Miksi Jeesus ei ollut kasvissyöjä?

Anonyymi-ap

Jeesukseen kerrotaan viihtyneen kalastajien seurassa. Hän myös oli mukana veneessä, kun kalastajat verkoillaan pyydystivät kalaa. Miksi Jeesus hyväksyi kalastamisen verkoilla?
Verkkokalastus kun aiheuttaa kaloille suurta vahinkoa ja kipua. Kun kalansaalis saattoi olla valtaisa, niin valtaisa, että verkotkin repeilivät, niin kalat joutuivat kärsimään kuivalla maalla, koska kuka ne kalat ehti heti kaikki tappamaan, kuten pitää toimia? Kala pitää tappaa heti tai laskea se vapaaksi takaisin veteen, ettei se kärsi.
Miksi Jeesus ei kannustanut kalastajia kasvisruuan syöntiin?
Se on varmaa, että Jeesus söi myös lihaa, lampaita, vuohia, lintuja jne.
Jeesus ei siis antanut ravintovalistusta seuraajilleen.
Miksi ei?

16

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus halusi lihaa ja käytti sitä. Oli sitten kysymyksessä eläinten tai ihmisten liha.

    • Anonyymi

      Jeesus poisti juutalaiset ruokakäskyt.

      Kaikkea sai syödä mitä lihakaupassa myytiin.

      Muutoinkin usko muuttui lakihenkisestä Jumalan tahdon seuraamiseksi.

      • Anonyymi

        Jeesus ei syönyt sianlihaa. Ei käy minullekaan sianliha. Nykyään saastutetaan puhtaitakin eläimiä eläimiä, kuten hullunlehmän tauti.

        1234567---


    • Anonyymi

      Olette ymmärtäneet ihan väärin. Jeesus itse oli syöttikala. Hän pyydysti sieluja taivaalliseen verkkoon.

      Kun lukee Raamattua kuin silmätön kala, niin mitään ei oikeasti ymmärrä.

    • Mistä tiedät tunteeko voikukka kipua kun se revitään irti juurineen?

      Tai mänty kun se kaadetaan?
      😊 😊 😊 😊 😊

      • Anonyymi

        Siksi en syö voikukkia enkä revi niitä juurineen maasta, koska ne ovat kauniita kukkia. Mikä on sen kauniimpaa kuin voikukkapelto? Silloin kun alue on täynnä voikukkia, ei nurmikkoakaan tarvitse leikata, kun sitä ei enää ole.
        Mäntyjä en myöskään kaada.


    • Anonyymi

      Millä järvellä Jeesus kalasti. Oliko muikkuverkot käytössä. Vai saiko se sen 2 kalaa ja sillä ruokki koko maailman. Nyt voisi joku Jeesus semmosen viedä Gazan rannikolle

      • Anonyymi

        Järvi oli Maria Magdaleena nimeltään ja kyllä siinä enimmäkseen oli kyse sillistä ja sen tuoksusta.
        Mulkkuverkot oli ja 2 pientä kohoa sekä pieni pilkki niiden välistä pilkotti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Järvi oli Maria Magdaleena nimeltään ja kyllä siinä enimmäkseen oli kyse sillistä ja sen tuoksusta.
        Mulkkuverkot oli ja 2 pientä kohoa sekä pieni pilkki niiden välistä pilkotti.

        Silliä kullekkin🐟


    • Anonyymi

      Jeusus opetti monista asioista eri tavalla kuin adventtikirkko. Jeesus syötti ihmisille kalaa, mutta adventtikirkko on yrittänyt ihmisiä syömästä kaloja. Adventtikirkon USA:ssa operoiva johto oli aikoinaan yrittänyt estää kalojen esittämisen "5 leipää ja 2 kalaa" teematapahtuman mainoksessa. Ei kelvannut Jeesuksen esimerkki, vaan adventtikirkko tiesi Jeesusta paremmin, ettei kaloja saa syödä.

      Kyllä he kehtoo. Minä uskon mieluummin Jeesukseen kuin adventtikirkkoon.

    • >>Siksi en syö voikukkia enkä revi niitä juurineen maasta, koska ne ovat kauniita kukkia. Mikä on sen kauniimpaa kuin voikukkapelto?>>

      Minun kani tykkäsi voikukista, kuten kaniinit yleensäkin.

      Enemmän kuin kaupan salaateista.

      • Anonyymi

        Minä tykkään myös voikukista ja teen voikukan juurista teetä.
        Se on terveellistä. Lehdistä ja kukan terälehdistä voi tehdä salaattia.
        Kukan ontossa varressa on valkoista nestettä ja se on lääke moniin vaivoihin.
        Se on luonnon oma kortisoni.


    • Anonyymi

      Raamattuhan opettaa että syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään sekä Pietari sai näyn saastaisista eläimistä, niin Jumala sanoi, että älä sano sitä saastaiseksi, minkä Jumala on valmistanut. Joskin siinä myös opastettiin siinä että usko kuului myös uudessa liitossa pakanoille, keille se ei ollut vanhassa liitossa kuulunut ja joita ei millään tavalla koskettaneet vanhan liiton asiat ja siksi heille annettiin aivan omat määräykset ja välttämättömät ohjeet ettei heidän tarvinnut lukea Tooraa.

    • Anonyymi

      Jeesus oli lampaan syöjä myös.

      • Anonyymi

        Jeesus oli myös punkun ystävä.
        Jeesus valitsi ennemmin viinin kuin veden, koska hän muutti vedenkin viiniksi.
        Vesi on kuitenkin paljon terveellisesmpi juoma kuin viini.
        Monille viini aiheuttaa myös vatsaongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli myös punkun ystävä.
        Jeesus valitsi ennemmin viinin kuin veden, koska hän muutti vedenkin viiniksi.
        Vesi on kuitenkin paljon terveellisesmpi juoma kuin viini.
        Monille viini aiheuttaa myös vatsaongelmia.

        Jeesus oli koditon puliukko.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe