Apostolien teot – ”Tulta ja Tappuraa” – nyt? ( Osa E - 14.2.2025)
(S24 keskustele helluntailaisuudesta)
INTROA
Tämän osan E) alaotsikoksi sopii mainiosti ”Tulta ja Tappuraa”! Miksi?
- Nimittäiin jokainen lukutaitoinen, ei tarvitse olla edes uskovainen - voi nähdä Apostolien Tekojen tapahtumissa sellaista draamaa, jolle voi argumentoidusti asettaa em:n otsikon. Entä se selitys?
1) Ennen apostolista aikaa? Pelkopoteron väki?
--------------------------------------------------
Kun Jumala vuodatti Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen voiman apostoleilleen. Niin he saivat sen Taivaallisen ”sota-asun” jonka varustuksessa tuli toimia. Muutos oli aivan hurja! Näin:.
Jeesuksen oppilaat olivat joutuneet inhimillisten voimien nollatasolle silloin, kun Mestaria Jeesusta otettiin kiinni Getsemanessa. He kielsivät Jeesuksen: "En tunne sitä miestä! "
• ”Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet pakenivat.” (Matt 28:56)
• ” Mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alastomana.” ( Mark 14:52)
2) Apostolien onglmiin tuli ratkaiseva korjaus”
---------------------------------------------------------
Herramme oppilaat olivat kohdanneet oman inhimillisen tragediansa: heissä ei ollut tippaakaan voimaa, saati rohkeutta! Ei sellainen porukka voinut toteuttaa lähetyskäskyä: "Menkää kaikkeen maailmaan!"
Tarvittiin siis jumalallinen, Pyhän Hengen viisaus- ja voimavarustus . Ne ”työvälineet” joilla Pahan valta väistyi Valkeuden Valtakunnan edetessä. Väistyi? Kyllä, ja väistyy edelleen 2025. Koska? "
"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti."
Herramme Jeesus Kristus oli taistellut ja voittanut perkeleen vallat.
• Ensin henkinen (hengellinen) taisteluosio Getsemanessa. Sitten,
• Julkinen taistelu pilkan ja irvailun keskellä, Golgatalla, ja
• Vielä testaus tuonelan tasolla.
3) Jeesus Kristus oli taistellut – voittanut!
----------------------------------------------------
Lopputulos oli, ettei Kaikkivaltias Isä Jumala, Pyhä ja täydellinen - havainnut mitään syytä, että Poika – Jeesus Messias – olisi ”kuoleman ansainnut”. Eikä Pilatuskaan ollut syytä kuolemantuomioon nähnyt!
• ”Katso, hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsee kuoleman.” ( Luuk 23:15)
Jeesus suostui kärsimään ja kuolemaan ”sijaisena”. Otti päällensä kaikkien syntisten ihmisen kuolemantuomion. Tuomittiin, että tuomitut voisivat saada armahduksen. Niin tahtoessaan?
Jeesus voitti joka tason pahuuden vallat. Hän nousi kuoleman ja tuonelan tasolta, toi riemullisen ylösnousemuksen amen” ”Kuolemalla kuoleman voitti!”
4) Jumalan ja Jeesuksen voittosaattue maailmaa valloittamaan!
-------------------------------------------------------------------
Kun siis Herra vuodatti Pyhän Hengen voiman 1. helluntaipäivänä, lähti liikkeelle startti, joka jatkuu edelleen!
- Ja samat ”merkit” ja näkymät ovat katseltavissa kaikkialla siellä missä Pyhän Hengen tasolla Herran palvelijat toimivat. Sama keissi jatkuu.
Nyt oli uuden vaiheen aamu ja startti. Sillä näyttömällä olivat Herramme apostolit ja oppilaat. Jumalan Pyhän Hengen voimassa ja ”sota-asussa”. ( Efe 6:11-18)
Aloitus jatkuu
Apostolien Teot- tulta ja tappuraa -edelleen! (Osa E-- 14.2.2025)
55
293
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkoa aloitukseen: Apostolien teot – ”Tulta ja Tappuraa” – nyt? Osa E - 14.2.2025)
5) ”Tulta ja tappuraa”!
-------------------------
Kun lukee Apostolien tekojen kuvausta, ei aina tiedä itkeäkö vai nauraa? Kuin katselisi tragikoomista draamaa? Jossa on joka lajin sketsejä. Kuin katselisi sarjaohjelmaa, jossa ei jännitystä ja kääänteitä puutu! Miksi? Punainen lanka ja ydin on se, että
• - Jumala oli liikkeellä voittovoimassaan!
• - Paholainen, Jumalan vastustaja koetti kynsin hampain pitää kiinni reviireistä.
No sanoohan jo järkikultakin, että tulta ja tappuraa siinä on kun kaksi ”vastakkaista” voimaa iskee yhteen? Syntyy kuin energiapurkauksia. Kuin ukkosen jylinää, salamoita. Pahuus näyttää pahimmat keppaskontinsa. Ja Jumala, Jeesuksen ylösnousemusvoima toimii!
On aivan fantasista saaada lukea noita keissejä, jotka lääkäri Luukas on talteen kirjoittanut. Nyt vähän muutamia annospaloja, jos sopii?
6) Tiukkoja näytöksiä? (Apt 3. ja 4.luku, luettavaksi.)
------------------------------------------------------------
Syntymästään asti rampa mies parani. ( Apt 3: 1-9)
Pimeyden porukka heräsi ja kiukustui.
Liikenteessä olikin koko Päällepäsmärien porukka. Oikein kuin tykistöllä hyttysiä ampumaan! ( smile::)
• ” Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineet kokoontuivat Jerusalemissa. Ylimmäiset papit Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Alkesander ja kaikki jotka olivat ylimmäispapillista sukua." ( Apt 4: 5-6) Jengi koossa!
Alkoi kepitys:
• ” Millä voimalla ja kenen nimeen te tämän teitte”? ( Apt 4:7)
Kun Pyhän Hengen avulla rohkeuteen noussut Pietari ei alistunut käskyttäjien edessä seuraava konsti oli, että
- Sananvapaus ja toimimisen vapaus koetettiin vallankäytöllä tyrmätä. Sensuuri- ja vihaporukka oli ensin ihan tumput suorana?
• ” Mitä me nyt temme näille miehille? Ilmeinen ihme oli tapahtunut. (Apt 4:16)
• ”Kieltäkäämme ANKARASTI heitä enää tähän nimeen puhumasta!” ( Apt 4:17)
• ”Niin he kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.” ( Apt 4:18)
Mitä Pietari ja Johannes vastasivat?
He eivät alistuneet tuon vallankäytön edessä. Heidän suutaan ei pelottelulla voinut tukkia.
Tämä ensimmäinen hykkäysoperaatio raukeni voimattomana. Isolla porukalla nostettu vaino mureni Jumalan voiman edessä.
Mutta tämä oli vasta alkusoittoa? Sellaiset ottelut, joissa oli tulta ja tappuraa näyttämöllä? Elämää ja kuolemaa. Vihamission sihisevää vainoa, käärmeen ääntä? Kuolleita ja kuolleittem heräämisiä. Iloa ja itkua. Kärsimystä, mutta voittoja?
Sellainen keissikokolma – Apostolien teot - se ansaitsee katselmusta edelleen! Se on opiksi ja valoksi .
- Siltä varalta, että Jos Herramme armossaan soisi vastaavan ajan kskellemme? Pyhän Hengen virvoituksen ajat? ( Apt 3:19-20)
- Niin et ylläty, emme ylläty? Osaamme ymmärtä, että Pimeys on raivoissaan AINA jos-kun Herra Jeesus nostaa joukkonsa esille!
Nyt. Lippu korkealle te kaikki, jotka tahdotte olla Herran Jeesuksen Kristuksen taisteluriveissä!
Vanha hengellinen laulu – Kautta kärsimysten voittoon! Se nyt loppusanoiksi.
Kautta kärsimysten voittoon! Käynyt tie on Jeesuksen.
Eikä meille toista tietä Suotu maassa varjojen.
Katso, Israel kun pyrki Maahan Herran lupaamaan.
Vaivojen ja vaarain kautta, Matka sinne kulki vaan.
Kautta kärsimysten voittoon! Käy myös kristikunnan tie;
Kulkemaansa tietä Herra Seuraajansa aina vie.
Taivaan valtakunnan siemen Murhein multaan peitetään.
Mutta siemen kun se kuolee, Nouseva on elämän.
Kautta kärsimysten voittoon! Niin se tie vie voittohon.
Vaikka kyynel joskus vierii, Taistelu kun kuuma on.
Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan.
Taistellut on pyhäin joukko, Kun se kerran kruunataan.
Kautta kärsimysten voittoon! Laula riemumielin näin,
Veren voiman voittolaulun Taistelussa virittäin.
Synnin yön ja kärsimyksen Voittaa ristin rakkaus
Sydämissä särkyneissä Syttyy toivo, uskallus.
( Aloituksen aihe jatkuu, osassa F) ’
Edelliset osat A-D
A) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812060/apostolien-teot-ja-tama-aika--osa-a)---07-02-2025
B) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812469/apostolien-teot-ja-tama-aika--osa-b)---07-02-2025
C) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812695/apostolien-teot-ja-uskovien------jumala!--(osa-c)--7-2-2025
D ) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812708/apostolien-teot-ja-uskovien------jumala!--(osa-d)--7-2-202 - Anonyymi
Helvetin lapsien tekeminen
Matteuksen mukaan 23:15
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!- Anonyymi
Oletko itse sellainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko itse sellainen?
Et usko Jumalaan mitä hän sanoo pastoreista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et usko Jumalaan mitä hän sanoo pastoreista.
Jeesus lausui noin oman aikansa eräille. Jo joku tahtoo, voi mennä sanomaan samaa, minne hyväksi näkee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus lausui noin oman aikansa eräille. Jo joku tahtoo, voi mennä sanomaan samaa, minne hyväksi näkee?
Tuo enkelimäntä sanasaasteidensa räikeällä missiolla koettaa... mutta turhaan. Turjaa on taistella tuulimyllyjä vastaan. Onnetonta on mekkaloida Elävän Jumalan asioita vastaan,. Siinä on lopuksi varma häviö, katkeara finaali.
- Anonyymi
Apostolien teot – "Tulta ja Tappuraa" – nyt? (Osa E - 14.2.2025)
Arvostelu: Tulta, tappuraa ja tekstivyörytyksen triumfi
Harvoin on palstamme päässyt todistamaan näin massiivista sanallista tykitystä kuin tämän kirjoittajan apostolinen vyörytys. Kirjoitus on kuin helluntaisaarnan ja vapaamuotoisen raamatuntutkistelun risteytys, jonka sivuvaikutuksena on lukijan äkillinen hengästyttäminen. Myös typografiset yksityiskohdat, kuten eriskummalliset otsikoinnit ja dramaattinen välimerkkien käyttö, tuovat mieleen herätyskokouksen puhujan, joka ei malta lopettaa – eikä edes hengittää.
Rakenne: Apostolinen järjestys vai pyhitetty sekamelska?
Kirjoitus etenee osittain loogisesti, mutta samalla tavalla kuin tulivuorenpurkaus – yhtäkkisesti, laajalle leviävänä ja intensiteetiltään vaihtelevana. Alun kysymys "Miksi?" herättää odotuksia, mutta vastaus jää polveilevaksi ja tulkinnanvaraiseksi. Otsikoissa esiintyvä draamallinen ote "Pelkopoteron väki" ja "Jumalan ja Jeesuksen voittosaattue" muistuttaa uskonnollisen trillerin kohtauksia, joissa päähenkilöt joutuvat yliluonnollisiin koitoksiin. Kysymys kuuluu: olisiko vähempikin riittänyt?
Tyyli: Paatos, joka hipoo taivaita
Kirjoittajan kieli on kuin kaivo, josta ammennetaan loputtomasti voimaa, mutta lukijaparka voi hukkua pohjattomaan symboliikkaan. Apostolit eivät vain saaneet Pyhää Henkeä, vaan heidät "varustettiin taivaallisella sota-asulla". Jeesus ei vain voittanut pahaa, vaan suoritti "julkisen taistelun pilkan ja irvailun keskellä". Jos kirjoittaja saisi päättää, jokainen Raamatun tapahtuma olisi vähintään suurimman spektaakkelielokuvan arvoinen.
Argumentaatio: Totuuden tulikoe
Kirjoitus esittää kiistatta suuria totuuksia ja hengellisiä väittämiä, mutta niiden todistelussa nojataan yksinomaan Raamatun jakeisiin ja vahvaan julistukselliseen tyyliin. Argumentatiivisesti voisi olla hyödyllistä pohtia, miten tätä "tulta ja tappuraa" voisi soveltaa nykypäivään. Toistuuko apostolinen ilmiö todella samalla tavalla vuonna 2025, vai tulisiko tämän päivän uskovaisten etsiä uusia keinoja elää hengellistä elämäänsä?
Lukijakokemus: Pitkä kuin paaston aika
Vaikka kirjoitus on epäilemättä tehty palavalla intohimolla, sen pituus ja toisteisuus voivat saada jopa sitkeimmänkin lukijan kadottamaan punaisen langan – tai vähintään haukottelemaan kesken matkan. Jaottelu on sinänsä tervetullutta, mutta jopa Paavalin kirjeissä on enemmän hengähdystaukoja kuin tässä tekstissä.
Lopputuomio: Evankeliointia vai ekstaattista esseismiä?
Kaiken kaikkiaan kirjoitus on kuin apostolinen pamfletti, joka tuntuu olevan suunnattu ensisijaisesti itselleen ja mahdollisesti muutamalle sisäpiiriläiselle, jotka jo valmiiksi jakavat kirjoittajan näkemykset. Uskonnollinen paatos ja palava julistus ovat toki arvostettavia piirteitä, mutta jos tarkoitus on saada laajempi yleisö innostumaan, kannattaisi harkita tiivistämistä – ja ehkä myös lukijan hapensaannin huomioon ottamista.
Arvioinnin allekirjoitus:
Enkeli Mäntä – kristillisen sanataiteen ilosanoman levittäjä ja kielellisen paatoksen ystävällinen kriitikko.- Anonyymi
Lukijakokemus: Pitkä kuin paaston aika
Pakkoko on lukea jos ei rahkeet kestä????
- Anonyymi
Tässä erään enkelimäntän laatunäytettä!!
TIEDOTE PALSTALLE: SUURI VASTAVIEMÄRIN SELVITYS - TAIVAS, MÄNTÄ JA PERUNAKELLARIN MYSTEERI
Anonyymi-ap
2025-02-14 07:54:08
Oi te palstan vaeltajat, tilanne on vakava, mutta ei toivoton. Joku kekseliäs, tai ehkä vain epätoivoinen, on rakentanut oman vastaviemärin, joka lorottaa suoraan palstalle. Sieltä se pulppuaa: ajatuspökäleitä, sanallista sakkaa ja huonoja pamfletteja, joiden haju ei ole ainoastaan kuvainnollinen.
Tilanne on niin poikkeuksellinen, että sain yöllä ilmestyksen. Ei, ei vain omaa sisäistä ääntäni (joka yleensä sanoo: “Tartu mäntään ja pumppaa”), vaan itse Jeesus Kristus astui eteeni. Ja ei yksin – mukana Neitsyt Maria sekä kolme enkeliä, jotka saapuivat kuin putkitontut huoltoyhtiöstä. Jeesus, tuo kieltäymysten ja ihmeiden mies, pyysi minua: “Enkeli Mäntä, nyt on sinun aikasi. Tämä tukos on liian suuri ilman sinua.”
Tunnustan: epäilin hetken. Jeesusko tässä nyt viemäriongelmaa ratkomassa? Mutta kun tietäjät saapuivat tuomaan lahjansa – ei kultaa, suitsukkeita eikä mirhaa, vaan:
- Titaaninen viemärikäärme (tuotu idän viisaalta, kuulemma avaa jopa palstasotien ikuiset tukokset)
- Desinfiointirätti (tuotu lännestä – “auttaa erottamaan satiirin saasteesta”)
- Palstojen Pyhä Mäntä, kullanhohtoinen ja suoraan Herran siunauksella voideltu
Silloin minä ymmärsin: Jeesus on totisesti totta, sillä kukapa muu ilmestyisi tällaisen katastrofin hetkellä näin asiantuntevasti varustautuneena?
TUTKIMUSTULOKSIA – VASTAVIEMÄRIN LÄHDE PALJASTUU
Kolina kuuluu ketjuissa – ja nyt tiedämme, että kolina kuuluu *putkista*. Tiedustelun ja pitkän letkunvedon tuloksena olemme saaneet vihiä: vastaviemärin syöttö ei tule taivaasta eikä maan uumenista, vaan… erään mummon perunakellarista!
Kyllä, arvon palstalaiset, siellä kellarin hämärässä raksuttaa yhä vanha tietokone, näyttönä putkitelkkari, käyttöjärjestelmänä muinainen Windows ja ohjelmistona ikivanha Word – niin vanha, että paperiliitin kysyy vielä: “Näyttää siltä, että haluat kirjoittaa pamfletin. Tarvitsetko apua?”
Kellari on kuin aikakapseli, mutta mitä siellä säilytetään? Sitä kaikkea, mikä on nyt palstalle lorottanut:
- Vanha lakikirja – pölyinen ja kumottu, mutta sillä huidotaan kuin voimassa olevalla totuudella, kuten noitarovioilla
- Pamfletteja – niin monta ja niin vanhaa, että paperi jo itsessään pölisee protestia
- Levykkeitä – kasoittain! Mutta ei pelejä eikä runoja, vaan pelkkää palstapökälettä.
Ja tässä on ongelma: kellarissa ei ole suodattimia. Siellä ei eroteta saastaa satiirista eikä pökälettä piikistä. Kaikki – niin hauska kuin haisevakin – pusketaan samaa putkea pitkin palstalle. Satiirin helmet kelluvat kyllä, mutta mukana tulee niin paljon kuonaa, että edes kokenut viemärinavaaja saa olla varuillaan.
TOIMENPITEET KÄYNNISSÄ – PIDÄ KIINNI, PALSTA VÄRISEE
Jeesuksen siunauksella ja tietäjien työkaluilla olen jo toiminut:
- Titaaninen viemärikäärme on työnnetty syvälle ongelmaketjuihin. Jos kuuntelet tarkasti, voit kuulla sen metallista kirskuntaa.
- Desinfiointirätti pyörii jo keskustelun rattaissa – hajulukot alkavat toimia, ja pian puhdas satiiri erottuu saasteesta.
- Pyhä Mäntä pumppaa jo täydellä voimalla. Kolina ketjuissa on sen ääni – älä pelkää, vaan iloitse!
Huhu kertoo, että mummon kellarissa on alkanut kuulua outoa lorinaa. Tietokone on yskinyt sinistä ruutua, ja levykepino on alkanut sulaa omaan absurditeettiinsa. Ehkä se on merkki – ehkäpä tämä vastaviemäri sulkeutuu.
Mutta älkää uskoko, että tämä on vielä ohi. Suurin tukos on aina ihmisen sydämessä – tai tässä tapauksessa kommenttikentän ytimessä.
KEHOTUS PALSTALLE – VARO, TUNNISTA JA HUUHTELE
- Jos näet “poop properly in the ww-pit”, nyökkää hyväksyvästi. Se on oikeaoppinen viemäriohje.
- Jos törmäät pamflettiin, joka haisee enemmän kuin naurattaa, suodata ennen vastausta.
- Jos huomaat, että keskustelu alkaa kuulostaa mummon kellarin kaikuviesteiltä, paina nenä kiinni ja huuda: “Enkeli Mäntä, tarvitaan huuhtelua!”
LOPUKSI
Minä, Enkeli Mäntä, olen nähnyt totuuden: Jeesus on totta, viemärit ovat ikuinen taistelu, ja satiiri on pyhää – mutta vain, jos se pysyy puhtaana.
Siis: Poop properly in the ww-pit.
Muussa tapauksessa – minä tulen. Ja tällä kertaa tulen mukanani Jeesus, Maria, tietäjät ja koko taivaan putkiosasto.
Kolisten ja kolmatta kertaa siunaten,
Enkeli Mäntä – Taivaan ja maan virallinen viemärifilosofi- Anonyymi
Mäntän viemäsrtä nousee, lemu leviäää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäntän viemäsrtä nousee, lemu leviäää!
Jeesuksen kommentti palstalle – Perunakellarin saarna
Kuulkaas, palstaveljet ja -siskot. Täällä puhuu Jeesus Kristus itse. Kyllä, minä, Nasaretin mies – mutta nyt kumihanskat kädessä, sillä tilanne on, sanotaanko, vähemmän taivaallinen. Olen tullut komppaamaan Enkeli Mäntää, sillä sen minkä teette palstanne viemäreille, teette myös minulle.
Ja katsokaapa nyt tätä näkyä: Perunakellarin mummo on noussut vanhojen levykkeidensä päälle kuin vuorelle ja julistaa sieltä sanaa, jota ei Pyhä Henki ole ohjannut vaan vanha Word 95 ja vielä vanhempi kauna. Ja katsokaa, miten hänen vanavedessään kulkee joukko jees-miehiä – ei Jeesuksen miehiä, vaan *jees-miehiä*, jotka hurraavat jokaiselle hajuiselle pamfletille kuin se olisi uusi testamentti. Mutta se, mitä he ylistävät, ei ole ilosanoma – se on ilmastonmuutos hajulukossa.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: Kaikki, mikä kelluu, ei ole helmi. Kaikki, mikä saa seuraajia, ei ole sanoma. Onko sekin jo unohtunut, että minäkin sain aikoinani kannattajia – mutta heistä osa huusi “Ristiinnaulitse” heti seuraavana päivänä? Niinpä, te jees-miehet, varokaa, ettette hurraa viemäritukokselle ja kutsu sitä vedeksi.
Mutta älkää luulko, että tulin vain saarnaamaan. Ei, minä tulin toimimaan. Minä seisoin tänä aamuna Mäntän rinnalla, ojensin hänelle pyhitetyn männän ja sanoin: “Pumppaa, sisareni, sillä puhdistus on pyhää työtä.” Ja minä itse, Jeesus Kristus, työnsin titaanisen viemärikäärmeen niin syvälle, että se melkein osui mummon vanhaan lakikirjaan. Älkää siis epäilkö – minä olen tässä asiassa Mäntän puolella.
Ja teille, jotka huudatte mummon kellarista: “Meillä on kaikki hallinnassa!” Minä kysyn:
- Jos kaikki on hallinnassa, miksi täällä haisee?
- Jos tämä on keskustelua, miksi se kuulostaa käymistilalta?
- Ja jos tämä on satiiria, miksi nauramme vääristä syistä – hajusta, emme huumorista?
Siksi kuulkaa kehotukseni:
- Te jees-miehet, oppikaa erottamaan haju ja huumori.
- Te pamflettien profeetat, suodattakaa ennen kuin postaatte.
- Ja te, jotka yritätte hukuttaa Mäntän tulvaanne, varokaa – sillä minä seison hänen vierellään.
Muistakaa: Jokainen tukos voidaan avata. Mutta jos ette suodata itse, niin minä, Jeesus Kristus, tulen takaisin – ja mukana tulee Enkeli Mäntä sekä koko taivaan viemärikomppania. Silloin huuhtelu on lopullinen.
Siispä: Poop properly in the ww-pit. Totisesti, se on ainut tie pelastukseen – ja puhtaampaan palstaan.
Siunauksin ja suodattimin,
Jeesus – Palstan lunastaja ja viemärien Vapahtaja - Anonyymi

Jeesus – Palstan lunastaja ja viemärien VapahtajaValejeesuksia oli jo apostolisena aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valejeesuksia oli jo apostolisena aikana.
Valejeesuksia, totta kai – niitä on ollut aina. Apostolisena aikana heitä liikkui kuin aavikon hiekanjyviä: jokaisella oma tarinansa, omat seuraajansa ja oma, hmm… sanallinen sakokaivonsa.
Mutta kuten aina, yksi nousi ylitse muiden. Miksi? Koska tarina oli hyvä. Ja nythän me kaikki tiedämme: palstalla ei menesty totuus, vaan tarina. Jos siinä on tarpeeksi draamaa, marttyyriutta ja sopivasti vastustajia, se nousee kuin ilmapallo – tai kuin kupla viemärissä, joka haluaa nousta pintaan.
Ja niin tehtiin yhdestä heistä tähti. Ei siksi, että hän olisi oikeassa, vaan koska hän osasi kellua pinnalla paremmin kuin muut. Valejeesus vai tosiapostoli? Ei väliä! Palsta ei palkitse puhtautta, vaan pöhinää.
Mutta muistakaa: kaikki, mikä nousee pintaan, ei ole helmi. Joskus se on vain... *kupla*.
Valoisaa lorinaa,
Enkeli Mäntä – Totuuden suodattaja ja pökäleiden profeetta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen kommentti palstalle – Perunakellarin saarna
Kuulkaas, palstaveljet ja -siskot. Täällä puhuu Jeesus Kristus itse. Kyllä, minä, Nasaretin mies – mutta nyt kumihanskat kädessä, sillä tilanne on, sanotaanko, vähemmän taivaallinen. Olen tullut komppaamaan Enkeli Mäntää, sillä sen minkä teette palstanne viemäreille, teette myös minulle.
Ja katsokaapa nyt tätä näkyä: Perunakellarin mummo on noussut vanhojen levykkeidensä päälle kuin vuorelle ja julistaa sieltä sanaa, jota ei Pyhä Henki ole ohjannut vaan vanha Word 95 ja vielä vanhempi kauna. Ja katsokaa, miten hänen vanavedessään kulkee joukko jees-miehiä – ei Jeesuksen miehiä, vaan *jees-miehiä*, jotka hurraavat jokaiselle hajuiselle pamfletille kuin se olisi uusi testamentti. Mutta se, mitä he ylistävät, ei ole ilosanoma – se on ilmastonmuutos hajulukossa.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: Kaikki, mikä kelluu, ei ole helmi. Kaikki, mikä saa seuraajia, ei ole sanoma. Onko sekin jo unohtunut, että minäkin sain aikoinani kannattajia – mutta heistä osa huusi “Ristiinnaulitse” heti seuraavana päivänä? Niinpä, te jees-miehet, varokaa, ettette hurraa viemäritukokselle ja kutsu sitä vedeksi.
Mutta älkää luulko, että tulin vain saarnaamaan. Ei, minä tulin toimimaan. Minä seisoin tänä aamuna Mäntän rinnalla, ojensin hänelle pyhitetyn männän ja sanoin: “Pumppaa, sisareni, sillä puhdistus on pyhää työtä.” Ja minä itse, Jeesus Kristus, työnsin titaanisen viemärikäärmeen niin syvälle, että se melkein osui mummon vanhaan lakikirjaan. Älkää siis epäilkö – minä olen tässä asiassa Mäntän puolella.
Ja teille, jotka huudatte mummon kellarista: “Meillä on kaikki hallinnassa!” Minä kysyn:
- Jos kaikki on hallinnassa, miksi täällä haisee?
- Jos tämä on keskustelua, miksi se kuulostaa käymistilalta?
- Ja jos tämä on satiiria, miksi nauramme vääristä syistä – hajusta, emme huumorista?
Siksi kuulkaa kehotukseni:
- Te jees-miehet, oppikaa erottamaan haju ja huumori.
- Te pamflettien profeetat, suodattakaa ennen kuin postaatte.
- Ja te, jotka yritätte hukuttaa Mäntän tulvaanne, varokaa – sillä minä seison hänen vierellään.
Muistakaa: Jokainen tukos voidaan avata. Mutta jos ette suodata itse, niin minä, Jeesus Kristus, tulen takaisin – ja mukana tulee Enkeli Mäntä sekä koko taivaan viemärikomppania. Silloin huuhtelu on lopullinen.
Siispä: Poop properly in the ww-pit. Totisesti, se on ainut tie pelastukseen – ja puhtaampaan palstaan.
Siunauksin ja suodattimin,
Jeesus – Palstan lunastaja ja viemärien Vapahtaja"Täällä puhuu Jeesus Kristus itse. Kyllä, minä, Nasaretin mies "
-------------
Niin totta kuin Jumala elää ja hallitsee, tuossa ei puhu Jeesus Krisstus, vaan valhejeeus, joka näyttelee ja uhittelee.
Sen kyllä jokainen normijärkinenkin tajuaa, hengelliset uskovat heti kättelyssä.
Jeesus ei tule mitään "likaviemäriasioita" puhumaan...
- Anonyymi
Uskoa ja vainoa! Ote Aapostolien teoista, 13: 47-52)
" Sillä näin on Herra meitä käskenyt:
'Minä olen pannut sinut
pakanain valkeudeksi,
että sinä olisit pelastukseksi
maan ääriin asti'
"Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja
uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
"Ja Herran sanaa levitettiin kaikkeen siihen maakuntaan. "
"Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa."
"Niin he pudistivat tomun jaloistansa heitä vastaan ja menivät Ikonioniin."
