Ei köyhiltä mitään oteta. Kaiken minkä he saavat he saavat valtiolta. Rikkaailta valtio ottaa vain vähemmän jotta he eivät häipyisi ja perustaisivat työtä ja toimeliaisuutta.
Eli rikkaat antaa ja perseaukiset ottaa suomeksi
Eli rikkaat antaa ja perseaukiset ottaa suomeksi
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vssarit tätä huutaa.
Rikkaat lääkärit kyllä elää veronmaksajan piikkiin.
Ainakin kokoomuksen Tuija Nurmi.
Saa edelleen kansanedustajan soputumisrahaa ja nostelee silti samaan aikaan melkoisia osinkoja omasta lääkärifirmastaan. Jos maksaisi itselleen kuukausipalkkaa, joutuisi luopumaan sopeutumisrahasta.
Mielummin siis itse kusettaa valtiota, ja kannattaa leikkaamista pienituloisilta.
Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli mikä on nostanut palkat moninkertaisiksi vapaisiin markkinoihin verrattuna. Eli tulonsiirto köyhältä rikkaalle.
No kokkelille se on vain pisnestä. Sunnuntaina käy kirkossa, niin kaikki on annettu anteeks.
Menkää töihi VITU köyhät.👷♂️
Opettele suomea pelle!
Helvettiäkö sitten kirjoittelet suomalaiselle palstalle? Pysyisit siellä paratiisissasi Virossa.
Mä voisin antaa vauhtiakin josko saatanan kusipäät olisivat lähdössä mu kun eivät pärjää missään muualla maailmassa
Kun sota tulee niin jos edestä ei osu niin takaa varmasti.Johtajat ja rikkaat pakenisi silloin heti ensimmäisenä ruotsiin
Työstä maksetaan liian vähän, jos se palkka ei riitä elämiseen.
Ne, joille jää yllin kyllin, ovat kiitollisia siitä, että kykenevät rakentamaan isänmaataan ja voivat verorahoin tukea lapsia, vanhuksia ja sairaita. Eikö?
Ai niin, kaikiltahan verot kerätään. Keskituloiset maksavat aina suurimmat maksut.
Ihan käyhiltä ei voi ottaa niin paljon, kun kuolisivat pois.
Mikä taitaa olla tämän ajan henki.
Ainakin vanhuksien ei toivota elävän kauan. Loisien.
Anna kun arvaan että haluat maahanmuuttoa
Miksi haluaisin?
Toki maailma on paha paikka monelle. Pakolaisia on 110 miljoonaa. Ihmisluontoon kuuluu se, että jos koti pommitetaan , lähdetään pois. En valitettavasti sille paljonkaan voi tehdä mitään. Ketään en kutsuisi maahamme, joka on metsäläisten asuttama. pimeä, kolkko ja puoli vuotta räntäsateinen ja kurainen maa. Jos johonkin muualle pääsis. Itsekin lähtisin, jos olisin nuorempi.
Muutoin olen sitä mieltä, että meistä kukaan ei voi vaikuttaa siihen, missä ja koska synnymme. Eli ei siitä ketään voi huonommaksi luokitella. Teot ratkaise.
Ei suomeen tarvita yhtää muualta tullutta.Yli 400.000 työtöntä kun lasketaan mukaan kaikki turhilla kursseilla olevat ja kuntouttavassa(orjina) olevat.Työnantajat ei halua maksaa kunnon palkkaa ja siksi vinkuvat maahanmuuttajien perään että saavat halpatyövoimaa
No kyllä ne multa ottaa väkisin ja oikeuden kautta vaikka köyhä olen
Onko Jeesus muuten eniten vihaamasi henkilö raamatussa?
Köyhyys vähenee kun laittaa kellon aamulla herättämään ja lähtee töitä kyselemään. Älä siis ole velttopaska ja nouse ja käy !
Montako kymmentä vuotta riittää?
Mites palkka?
Tiedät itsekin trolli ettei nykymaailma ole toiminut tuolla tavalla enää kymmeniin vuosiin. Miksi halveksit omaa kansaasi?
Työtään olisi ollut parempi arvostaa ettei mene turhaan aina uudestaan.
-Uosukkainen-
Koko Suomen itsenäisyyden ajan vuodesta 1917 köyhät ovat vasemmiston mukaan köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet.
Koskaan ei vasemmisto ole sanonut köyhien rikastuneen ja rikkaiden köyhtyneen yuona aikana.
