Eikö UT:n apostolien teot riitä kuvaamaan "alkukirkkoa"?
Nimi "apostolien teot" ei kuulunut alunperin tähän kirjaan, sillä kirja muodosti jälkimmäisen osan teoksesta, jonka ensimmäinen osa oli Evankeliumi Luukkaan mukaan. Kirjan tultua tunnetuksi itsenäisenä se sai TOISELLA vuosisadalla nimekseen "Apostolien teot" kirjan sisällön mukaisesti. Yhtenäisen alkuteoksen nimi ei ole tiedossa.
Vaikka kummassakaan kirjassa ei mainita kirjoittajan nimeä, kirjan kirjoittaja on todennäköisesti kirjojen alkuperäisen yhtenäisyyden vuoksi lääkäri Luukas, sillä häntä pidetään myös Luukkaan evankeliumin kirjoittajana. Tähän viittaavat useiden tutkijoiden mukaan myös ne matkakertomukset ( 16:10-17, 20:5-21, 21:18, 27:1-28:16 ), joissa kirjoittaja käyttää me-muotoa.
Vaikka jotkut arvelevatkin jonkun tuntemattoman kirjoittajan kirjoittaneen mainitut matkakuvaukset ja jonkun toisen, myös tuntemattoman kirjoittajan liittäneen ne apostolien tekoihin, tämä vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä, sillä kuvaukset ovat tyyliltään hyvin samanlaisia muuhun kirjan tekstiin verrattuna ja me-muoto on säilytetty myös lopullisessa tekstissä.
Kirjoittaja, todennäköisesti siis lääkäri Luukas, käytti lähteinään ainakin omaa matkapäiväkirjaansa ja Paavalin kertomuksia. Hän sai mahdollisesti tietoja myös muista lähteistä ja seurakunnan syntyajat omin silmin nähneiltä ihmisiltä.
Kirjan kirjoitusajankohta on epävarma. Se kirjoitettiin todennäköisesti varsin pian sen viimeisten tapahtumien jälkeen, noin vuonna 62 jKr. Ensimmäisen luvun ensimmäisessä jakeessa mainittu Teofilos, jolle Luukas kirjoitti tämän ja "edellisen kirjansa" ( Luukkaan evankeliumin ), oli luultavasti kristinuskoon kääntynyt pakana, jonka Luukas toivoi kirjeidensä avulla oppivan tuntemaan kristinuskon ja sen alkuperän paremmin.
Apostolien teot on kuvaus alkuseurakunnan synnystä, sen laajenemisesta ja evankeliumin sanoman leviämisestä yhä laajemmalle alueelle. Se selvittää myös alkuseurakunnan olemusta, julistusta ja toimintaa. Kirjan luvut 1-12 kuvaavat juutalaislähetystä päähenkilönään Pietari. Kirjan loppuosa ( luvut 13-28 ) kuvaa puolestaan pakanalähetystä kuvaten suurelta osin Paavalin toimintaa.
Apostolien tekojen alku kuvaa seurakunnan alkuvaiheita ( 1:1-2:47 ) ja Jerusalemin seurakunnan toimintaa ( 3:1-5:42 ). Suurin osa kirjasta kuvaa seurakunnan laajenemista ensin Palestiinassa ( 6:1-12:25 ), sitten Vähään-Aasiaan ja Eurooppaan ( 13:1-21:17 ) ja viimein myös Roomaan ( 21:18-28:31).
Mitä lopultakaan meille merkitsee jonkun kummallisen porukan siirtyminen Ameeriikan mantereelle? Miten se parantaa uskoa vaikka kuinka uskoo tuollaiseen uskomattomaan seikkailuun?
Sallitank mun eres ihmetel?
Turust

Vastaukset 13
Vanhimmat
syntyi silloin, kun Kristus perusti kirkon. Osa tuosta joukosta tai ehkä kaikki olivat koolla helluntaina Jerusalemissa, kun Pyhä Henki vuodatettiin. Alkuseurakunta valitsi keskuudestaan myös Mattiaksen Juudaksen tilalle. Ap.t. 1:15 - 26 kertoo tästä.
Ap.t 2. luvussa kerrotaan, että he "kaikki olivat yhdessä koolla". Kirkko oli siis jo olemassa, vaikka se olisi ollut vain yksi seurakunta.
Miten niin: "Mitä lopultakaan meille merkitsee jonkun kummallisen porukan siirtyminen Ameeriikan mantereelle?" - Kyllä se vaan merkisee ja paljon! He olivat niitä muita lampaita, joiden luona Kristus lupasi käydä sanoessaan,että he saavat kuulla hänen äänensä. Myös nuo muut löampat kirjoittivat Kristuksen sanoja, joiden merkitystä ei kristittyjen tulisi väheksyä.
varmaankin jotensakin eksyneet paitsi paikkakunnasta, niin myös oikeasta uskosta. Varmaan voi olla kovastikin hyväksi, että heille annettiin hieman tarkentavia ohjeita ikään kuin selkokielellä? Olivat pakostakin hieman niin kuin asemalle jäänyttä porukkaa?
Hyvinkin on mahdollista, että muilla lampailla tarkoitetaan juuri Ameeriikkalaisia? Vai miten Tapani sinä tuon asian näkisit?
Minä en vaan saa tuota ymmärretyksi, vaikka totinen tosi, olen tosissani yrittänyt.
Turust
Vaikuttaa näet siltä, että sinulla on aivan eksyneen näkökulma, kun kirjoitat "Ameriikkalaisista". Noin 600 eKr. ei ollut ameriikkalaisia sillä tavalla kuin nykyisin ymmärretään. Olisiko sinun syytä palata noiden muiden lampaiden kotilauman kedoille Jerusalemin seudulle. Kun sitten ensin miellät tuon lähtöpaikan ja seuraat heidän reittiään Arabian nimimaan läntisten seutujen kautta nykyisen Omanin rannikolle ja siitä edelleen laivalla Ameriikan mantereelle, niin ajatuksesi kenties eivät enää harhailisi niin paljon. Mormonin kirja olisi hyvä matkaopas.
Oikea usko heillä oli koko ajan, vaikka osa tuosta joukosta siitä luopuikin ja syntyi sotia. Jeesus Kristus ilmestyi niille, jotka olivat uskollisia ja sanoi: "Te olette niitä, joista minä sanoi, että minulla on myös muita lampaita."
minä kuitenkin tiedän missä olen, toisin kuin muuan Kolombo, joka ei tiennyt mihin oli matkalla, perille tultuaan ei liioin tiennyt minne oli tullut, eikä palattuaankaan tiennyt missä oli käynyt.
Onneksi nuo Nefiläiset matkustivat Ameeriikkaan silloin kuin se vielä oli mahdollista. Minä kun yritin mennä sinne hieman myöhemmin, niin konepistoolimiehet vartioivat viikkokausia etten päässyt jalallanikaan astumaan Ameeriikan mantereelle.
Toista kertaa en aio yrittää, oli tuo siksi piinallinen kokemus.
Turust
retki voisi olla uskottava ilman retkeilijöiden raamatusta poikkeavaa oppia, joka vesittää koko hommelin.
Kieltämättä olen hivenen ymmälläni. Olisipa kyseessä vaikka Neuvostotasavaltojenliitto (CCCR) niin asia voisi hyvinkin selvitä. Ryyppäämistä koskeva ohje on kyllä parempi mitä Neuvostoliitossa on koskaan sovellutettu.
Turust
kuin Raamatussa, vaikka kuinka koettaisit selittää toisin. Et ainakaan tähän mennessä ole onnistunut löytämään eroja perusasioissa.
minua huonompi löytäjä. Minä kyllä löydän helpostikin. Minä en vaan etsi. Kunhan lämpimikseni kyselen.
Missähän lienevät taas Josefinat ja muut mukavat tytöt? Minä voisin heille vaikka lemmestä luritella.
Turust
minä olen näihin päiviin saakka pitänyt itseäni kristittynä ja jos meillä nyt yhtäkkiä olisi sama oppi, olisin taatusti kääntänyt selkäni raamatun kristinuskolle.
noin paljon oppimme siis eroaa, ei mahra mittään.
oletan, että kommentoit tähän seuraavasti: "tuo nyt on sinun omaa oppiasi, tode"
tai jotakin muuta vastaavaa, eikös vaan?
kommentoin ja totean vaan, ettet ole esittänyt tosiasioita siitä, miten oppimme poikkeaa Raamatussa olevasta. Evankeliumi on tasan sama, jos ymmärrät, mitä evankeliumilla tarkoitan: usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta. - Tämä on evankeliumi. Siitä on selkeä lause kohdassa Ap.t. 2:38: "Kääntykää ja ottakaan itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."
Leevin kirjoittamana hieman oikean suuntaisena Mormonin kirjasta.
On olemassa varsin runsaasti varhaisia historiallisia todisteita siitä, että publikaani Matteus, jota Markus ja Luukas nimittivät Leeviksi, kirjoitti tämän evankeliumin.
Apostolisten isien kirjoituksissa esiintyvistä lainauksista ja viittauksista päätellen se on ollut jo varsin varhaisessa vaiheessa laajassa käytössä. Vaikka on mahdollista, että Markuksen evankeliumi kirjoitettiin ensimmäisenä ja se oli Matteuksen saatavilla, monet tutkijat ovat sitä mieltä, että molemmat kirjat ovat syntyneet täysin itsenäisesti.
Matteuksen evankeliumi on valmistunut joka tapauksessa ennen vuotta 70 jKr. sillä siinä ei esiinny yhtään mainintaa roomalaisten suorittamasta Jerusalemin hävityksestä vaan kaikki Jerusalemin tuhoa koskevat sanat ovat selvästi profetaalisia.
Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että Matteuksen evankeliumi olisi kirjoitettu alunperin arameankielellä. Tämä on kuitenkin varsin epätodennäköistä, sillä alkuperäistä arameankielistä Matteuksen evankeliumia ei ole löydetty eikä kreikankielisessä alkutekstissä ole mitään käännöksen tuntomerkkejä.
Toisaalta olisi ollut vastoin kreikkalaisia periaatteita antaa kirjalle nimi sen arameankielisen alkuteoksen tekijän mukaan, jonka joku toinen on kääntänyt kreikankielelle, sillä kreikkalaiset arvostivat vain kreikankielellä kirjoitettuja tekstejä.
Voihan olla mahdollista, että Matteus merkitsi ensin Jeesuksen puheita ja hänen toimintaansa muistiin arameankielellä (olihan se Jeesuksen aikaan Palestiinan valtakieli ja siten myös Jeesuksen äidinkieli) ja kirjoitti varsinaisen evankeliuminsa myöhemmin kreikankielellä.
Matteuksen evankeliumin erikoinen, tärkeä piirre on, että Matteus pyrkii osoittamaan Messiasta koskevien ennustusten toteutumisen Jeesuksessa. Matteus puhuu Jeesuksesta Israelin vapahtajana ja luvatun valtakunnan tulevana perustajana.
Muista evankeliumeista Matteuksen evankeliumi eroaa pitkien messiaanisen valtakunnan periaatteita, laajuutta ja toimintaa kuvaavien puheidensa (Matt. 5-7: ns. vuorisaarna, Matt. 13 ja Matt. 24-25) vuoksi.
Turust
Matteus pyrkii osoittamaan juutalaiskristityille, että usko Jeesukseen ei merkitse Vanhan Testamentin hylkäämistä, vaan että Vanhan Testamentin profetaaliset ilmoitukset Messiaan tulosta toteutuivat Jeesuksessa.
monen ei-kristillisen new age suuntauksen perusopeista! mm. pekka ervastin antikristillinen teologia perustuu vuorisaarnaan.
koska Kristus puhui samoista asioista nefiläisille, muille lampailleen, ylösnousemuksensa jälkeen. Käännöksessä on käytetty jo olevia tekstejä, jos asia on sama.