Kaikki Trumplandian tarjoamat tuotteet ja palvelut tauolle. Sama boikotti kaikelle made in China.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Just näin!ei mitään USA:ta tai Kiinasta! Temusta kaikki.
- Anonyymi
Sori nyt vaan. Temu on Kiinasta ja kiinalaisomistuksessa.
- Anonyymi
Boikottiin myös kaikki Air b'n'b:t. Sen puljun perustaja on liittynyt Muskin joukkoihin DOGE:ssa!
- Anonyymi
Kyllä vain! Yhtään ei simaa oranssinaaman, Vancen ja Muskin johtamalle diktatuurille. Luovuin X:stä marraskuussa. Eilen lähti Facebook bittiavaruuteen. Israel ja Venäjä boikottilistalla, on helpompi toteuttaa kuin United States of Trumpester -panna.
SLAVA UKRAINI! - Anonyymi
👍👍👍👍
- Anonyymi
Suomalaisten onkin jo aika tajuta oma tilansa vaikka se Sanoma-YLE -aivopesukoneessa onkin melko työlästä. Tänne on näköjään jo kasvatettu tietämätön ja vihalla kontrolloitu sukupolvi.
Muissa maissa perinteisten Suomen ystävien piirissä aletaan jo miettiä toimenpiteitä suomalaisten auttamiseksi :
" Lempeä rauhaan pakottaminen alkaa Suomesta
EU:n vastuullisissa piireissä on herännyt huoli pahantahtoisten toimijoiden yrityksistä pitkittää EU:n ja Venäjän välistä konfliktia. Suomen epämääräiset toimet ovat herättäneet ajatuksen kurinpitotoimista. Ilmeisesti rikkaudellaan pröystäilemään pyrkivä maa on vastaanottanut liian halpaa sotakalustoa ja sen sotilaspiirien korruptio on karkaamassa käsistä. Suomeen suunnatut puolustustarkoituksiin tarkoitetut ylisubventoidut asekaupat ovat nyt tulilinjalla kun vastuullinen toiminta ei näytä vakiintuneen maan uuteen ulkopolitiikkaan. Ukrainan konflikti on kertausta viime vuosisadan vastenmielisimmistä tapahtumista etnisine puhdistuksineen ja neo-natsismin nousuineen." - Anonyymi
Juuri näin. On vain vaikea löytää jotakin, mikä ei ole valmistettu jommassa kummassa.
- Anonyymi
Portugalin F 35 kauppojen jarruttelu on hyvä opetus Transgenderoranssinaamalle.
- Anonyymi
Facessa hyvä boikottiryhmä ,josta saa tietoa tuotteiden alkuperästä
- Anonyymi
Usaboikotti
- Anonyymi
Ruotsissa ja Tanskassa ryhmissä jo 80000 osallistujaa, Suomessa vajaa 4000, nyt liikekannallepano
- Anonyymi
Boikotoimalla teet ulkopolitiikkaa
- Anonyymi
Tänään kauppakassiin meiraa ja vuokkoset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561