Nimittäin ratkaisu Sonninmäen liikennejärjestelyihin. Aamupostissa Mauno Tamppari on esittänyt loistavan suunnitelman.Se olisi toteutettuna nopea ja edullinen. Mainio asia kun taloustilanne on mikä on.Ja rahanreikiä on paljon.Pysäköintitalosta kokouspalkkioihin. Uskoisin valtaosan aiempaa oikotiehanketta vastustaneiden henkilöiden olevan yhtä valveutuneita ja rahoituksesta ja liikennesuunnitelusta perillä olevia kuin Tampparikin.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Ei varmaankaan Tamppari yksin ole suunnitelmaa keksinyt.Kun miettii kuinka edullinen ja ennen kaikkea luontoystävällinen se on niin epäilys siitä että vihreät ovat mukana esityksessä nousee mieleen. Onhan esitys järkevyydessään vailla vertaa. Tulee jopa mieleen ajatusten ottaminen presidentti Trumpilta.
- Anonyymi
Aamupostin päätoimittaja on antanut huumorimiehen jutulle pääkirjoituspalstan. Tuo Trumpilta mallin ottaminen saattaa olla tahatonta, mutta sehän on fakta että Trumpkin on kaistapää. Kaistoja AP:n jutussa on tarjottu runsaasti. Ja töyssyn siirtojakin muutama.
Kirjoittajalla on ollut reilusti "kieli poskessa" tuota juttua laatiessaan.
Lehden toimitus on päättänyt keventää lakkoja ja sotia pursuavan ankean maanantaiaamun tunnelmaa sarkasmia sisältävällä hupijutulla.
Kiitän jutun kirjoittajaa, että hän on huomannut asiansa älyttömyyden, ja nyt kääntää sen nyt edukseen hauskalla jutulla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641750Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15841Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
- 81626
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92585- 45518
- 47505