Uskonnonvapauteen täytyy tehdä lisäyksiä

Kouluissa pakko-opetetaan Darwinismia, joka on tieteellis-uskonnollinen liike, samantapainen kuin scientologia. Minkäänlaisia järkeviä perusteita tälläisen -ismin opettamiselle pienille lapsille ei ole. Ainoa syy on ideologinen, halutaan luoda darwinistinen ideologia lasten mieliin mahdollisimman aikaisin, jotta he omaksuvat darwinistisen maailmankuvan.
5784
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aika väsynyt läppä.

4Äänestä

  • Jep, varsinkin kun esim. sekä ev.lut. kirkko että Vatikaani pitävät evoluutiota tosiasiana, eikä vain teoriana.

    Äänestä

Niin Apostoli Pietari puhuu kirjeessään TUHOISISTA SALAKULJETETUISTA HARHAOPEISTA. Koulussa myönnettiinkin että sekä sosialismi ja Darwinismi perustuivat eräiden aiemmin tekemään työhön. Muistaakseni molemmat ovat lähtöisin Ranskasta alunperin.

Toki jo Antiikin Roomassa Lucretius puhui samoja asioita kuin Darwin. Ja jo Aristoteles oli epäilyttävä. Hän piti eläintä ja ihmistä samaan kategoriaan kuuluvana ja häntä tutkineet olivat mukana Makkabealaisvainoissa, Kristittyjen heittämisessä petojen eteen sekä inkvisitiossa keskiajalla. Vaikea sanoa oliko se juuri Aristoteleen vaikutusta.

On kuitenkin myönnetty jo kauan sitten kolmen asian liittyvän tieteen teorioihin. En nyt tarkkaa sanamuotoa muista.

1. Tiede
2. Usko
3. Kriittisyys tai tuomitseminen tms.

Eli kaikissa tieteen teorioissa Usko on jossakin roolissa.

Eräs kohta raamatussa tuntuu viittaavan että Paavali valitsi evoluution aseeksi tuhota järjen linnakkeita. Eli hänellä ja Pietarilla oli sukset ristissä asian suhteen.

Pietarin perustalle rakentunut Katolinen kirkko vaati antimodernismivalaa 1800 tai 1900 luvuilla. Mutta Paavali saattaa kulkea omia latujaan?

Äänestä

Mielestäni kaikki mitä on on ilman USKOA olematonta / mitään sanomatonta /tekemätöntä / opetamatonta / uskotko itseesi / tai mikä hyvänsä maailman uskonnoista ym. tämä pätee nähtyihin asioihinkin. Esim 1+1=2 uskotko että on päätä itse.
Jollain tavallahan pitää uskoa, se mihin sen suuntaa on kulloisenkin oma asia.
Usen juuri tämän oman uskon suunnan olkoot mikä hyvänsä mihin uskoo , on se kiistan aihe mitä pitää ehkä tulisestikkin puolustaa suhteessa toisten uskoon.
Tehkää parhaanne uskokaa siihen mikä mielestänne on oikein ja tyytykää siihen, niin vaihtaakkin voi jos tarvetta tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


darknessin kirjoitti:

Kouluissa pakko-opetetaan Darwinismia, joka on tieteellis-uskonnollinen liike, samantapainen kuin scientologia. Minkäänlaisia järkeviä perusteita tälläisen -ismin opettamiselle pienille lapsille ei ole. Ainoa syy on ideologinen, halutaan luoda darwinistinen ideologia lasten mieliin mahdollisimman aikaisin, jotta he omaksuvat darwinistisen maailmankuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu