Arvoisa Suomen presidentti Stubb. Ei kannata kiertää maailmaa kertomassa, että Putiniin ei

Anonyymi-ap

voi luottaa. Sen tietävät kaikki vai luuletko, että USA ja Kiina saati EU’n johtajat eivät asiaaä tiedä. Sen tietävät jopa Erdogan, Orban ja Lukashenka. Menemättä siihen kuinka luotettavia ja rehellisiä kukin ovat, niin jopa naiivin rehellisestä Suomesta löytyy kaikenlaisia Kempeleen sutkeja ja vasurithan valehtelevat aina.

Kertoisitte, että sotarikollisen kanssa ei pidä neuvotella. Tosin sekin on huono pointti USA’lle. kun ne ovat tukeneet Israelia poikkeuksetta, vaikka Israel on syyllistynyt sotarikoksiin jo 60 vuotta. On turha puhua myös rauhan kyyhkysistä USAlle, jos sota Ukrainassa jatkuu. USA lopulta ansaitsee sodasta tavalla tai toisella.

Joten ainoat keinot, jotka teille jää. On haasta Trump, Putin ja Xi triatlon kisaan. Mutta sekään tuskin onnistuu, kun nuo kaikki kolme ovat voittamattomia P-Korean Kimin tapaan. Lopulta ainoaksi keinoksi vaikutta, ei Halosen tapaan oikoa Bushi krakaan, vaan läimäyttää Trumppia poskelle lujaa ja kovaa. Niin Melaniakin oletettavasti tekee ja Trump muuttuu kuuntelijaksi.

Ainoa asia mitä itsekeskeiset narsissit pelkäävät on luja läpsäytys. Tiedän kokemuksesta. Löin huomattavasti isompaa koulukiusaajaani suoraan kuonoon. Tosin hän pieksi minut sen jälkeen, mutta hän ei sen jälkeen koskaan kiusannut ketään. Kiitti jopa vuosikymmenien jälkeen hyvää iskuani. Sama tehoaa myös Kremlissä piileksivään Putiniin.

21

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trumppi luotttaa kamunsa Putiniin

    • Anonyymi

      Jos rikollisen pitäisi luottaa kumppaninsa rehellisyyteen ja lainkuuliaisuuteen, ei kai yhtään joukolla tehtyä rikosta tapahtuisi. Jos diilin tekijä on rikollinen ja sarja median mukaan todettu valehtelija, niin on kai suorastaan typerää mennä kertomaan hänen edustajalleen vastapuolesta, että siihen ei voi luottaa.

      Ihan oikeasti, ei kai tuo voi olla pää sanoma Suomen presidentiltä?

    • Anonyymi

      Stubbin uhoaminen ja saman kaikkien tiedossa olevan asian toistaminen kertoo yksinkertaisesta ihmisestä .Stubbin valtiomies taidot ovat heikkoa tasoa.

    • Anonyymi

      Nyt on stubbin pakka sekaisin. Suuruudenhulluutta.

    • Anonyymi

      stubin paikka olis pysyä kotimassa eikä juosta ympäri eu:ta hoilaamassa ukraina sodasta joka ei kuulu pätkääkä meidän turvallisuudelle vauhko mikä vauhko

    • Anonyymi

      Stubb on unohtanut diplomatian pelisäännöt täysin. Tämän herran ei kannattaisi avata suutaan ollenkaan.

    • Anonyymi

      Tämäkin aloitus on hyvä esimerkki siitä, että kun aloituksen kirjoittanut ihminen tai kone ei ymmärrä otsikon merkitystä, viestistä huomaa heti, ettei hän tunne asiaa josta kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Stubb luulee olevansa merkittävä tekijä maailman politiikassa, tosiasiassa suurin osa maailman johtajista nauraa tälle ylimieliselle pyrkyrille. Häntä ei kuuntele eikä noteeraa kukaan ja siksi hänen pitäisi pysyä kotimaassa ettei häpäise suomalaisia enempää.

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät muiden maailman johtajien mielipiteen Stubbista, vai oletteko siellä maailmalla omissa porukoissanne näin puhuneet, hihii!


    • Anonyymi

      poika mikä poika

    • Anonyymi

      Eussa on ollut yli kuusi vuotta Ursula von Layen , mitä hän on saanut aikaan , ei mitään. Mitä virkaa on johtajalla joka ei ole osannut EROOPAN puolustusta hoitaa ,rahaa virtaa mihin milloinkin. Hymyillä hän osaa ,muu sitten unohtuu. Euroopassa tärkeimmät asiat on puolustus ja terveyden hoito , kumpikin retuperällä. Ursula ei ole kyllä oikea henkilö tässä ajassa hoitamaan näin suurta asiaa mikä on nyt menossa , Euroopassa ja maailmassa.

    • Anonyymi

      ja meidän poika käy puhumassa propakandaa minkä kerkiää ympäri euta

    • Anonyymi

      EU on ajanut itsensä täydelliseen umpikujaan. EU sopii päättämään pullon korkeista ja muovikasseista.

    • Anonyymi

      Kaikki eivät tunnu sitä kuitenkaan sisäistävän, että venäjään ja Putleriin ei voi koskaan luottaa.

    • Anonyymi

      stub voisi ottaa Orpon ja Valtosen ja mennä sinne eturintamaan säästyisi suomessa valtion varoja.

    • Anonyymi

      stubin paikka on ruotsissa, laitoksessa tai israeliin rahottajiensa tykö

    • Anonyymi

      Onneksi ei ainakaan ole samanlainen, kuin MAGA-kultin johtaja.

    • Anonyymi

      STUBBE POINTITOVAT IHAN ALEsta

    • Anonyymi

      Putin on toiminut johdonmukaisesti - jopa ennakoitavasti, kun asiaa uskaltaa rehellisesti katsoa. Trump on kuin tuuliviiri. Juuri on pauhannut Euroopalle, että koko länsirintaman on asetettava Kiina-tuonnille 50% tullit. Ja eiköhän jo neuvottele Xin kanssa, voi arvata että USA ja Kiina solmivat pian keskenään onnistuneen tullisopimuksen.

    • Anonyymi

      Länsi ja Suomi ovat unohtaneet jopa diplomaitian pelisäännöt. Pienelle maalle tämä on typerää politiikkaa, joka tule vielä vastaan pahemmin kuin on tähän saakka tullut talouden romahtamisena. Sauli Niinistöllä petti kantti. Stubb on vastuuton hölöttäjä.

    • Anonyymi

      Stubbi ei uskalla sanoa isralista mitään trumbille muuten tulee lähtö potkut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3788
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3159
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      93
      2413
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1639
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1398
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1270
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1182
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1011
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1010
    Aihe