jos ollenkaan.
Yleensä hyväksikäyttäjä tai ihminen joka ei ole kykenevä välittämään kuin itsrstään sen kaltaisen ihmisen jättää taas pulaan ihminen joka on kyllästynyt jatkuvaan hyväksikäyttöön
Taidat puhua itsestäsi.
Pitää myös muistaa toisen näkökulma eikä uhriutua aina kaikesta. Eräänkin entisen pilleripään kohdalla mikään ei mennyt kuten sanoi. Ei ollut sanojensa mittainen miespuolinen ystävä..
Hänen kohdallaan säälin hänen kahta pientä poikaansa.
Hänen päänsä on vaan niin pehmeä.
Onko sinulla joku syy ottaa näin henkilökohtaisesti nämä palstasedän aforismit? Taitaa olla psyykkisiä ongelmia🤔
Jumala tulee vielä kerran tuomitsemaan ihmisen siis jokaisen meistä hänen tekojensa mukaan. Pohtikaa sitä ennenkuin laitatte noita myrkkyviestejänne
Onko ystävyyden tarkoitus tukea ja auttaa loputtomiin?Voimavarat voi olla vähissä ite kelläkin.
Ei minusta.ja totta,miten voi auttaa muita,jos ei kykene edes itseään auttamaan?
Osa ihmisistä on aina vaatimassa eikä vastavuoroisuudesta ole tietoakaan.Johan sitä kyllästyy,jokaisella kuitenkin se oma elämä elettävänä.
Mulla on tuollainen maahan aikoinaan muuttanut tuttava. Oikea veronmaksajien harmi. Kaikilla tuntuu olevan lähes velvollisuus auttaa ja tehdä asioita tämän saamattoman ”prinsessan” vuoksi.
Puhuitko hänelle. Jos luuli, että olet varattu, et ole oikeasti kiinnostunut tms.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että jonkun henkilön elämä on tällaisen tiedon varassa ns? Hae apua
No, jos on elämästä kysymys, silloinhan täytyy aina auttaa, jos vain pystyy. Luulin, että tarkoitin vain ihastumista tai rakastumista. Jos ei puhu mitään, ei välttämättä toinen uskalla lähestyä. Voi hyvin!
Tää nähdään huomenna. 👍🏻
Kyllä oman kultansa eteen tekisi mitä vain, jos hän haluaisi. En vain voi sanoa sitä, koska en usko, että kelpaan. Tai että hän pitää minusta.