Jälleen kerran olemme saaneet malliesimerkin itäisen naapurimme tavasta suhtautua pieniin naapurikansoihin.
Koska Viro uskalsi peitellysti viitata N-liiton miehitykseen Baltian maiden kohdalla, paloivat käämit Venäjän hallituksen huipulla ja jo valmiiksi käsitelty rajasopimus jäädytettiin.
Koska Virokin on jo EU-maa (ja lisäksi Nato-maa), testaa Venäjä EU:n heikkoja kohtia rajojensa lähellä ja lähettää näin piiloviestejä eurooppalaisille kansoille siitä, että siloisen ulkokuoren piilossa murisee se entinen karhu, jonka väkivaltaista syleilyä on monikin rajanaapuri saanut vuorollaan kokea, myös Suomi ajallaan.
Tästä herääkin kysymys, että milloin Venäjä alkaa tosissaan testata Suomen EU-jäsenyyden kestävyyttä esim. vihjaisemalla epäselvyyksiin välillämme kulkevan rajan oikeista linjauksista.
Koska palasin vasta eilen parin viikon kestäneeltä peitetoimintamatkaltani, en ole täysin tietoinen, miten paljon asiasta on täällä jo käyty keskustelua, mutta ei kai yhden kirjoituksen lisäys aiheuta suurtakaan mielipahaa, vaikka Viro toki onkin meidän sukulaiskansamme?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kekkonen puhui aikoinaan "neulanpistopolitiikasta".
Yritätkö nyt jatkaa hänen silloin hillitsemäänsä myyräntyötä kaivamalla maaperää meidän ja Venäjän välisten hyvien suhteiden alta?
Jos luit kirjoitukseni tarkkaan, käsittelin siinä lähinnä Viron ja Venäjän välistä rajakiistaa.
On kai täällä oikeus kritisoida muitakin valtioita kuin lähes jokaisen kirjoittajan hampaissa olevaa USA:ta?
Ja kun Venäja kohottaa kulmakarvojaan niin nämä sankarimme huutavat kurkku suorana EU:a ja NATO:a apuun. Jos teidän räksytyksenne todella joskus tuottaa tulosta, niin kai sitten olette etulinjassa. EU:sta ja NATO:sta on turha odottaa apua.
Täällä ei saa kritisoida mitään valtiota mutta USA:ta saa ja pitää vihata silmittömästi. Lähi-idän kansoista ei tarvitse välittää riittää kun vihaa tarpeeksi Yhdysvaltoja ja haukkuu heidän kaikki toimensa maailmanrauhan säilyttämiseksi ja keksii sitten vaikka omasta päästä vielä jotain uusia syytöksiä.
Vain muuan nicki on asiasta maininnut,mutta vain sivulauseena.
Suomalainen media ei juurikaan noita asioita käsittele. Venäjä vaati Tarton rauhan rajojen uudelleen tarkistamista,joka on suomeksi sitä, että Viro joutui luopumaan mm. setukaisten alueesta,sekä 5- 55 km levyisen alueen luovuttamista Venäjälle koko Venäjän vastaisesta rajastaan n. 350km pituudelta.
Viro suostui vaatimuksiin,koska se on ehtona NATO:oon pääsemiseen.
Venäjä käytti tilannetta todellakin härskisti hyväkseen. Mutta Viro sai kuitenin turvan NATO:sta.
Suomimedia ei käsitellut asiaa kuin vain pikku-uutisena. Yle kyllä uutisoi kaiken mitä Irakissa tapahtuu. Niin pientä asiaa tuskin onkaan Irakissa, josta suomettunut Yle ei saisi uutista. Ja uutisen on oltava Ylen stalinistiseen tapaan Usa vastainen.
Suomettuneisuuden historiasta kirjoittivat palstalla todella hyvin nickit Jan-Erik, sekä Tacitus. Analyyttinen kirjoitus pureutui aika syvälle ko. asiaan,ja todeten sen olevan "tilan",jota voi verrata sairauteen.
Lähteenään heillä oli politologi Alain Minc'n tieteellinen tutkimus suomettuneisuudesta(ransk.:finlandisatio), sekä kirja " Le syndrome Finlandaise" .
pian venäläiset ovat vaatimassa rajaa kymijoelle pietarin turvallisuuden nimissä,kuten vaativat petsamonkin aikoinaan,vaikka sinne pietarista matkaaa 1400km.
Toki Venäjän reaktio on toisaalta ymmärrettävää, koska menneet on menneitä, eikä niitä pitäisi kaivella, vaan pyrkiä tulevaisuudessa rauhaan ja sopuun. Ja jotta mittakaava pysyisi mielessä, onhan Venäjä sentään rauhanomainen pysyessään diplomatian tasolla näissä kiistoissa, kun taas USA tappaa, ja kiduttaa toisia kansoja pelkästään luonnonvarojen vuoksi.
Mielestäsi Venäjä toimii siis rauhanomaisesti Tsetseniassa?
Tsetsenia on kuitenkin Venäjän sisäinen asia. Tosin Venäjä siellä taitaa toimia lähes yhtä rikollisesti mitä USA Irakissa, joka ei kylläkään ole koskaan ollutkaan osa USA:aa!
USA:n toimet Irakissa ovat huomattavasti sivistyneemmät kuin Venäjän barbaariset toimet Tsetseniassa. Se, että Tsetsenia on osa Venäjää, ei merkitse tässä mitään.
venäläinen velhe elää ja voi hyvin.
Testaa EU:n heikkoja kohtia? Niitä Venäjä saa kyllä etsiäkin. EU on kuitenkin sekä taloudellisesti että sotilaallisesti täysin ylivoimainen. Talouden saralla venäjällä ei ole mitään sanomista, eikä sotilaallisestikaan - EU -maiden sotabudjetti on moninverroin Venäjän vastaavaa isompi.