Noin neljännes kuluttajista on jämähtänyt jo vuosia jatkuneeseen taloudelliseen ahdinkoon, selviää Kuluttajaliiton tuoreesta kyselystä. 24 prosenttia vastaajista arvioi, että varaa oman kodin menojen kasvuun ei ole enää lainkaan.
Kuluttajaliiton mukaan kyseessä on jo kolmas vuosi peräkkäin, jolloin noin neljäsosa vastaajista arvioi, että oman kotitalouden taloudellinen liikkumavara ei kestä lainkaan menojen kasvua.
LUE MYÖS
Eläkeläisten taloudesta paljastui yllätyksiä – Asunnoista luovuttu ja joka toinen tinkii menoistaan
Millä eläkkeellä tulee Suomessa hyvin toimeen? – Nyt se on tutkittu
”Tänä vuonna tuloksissa näkyy ensimmäistä kertaa myös varovaista positiivista kehitystä oman taloudellisen tilanteen kokemuksessa. Mutta tämä kehitys ei koske jo vaikeuksissa olevaa neljäsosaa. Heidän tilanteensa on pysynyt huonona jo yli kolmen vuoden ajan”, sanoo tiedotteessa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.''

Vastaukset 13
Vanhimmat
Mainiosti riittää rahat kun kuluttaa vähemmän kuin tienaa.
Sano se niille jotka saavat vähemmän kuin em asunnon kulut
Temusta kaikki roina ja Suomesta vain ruokaa ja bensaa.
Ihan kohtuuhyvin pärjään vaikka pieni eläke. Syö sen mitä tienaa eikä yhtään yli. Elämme kaupungissa jossa tärkeisiin paikkoihin lyhyt matka. Nyt siis vaimon kanssa kahdestaan kun muksut jo maailmalla. Onneksi on oma pk-talo joten kulut ovat pienet.
Kaupassa pitää olla tarkkana ja nuo -30% ruuat kelpaa hyvin.
Rahat riittävät just ja just. Onneksi kaupunki tulee eläkeläisiä vastaan kun vuoden kortti uimahalliin maksaa alle satasen.
Tietysti vaimon n.4000 €/kk palkka avittaa elämää.
Voi taivas mitä paskaa !]
Kun kaikki asusteet, kodin laitteet ja huonekalut, auto ja ruokahuolto eivät ole viimeistä huutoa, pärjää tässä ihan hyvin. Turha matkailu jätetty pois aikoja sitten ja keskitytty katsomaan ikkunasta ulos. Rahaa jää jopa säästöön perikunnalle.
Perikunta sais auttaa vanhempiaan.
Niin meillä tehdäänkin
100-150e / kk peruelämiseen riittää mainiosta
Tonni jää kuukaudessa säästöön
Kulut on pienet, niin jää palkasta säästöön. Käytän vähän palveluita, teen itse ruoat ym. Olen osa ongelmaa, kun en kuluta tarpeeksi, mutta aikoinaan olen kuluttanut liikaakin.
Tälleen jo lähellä eläkeikää ei paljon kuluta, työmarkkinatuestakin jää säästöön varmaan 400e. Toista se oli esim 30v-50v välisenä aikana..huh huh, kun menojalka vipatti
Kyllä tässä on joutunut vyötä kiristämään, koska kaikki kulut ovat nousseet. Säästöön jää paljon vähemmän mitä ennen ja voi joutua metsääkin vähän myymään. Samaa teepussia käytän nyt neljä päivää entisen kolmen sijasta ja vessaan en laita valoja kun olen siellä asioilla. Osaan pissata pimeässäkin. Terveisin Laihialainen