Angela Merkel: Monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut

- Yritys rakentaa monikulttuurinen yhteiskunta ja elää rinnakkain on epäonnistunut, täydellisesti epäonnistunut, liittokansleri Angela Merkel sanoi aikoinaan.

Merkelin mielestä Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.

Näin se vaan on, suurin osa muzlimeista ei halua integroitua, eikä monet halua edes olla kantisten kanssa tekemisissä.
60412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Monikultti ei toimi missään.

Äänestä
  • Sen takia vihervasemmisto ja suomimedia, etenkin Reporadio, sitä niin kiihkeästi haluaakin. Mitä raaempia veritekoja, sitä villimpi kiihko monikultin perään.

    Äänestä

  • Jostain syystä aasialaiset sopeutuu varsin hyvin. Ei tietenkään ihan jokainen mutta yleensä kyllä.

    Äänestä

  • Merkelille olisi ollut hyvänä esimerkkinä USA. Maassa on jo yli 150 vuotta yritetty integroitua, kuitenkin USA:n vangeista n. 70 % on mustia. Väestöstä 12 %.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Merkelille olisi ollut hyvänä esimerkkinä USA. Maassa on jo yli 150 vuotta yritetty integroitua, kuitenkin USA:n vangeista n. 70 % on mustia. Väestöstä 12 %.

    Koska rasismi...

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Koska rasismi...

    No, joo. Hyvänä esimerkkinä elokuvatähti O.J. Simpsonin tapaus. Simpsonia syytettiin v. 1994 entisen vaimonsa ja hänen uuden miesystävänsä murhista. Valamiehistä enemmistön muodostivat mustat. Valamiehistö totesi Simpsonin syyttömäksi. Murhattujen omaiset eivät tyytyneet tuomioon, vaan nostivat siviilioikeudenkäynnissä korvauskanteen Simpsonia vastaan. Valamiehistä enemmistön muodostivat valkoiset. Valamiehistö totesi Simpsonin syylliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sen takia vihervasemmisto ja suomimedia, etenkin Reporadio, sitä niin kiihkeästi haluaakin. Mitä raaempia veritekoja, sitä villimpi kiihko monikultin perään.

    On se törkeää.

    Äänestä

  • Mutter-Angelaa voi pitää yhtenä suurimpana syyllisenä Saksan sekoilusta; Nuoleskeltiin vuosikausia Putinia, ajettiin armeija ja ydinvoima alas!
    Ja nyt kaatui pa*ka päälle!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jostain syystä aasialaiset sopeutuu varsin hyvin. Ei tietenkään ihan jokainen mutta yleensä kyllä.

    Mutta ei kaikki Aasialaiset, esim Afgaanit ja Syyrialaiset.

    Äänestä

Merkel on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan

Äänestä
  • Mitä kansanryhmää? Monikulttuurisuus ei ole kansanryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä kansanryhmää? Monikulttuurisuus ei ole kansanryhmä.

    Oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oikein.

    Kiihottaminen on aina väärin...

    Äänestä

  • Oli niin kiihottuneess tilassa kaikki tänne

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Oli niin kiihottuneess tilassa kaikki tänne

    Juuri niin.

    Äänestä

Onko tuo muka joillekin yllätys. Tietyt kulttuurit ja elämäntavat eivät vain sovi länsimaiseen yhteiskuntaan. Maassa maan tavoin pitää edelleen paikkansa ja sillä saavutetaan parhaimmat tulokset.

Äänestä
  • Islaam.....

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Islaam.....

    Laiskuus, älyn puute....

    Äänestä

  • Monet ovat myös herttaisen tietämättömiä lähi-idän ja arabien historiasta. Nämä ovat vihanneet Eurooppa AINA ja yrittäneet vallata Euroopan useampaan kertaan(samalla aiheuttaen massiivisia tuhoja) Miksi muuten lähiksiltä ei pyydetä hyvitystä siitä tuhosta ja tuskasta mitä aiheuttivat euroopan kansoille? (lisäpointtina myöskin se että euroopassa on aina ollut vähemmän populaa kuin lähi-idässä, aasiassa, afrikassa)
    Monella ruskealla ja mustalla on verenperinnössä vihata eurooppalaisia eikä sitä poisteta millään "kotouttamisella"

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Monet ovat myös herttaisen tietämättömiä lähi-idän ja arabien historiasta. Nämä ovat vihanneet Eurooppa AINA ja yrittäneet vallata Euroopan useampaan kertaan(samalla aiheuttaen massiivisia tuhoja) Miksi muuten lähiksiltä ei pyydetä hyvitystä siitä tuhosta ja tuskasta mitä aiheuttivat euroopan kansoille? (lisäpointtina myöskin se että euroopassa on aina ollut vähemmän populaa kuin lähi-idässä, aasiassa, afrikassa)
    Monella ruskealla ja mustalla on verenperinnössä vihata eurooppalaisia eikä sitä poisteta millään "kotouttamisella"

    Musset ovat kateellisia.

    Äänestä

  • No suvakit eivät tajua.

    Äänestä

Samoin On Suomessa - Ei se MoniKultturinen Yhteiskunta tule onnistumaan .

-Mamut (suurin osa) - Ei Edes Halua Kotoutua Suomalaiseen Yhteiskuntaan !

-Jo pelkkä sanonta Suomalaisista - että olemme "VääräUskoisia" -kertoo sen.

Mutta siitä Huolimatta - ME - Ollaan Vain - MAKSU-MIEHIÄ - !

- Ja Mamu/Matut ja Paperittomat Paskiaiset - Vai Ottaa Meiltä RAHAT - ! - ?

Äänestä
  • Fat I'm Diarrea

    Äänestä

Mitähän Luther olisi sanonut jos olisi tiennyt

Äänestä
  • Kai se raamattunsa osasi. Siellä sanotaan että ennen maailman loppua kansat sekoittuvat, mies yhtyy mieheen, nainen naiseen.

    Äänestä

Normaaliälyiset ihmiset ovat koko ajan tienneet, mitä monikulttuurisuus on ja mitä tuo tullessaan. Suvakiston rasismikortin jatkuva väläyttely on osaltaan tukkinut järkevän keskustelun asiasta. Uhkailu, maalitus. Käsittämätöntä.

Äänestä

Ruotsissa on sensijaan hienosti onnistuttu....

Äänestä
  • Munaamaan.

    Äänestä

  • Ovat saaneet mitä ovat tilanneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Munaamaan.

    Kiitos demarien.

    Äänestä

Sen takia niitä valtioita on perustettu, kun on huomattu, että kaikki ei tule toimeen kaikkien kanssa, koska kulttuurit ovat niin erilaisia.

Äänestä
  • Maailma on yhteinen kylä!

    -tavja

    Äänestä

  • Siihen on syy miksi erilaisilla kansoilla on valtiorajat.

    Äänestä

Ja mitä tekee sitten Saksa tai Suomi ei vittu mitää.

Äänestä
  • Persujen politiikkaa vastustetaan Suomessa ja matukriittistä AfD:tä Saksassa, kun ei mitään yhteistyötäkään suosta tekemään.

    Äänestä

  • Orpon hallitus on tehnyt monia kiristyksiä mamupolitiikkaan.

    Äänestä

  • Joo ei pelokas suomilammas mitään tee! Ei uskalla edes omia lapsiaan suojella! Raukka hokee vaan ihmisoikeuksia ja arvopaskapohjaa,kun pitäisi omia puolustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Joo ei pelokas suomilammas mitään tee! Ei uskalla edes omia lapsiaan suojella! Raukka hokee vaan ihmisoikeuksia ja arvopaskapohjaa,kun pitäisi omia puolustaa.

    Mikähän lie suomi edes sanana kun viidennes on kohta ulkomaisia eikä mitään integroitumista.
    Eurooppa käy sisällissotia tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Orpon hallitus on tehnyt monia kiristyksiä mamupolitiikkaan.

    Viime vuona Suomeen muutti 60'000 maahanmuuttajaa.
    Ja persut oli hallituksessa.

    Äänestä

Ei ole olemassa monikulttuurista valtiota, joka olisi onnela. Kansankoti Ruotsistakin tuli demarien johtamana KANSOJEN KOTI, jossa ei ruotsalaisilla enää ole hyvä olla. Suomi on menossa samaan hulluun suuntaan Saksan ja Ruotsin kanssa.

Etenkin kehitysmaamuslimit ovat väkeä, joka ei kuulu sivistyneisiin valtioihin. Ja niitä on valtavan paljon Saksassa, Britanniassa js Ruotsissa. Ja onpa noita Suomessakin jo haitaksi asti.

Äänestä
  • 70-luvulla romanit muutti suurin joukoin Suomesta Ruotsiin paremman sosiaaliturvan perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    70-luvulla romanit muutti suurin joukoin Suomesta Ruotsiin paremman sosiaaliturvan perässä.

    Nythän ne muuttaa karkuun.

    Äänestä

Ja kukahan oli tuon invaasion pääarkkitehti? Ettei vaan kyseinen henkilö joka yrittää sälyttää itsestäänselvyyden muiden kontolle eli sen että noiden kotoutus oli tuhoon tuomittu jo alkujaan ja sen tiesi jokainen jolla vähänkin oli järkeä.

Äänestä

Merkel on osasyyllinen .

Äänestä
  • Yksi pää-arkkitehdeistä.

    Äänestä

Jos juttu on totta, niin onnittelut Saksalle. Olen joitakin vuosia ollut Saksassa ja silloin oli vähemmän ongelmia muualta tulleiden kanssa. Hollannissa on ollut ongelmia jo kauan niiden kanssa mutta ilmeisesti ovat saaneet asiat järjestymään. Tiedän että joitakin tyyppejä on karkotettu sieltä kun ei oikein sopeutuneet systeemiin. Sama käytäntö muihinkin maihin.

Äänestä

Ehkä lapsettoman Merkelin nännit kovettui tummien komistusten rinnalla

Äänestä

Ullatus ullatus, maailman "älykkäimmätkin" alkaa hiffata miksi tällä planeetalla on niin monta itsenäistä valtiota. Joku tarve niille on ollut 😭😭😭😭

Väännetään vielä rautalangasta, ei olla tultu koskaan toimeen keskenämme, siksi meillä on omat alueet.

Äänestä
  • Eurooppa on sisällis sodissa jo vuonna 2055

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eurooppa on sisällis sodissa jo vuonna 2055

    Reilusti ennemin.

    Äänestä

Kuka otti vastaan ilomielin

Äänestä

Taitaa nämä maahanmuuttaneet saaneet lähdön kotimaastaan ja syy näkyy.

Äänestä
  • Merkel otti kaikki rikolliset vastaan.

    Äänestä

Suvakeille vaikea paikka taas.

Äänestä

Miksi massiivi-maat kuten Kiina, Intia, useimmat Afrikan maat eivät harrasta "monikulttuuria"? Ainakin afrikan maissa tätä pitäisi pakottaa sinne koska ovat niin tiiviissä "yhteistyössä" eurooppalaisten ja jenkkien kanssa.
Nämä massiivikansat rupeavat heti öyhöttämään että "olemmehan me, meillä on ainakin satoja eri heimoja täällä" . Raukat eivät tajua että se niiden "monikulttuurisuus" siellä on vain samojen kansojen eri "heimoja" ei kokonaan eri etnisyyksiä ja toiselta puolelta maapalloa.
Se niiden rikas "kulttuurikin" on suurimmaksi osaksi samaa pasckaa, eri kuvioissa vain.
Täällä eri kulttuuri tarkoittaa geneettisesti erilaisten eurooppalaisten omia muista poikkeavia kansoja, kieliä ja tapoja. Näissä massiivimaissa miten lättänä leipä pastetaan, miten kangas värjätään eri sävyllä tai turbaani kiedotaan eri tavalla.

Äänestä
  • Juuri näin

    Äänestä

Mites ny yle ja mtv3? Niija ko suomenvaltamediasto? Entä hallituksessa ministeriöt. Voisiko monikulttuuristoon antaa rahoitusta js reilusti vai.Mietikööt miten suomenkansalle voisi syöttää valhetta. Voe voe ny tulee ilmastokatastrofi kun sähköautoja ei osteta. Eikö se monikultuurisuuskaan olekkaa rikkaus je.
Saksassa eikä Ruotsis se ei ole onnistunut.
Nyt kyllä eu.ssa pitää kokoustaa oikkei palijon.
Ja tietty pullakahveeta ja pilua iltaisin.

Äänestä

"Turha itkeä kun on kakat housussa"..
Merkel itse avasi niille pääsyn "turvaan", samalla meni Euroopan turvalluus vc pöntöstä alas. Mitään ei voi uskoa ennen kuin kokeilee. Pois niitä ei enää saa.

Äänestä
  • Pois saa mutta houreinen euroopan tuhoaminen jatkuu kunnes päättäjiä alkaa pudota.

    Äänestä

Sama Ruotsissa ja missä vaan.
Sitä vaan ei saanut sdnoa ääneen, mutta nyt saa.
Suomen kansa pian puhuu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

- Yritys rakentaa monikulttuurinen yhteiskunta ja elää rinnakkain on epäonnistunut, täydellisesti epäonnistunut, liittokansleri Angela Merkel sanoi aikoinaan.

Merkelin mielestä Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.

Näin se vaan on, suurin osa muzlimeista ei halua integroitua, eikä monet halua edes olla kantisten kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu