Eu ja Bryssel on hiljaa

Anonyymi-ap

EU ja Bryssel on hiljaa vaikka nyt olisi toiminnan aika. Onko Brysselissä juututtu kirjoittamaan uutta direktiiviä pullonkorkeista?

16

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      trumb määrää tahdin ei siinä euroopalta kysellä mitään.Ukrainalla on ollut jo 3v sopia rauhasta mutta euroopan maat suomi lukien eivät halua

      • Anonyymi

        Venäjä olisi voinut olla hyökkäämättä Ukrainaan 3 vuotta sitten.


    • Anonyymi

      Venäjä halusi ja saa maa yhteyden Krimille.
      Se riittää.
      Turhaa pelottelua että sota siitä leviäisi.

      • Anonyymi

        Ei riitä. Sotarikollinen Putin pitää saada telkien taakse.


    • Anonyymi

      Eivätkö kansalaiset edelleenkään tajua että EU on itsenäisten valtioiden talousunioni, eikä mikään liittovaltio jolla olisi yksi presidentti. Unioni ei ole muuta kuin usean itsenäisen valtion liitto, joilla jokaisella on itsemääräämisoikeus. Näin kriisiaikana tällaiset unionit ovat heikkoja koska unionilla ei ole yhteistä armeijaa, eikä 100% yhtenäisyyttä. Tällaisena liittona mm.Suomikin tahtoo sen olevan naiivina ajatuksena olettaen että NATO pelastaa, mikä ei ole yhtään varmaa. Trumpia Eurooppa, mukaanlukien Suomi ei kiinnosta pätkän vertaa

    • Anonyymi

      komissaari virkkusen puheet täyttä ropakandaa että tilanne on pahempi kuin tosenmaaliman sodan aikaa

    • Anonyymi

      Kampaviinerit juuttuneet kurkkuun.
      Hiljaista on.

    • Anonyymi

      Euroopan johtajat järjestävät paljon kokouksia mutta eivät saa aikaan mitään sellaista mikä hyödyttäisi tavallista ihmistä. Yhdysvallat keskittyy oman maan talouteen ja työllisyyteen. Eurooppa ei tee mitään joten talous hyytynyt ja työttömyys pysyy korkeana ainakin suomessa.

    • Anonyymi

      Ne vaan istuskelee viinereiden kera hätäkokouksessa. Kun ei vaan jaksa. Kiire pestä astiastojaan, kiire katsomaan balettiesityksiä tai Marinin puheita tasa-arvosta, kiire käydä oktoberpilsnerillä (kevättalvikin on oktober), kiire tanssia wienerwalssia tai katsoa musiikkiesityksiä, kiire debatoimaan, kovat keskustelut taiteesta, vuorovaikutuksesta, tasa-arvosta, naisten muodista, maahanmuuttajien muotivirtauksista, kampauksista, helman/lahkeiden pituudesta tänä keväänä.
      Siinä on tarpeeksi kiirettä, mokomat hätäkokoukset vievät turhaan aikaa. Kahville pitää päästä.

    • Anonyymi

      Ja stana ne pullonkorkit, niissä riittää vielä hiomista. Direktiivi on vasta 2 metriä korkea pino paperia, vielä täytyy toinen samanlainen kasa saada aikasiksi.

    • Anonyymi

      Eu: johtajat jäävät historian kirjoihin heikkoina hävijäjinä , toivottavasti opettaa edes tulevia sukupolvia toimimaan toisin .

    • Anonyymi

      EU on USA:n osavaltio. Odotellaan Trumpin käskyjä.

      • Anonyymi

        Eu on talous unioni ei valtiollinen hallinto elin eikä todellakaan autonomisten valtioiden yläpuolella oleva instanssi.

        Eu on virkamies taho jolla ei siten ole mandaattia neuvotella mitään asiasta missään instanssissa suoraan valtioiden puolesta ,kuten liittovaltio hallinolla.

        Eli mikäli tuo instanssi Eu kokouksissa asetettaisiin äänestyksellä edustamaan jäsen valtioita, tietäisi se sitä että välikätenä se kuuntelisi ja esittäisi asioita jäsenvaltiolle ,jotka vietäisiin jäsen valtioiden parlamentaarisiin hallintoihin käsiteltäviksi. Kysymys kuuluukin mitä lisä arvoa Eu toisi neuvottelupöytään, kun se vain hidastaisi ja vaikeuttaisi asioiden käsittelyä ja päätöksentekoa.

        Päätöksenteko valta ei ole suoraan siirrettävissä autonomisista maita kuten Suomi ulkoiselle taholle ei osin eikä kokonaan ,koska tuo tarkoittaisi päätöksenteon ulkoistamista kansallisen parlamentin yläpuolelle osin ja se on lainsäädännöllä kriminalisoitu koska autonomiaamme , eli itsenäisyytemme on suojattu ulkoiselta vallan anastukselta.

        Mm Tuosta ja edunvalvonnallista syistä autonomiset valtiot edustavat suoraan kansakuntaansa neuvotteluissa joissa asiat koskevat valtiota, jota varten edustamaan kansanedustajisto kussakin valtiossa on valittu.

        Edustus on oltava suoraan kustakin valtiosta jota asiat koskevat eikä valtiota voi edustaa toinen valtio ,sillä kukin valtio valvoo omia etujaan parhaalla mahdollisella tavalla . Mikäli jokin toinen maa valvoisi toisen intressejä ei valvottavan intressit tulisi valvotuksi parhaimmalla mahdollisella tavalla vaan valvojan intressejen näkökulmasta jolloin valvoja vois pahimmassa tapauksessa käyttää asemaansa omaksi eduikseen kuten monasti siirtomaa hallinnoissa on tehty.

        Mitä tulee kansainväliseen politiikkaan on suurvalloilla aina etu asema ,sillä ne omaavat taloudellisen ja sotilaallisen mahdin. Siksi pienillä valtioilla on vähäinen valta neuvottelupöydissä joissa punnitaan voima suhteita. Pienien valtioiden on mahdollista yhdistää kantojaa toinen toistaan tukien ja liittoutua saaden lisä painoarvoa neuvotteluihin. Suomelle luontaiset kumppanit tuossa suhteessa onkin pohjoismaat.


    • Anonyymi

      Jean Monnet s.1888 3 min.epäonnistuneen coitus interruptuksen seuraamuksena. Kiovaakaan ei onnistuttu valtaamaan kolmessa vuodessa, eikä EU:n puolustusta ole saatu alullekkaan 30vuodessa!

      • Anonyymi

        Epäoleellista ,puhua Eu puolustuksesta. Euroopan valtiot kuuluvat järjestään Natoon, joka on sinällään Euroopan puolustus järjestelmä /yhteinen sotilas liittouma.

        On harhaan johtavaa puhua erikseen Eu:n puolustuksesta ,sillä Euroopan valtioiden sotilaallinen puolustus kyky ei nouse eriyttämällä Eu valtiot Natosta ,vaan päin vastoin tuo puolustus heikkenee. Nato on se jossa Euroopan valtiot ovat sotilaallisesti liittoutuneet ja Natossa kansalliset valtiot vaikuttavat suoraan ilman väli instansseja, jotka ovat tuossa suhteessa täysin tarpeettomia. Instanssit/ ulkoiset vikamies koneistot kuten Eu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäoleellista ,puhua Eu puolustuksesta. Euroopan valtiot kuuluvat järjestään Natoon, joka on sinällään Euroopan puolustus järjestelmä /yhteinen sotilas liittouma.

        On harhaan johtavaa puhua erikseen Eu:n puolustuksesta ,sillä Euroopan valtioiden sotilaallinen puolustus kyky ei nouse eriyttämällä Eu valtiot Natosta ,vaan päin vastoin tuo puolustus heikkenee. Nato on se jossa Euroopan valtiot ovat sotilaallisesti liittoutuneet ja Natossa kansalliset valtiot vaikuttavat suoraan ilman väli instansseja, jotka ovat tuossa suhteessa täysin tarpeettomia. Instanssit/ ulkoiset vikamies koneistot kuten Eu.

        Lisäys: Ja muuten Eu: sta tuli /on tullut vähemmän valmista ,kun tuosta hektisestä hetkestä josta Monnet sai alkunsa, mutta yhtä paljon vahinkoa. ..,kyllä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe