" Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti". Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.
Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa." 15Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."
Vatikaanin johtoon nainen:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6843a907-6555-4970-a3ad-bed8e954e2a5
Porttokirkko katolilainen, uskoton iljetys, haluaa naimisin epäjumalpalvojan Muhametin kanssa , jotta voisi synnyttää epäsikiönsä krislamin.Häät he haluavat viettää 2030.
Paavi nimitti hengellisyyksiä opettaneen naisen miehille johtajaksi
26
174
Vastaukset
- Anonyymi
No, entä sitten? Maailmassa tapahtuu paljon jumalatonta. Mitä sitä kauhistelemaan.
Kukin tekee omat valintansa. Jokaisen velvollisuus on huolehtia itse itsestään, mitä uskoo, mitä ajattelee, mitä tekee, mitä ja Ketä palvelee.
Jeesus sanoo: "Seuraa sinä Minua."- Anonyymi
Niin ,tämä saastainen kirkko sanoo samaa ja eksyttää .
Pedo-kirkko ja mitä he saastat ovat tehneet maissa joss on aborgineeleja..Lapsihautoja yms.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ,tämä saastainen kirkko sanoo samaa ja eksyttää .
Pedo-kirkko ja mitä he saastat ovat tehneet maissa joss on aborgineeleja..Lapsihautoja yms..Hyi,,tiedän lukeneen tämämn kirkon saastaa
- Anonyymi
"Roomassa syntyneellä 56-vuotiaalla Petrinillä on tohtorintutkinto yhteiskuntatieteistä. Hän on aiemmin opettanut taloustiedettä Pyhän Tuomas Akvinolaisen paavillisessa yliopistossa."
Nyt näitä "Money Matters" -uskiksia putkahtelee johtovirkoihin kaikkialla. - Anonyymi
Sivullisen komment: On siellä paljon ymmärrettävinkin sanoin "tulkittavaa" tekstiä, kuin tuo loppujen lopun Ilmestyskirja.
Kannattaisikohan meidän keskittyä itsensä Jeesusherran opetuksiin ja apostoli Paavalinkin viisauksiin. Voisikohan Sana silloin aueta??
Te ymmärrätte, mutta ette ymmärrä ymmärtämistänne.
Vatikaanin asiat on Vatikaanin asioita. Ja Suomemme asiat Suomemme asioita.
Amerikan asiat on Amerikan asioita. Ja Saksat, Ranskat, Ruotsit, Norjat, Sveitsit, Venäjät...ym.
Kuinka paljon maita onkaan.
Kannattaisi aloittajankin keskittyä arkisimpiin asioihin ja lukea Pyhää Raamattua ja Jeesuksen opetuksia.
Oli sitten miesosapuoli tai naisosapuoli.- Anonyymi
Aamen. Tuotahan minäkin edellä sanoin.
- Anonyymi
Vatikaanin asiat on Vatikaanin asioita
On mutta saastaa moni.Pedofiliaa papeilla joka pitää tuomita,kuten paavinkin on varmaan pedofiili sika.
Tälläistä on rotan uskolahko ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen. Tuotahan minäkin edellä sanoin.
Aamen. Tuotahan minäkin edellä sanoin.
Etkö rotta välitä paavin ja pappien pedofiliasta ja vähemmistökansojen lapsi murhista mitä on hautausmaat esim.Kanadassa tullut julki ja se on katolilainen saasta !
Tiedetään. Ihme että sai pitää henkensä.
😊 😊 😊 😊 😊- Anonyymi
Paavi Fransiskus on jopa enemmän harhassa kuin kaikki edeltäjänsä, jos mahdollista. Frank on tullut vanhuudenhöperöksi.
- Anonyymi
henkki vei parhamin ja olsenin kirkastusvuorelle nuorten poikien kanssa.
- Anonyymi
Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami!
Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! Parhami Olseni, Olseni Parhami! - Anonyymi
Parhami ol' sen oikean opin julistaja!
- Anonyymi
Mutta ei sentään vuokranneet kokonaista laivaa parinvaihtokiemurteluihin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami ol' sen oikean opin julistaja!
Onko se aemrikan 1900-luvun houre:) Jostain luin tän ..amerikasta tulee vain anuksen juttuja.On se ,että kahelit uskoo johonkin 1900-luvun kaheliin ja meillä KRISTUS JESUS,HÄN JOKA ON JUMALAN POIKA,RAKKAUS,TIE JA VALO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami ol' sen oikean opin julistaja!
Parhami ol' sen oikean opin julistaja!
On on :))) jenkki 1900-luvin hörinää:))
Voi ihgua..
- Anonyymi
Miksei helluntailaiset puhu mitään palstan aiheesta Helluntailaisuus?
Omertan laki?- Anonyymi
Mitä sinulle pitäisi puhua, ethän sinä mitään kuuntele etkä ymmärrä kuulemaasi !
Paras olisi jos pysyttelisit vain puuäijän ja lutterisi lähettyvillä. - Anonyymi
Onko helluntalaiset Kristin uskovia? Amerikasta tulee niin paljon pahaa?
- Anonyymi
Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
- Anonyymi
Ei tuo helluna amerikan ole ihan terve.
- Anonyymi
Paavista tuli helari käden käänteessä ja helareista ilmestyskirjan peto.
Nykyisin ei enää tehdä lapsimurhia kovinkaan paljon ja homostelukohut rajoittuvat siihen kun joku heiluttaa Raamattua tai jotkut fallosta.
Maailma on vähän ympärillä muuttunut jos emme satu huomaamaan. - Anonyymi
Aloittaja , et ymmärrä Krisituksen seurakunnan olevan morsian. Morsian, nainen opettaa, vai kuka jos ei Kristuksen, morsian eli seurakunta opeta, niin kuka sitten opettaa? Ilmestyskirjan nainen on Sanasta luopunut ja Sanaa myyskennyt luopioseurakunta, portto. Portto ratsastaa pedolla. Peto on kuva maailmaan valtiaasta, maailmanvallasta. Portto eli paavin kirkko ja sen tyttäret mm. luterilainen kirkko pyrkivät hallisemaan ja ohjaamaan petoa, maailman valtiasta. Peto ja sillä ratsastava portto muodostavat ns. valtiokirkon, virallisen uskonnon.
- Anonyymi
Nainen, eli Kristuksen morsian ei saa hallita miestään, Kristusta, etkö yhtään mitään ymmärrä? Paavali kirjoitti:
Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
KUKA VOI OLLA VIELÄ SOKEAMPI KUIN ALOITTAJA?` ET YMMÄRRÄ YKSINKERTAISKAAN TOTUUTTA!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713164
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262550Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2721816- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235