Aluevaltuutettu Pikkarainen kertoo vaalivalheesta Iisalmen Sanomissa 13. helmikuuta. Hän väittää, että yöpäivystyksen Iisalmessa lopetti jo Juha Sipilän hallitus vuonna 2017. Hän väittää myös, että päätöksen jälkeen päivystys on toiminut vain epävarmoilla määräaikaisilla poikkeusluvilla.
Tutkin asiaa hieman. Iisalmen Sanomiin on joulukuussa 2014 kirjoitettu artikkeli otsikolla "Iisalmen päivystys sai poikkeusluvan". Artikkeli on luettavissa maksumuurin takaa linkistä
https://www.iisalmensanomat.fi/paikalliset/2970972 .
Artikkelin alku näkyy kuitenkin kirjautumatta lehden verkkosivuille. Siinä kerrotaan seuraavasti:
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt päivystysasetuksen mukaisen poikkeusluvan Iisalmen perusterveydenhuollolle. Poikkeuslupa on määräaikainen ja se kestää vuoden 2017 kesäkuun alkuun saakka. Uuden päivystysasetuksen mukaan perusterveydenhuollon päivystysyksiköt sekä sairaalat, joissa on alle tuhat synnytystä vuodessa, tarvitsevat ministeriön myöntämän poikkeusluvan.
Tuon mukaan päivystyasetus on ollut vuonna 2014 uusi. Kaiketi se on annettu sinä vuonna, ilmeisesti Stubbin hallituksen aikana. Peruspalveluministerinä oli tuolloin Susanna Huovinen (sdp). Pikkaraisen puolue ei ollut Stubbin hallituksessa mukana.
Näiden tietojen valossa aluevaltuutettu Pikkarainen on esittänyt väärän tiedon. Tunteeko kukaan asiaa niin hyvin, että pystyy esittämään asiaintilan sellaisena kuin se on tapahtunut. Itse en viitsi tämän enempää selvittää asiaa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
https://stm.fi/-/paivystysasetuksen-paivityksella-taataan-hoidon-laatua-ja-turvallisuutta
Tämä juna on jo mennyt. Ihmiset unohtavat edelleen että hätätapaukset viedään jo nytkin suoraan Kysiin. Jos Iisalmen yöpäivystyksessä käy vain se 4-6 asiakasta yöllä, ei sen takia kannata sinne lääkäreitä ja hoitajia sitoa. Onko näistäkin osa - ei hoitoa tarvitsevia? Jos sairaala toimii täydellä teholla klo 6- 22 niin se kyllä kattaa suurimman osan.
Nyt tarvitaan vain järjestää homma niin että Kiuruvedellä on ensihoitoyksikkö tai ambulanssi antamassa sen ensiavun että potilas pääsee Kysiin hengissä. Ei 2 lanssia riitä jos ne ovat ajossa jossain ympäri pitäjää tai moottoritiellä menossa Kuopioon.
Hätäkeskus ohjaa jo nyt tehokkaasti käyttämään taksia tai muuta kulkuneuvoa sairaalakäynteihin koska ambulanssit tarvitaan "oikeisiin töihin".
Mikä on oikea hätätilanne? Ensihoito ei näitä osaa edes arvioida. Paljon siirretään potilasta kelakyytiin ja perillä lääkärit ihmeissään, että miten potilas on edes elossa.
Tai sitten jätetään kyydeistä kokonaan= kuollut keuhkokuumeeseen tms vastaavaan kotonaan.
Kyllä kai sekä sydän- että aivoinfarktit tunnistavat. Hätätapauksia tietysti valtimo vuodot ja muut sellaiset. Ensihoitoon lisää panoksia, koulutusta ja henkilökuntaa. Amppariporukka jos ei erota hätätapausta, niin silloin on mennyt koulutus hukkaan. Kannattaa alanvaihtoa harkita.
Onkos Pikkarainen puhunut koskaan totta!
On.
Ei ole puhunut totta mutta on tehnyt totta . Lopputilejä Duunareille . 4 Kopla .
miksi nyt hyökätään Ranen kimppuun noin lujaa? taidetaan tietää! joukolla sdptä äänestetään!
Pelkääjät hyökkää.
sdp on vaalien voittaja kiuruvedellä useampi menee läpi
menneisyyden vasemmistoliitto saa läpi yhden valtuutetun
Pikkarainen pyrkimässä sosialistipuolueen ehdokkaaksi. Hän vie valheensa mukanaan sosialistipuolueeseen.
Kysymys ei ole valikoivasta muistista. Pikkarainen kertoo niin sanottua muunnettua totuutta. No, osaavat sen myös monet isommat herrat ja isommat rouvatkin.