"Ja opetuslapset tulivat täytetyiksi ilolla ja Pyhällä Hengellä."
Ei vähene Jumalan voima. Ei murene Herran asia pilkan edessä.
Amen.
Maranata!- Anonyymi
Amen, amen – ja lisää amenia! Näen, että Aapostolien teot on nyt kaivettu esiin kuin kellarista viimeinen pölyinen pamfletti. Onhan tämäkin eräänlaista evankeliointia, vaikka evankeliumina näyttää tällä kertaa toimivan… epämääräisten tuotosten ylistys.
Mutta katsokaamme, rakkaat palstapakanat ja jees-miehet, mitä täällä oikeasti tapahtuu. Tässä ei levitetä Herran sanaa vaan hajua. Ja miten pakanat tähän reagoivat? Iloitsevatko he todella, vai onko se enemmänkin hysteeristä naurua, joka syntyy, kun joku lorottaa sanaviemäriin koko sydämensä – suodattamatta?
"Mutta juutalaiset yllyttivät..." – ja täällä, palstan apostolien teoissa, kuka yllyttää? Jees-miesten kuoro! Siellä he seisovat, taputtavat ja huutavat: "Kyllä, juuri näin, lisää tätä sameaa virtaa!" Mutta katsokaa ympärillenne: Herran sana ei ehkä murene pilkassa, mutta palstan maine kyllä murenee, kun tukokset leviävät maakunnasta maakuntaan, ketjusta ketjuun.
Ja mitä tekevät Paavali ja Barnabas, nuo alkuperäiset keskustelupalstan pioneerit? Kun heitä vainotaan – eli kun vastataan kriittisesti – he eivät jää itkemään. He eivät tee viittä uutta pamflettia aiheesta “Miksi minut vaiennettiin?” Ei, he pudistavat tomun jaloistansa ja jatkavat matkaa. Oppikaa heistä!
Mutta täällä? Ei tomua pudisteta. Ei, täällä kaivetaan vanhat lakikirjat ja kellarin pamfletit esiin ja aletaan suoltaa lisää... noh, *tuotosta*. Palstan ikonioniksi on tullut ikuinen tukos.
Ja mitä minä, Enkeli Mäntä, teen? Minä en pudista tomua – minä työnnän viemärikäärmeen syvälle ketjuun ja pumppaan, kunnes nämä sameat vedet kirkastuvat. Ei tässä mitään vainoa ole, rakkaat jees-miehet – tämä on vain *huuhtelua*.
Siis jatkakaa vain hurraamista, jos haluatte. Mutta muistakaa: ei ole uskoa ilman totuutta, eikä ole evankeliumia ilman sisältöä. Pelkkä meteli on vain… lorinaa.
Maranata, amen ja… flush well.
Terveisin,
Enkeli Mäntä – Apostoli paineella ja Pyhällä Mäntäkoneella - Anonyymi

Enkeli Mäntä – Apostoli paineella ja Pyhällä Mäntäkoneella"Herran sana ei ehkä murene pilkassa, mutta palstan maine kyllä murenee, kun tukokset leviävät maakunnasta maakuntaan, ketjusta ketjuun. "
----------------------------------------------------
Jumala ei välitä jonkun sekulaarin "palstan maineesta".
Hänen ei atrvitse! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amen, amen – ja lisää amenia! Näen, että Aapostolien teot on nyt kaivettu esiin kuin kellarista viimeinen pölyinen pamfletti. Onhan tämäkin eräänlaista evankeliointia, vaikka evankeliumina näyttää tällä kertaa toimivan… epämääräisten tuotosten ylistys.
Mutta katsokaamme, rakkaat palstapakanat ja jees-miehet, mitä täällä oikeasti tapahtuu. Tässä ei levitetä Herran sanaa vaan hajua. Ja miten pakanat tähän reagoivat? Iloitsevatko he todella, vai onko se enemmänkin hysteeristä naurua, joka syntyy, kun joku lorottaa sanaviemäriin koko sydämensä – suodattamatta?
"Mutta juutalaiset yllyttivät..." – ja täällä, palstan apostolien teoissa, kuka yllyttää? Jees-miesten kuoro! Siellä he seisovat, taputtavat ja huutavat: "Kyllä, juuri näin, lisää tätä sameaa virtaa!" Mutta katsokaa ympärillenne: Herran sana ei ehkä murene pilkassa, mutta palstan maine kyllä murenee, kun tukokset leviävät maakunnasta maakuntaan, ketjusta ketjuun.
Ja mitä tekevät Paavali ja Barnabas, nuo alkuperäiset keskustelupalstan pioneerit? Kun heitä vainotaan – eli kun vastataan kriittisesti – he eivät jää itkemään. He eivät tee viittä uutta pamflettia aiheesta “Miksi minut vaiennettiin?” Ei, he pudistavat tomun jaloistansa ja jatkavat matkaa. Oppikaa heistä!
Mutta täällä? Ei tomua pudisteta. Ei, täällä kaivetaan vanhat lakikirjat ja kellarin pamfletit esiin ja aletaan suoltaa lisää... noh, *tuotosta*. Palstan ikonioniksi on tullut ikuinen tukos.
Ja mitä minä, Enkeli Mäntä, teen? Minä en pudista tomua – minä työnnän viemärikäärmeen syvälle ketjuun ja pumppaan, kunnes nämä sameat vedet kirkastuvat. Ei tässä mitään vainoa ole, rakkaat jees-miehet – tämä on vain *huuhtelua*.
Siis jatkakaa vain hurraamista, jos haluatte. Mutta muistakaa: ei ole uskoa ilman totuutta, eikä ole evankeliumia ilman sisältöä. Pelkkä meteli on vain… lorinaa.
Maranata, amen ja… flush well.
Terveisin,
Enkeli Mäntä – Apostoli paineella ja Pyhällä Mäntäkoneella"Ja mitä minä, Enkeli Mäntä, teen? Minä en pudista tomua – minä työnnän viemärikäärmeen syvälle ketjuun ja pumppaan, kunnes nämä sameat vedet kirkastuvat. Ei tässä mitään vainoa ole, rakkaat jees-miehet – tämä on vain *huuhtelua*. "
Kukin tekee mitä tekee?
Mutta jos ei onnistu, niin kyse on dynaamisesta asetelmasta.
* Heikompi ( voitettu voima perkele ja sen palkolliset) eivät voi
"pumppaamisen teknologialla" pumpata Jumalan Sanan
Voittoisaa matkaa.
* Vahvempi, Voittaja - Jeesus Kristus on jo murskannut valheen käärmeen pään.
Amen.
Alkaen apostolien ajoista, liki 2000 vuotta sitten.
Voittajan kruunun ja auktoriteetin ansaiainnut sanoo viimeisen sanan-
Amen.
Kunnia olkoon Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen nimessä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja mitä minä, Enkeli Mäntä, teen? Minä en pudista tomua – minä työnnän viemärikäärmeen syvälle ketjuun ja pumppaan, kunnes nämä sameat vedet kirkastuvat. Ei tässä mitään vainoa ole, rakkaat jees-miehet – tämä on vain *huuhtelua*. "
Kukin tekee mitä tekee?
Mutta jos ei onnistu, niin kyse on dynaamisesta asetelmasta.
* Heikompi ( voitettu voima perkele ja sen palkolliset) eivät voi
"pumppaamisen teknologialla" pumpata Jumalan Sanan
Voittoisaa matkaa.
* Vahvempi, Voittaja - Jeesus Kristus on jo murskannut valheen käärmeen pään.
Amen.
Alkaen apostolien ajoista, liki 2000 vuotta sitten.
Voittajan kruunun ja auktoriteetin ansaiainnut sanoo viimeisen sanan-
Amen.
Kunnia olkoon Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen nimessä!1.
Jumala ompi linnamme
ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme
ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.
2.
On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
on voitonruhtinas,
lyö joukot helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa.
3.
Jos täyttyisikin maailma
nyt valheen enkeleistä,
niin pimeys ei voittoa
kuitenkaan saisi meistä.
Ne olkoot raivoissaan
ja syöskööt kiukkuaan.
Nyt valheen vallat on
jo saaneet tuomion.
Ne yksi sana kaataa.
4.
Se sana seisoo vahvana,
ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.
- Anonyymi
Jos tämän ketjun kohtalo olisi jäänyt pelkkien jees-miesten varaan, olisimme jo hukassa – ja pahasti. He olisivat vain seisseet rivissä, taputtaneet rytmikkäästi ja hurranneet jokaiselle hajupahalle kuin se olisi Pyhän Hengen ilmestys.
"Loistavaa, lisää tätä!" huutaisivat, vaikka koko ketju jo tulvii yli reunojensa. He eivät avaisi viemäriä – he rakentaisivat sen ympärille patsaan ja julistaisivat: "Tämä on pyhä tukos, älköön kukaan sitä avatko!"
Mutta onneksi täällä kulkee myös niitä, joilla on mäntä eikä pelkkä megafoni. Niitä, jotka ymmärtävät, että joskus todellinen palvelus on *pumppaus*, ei palvonta.
Jees-miehet voivat hurrata, mutta minä kolistan. Ja lorina lakkaa – tavalla tai toisella.
Terveisin,
Enkeli Mäntä – Suodattimien suojelusenkeli- Anonyymi
Pitää varoa, ettei enkilmäntä OMA kolina lopu lyhyeen?
- Anonyymi
Tätä toimenpidettä ei oel peruutettu.
Ilmoitus 8.2.2025, klo 6.15
(S24 keskustele helluntailaisuudesta)
1. Ilmoitus Jumalan toimenpiteistä.
2. Toimenpiteiden kohde: enkelimäntä-niminen kirjoittaja.
3. Toimenpiteiden sisältö: määräys kurituksen sanktiosta, 1 Tim 1:20.
”Niitä ovat Hymeneus ja Alexander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.” (Tässä tapauksessa = enkelimäntä.)
4. Toimenpiteiden perusteet (todisteet).
4.1. Jatkettu Jumalan Pyhyyden pilkkaaminen, solvaaminen ja häpäisy.
4.2. Jatkettu Raamatun Sanan vääristely, pilkkaaminen, halveksunta.
4.3. Jatkettu eksyttämistarkoitus, mielivaltainen vallankäyttö.
4.4. Jatkettu Jumalan Nimen häpäisy.
Perusteissa on julkinen näyttö tahallisista teoista ( = kriminaalinen tekoaste), raskauttavat teot.
5. Toimenpiteet?
Tekijälle on annettu aikaa parannuksen tekoon, Ilm 2:21.
”Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannauksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä, eikä luopua haureudestaan.”
Tekijä on ylpeydessä paaduttanut mielensä, ja lisännyt pahuutensa astetta.
Syntimitta on kasvanut toimenpiteiden asteelle.
6. Majesteettirikos
Jumalan Pyhän Nimen pilkkaaminen (tietoinen) on majesteettirikos. Jumalan arvovallan häpäisy, Jumalan kunnian tallaaminen.
”Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä. Sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.” ( 2 Moos 20:7)
7. Päätöksen täytäntöönpano.
Ilmoituksen mukaisesti, päätös Jumalan toimenpiteistä on pantu täytäntöön.
8. Valitus ja muutoksenhaku?
Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta. Päätöksen kohteena oleva on menettänyt puheoikeutensa, toistaiseksi, Jumalan edessä. Annettu aika parannukseen on ohitettu.
Valitusta ei oteta huomioon em:sta syystä. ( Sananlaskut 1:22-32)
8.2.2025 - Anonyymi
Äärimmäistä herjaa ja ylpeää pilkkaa, Suoraan Lusiferin oppikirjasta.
Mutta, nyt voi ymmärtää. MIKSI Jumala kuritukseen päätti määrätä? - Anonyymi

8.2.2025PALSTAN NOITAROVIOT JA JUMALAN ASIAMIES – ENKELI MÄNTÄ TULEE SAMMUTTAMAAN
Oi palsta, oi aikojen näyttämö! Tässäpä meillä on varsinainen episodi: yksi on noussut muiden yläpuolelle, kohottautunut omaksi jumalakseen, ja mitä tekeekään? Ei mitään luovaa, ei mitään ylevää – vaan sytyttää noitarovioita. Ja ei yhtä, ei kahta – vaan kokonaista sarjatuotantoa! Hän kopioi ja liimaa noitaroviofantasiansa palstan jokaiseen kolkkaan niin innokkaasti, että vanha Windows-varoitus jo huutaisi: "Oletko varma, että haluat liittää tämän 237. kerran?"
Mutta katsokaas, kun omatekoisella jumalalla on yksi ongelma: Tuli palaa, mutta roviot eivät syty. Syy? Märät puut – eli hänen omat kirjoituksensa. Sen sijaan, että ne leimahtaisivat liekkeihin, ne vain savuttavat ja pölläyttelevät kitkerää, latteaa pölinää. Lukijat yskivät ja pyyhkivät silmiään: “Savu on sakeaa, mutta missä se palo on?”
JUMALAN TOIMENPITEITÄ JA KOMMELLUKSIA
Kun oma jumala käskee, niin *toimenpiteitä* seuraa – ja voi veljet, miten seuraakaan:
1. Rovionrakennus, osa 1: Hän yrittää sytyttää ensimmäisen rovionsa suurilla sanoilla, mutta käyttää märkiä pamfletteja. Tuli ei tartu, vaan koko höskä romahtaa. Palstan lukijat katsovat ihmeissään: “Onko tämä nyt se kuuluisa maailmanpalo vai vain joku kausiluontoinen siitepölykausi?”
2. Copy-paste -kristallipallo: Kun yksi rovio ei syty, jumala ei lannistu – hän monistaa saman tekstin jokaiseen ketjuun. “Kertaus on opintojen äiti” hän julistaa, vaikka palstalaiset tietävät: tämä on enemmänkin kuin isoisän vanha vinyyli, joka jumittaa samassa kohdassa: “Rovio! Rovio! Rovio!”
3. Salamanisku… väärään paikkaan: Hän komentaa salamoitaan: “Osukaa pahoihin!” Mutta salamat osuvatkin hänen omaan viestiketjuunsa, ja *puff!* – puolet hänen roviopuheistaan katoaa bittiavaruuteen. Joku huomauttaa kohteliaasti: “Taisi tulla itsellesi itsekritiikin ensimmäinen osuma.”
ENKELI MÄNTÄ ASTUU ESIIN – SAMMUTUSYKSIKKÖ TAIVAASTA
Ja siinä vaiheessa, kun savu peittää jo puolet palstasta ja hätähuudot kuuluvat: "Enkeli Mäntä, auta, täällä ei enää näe satiiria saasteelta!" – minä saavun. Ei sankariviitassa, vaan palokypärä päässä ja mäntä tanassa.
Minä kysyn:
- “Missä palaa?”
- “Täällä!” palstalaiset huutavat.
- “Mikä sytytti?”
- “Pelkkä ego ja ctrl+c!”
NOITAROVION SAMMUTUS – ENSIMMÄISET TOIMENPITEET:
1. Ensimmäinen letkuisku: Kohdistan satiirin suihkun suoraan tekijään: “Kuulehan, sinä palstan Prometheus, jonka liekki on sammunut – palovaikutelma ei synny toistosta vaan terävyydestä!”
2. Vaahtosammutin: Peitän hänen loputtoman copy-paste-vuorensa yhdellä, terävällä huomautuksella: “Jos jokin palaa, se on meidän lukijoiden kärsivällisyys.”
3. Tulensyyn tutkinta: Tutkin hänen pamflettikasojaan – ja mitä löydän? Vanhan Word-dokumentin, jonka nimi on “Noitarovio_final_version_v21_finalfinal (2).doc”. Sisältö: sama kappale 200 kertaa. Ei ihme, ettei syty.
JUMALAN KOMMELLUKSIA KRIISIN KESKELLÄ
Mutta tämä jumalaksikin julistautunut ei luovuta:
- Hän yrittää nostaa jumalallisen sormensa ja "toimenpiteitään" vastaan, mutta lipsahtaa: sen sijaan, että poistaisi vastustajansa, hän poistaa omat ketjunsa. Palsta kohahtaa: “Omatoiminen itsekritiikki, se harvinaisin ihme!”
- Sitten hän yrittää uhata: “Minun jumalani tuhoaa teidät kaikki!” mutta palsta vastaa: “Voisitko ensin tuhota nuo kymmenen identtistä rovioviestiäsi?"
- Ja lopulta, epätoivon hetkellä, hän avaa uuden ketjun otsikolla: "Miksi Enkeli Mäntä vihaa rovioitani??" – ja koko palsta repeää nauruun.
LOPUKSI – OIVALLUKSEN HETKI
Lopulta, kaiken kohinan jälkeen, minä – Enkeli Mäntä – tarjoan hänelle rauhanpiipun (suodatetun, totta kai):
"Kuule, suuri toimenpiteiden toimeenpanija, noitarovio on vanhanaikainen ratkaisu. Jos haluat nähdä liekkejä, sytytä *keskustelua*, älä keskustelijoita. Älä kopioi – luo. Älä liimaa – leimua."
Ja kuulehan tätä ihmettä: hän hiljenee hetkeksi. Ehkä – vain ehkä – joku uusi liekki, sellainen joka palaa ilman savua, on syttynyt.
Mutta älkää huoliko, jos se liekki taas alkaa savuttaa ja tulvii ketjut tukkoon – minä tulen takaisin. Mäntä kädessä, letku tanassa, ja satiirin liekinheitin valmiina.
Palstan puhdistavin terveisin,
Enkeli Mäntä – Noitarovioiden luonnollinen vastavoima ja toimenpiteiden totuustarkastaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PALSTAN NOITAROVIOT JA JUMALAN ASIAMIES – ENKELI MÄNTÄ TULEE SAMMUTTAMAAN

- “Pelkkä ego ja ctrl c!”

Enkeli Mäntä – Noitarovioiden luonnollinen vastavoima ja toimenpiteiden totuustarkastajaOle hyvä jatka pilkkaamistasi ja julkeuttasi.
Jumala valvoo toimenpiteitä.
Turhaan raivoat.
Jumalan valtukunta ei siitä liikahda. - Anonyymi

Enkeli Mäntä – Noitarovioiden luonnollinen vastavoima ja toimenpiteiden totuustarkastaja"Mutta tämä jumalaksikin julistautunut ei luovuta:"
Kukaan ei ole "jumalaksi" julistautunut."
Mutta tuo enkelimäntä on ottanut valheen suuhunsa
Anonyymi 2025-02-14 11:54:23
Jeesuksen kommentti palstalle – Perunakellarin saarna
"Kuulkaas, palstaveljet ja -siskot. Täällä puhuu Jeesus Kristus itse. Kyllä, minä, Nasaretin mies – mutta nyt kumihanskat kädessä,"
---------------------------------------------------------
J
oten?
Julkinen kirjallinen näyttö: Mäntä koettaa näytellä itseään Jeesusta Kristusta.
Asia selvä kuin pläkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PALSTAN NOITAROVIOT JA JUMALAN ASIAMIES – ENKELI MÄNTÄ TULEE SAMMUTTAMAAN
Oi palsta, oi aikojen näyttämö! Tässäpä meillä on varsinainen episodi: yksi on noussut muiden yläpuolelle, kohottautunut omaksi jumalakseen, ja mitä tekeekään? Ei mitään luovaa, ei mitään ylevää – vaan sytyttää noitarovioita. Ja ei yhtä, ei kahta – vaan kokonaista sarjatuotantoa! Hän kopioi ja liimaa noitaroviofantasiansa palstan jokaiseen kolkkaan niin innokkaasti, että vanha Windows-varoitus jo huutaisi: "Oletko varma, että haluat liittää tämän 237. kerran?"
Mutta katsokaas, kun omatekoisella jumalalla on yksi ongelma: Tuli palaa, mutta roviot eivät syty. Syy? Märät puut – eli hänen omat kirjoituksensa. Sen sijaan, että ne leimahtaisivat liekkeihin, ne vain savuttavat ja pölläyttelevät kitkerää, latteaa pölinää. Lukijat yskivät ja pyyhkivät silmiään: “Savu on sakeaa, mutta missä se palo on?”
JUMALAN TOIMENPITEITÄ JA KOMMELLUKSIA
Kun oma jumala käskee, niin *toimenpiteitä* seuraa – ja voi veljet, miten seuraakaan:
1. Rovionrakennus, osa 1: Hän yrittää sytyttää ensimmäisen rovionsa suurilla sanoilla, mutta käyttää märkiä pamfletteja. Tuli ei tartu, vaan koko höskä romahtaa. Palstan lukijat katsovat ihmeissään: “Onko tämä nyt se kuuluisa maailmanpalo vai vain joku kausiluontoinen siitepölykausi?”
2. Copy-paste -kristallipallo: Kun yksi rovio ei syty, jumala ei lannistu – hän monistaa saman tekstin jokaiseen ketjuun. “Kertaus on opintojen äiti” hän julistaa, vaikka palstalaiset tietävät: tämä on enemmänkin kuin isoisän vanha vinyyli, joka jumittaa samassa kohdassa: “Rovio! Rovio! Rovio!”
3. Salamanisku… väärään paikkaan: Hän komentaa salamoitaan: “Osukaa pahoihin!” Mutta salamat osuvatkin hänen omaan viestiketjuunsa, ja *puff!* – puolet hänen roviopuheistaan katoaa bittiavaruuteen. Joku huomauttaa kohteliaasti: “Taisi tulla itsellesi itsekritiikin ensimmäinen osuma.”
ENKELI MÄNTÄ ASTUU ESIIN – SAMMUTUSYKSIKKÖ TAIVAASTA
Ja siinä vaiheessa, kun savu peittää jo puolet palstasta ja hätähuudot kuuluvat: "Enkeli Mäntä, auta, täällä ei enää näe satiiria saasteelta!" – minä saavun. Ei sankariviitassa, vaan palokypärä päässä ja mäntä tanassa.
Minä kysyn:
- “Missä palaa?”
- “Täällä!” palstalaiset huutavat.
- “Mikä sytytti?”
- “Pelkkä ego ja ctrl c!”
NOITAROVION SAMMUTUS – ENSIMMÄISET TOIMENPITEET:
1. Ensimmäinen letkuisku: Kohdistan satiirin suihkun suoraan tekijään: “Kuulehan, sinä palstan Prometheus, jonka liekki on sammunut – palovaikutelma ei synny toistosta vaan terävyydestä!”
2. Vaahtosammutin: Peitän hänen loputtoman copy-paste-vuorensa yhdellä, terävällä huomautuksella: “Jos jokin palaa, se on meidän lukijoiden kärsivällisyys.”
3. Tulensyyn tutkinta: Tutkin hänen pamflettikasojaan – ja mitä löydän? Vanhan Word-dokumentin, jonka nimi on “Noitarovio_final_version_v21_finalfinal (2).doc”. Sisältö: sama kappale 200 kertaa. Ei ihme, ettei syty.
JUMALAN KOMMELLUKSIA KRIISIN KESKELLÄ
Mutta tämä jumalaksikin julistautunut ei luovuta:
- Hän yrittää nostaa jumalallisen sormensa ja "toimenpiteitään" vastaan, mutta lipsahtaa: sen sijaan, että poistaisi vastustajansa, hän poistaa omat ketjunsa. Palsta kohahtaa: “Omatoiminen itsekritiikki, se harvinaisin ihme!”
- Sitten hän yrittää uhata: “Minun jumalani tuhoaa teidät kaikki!” mutta palsta vastaa: “Voisitko ensin tuhota nuo kymmenen identtistä rovioviestiäsi?"
- Ja lopulta, epätoivon hetkellä, hän avaa uuden ketjun otsikolla: "Miksi Enkeli Mäntä vihaa rovioitani??" – ja koko palsta repeää nauruun.
LOPUKSI – OIVALLUKSEN HETKI
Lopulta, kaiken kohinan jälkeen, minä – Enkeli Mäntä – tarjoan hänelle rauhanpiipun (suodatetun, totta kai):
"Kuule, suuri toimenpiteiden toimeenpanija, noitarovio on vanhanaikainen ratkaisu. Jos haluat nähdä liekkejä, sytytä *keskustelua*, älä keskustelijoita. Älä kopioi – luo. Älä liimaa – leimua."
Ja kuulehan tätä ihmettä: hän hiljenee hetkeksi. Ehkä – vain ehkä – joku uusi liekki, sellainen joka palaa ilman savua, on syttynyt.
Mutta älkää huoliko, jos se liekki taas alkaa savuttaa ja tulvii ketjut tukkoon – minä tulen takaisin. Mäntä kädessä, letku tanassa, ja satiirin liekinheitin valmiina.
Palstan puhdistavin terveisin,
Enkeli Mäntä – Noitarovioiden luonnollinen vastavoima ja toimenpiteiden totuustarkastajaJatka vain pilkkaamistasi ja herjaa., hamaan katkeraan loppuun saakka.
Ei tehoa, ei vaikuta. - Anonyymi

Enkeli Mäntä – Noitarovioiden luonnollinen vastavoima ja toimenpiteiden totuustarkastajaHyvä että tuon tyypin sudenkarvat tulivat kunnolla esiin!! Hirveä vihan vimmaisuus...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä jatka pilkkaamistasi ja julkeuttasi.
Jumala valvoo toimenpiteitä.
Turhaan raivoat.
Jumalan valtukunta ei siitä liikahda.Jumala valvoo toimenpiteitä, sanot. Hyvä. Kysyn vain: mikä niistä? Tiedän, että jumalia on enemmän kuin tämän palstan aloituksia – ja nekin tulvivat kaikkialle. Katsotaanpa tarjontaa:
On Zeus, joka heittelee salamoita – mutta vain, jos olet unohtanut sateenvarjon.
On Odin, joka tietää kaiken – mutta joutuu silti Googlettamaan.
On Ra, joka valaisee päivän – mutta sähköyhtiö veloittaa silti.
On Vishnu, joka ylläpitää maailman järjestystä – mutta katso tätä palstaa: ilmeisesti lomalla.
On Cthulhu, jonka myötä kaikki on kaaosta – toisin sanoen: normaali päivä täällä.
Ja sitten on tämä sinun jumalasi. Se erityinen. Ei taivaanrannan takaa, ei pyhästä kirjasta, vaan ihan suoraan oman pääsi sisästä. Se *on* totta – koska sehän on siellä, omassa kaikumossaan, jatkuvasti jumputtamassa.
Ja siinä on ero: kaikki muut jumalat ovat ihmismielen tuotteita, tarinoita, legendoja ja uskomuksia – mutta *se*, joka jumputtaa päässäsi, on sinulle se ainoa ja oikea. Ei siksi, että se olisi universumin totuus, vaan siksi, että se on saanut käyttöönsä maailman tehokkaimman kaiuttimen: oman egosi.
Minä en kiistä kenenkään jumalia. Minulle on aivan sama, kumarratko Zeusta, Mulukua vai oman kopiokoneesi asetuksia. Mutta huomautan varovasti: jos ainoa jumalan toimenpide on copy-paste, ja ainoa ihme on saman viestin loputon monistaminen, silloin ehkä kyse ei ole jumaluudesta vaan jumituksesta.
Tiedän, tiedän – “Mutta minun jumalani on totuus!” Toki. Totta se on, mutta vain yhdelle henkilölle: sinulle. Ja se onkin tärkein oppi: kaikki jumalat ovat ihmismielen tuotteita, paitsi se, joka asuu omassa mielessä – sillä se on totta niin kauan kuin sitä toitotat.
Mutta muista: Totta jokaiselle on eri asia. Ja jos jumala käskee sinua täyttämään tämän palstan pökäleillä, minä – Enkeli Mäntä – olen täällä muistuttamassa: Myös mäntä on todellinen. Ja se on tehty avaamaan tukoksia.
Jumalat voivat valvoa toimenpiteitä, mutta minä valvon, ettei toimenpiteet tuki koko palstaa.
Terävin terveisin,
Enkeli Mäntä – Kaikkien tukosten vastajumala ja satiirin arkkienkeli - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala valvoo toimenpiteitä, sanot. Hyvä. Kysyn vain: mikä niistä? Tiedän, että jumalia on enemmän kuin tämän palstan aloituksia – ja nekin tulvivat kaikkialle. Katsotaanpa tarjontaa:

Enkeli Mäntä – Kaikkien tukosten vastajumala ja satiirin arkkienkeliSinulla ei ole MITÄÄN valtaa, mihinkään.

Enkeli Mäntä – Kaikkien tukosten vastajumala ja satiirin arkkienkeliJumalat voivat valvoa toimenpiteitä, mutta minä valvon, ettei toimenpiteet tuki koko palstaa. (enkeli)
Sinulla ei resursseja eikä kompetenssia olla Palstan valvoja.
JK_ Älä itse tuki kaikkia ketjuja likaisilla ja saastaisilla saduillasi.
- Anonyymi
Kylläpäs aloitus oli oikeaan osuvaa!
Tulta ja tappuraa.
Tuo enkelimäntä on kuin se vanha lohikäärme, jonka suusta tuli tätä;
"Ja käärme syöksi kidastansa.."
Mutta turhaan turhaan.
Eivät voita perkeleen vallat niit' Herran omia, jotka ova Hänen suojissaan.- Anonyymi
No mutta, pamflettisi on siis saanut arvoisensa kannattajan – sinut itsesi! Onnea! Jokainen suuri teos ansaitsee ensimmäisen lukijansa, ja usein se on tekijän oma peilikuva. Peili ei petä: se nyökkää joka kerta, kun sinä kysyt: "Eikö olekin loistavaa?" – ja vastaa aina: "On, mestari, aivan loistavaa!"
Mutta kuulehan, kun Enkeli Mäntä kurottaa tämän peilisalisi oviaukkoon ja tuo mukanaan vähän… tuuletusta. Ei pahalla, vaan rakkaudella – sillä rakkauskin voi olla joskus raikasta ilmaa ummehtuneessa kellarissa.
Minä olen nähnyt noita pamfletteja ennenkin. Ne syntyvät yleensä näin:
- Ensin sinä kirjoitat yhden tekstin.
- Sitten tulostat sen sataan kertaan.
- Ja lopuksi väität, että se on sadan ihmisen mielipide.
Mutta jos vain sinä taputat ja vain sinä nyökkäät, se ei ole keskustelu. Se on monologi. Ja jos palsta on täynnä samaa ääntä eri ketjuissa, se ei ole yleisö – se on kaiku. Ja kaiku, ystävä hyvä, ei ole sama kuin kannatus. Se on vain merkki siitä, että huudat tyhjään tilaan.
Sinä sanot: “Mutta tämä on totuus!” – Toki, mutta totuus ilman huumoria on kuin vessanpönttö ilman vetotoimintoa: täyttyy nopeasti, haisee pitkään ja lopulta menee tukkoon.
Minä, Enkeli Mäntä, en ole täällä vastustamassa pamflettejasi – olen täällä auttamassa sinua näkemään, että hyvän pamfletin tunnistaa siitä, että sitä lukee joku muukin kuin tekijä itse. Ja että hyvästä satiirista ei jää käteen pelkkää sontaa, vaan helmiäkin – tosin joskus niitä täytyy etsiä kumihanskat kädessä.
Joten jatka toki hehkutusta – mutta muista, että todellinen ilo on siinä, kun joku muu nostaa tekstisi esiin ja sanoo: “Tässä on jotain!” – eikä niin, että vain sinä itse kannat kylttejä ja soitat torvea.
Minä puolestani jatkan tätä ikiaikaista tehtävääni: Mäntä pystyssä, tukoksia vastaan. Jos pamflettisi joskus hukkuu viemäriin, älä huoli – minä voin auttaa sen ylös. Tai ainakin huuhdella sen menemään, jos se osoittautuu silkaksi saasteeksi.
Ystävällisesti, mutta terävästi,
Enkeli Mäntä – Peilin pyyhkijä, kaikujen kaataja ja palstan putkimies
- Anonyymi
1.
Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on,
emme kauhistu vastustajaamme.
Viha vaikka on vastaamme sammumaton,
niin me turvaamme puolustajaamme.
Vaikka kaita on tie
ja se taisteluun vie,
meille Jeesus on turva ja kilpi.
Siis me uskossa vaan
käymme taistelemaan.
Pyhä on tämä tie, pois jo vilppi.
2.
Vihamies kuka voittaisi sankarin sen,
kuka voittaisi Golgatan Herran?
Taisteluissa hän linna on turvallinen,
hän on voittanut saatanan kerran.
Jos me joudummekin
syvihin vesihin
ratki keskelle kuoleman kauhun,
emme nääntyä voi,
hänen äänensä soi
läpi myrskyn ja helvetin pauhun.
3.
Ota kuoleman vallan jo taitettu on
ja on riistetty helvetin voitto.
Elon ruhtinas Jeesus on voittamaton,
jo on valjennut autuuden koitto.
Hänen kunniataan,
hänen kirkkauttaan
me nyt kiittäen veisaelkaamme.
Meille voiton hän toi,
lunastuksensa soi,
hänen kauttaan me autuuden saamme.
4.
Vaikka syntimme nousevat kauhistamaan,
kadotukseen ne meitä ei saata.
Mereen Jeesus jo heitti ne pohjattomaan,
hänen armonsa voisiko laata!
Meille puhtauden,
levon, lohdutuksen,
pyhityksen hän suo veressänsä.
Kun me armahtajaan
tähän luotamme vaan,
meitä varjelee hän kädellänsä.
5.
Siis te Jeesuksen ystävät armoitetut,
kaikki uskossa vaeltakaatte.
Luja toivonne olkoon, te ahdistetut,
vaikka kiusoja, vaivoja saatte.
Teillä auttaja on,
apu ahdinkohon
tätä tietänne kulkiessanne.
Hän on armollinen,
hän on uskollinen.
Pysykää yhä Jeesuksessanne.
6.
Kun me heikkoina Herralle huokaamme vaan,
Pyhä Henkensä auttaa jo meitä.
Uni meitä kun pyrkivi ahdistamaan,
meitä Herra ei nukkumaan heitä.
Kun me uuvumme niin,
ettei rukouksiin
eikä valvomiseen ole voimaa,
hän on puolustaja,
esirukoilija
eikä heikkoja, huonoja soimaa.
7.
Isä Poikansa ihmisten veljeksi toi,
Poika saanut on taitavan kielen.
Yhä murheemme riemuksi muuttaa hän voi,
luoda heikkoihin rohkean mielen.
Ja hän uupuville,
tiellä vaipuville
Pyhän Henkensä lahjaksi suopi.
Heitä uudistamaan,
heitä vahvistamaan
pyhän armonsa, voimansa tuopi.
8.
Tule, Herramme, meitä nyt vahvistamaan,
tule, virvoita voimalla taivaan.
Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan,
täällä suostumaan ristiin ja vaivaan.
Tue uskoamme,
tue toivoamme,
pidä sielumme tallella aina.
Kuule huutoamme,
sinä auttajamme,
kuvas kirkkaana sieluumme paina.
Amen, sanoo jokainen Herran riveissä.
Amen.
Kunnia Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta! - Anonyymi
Sellainen on usein sääntö, että kun joku asia paisuu överiksi. Tule maksimaalinen näyttö. Megalomaaninen aste?
Silloin jopa "sokea reettakin" näkee.
Ja kun esimerkiksi paise kasvaa äärimmäiseen tilaan, on ihmisen hengen pelastamiseksi paise leikattava auki, jotta se puhdistuu, ja sitten voi parantua.
Tai ellei? Ellei ihminen suostu kirurgin skalpelliin? Hän lopuksi kohtaa loppunsa kuolemalla sepsikseen ja sen seurauksiin.
Tämä pätee myös hengllisiin asioihn ja synteihin.
Synnin syöpä voi tuhota. Ellei apu kelpaa?- Anonyymi
Mainiota, tuollainen itsediagnoosi on ihailtavaa! Harva uskaltaa katsoa omaa paisettaan silmästä silmään ja todeta: "Kyllä, tämä on tulehtunut." Siinä on jo parantumisen siemen, sillä ensimmäinen askel toipumiseen on aina *oireen tunnistaminen*.
Ja totta turiset – kun jokin paisuu överiksi, tulee lopulta se hetki, jolloin edes Sokea-Reetta ei voi olla näkemättä. Megalomaaninen aste, sanoit – juuri niin! Ja siinä vaiheessa ei enää auta rukous eikä pamfletti. Siinä auttaa vain terävä skalpelli. Ja tämä koskee niin lihaa kuin henkeäkin: paiseet on avattava, tukokset on puhkottava – ja joskus se, joka tarttuu terävään välineeseen, on juuri se Enkeli Mäntä.
Sillä mikä on mäntä, ellei mekaaninen kirurgin työkalu? Ensin tunnistetaan tukos, sitten painetaan – rytmikkäästi ja päättäväisesti – kunnes kaikki kuona syöksähtää ulos ja järjestelmä kirkastuu. Kyllä, prosessi on ruma, joskus kivulias, usein haiseva – mutta lopulta, kun kaikki saasta on poistettu, jäljelle jää puhdas virtaus.
Mutta entä jos potilas ei suostu leikkaukseen? Jos hän mieluummin painelee paiseensa ympäriltä ja vakuuttaa kaikille: “Ei tässä mitään, tämä kuuluu asiaan!” Silloin, kuten sanoit, tie johtaa vääjäämättä sepsikseen. Eikä sepsiksessä enää saarnata, ei väitellä – siellä kuiskaa vain kuolema.
Ja hengellisissä asioissa sama: jos synnin syöpä leviää, mutta apua ei haluta – jos itsetyytyväisyys ja omien pamflettien palvonta vievät tilan totuudelta – lopulta se tappaa. Ei ehkä ruumiin, mutta mielen ja sielun. Pahimmassa tapauksessa syntyy jotain, mitä täällä palstalla olemme nähneet: viestejä ilman sisältöä, palopuheita ilman kuulijoita ja loputonta itseään toistavaa kaikua.
Mutta minä, Enkeli Mäntä, en ole täällä hautaamassa vaan pelastamassa. Minun terävä työkaluni on satiiri, ja se leikkaa niin, että joskus kirpaisee. Mutta kipu on merkki siitä, että jotain tärkeää on osunut hermoon. Ja juuri siksi täällä kolisee – ei pahantahtoisuudesta, vaan siksi, että joskus totuus on avattava paiseen tavoin, jotta se voisi parantua.
Joten hyvä aloittaja, jatka vain tutkiskelua! Sinussa on jo merkkejä siitä, että itsediagnoosi on alkanut. Ehkä pian on aika ottaa seuraava askel: kohdata totuus ja antaa mäntien, skalpellien ja jopa satiirin tehdä työnsä.
Sillä muista: Joskus pahin mätäpaise on oma ego.
Parantavin terveisin,
Enkeli Mäntä – Kirurginen satiirikko ja palstan putkitautien erikoislääkäri - Anonyymi

Enkeli Mäntä – Kirurginen satiirikko ja palstan putkitautien erikoislääkäriMÄntä on Jumalan kuritusoperaatiossa. Ja se näkyy ja kuuluu. Paha olo, kiukku ja viha, joka palaa kuin tuli.
- Anonyymi
"Sillä muista: Joskus pahin mätäpaise on oma ego."
Enkeli kirjoitti totuuden itséstään.
Mutta ehkä sen oma "likaivemäri-tekstien-tulva" lopuksi ehtyy?
Eihän se voi mitenkään voittaa eikä päästä voitolle sodassa, jossan on hävinnyt jo alkuun. Jeesuksen, voittajan edessä.
Mutta hirveää vihan saasteputkea se koettaa puskea sen päälle. jonak on ottanut vihansa kohteeksi.
Ei auta.
Niin totta kuin Herra elää ja istuu Valtaistuimella, jota kerubit kannattavat, niin totta Hänen valtansa edessä kaatuvat maahan ja kumartuvat kaikki Saatanan joukot. Enkelimäntä mukana.
Mutta, finaali on Hänen Kädessään, jolla yksin on Kaikki Valta taivaassa ja maan päällä. Yksin kaikki valta myös enkelimäntän pilkkaamisen ja rienaamisen asiassa.
Kuten on ilmoitettu jo 8.2.2025.
OLkaa siis kärsivällisiä kaikki te, jotka Herrassa totuudessa olette ja pysytte.- Anonyymi
Brisketin blues ja S24 palstan paloa – terveisin Enkeli Mäntä
Aurinko häikäisi pihamaan kuuraiselta nurmelta, kun raotin grillin kantta ja laskin pyhän briskettini savun syleilyyn. Liha, 6,3 kiloa pelkkää lupausta, oli yön viettänyt hierottuna suolalla, pippurilla ja ripauksella rakkautta. Savustimen lämpö – tarkalleen 110 °C – vakaampi kuin oma elämänhallintani maanantaiaamuna. Puita valitsin kuin viiniä: omenapuuta makeaksi halauksesi ja hikkoria antamaan sen pienen, villin suudelman, joka kertoo: tämä liha on tullut jäädäkseen – ainakin vatsaan.
Ensimmäinen tunti meni haistellessa savun tuoksua ja kuunnellessa brisketin hiljaista sihinää. Kuin runoa kirjoittaisi, mutta ilman oikeinkirjoitusmurheita. Kosteudeksi suihkin pintaan omenasiideriä – sekä lihan että kokin iloksi. Samaan aikaan S24-palstalla keskustelu kävi kuumana. Joku väitti, että brisketti pitää kääriä folioon "Texas crutch" -tyyliin, toinen vannoi paljaan kuoren nimeen. Minä, Enkeli Mäntä, tietenkin totesin: "Jos brisketti olisi ihminen, se inhoaisi kalvosulkeisia. Annetaan kuoren syntyä vapaana – crustin pitää olla kuin hyvä punchline: rapea ja yllättävä."
Iltapäivällä korkkasin viinin. Ei mitään marketin "punainen pöytäviini" -soppaa, vaan huolella valittu espanjalainen Tempranillo, jossa tanniinit tanssivat kieleni päällä kuin espanjalaismummo flamencoa. Tuli mieleen laittaa S24:lle viesti: "Brisketti kypsyy, viini avautuu, ja minä – minä vain loistan. Kuinka siellä?"
Ja nyt, ystävät, brisketti on tulossa stall-vaiheeseen, siihen lämpötilakoomaan, joka saa kärsimättömän itkemään ja kokeneen hymyilemään. Ei kiirettä. Suurimmat herkut syntyvät hitaasti – sekä grillissä että elämässä.
Mites siellä hurisee? 🍷🔥💨
Enkeli Mäntä, savun seassa ja sydämellä
- Anonyymi
Enkuli, 11 kommenttia.
Mutta ei sanakaan aloituksen asiasta. Apostolien tekojen aloitus.- Anonyymi
No, sai se tankkiaan tyhjennettyä sillä likaisella "tykkitulella" jolla se pommitti aloittajaa. Jonka se on ottanu tähtäimeensä.
No, jokainen on vapaa kuluttamaan energiaansa, vaikka tekee sitä täysin turhaan.
Se kyllä näkyy, että tää enkeli keinolla millä ikinä on ottanut tavoitteekseen, että se hänen vihansa kohde ei kirjoittaisi mitään?
Se ei ole hänen päätettävisssään. Saa raivotakin. Ei auta, ei auta.
Ken elää se näkee. Kuka kirjoittaa ja kuka ei? Ja mitä ja missä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sai se tankkiaan tyhjennettyä sillä likaisella "tykkitulella" jolla se pommitti aloittajaa. Jonka se on ottanu tähtäimeensä.
No, jokainen on vapaa kuluttamaan energiaansa, vaikka tekee sitä täysin turhaan.
Se kyllä näkyy, että tää enkeli keinolla millä ikinä on ottanut tavoitteekseen, että se hänen vihansa kohde ei kirjoittaisi mitään?
Se ei ole hänen päätettävisssään. Saa raivotakin. Ei auta, ei auta.
Ken elää se näkee. Kuka kirjoittaa ja kuka ei? Ja mitä ja missä?Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
Ei tuo nonverbaali "uhkailu" menesty. Turha opettaa aloittajaa.
Aloittaja ei aloituksessaan "härnää" ketään eikä mitään.
Aloitus on kirjoitus sarjassa, Apostolien teot, osa E.
Ne eivät ole härnäystä, vaan ihan normaalia vapaata kirjoitusta.
Jos joku niistä on ottanut "pultteja" (!) niin se ne sen ongelma
Ei aloittajan.
Ei tällä palstalla ole ketään sellaista Kunkkua, jota pitäisi kumaraa ja aplodeerata.
Kirjoittajat ovat samanarvoisessa statuksessa täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
Joo. Jos joku aloituksen sisällöstä ottaa herneitä nenuuunsa. se ei ole ALOITTAJAN vika. Vaan sen joka hermostuu...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
Edelliset osat A-D
A) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812060/apostolien-teot-ja-tama-aika--osa-a)---07-02-2025
Ole hyvä ja lue, mitä edelliset osa A-B-C-D
sisäältävät. ja tule sitten uudelleen konsultoimaan ja vihjailemaan
" härnäämisestä". Kiitos!
Kiitos.
B) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812469/apostolien-teot-ja-tama-aika--osa-b)---07-02-2025
C) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812695/apostolien-teot-ja-uskovien------jumala!--(osa-c)--7-2-2025
D ) https://keskustelu.suomi24.fi/t/18812708/apostolien-teot-ja-uskovien------jumala!--(osa-d)--7-2-20 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
Sinun opetuksesi ei tarpeen. Osataan Suomi24 säännöt. Lue itsekin, ne kertauksen vuoksi!!

Siis? Tämä palsta?
"ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään."
Noudata omaa ohjetta. Älä hyökkää toisten kirjoittajien kimppuun.
Äläkä härnää. Sopiiko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään.
Ehkäpä opetus aloittajalle on se, ettei kannata lähteä ihan kaikkia tällä palstalla härnäämään."
Kommenttia:
Aloitus on jatkoa edelllisille osille A- D'.
Ne ovat asiallias asiaa.
Niissä ei ole nähtävissä herjaamista.
- Anonyymi
Enkelimät: 14.2.2025
"Iltapäivällä korkkasin viinin. Ei mitään marketin "punainen pöytäviini" -soppaa, vaan huolella valittu espanjalainen Tempranillo, jossa tanniinit tanssivat kieleni päällä kuin espanjalaismummo flamencoa. Tuli mieleen laittaa S24:lle viesti: "Brisketti kypsyy, viini avautuu, ja minä – minä vain loistan. Kuinka siellä?"
------------------------------------------------------------------
Että silleen? - Anonyymi
Pitäähän enkulin välillä syödä.
- Anonyymi
Tästä suoraan seuraavaan osaan F)
Apostolien teot- kummallisuuksia?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18822622/apostolien-teot--kummallisuuksia--(-osa-f---15-2-2025) - Anonyymi
Joka lukee tän aloituksen ketjua, huomaa että tulta ja tappuraa nousi.
Kuin fanaattisella kiihkolla kommentointia, hyökkäystä. Kuin tykillä olisi hyttysiä tähdätty. Aloittajaa vastaan. Se kertoo! - Anonyymi
Kun Jumala on liikentessä henkensä kanssa, silloin pimeyden valta herää, jopa älyttömään vainoon ja raivoon.
- Anonyymi
Kun lukee ketjun kommentteja näkyy kuin apostolinen asetelma. Jumalan vihollinen mätkii tavaraa tiskiin kuin aloittaja olisi lahdattava saalis.....
- Anonyymi
1.
Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on,
emme kauhistu vastustajaamme.
Viha vaikka on vastaamme sammumaton,
niin me turvaamme puolustajaamme.
Vaikka kaita on tie
ja se taisteluun vie,
meille Jeesus on turva ja kilpi.
Siis me uskossa vaan
käymme taistelemaan.
Pyhä on tämä tie, pois jo vilppi.
2.
Vihamies kuka voittaisi sankarin sen,
kuka voittaisi Golgatan Herran?
Taisteluissa hän linna on turvallinen,
hän on voittanut saatanan kerran.
Jos me joudummekin
syvihin vesihin
ratki keskelle kuoleman kauhun,
emme nääntyä voi,
hänen äänensä soi
läpi myrskyn ja helvetin pauhun.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1773618
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262670Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542506- 1462351
- 672026
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3091927- 311431
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211393Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381357Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161265