Miksi köyhällistö sitten aloitti SDP:n johdolla aseellisen kapinan 1918 vaikka työläisten olot olivat silloin paremmat ja rikkaat olivat köyhempiä?
Toi varallisuuden keskittyminen kuuluu markkinatalouteen.
Rikkaille tulee aina tukia, verohelpotuksia ja jos jää ylimääräistä, sijoittamalla tulee korkoa koron päälle tekemättä mitään. Sillai se menee.
Jos palataan vuoteen 1918, oltiin Venäjän vallan alla, siellä kuohui. Ensimmäinen maailmansota oli käynnissä. Lahtarit laittoi poikia Saksaan sotilaskoulutukseen 1915 lähtien, itse Stalin kävi agitoimassa Helsingin työväenyhdistyksessä. Lenin oli Suomessa piilossa ja yhteydet Venäjään olivat tiiviit. Bolsevikit kaappasivat vallan. He tukivat Suomen kapinaa. Ei meillä kaikki työläiset olleet aseelliseen kapinaan valmiita. Mutta niin se meni. Aseita saatiin punaisille ja Saksasta valkoisille. Sisällissota alkoi.
Leninin Venäjä ja Saksa tekivöt rauhan. Lenin lupasi lakata tukemasta punaisia ja saksalaiset lähettivät Itämeren divisioonan nousemaan maihin Hangossa huhtikuussa 1918. Valkoiset voittivat.
Alkoi kädenvääntö siitä, otetaanko Suomeen Hessenin prinssi kuninkaaksi, Väinö ensimmäinen oli ajateltu nimeksi.
Tuli tasavalta. Sisällissota oli valtava tragedia. Toisaalta, punaisella puolella turpiin tuli, mutta omanarvontunto säilyi.
Suomi on sittemminkin ollut isompien valtioiden pelinappulana.
Aloittaja, draztuitse. Milloin aiot mennä suomenkielen kursseille?
Miksi köyhän pitää aina piereskellä kaupassa jos ei satu pulapputuotteita löytymään. Kamala paska haisee jatkuvasti. Hävetkää
Miksi tätä kansaan kohdistuvaa vihapuhetta on nykyään täälläkin?? Köyhä köyhä köyhä. So what?! Työttömien ja köyhien kuuluu saada laissa määrätyt tuet, meinasitte tapattaa omaa kansaa lapsia myöten nälkään ja asunnotomuuteen? Mikä sadistisia paskaläjiä tämä maa on nykyään täynnä? Tuo teidän kierotunut asenne on lähtöisin siitä että kuvittelette että kaikki tukia saavat ovat joitain make 19-wee tapatyöttömiä ja "vassareita" vaikka suurin osa on tavallista kansaa, työttömiä(joita valtio tuottaa jatkuvasti lisää) vähävaraisia perheitä, yksinhuoltajia, opiskelijoita ja työkyvyttömiä(tässä maassa ei pääse eläkkeelle edes puuttuvien raajojen takia)
Edes ysärin laman aikana ei kukaan ollut omiensa kimpussa tällä tavalla ja pidettiin itsestään selvyytenä että ne saavat tukia jotka niitä tarvitsevat.
En tiedä mikä trollilaitos tätä nykypäivän hokemaa "kuppaajista" tuottaa mutta se on erittäin halventava koko kansaa kohtaan. Tässä maassa on muitakin kuin finninaamasia parikymppisiä ja niiden kaveri makeja.
Miksi ulilaudan suomalaisia vihaavat trollipennut ovat tulleet tännekkin haukkumaan köyhiä? Ovat polleaa poikaa kun ovat ensi kertaa töissä, ovat kovan luokan "veronmaksajia" ja kuvittelevat lapsellisissa aivoissaan että sillä on jotain suurtakin merkitystä. Suurin osa mesitä on maksellut veroja pidempään kuin nämä pallinöyhdät ovat olleet edes olemassa.
Jännä että nämä suomalaisten kipussa olevat eivät koskaan sano mitään täällä loisivista noin miljoonasta ulkkiksesta. Ne nyt ovat kuitenkin suurin ja täysin turha kuluerä Suomelle. Eli nämä mieluummin alistavat ja rienaavat suomalaisia kuin abdullia tai fatimaa..Kertoo kaiken oleellisen kenen puolella ovat?
Palkansaajien ostovoima on sukeltanut jyrkästi, koska typerät äänestäjät kannattavat työnantajien asiamiespuoluetta.