EU-komission kyseenalaisin komissaari on kevytkomissaari Olli Rehn, jolla pitäisi olla vastuunaan EU:n laajenemisasiat.
Jo EU-parlamentin kuulustelujen loppuraportissa todettiin, että Olli Rehniltä puuttuvat visiot tämän tehtävän hoitamiseen.
EU-parlamentin kommentti on kuvaava. Kevytkomissaari Olli Rehn edustaa kepulaista poliittista virkanimitystä pahimmillaan. Kepun piti väkisin löytää kotimaassa poliittiseksi ongelmajätteeksi muodostuneelle Olli Rehnille tehtävä. Siksi Rehn juntattiin EU komissioon ohi pätevien tehtävän tavoittelijoiden.
Kevytkomissaari Olli Rehn on heikoin lenkki koko uudessa komissiossa. Vaikea uskoa, että Rehn saa pysyä virassa koko kautta.
Rehnin heikko asema on huomioitu jo mietittäessä EU:n uutta ulkoministerin tehtävää. EU:n tulevalle ulkoministerille aiotaan siirtää suurin osa kevytkomissaari Olli Rehnillä tällä hetkellä olevista tehtävistä.
Lisäksi Olli Rehnin heikkouden takia on alettu miettiä kannattaa EU:n laajenemista harkita lainkaan tällä hetkellä.
Kevytkomissaari Rehnin palli heiluu
4
182
Vastaukset 4
- LUKIJAT
Sinä itse olet heikoin lenkki kaikista täällä olevista vaikka mittais millä barometrillä tahansa. Sinä jauhat yhtä samaa viikosta toiseen vaihda jo levyä jos et pysty niin mene hornantuuttiin.
- mummon mökki
Olli Rehnin nimitys edusti räikeimmillään perikepulaista jäsenkirjaan perustuvaa nimityskulttuuria. Tästä oltiin jo päästy pois Kepun ollessa oppositiossa, mutta Kepun tulo hallitukseen palautti vanhan linjan.
Myös Esko Ahon nimitys Sitraan oli täysin samaa linjaa.
Esko Aholla ja Olli Rehnillä ei kummallakaan ollut eikä ole lainkaan substanssiosaamista virkojensa suhteen. Vain ja ainoastaan Kepun lannanruskea jäsenkirja oli nimitysperusteena ja nimityksissä ohitettiin useita todella päteviä henkilöitä.
Linja ei muutu ennen kuin Kepu taas viimeistään seuraavien vaalien jälkeen putoaa oppositioon.- Onkin
Kyllä on karseeta menoa,pitäisi ottaa edes jossain asioissa oppia sossuista,heillä kun ei ole ensimmäistäkään poliittisin perustein tehtyä virkanimitystä.
- oivahärkönen
... mitä suurimmassa määrin poliittinen tehtävä ei kä kyseessä ole virkanimitys vaan sopivan poliittisen kokemuksen omaavan henkilön nimittäminen komissiossa olevaan Suomen kannalta tärkeimpään poliittiseen tehtävään.
Aikaisempi komissaari oli sossupoliitikko Erkki Liikanen, jonka sossupresidentti nimitti.
Myöhemmin toinen sossupresidentti nimitti samaisen Liikasen Suomen Pankin pääjohtajaksi. Muiden puolueiden edustajia hän ei ole nimittänyt Pankin johtokuntaan, vaan on suosinut ns. asiantuntijoita. Nyt johtokunnassa on pääjohtaja ja varapääjohtaja (Louekoski) kovia sossupoliitikkoja ja muut jäsenet ovat asiantuntijoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421620- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70960Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi325913- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69671
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571