Vaadit oikeuksia, mutta luovut itse oikeuksistasi?

Vaikka lakoista olisi minulle haittaa, olen valmis hyväksymään sen. Enemmänkin soisin lakkojen olevan tiukempia ja ehdottomampia. Toimiva, terve ja kestävä yhteiskunta edellyttää minusta mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka lakko jonkin aikaa muuttaisi arkirutiineja. Eriarvoisuudet tuovat epävakautta jossakin vaiheessa.
Jotkut ihmiset aikoinaan tekivät valtavan työn ja myös uhrauksia taistellessaan omien ja toisten yhteisten oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta,. Esimerkiksi työntekijätason oikeuksien ja vaikkapa naisten oikeuksien. Mikään ei tapahtunut hetkessä eikä ilman kärsimystä. Oikeuksiin pätee sama kuin laihduttamiseen: oikeudet saadaan vaivalla, ne eivät pysy itsestään ja niiden menettäminen voi tapahtua hetkessä, kuten valtioiden johtajat ovat nyt osoittaneet.
Tuntuu oudolta, että jotkut työntekijät eivät halua kuulua liittoon eivätkä halua vahvoja liittoja. Samoin ihmettelen näitä nuoria naisia, jotka puhuvat naisten oikeuksia vastaan samalla, kun eivät todellakaan ole itse synnytyskoneena vaan roikkuvat netissä tienaamassa rahaa puhumalla itseään vastaan. Mikä silloin voi olla oma pitkän kantaman visio?
Kun syntyy jonkin keskelle, se voi näyttää itsestään selvältä. Mutta pysy itsestään. Samoin jos syntyy kurjuuteen, Suomi näyttää paratiisilta, mutta se ei itsestään sitä ole ollut eikä ole. Jos on ollut kovaosainen voi tuntua, että riistomallit ovat avain hyvään elämään, mutta sekin voi kääntyä itseä vastaan.
Joten kiitos kaikille, jotka kamppaileva KAIKKIEN oikeuksien puolesta ylläpitääkseen ja luodakseen rauhaa ja jatkuvuutta. Siinä kamppailussa ei ole kyse kenenkään nujertamisesta tai jonkin ryhmän riistämisestä ja huijaamisesta tai hylkäämistä niin kuin toisinaan puheissa on.
8129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ruokaa on saatava vaikka joillain on mielestään liuan pieni palkka. Samaten sähköä, vettä,

Äänestä

Lakko on turhaa, mieluummin lopettaa röökin polton kerrasta.

Äänestä
  • Kyllä lakkoilemalla on työnantaja pakotettava maksamaan hyvä palkka. Jos ei maksa, niin itkee ja maksaa, ja jos ei maksa niin lopettaa yrityksen tai siirtäkööt halvempaan maahan. Kyllä suomalainen ammattimies aina töitä löytää ja saa. Paskaa palkkaa ei pidä ottaa, vaan etsittävä hyväpalkkaisiin töihin, vaikka ulkomaille. Suomessa on paljon huippukoulutettuja korkeakoulun käynneitä huippuosaajia, joita etsitään avoimiin työpaikkoihin ympäri maailmaa. Ottajia on niin paljon, ettei Suomeen tule kukaan, koska täällä on suomalaisen koululaitoksen kouluttamia huippuosaajia omasta takaa.

    Äänestä

Kaikki kaupan työntekijöiden palkankorotuksiin tulevat rahat otetaan tuotteiden hintoja nostamalla.

Äänestä

Ei mitään palkankorotuksia, vaan REILU VERONALENNUS !!

sdp- on kupannut tappoverotuksella työntekijöitä tässä maassa 40- vuotta.

Ay- on täysin turha , tarpeeton KOLMAS ( ULKOPUOLINEN ) OSAPUOLI.
Ja vielä vahvasti venäjävetoinen.

Äänestä

.....Enemmänkin soisin lakkojen olevan tiukempia ja ehdottomampia..

Mielenkiintoinen avaus.

Ihmettelen vaan, miksi me Suomessa ei jotenkin osata toimia yhdessä ilman äärimmäisiä linjauksia?

Ruotsissa eletään vauraassa sopimus ja neuvotteluyhteiskunnassa. Me ollaan jatkuvassa taloudellisissa vaikeuksissa.

Esimerkiksi miksi kaupat eivät voi mennä paikalliseen sopimiseen laajemmin? Toisilla kaupoilla on varaa maksaa bonuksia ja toisilla ei. Miksi silti palkat pitää olla samat.

Miksi nämä asiat toimivat Ruotsissa, mutta ei Suomessa?

Äänestä

Ok. Palasin vielä lukemaan kommenteja, mutta mietitte eri asioita. Kiitos vastaamisesta.

Äänestä

PAM

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka lakoista olisi minulle haittaa, olen valmis hyväksymään sen. Enemmänkin soisin lakkojen olevan tiukempia ja ehdottomampia. Toimiva, terve ja kestävä yhteiskunta edellyttää minusta mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka lakko jonkin aikaa muuttaisi arkirutiineja. Eriarvoisuudet tuovat epävakautta jossakin vaiheessa.
Jotkut ihmiset aikoinaan tekivät valtavan työn ja myös uhrauksia taistellessaan omien ja toisten yhteisten oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta,. Esimerkiksi työntekijätason oikeuksien ja vaikkapa naisten oikeuksien. Mikään ei tapahtunut hetkessä eikä ilman kärsimystä. Oikeuksiin pätee sama kuin laihduttamiseen: oikeudet saadaan vaivalla, ne eivät pysy itsestään ja niiden menettäminen voi tapahtua hetkessä, kuten valtioiden johtajat ovat nyt osoittaneet.
Tuntuu oudolta, että jotkut työntekijät eivät halua kuulua liittoon eivätkä halua vahvoja liittoja. Samoin ihmettelen näitä nuoria naisia, jotka puhuvat naisten oikeuksia vastaan samalla, kun eivät todellakaan ole itse synnytyskoneena vaan roikkuvat netissä tienaamassa rahaa puhumalla itseään vastaan. Mikä silloin voi olla oma pitkän kantaman visio?
Kun syntyy jonkin keskelle, se voi näyttää itsestään selvältä. Mutta pysy itsestään. Samoin jos syntyy kurjuuteen, Suomi näyttää paratiisilta, mutta se ei itsestään sitä ole ollut eikä ole. Jos on ollut kovaosainen voi tuntua, että riistomallit ovat avain hyvään elämään, mutta sekin voi kääntyä itseä vastaan.
Joten kiitos kaikille, jotka kamppaileva KAIKKIEN oikeuksien puolesta ylläpitääkseen ja luodakseen rauhaa ja jatkuvuutta. Siinä kamppailussa ei ole kyse kenenkään nujertamisesta tai jonkin ryhmän riistämisestä ja huijaamisesta tai hylkäämistä niin kuin toisinaan puheissa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu