Tampereen kaupungin omakotitonttihaku

Anonyymi-ap

Sain Tampereen kaupungilta alla olevan sähköpostin liittyen syksyn 2024 omakotitonttihakuun. Osaisiko kukaan kertoa mitä ihmettä Tampereella tapahtuu? Vaikuttaa olevan yhden miehen sota Tampereen kaupunkia ja rakentajia vastaan. Kuka hän voisi olla?


"Hyvä syksyn 2024 omakotitonttihaussa tontin saanut,

Lähestymme teitä lisätiedoilla tonttien luovutusaikataulua koskien. Tavoitteenamme oli päästä tekemään maanvuokrasopimuksia ja kiinteistökauppoja tonteista kanssanne keväästä 2025 alkaen. Valitettavasti tonttiarvontaa ja varaamista koskevasta kaupungin päätöksestä (kiinteistöjohtaja
31.10.2024 § 674) on tehty kunnallisvalitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Lisäksi saman henkilön toimesta on jätetty yksittäisiin omakotitonttien varaamista ja vuokraamista koskeviin päätöksiin oikaisuvaatimuksia. Oikaisuvaatimuksia on tähän mennessä tehty vajaasta kymmenestä päätöksestä ja mahdollista on, että myös tulevista syksyn 2024 tonttihakuun perustuvista omakotitonttipäätöksistä tullaan tekemään oikaisuvaatimuksia sekä edelleen kunnallisvalituksia hallinto-oikeuteen.

Koska maanvuokrasopimuksia ja kiinteistökauppoja pääsemme tekemään vasta kaupungin vuokraus- tai myyntipäätöksen tultua lainvoimaiseksi, haluamme saattaa teillekin tiedoksi mahdollisen viivästyksen rakentamishankkeellenne. Mikäli tonttianne koskeva päätös tulee etenemään hallinto-oikeuteen, viivästyy päätöksen lainvoimaistuminen sekä sitä kautta maanvuokrasopimuksen tai kiinteistön kauppakirjan allekirjoittaminen noin 1,5 vuodella. Tulemme olemaan kaikkiin tontin saajiin henkilökohtaisesti yhteydessä päätöksen tultua lainvoimaiseksi tai vastaavasti mikäli siitä tullaan tekemään kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen.

Ymmärrämme mikäli päätöksen lainvoimaistumisen odottaminen vaikuttaa halukkuuteenne rakentaa varaamallenne tontille. Sellaisille varaajille, jotka haluavat luopua tontista viimeistään toukokuun loppuun mennessä, jo maksettu varausmaksu palautetaan. Luopumispyynnön ja tilinumeron varausmaksun palauttamista varten voi jättää e-lomakkeella"

21

1205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onkohan kyseessä taas tämä Rotikanta ky nimeä käyttävä ammattivalittaja?

    • Anonyymi

      Edellinen kommentti näköjään poistettiin. Kyseessä ei ole Rotikanta ky mies vaan toinen Tampereen surkeus. Valittanut jatkuvasti useista eri omakotitonttihausta jo vuosia. Tainnut mennä sukset ristiin kaupungin kanssa ja nyt siitä kärsii jokainen omaa kotia haaveileva.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ovat varmasti saaneet reilun sakon. Harmi, ettei selviä päätöksestä

    • Anonyymi

      Kiitos kaikille vastauksista. Kovasti tämä laittaa harmittamaan.

    • Anonyymi

      En oikeesti ymmärrä miten joku voi olla niin tahallaan sotkemassa kaiken. Ei riitä ettei saa omiakaan hommia hoidettua vaa pitää vielä tehdä kaikkensa, että muidenki tekemiset menee täysin mönkään. Ja sit ei ees yritetä korjata virheitä vaa hommat vaa menee vielä vaikeemmaks. Tuntuu et se tekee sen ihan tarkoituksella eikä sillä oo mitään hajua kuinka paljon se vaikuttaa muihin. Eikö se voi joskus miettii, että vois ottaa edes vähän vastuuta omista teoistaan ja olla miettimättä vähän enemmän miten se vaikuttaa muihin? Ei tätä jaksa enää. Tää on iha järjetöntä!!!

      • Anonyymi

        Sellaisia ihmisiä ei yhteiskunta tarvitse vaan sitä varten on laitokset olemassa ja siellä lukitut kopit


    • Anonyymi

      Muuallakin Pirkanmaalla on tontteja ja taloalueita. Jos ei halua just tänne tai on vaikeuksia saada.

      • Anonyymi

        Mutta jos haluaa asua tampereella niin pitääkö olla demarien puoluekirja , jotta saa tontin 🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos haluaa asua tampereella niin pitääkö olla demarien puoluekirja , jotta saa tontin 🤣

        Joo. Voi olla mikä vaan puolue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Voi olla mikä vaan puolue.

        muinoin oli näin


    • Anonyymi

      Oikeudesta saa kaverin nimen ja sitten se vain katoaa 🙂

      • Anonyymi

        Asuu Mettonkatu 23A


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Googlen kautta löytyy tietoja vuokrasopimuksen purkamisesta. Hakuun vain: "rakentamisvelvoiteajan pidentäminen TRE:4474/10.00.03/2016"

    • Anonyymi

      Tyyppi voittaa tontin, mutta ei saakaan sitä. Ihan oikein että valittaa. Voisi Tampere taipua ja maksaa bile Ilmarin bilebudjetista käypä korvauksen.

    • Anonyymi

      kun kunta kaavoittaa omakotitontteja niin ne arvotaan tai annetaan sosiaaliperustein esim. perheille ja sitten rakennetaan

      onneksi kerrostaloista saatiin pois tuo , jos yksikin on eri mieltä niin ei tehdä 😠😠😠

    • Anonyymi

      joku sellainen esim. sarjavalittaja pitää saada pakkohoitoon !!!

    • Anonyymi

      Nimi on julkaistu. Samaa touhua vuosikymmenet.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe