Carlson ei ole löytönyt vuokralaista?

RTV- taloon, eikö Mikkeliin ole tulossa
mitäään uutta erityisliikettä.
Miksi Carlson ei myy RTV-taloa?
Onko oletettavissa, että Carlson
olisi saamassa esimerkiksi kaupungilta tulevaisuudessa
enemmän rahaa, mitä se saisi jos möisi nyt pois? Eli onko oletettavissa
että jotain. on tekeillä esimerkiksi
juuri sataman suhteen
6459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

RTV talo puretaan ja Riihelän kaavailema
kansantalo siihen tilalle?
Mikkelissä on jo niin paljon kaikkea, ettei
tänne yksinkertaisesti kannata minkään
erikoisliikkeen tulla.
Kaupungilla tuskin on muita omia intressejä kuin sataman täydellinen tuhoaminen.

Äänestä
  • Jotenkin tuntuu, että kevääseen mennessä alkaa satamassa tapahtua. RTV:n talo lanataan ekana, sitten alkaa pikku hiljaa kirjaston alas ajo. Kirjasto siirretään väistötiloihin siksi aikaa
    kun kansantalo valmistuu.
    Vaikka joku oli nähnyt RTV:n talolla remppa ukkoja, niin nyt mennyt kuitenkin niin kauan aikaa
    eikä mitään ole tapahtunut. Ellei siellä sitten tehdä täydellistä peruskorjausta.

    Äänestä

Kuka ihme sinne satamaan menisi, ollut ihan kuollut paikka jo vuosia. Harmi. Kahvio ja ravintolakaan siinä satamassa ei kannata, saunalautalla ei ollu kysyntää tarpeeksi, kukaan veneilijä ei mikkelin satamaan tule koska on todella huonossa paikassa.

Äänestä
  • Mikään erikoisliike ei halua Mikkeliin tulla, kun täällä on jo kaikkia liikkeitä jo miltei
    liikaakin. Mikra oli varmaan aikoinaan hyvällä paikalla. Itse en siinä koskaan käynyt
    ja keskustan Mikrassa muistan vain yhden kerran lapsena käyneeni.
    Mikkeli on (valitettavasti) Saimaan pussin perä. Veneilijät tulevat Mikkeliin vaan tankkaamaan tai muuten huoltamaan veneitään, eikä sekään aina onnistu, mitä tulee Länkkärin tekstiviesteihin. Mikkelin satamassa pitäs olla jokin täky, jonka takia Mikkeliin tultaisiin varta vasten myös veneillä. Nyt veneilijät tulevat vaan, jos on tarvis. Eikä tarvii tulla satamaan asti, kun Prismaan pääsee veneelläkin.
    On vahva tunne siitä, että satamassa alkaa kohta tapahtua, oikein kuulen jo mielessäni
    kaivinkoneen teleketjujen kitinä ja purkukauhan rutinan. Kohta kaivetaan Kansantalon
    perustuksia ja kirjastoa aletaan siirtämään pikkuhiljaa pois. Onneksi välissä on vaalit, ennen vaaleja ei toivottavasti tapahdu mitään.

    Äänestä

Entinen Rtv:n työntekijä kertoi että Hankkija muuttaa carlsonin tiloihin. Aika perseestä on ollutkin käydä hankkijalla. Ne pihanristeykset ovat kauheita poistua.

Äänestä
  • No, se oliskin todella paljon parempi paikka Hankkijalle, kuin nykyinen. Hankkijaan on ollut
    todella huono mennä, enkä ole sen takia käynyt Hankkijalla, vaikka ostettavaakin ehkä olisi sieltä ollut.
    Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu Hankkijan nykyiselle kiinteistölle? Hankkijahan on
    todella isolla tontilla, joka päättyy junarataan ja radan toisella puolella on Eloisan pysäköintitalo. Ei varmaan tarvitse pohtia hirveän syvällisiä Hankkijan tontin tulevasta
    käytöstä. Hankkijan muutto RTV:n taloon lienee ehkä myös vain väliaikainen ratkaisu.
    Ensin laitetaan Saksalan alikäytävän puolelta hankkijan vanhaa kiiteistöä matalaksi. sitten siirrytään kohti Laiturikadun vanhoja kiinteistöjä, sitä yhtä venehuolto liikettä, sitten konevuokraus yritys.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

RTV- taloon, eikö Mikkeliin ole tulossa
mitäään uutta erityisliikettä.
Miksi Carlson ei myy RTV-taloa?
Onko oletettavissa, että Carlson
olisi saamassa esimerkiksi kaupungilta tulevaisuudessa
enemmän rahaa, mitä se saisi jos möisi nyt pois? Eli onko oletettavissa
että jotain. on tekeillä esimerkiksi
juuri sataman suhteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu